Kaktuskasvit elikaktukset (Cactaceae) ovatkaksisirkkaistenkasvienheimo, jonka 1 500–1 800 lajia ovat pääasiassa piikikkäitämehikasveja. Sukuja on tulkinnasta riippuen 24–220, joskin noin 90 on laajimmin hyväksytty määrä.Angiosperm Phylogeny Website kertoo sukujen määräksi 131 ja lajien määräksi 1 866.[2]
Kaktukset kasvavat alkuperäisenä vainAmerikan mantereella; merkittävä poikkeus on kuitenkinhiuskorallikaktus[3] (Rhipsalis baccifera), joka on viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana levinnyt trooppiseenAfrikkaan,Madagaskarille jaSri Lankaan todennäköisesti muuttolintujen mukana.[4] Ihmisen tuomina kaktuksia esiintyy villiintyneenä trooppisilla seuduilla ympäri maailmaa. Alkuperäisillä esiintymisseuduillaan kaktusten tyypillinen elinympäristö onaavikko tai kuivaaro, tosin eräät kasvavat myösepifyytteinäsademetsien puissa.
Kaktukset ovat kehittyneet todennäköisesti 30–40 miljoonaa vuotta sitten, jolloin Amerikka oli jo siinä määrinirtaantunut muistamantereista, etteivät ne enää levinneet Amerikan ulkopuolelle.
Kaktukset ovat sopeutuneet kuivuuteen erittäin hyvin. Kaktuksella onpiikit, jotka suojaavat kasvia vettä etsiviltä eläimiltä. Laajentunut varsi on kasvin ainoayhteyttävä elin, ja se varastoi myös runsaasti vettä. Kaktuksen varsi toimii samalla tavoin kuin muiden kasvienlehdet. Harvoilla lajeilla on pienet, 1–3 millimetrin kokoiset lehdet, jotka pian ilmestymisensä jälkeen putoavat pois. Poikkeuksia ovatpuukaktukset (Pereskia) jarankokaktukset (Pereskiopsis), joiden lajeilla on suuret, 5–25 senttimetrin kokoiset ohuet lehdet ja normaalit varret; niitä pidetäänkin alkeellisina sukuina, joiden ajatellaan muistuttavan niitä kasveja, joista kaktukset kehittyivät.
Kaktukset erottuvat muista mehikasveista erityistenareoliensa perusteella. Areoli on nystymäinen, surkastunut jäänne varren sivuhaaroista, josta useimmiten kasvaa piikkien ryppäitä. Joillakin kaktuksilla, kutenopuntioilla (Opuntia), areolista kasvaa piikkien sijaan pieniä, helposti irtoaviaglokidioita eli väkäskimppuja, jotka kosketuksesta tunkeutuvat ihoon aiheuttaen ärsytystä.
Kooltaan kaktukset vaihtelevat pienistä pallomaisista suuriin puumaisiin, kutenjättikaktukseen. Kaktukset ovat erittäin hidaskasvuisia, ja vaativat yleensä useita vuosia kukkiakseen ensimmäisen kerran. Kukat syntyvät piikkien tavoin areoleihin ja monilla lajeilla ne ovat komeat, jopa 20–30 senttimetrin kokoiset. Kaktukset kukkivat usein yöllä, ja niiden pääasiallisia pölyttäjiä ovatyöperhoset jalepakot.
2.–5. Loput ryhmät muodostavat yhteisenkladin (Caulocacti), jonka ominaisuuksia ovat viivästynyt korkkijällen synty, korteksin kivisolujen (sklereidien) puuttuminen, varren limasolut, varren päällysketon (epidermin) pysyvyys, usein paksu pintakelmu (kutikula), samansuuntaisesti järjestyneet ilmaraot. Kladin ikä lienee noin 27 miljoonaa vuotta.
2. Pereskioideae (=puukaktuksetPereskia, ahtaassa mielessä). Enemmän tai vähemmän liaanimaisia;nilassa kivisoluja (sklereidejä);lehtilapa silmussa kääryinen (supervoluutti);hetiö kehittyy sisäosasta alkaen (sentrifugaalisesti) viidestä aiheesta; siitepölyssä monta iturakoa. Ryhmässä on yksi yhdeksänlajinen sukuAndeilla,Etelä-Amerikan eteläosissa.
3.–5. Ryhmät Opuntioideae, Maihuenioideae ja Cactoideae muodostavat jälleen yhden kehityshaaran, jonka kasveille ovat ominaista mm. mehivarsi,CAM-aineenvaihdunta, lyhyet nivelvälit, päällysketon alainen paksusoppisolukko (kollenkyymi), korteksin yhteyttävä perussolukko eliklorenkyymi muodostaamesofyllisolukon, jossa on solujenvälisiä onteloita; pysyvä varren päällysketto (epidermi); pienet, liereät ja pian karisevat lehdet; lehtihankainen kukinto, yksittäin sijaitsevat kukat; rengasmaisesta aihiosta syntyvä hetiö ja kehänalainen sikiäin. Kladin ikä lienee noin 25 miljoonaa vuotta.
3. Opuntioideae. Kasvit enemmän tai vähemmän pensasmaisia, harvoin puumaisia; varsi tavallisesti nivelikäs, usein litistynyt, harvoin liereä;oksalaattikiteitä päällysketon alla; lehden ilmaraot samansuuntaisia; areoleissa vähäpätöisiä väkäsellisiä sukasia (glokidioita); siitepölyhiukkasessa monta itureikää (polyporaattisia); siemenet enemmän tai vähemmän kovan varren (funikuluksen) peittämiä (siemenvaippa eli arillus); siemenkuoren siemenen ulkopinnan suuntaiset eli periklinaaliset soluseinät vähän paksuuntuneet. 16 sukua (mm.opuntiatOpuntia), 349 lajiaKanadasta (melkeinpohjoiselta napapiiriltä)Patagoniaan ulottuvalla alueella.
4.–5. Maihuenioideae ja Cactoideae. Kukinto ei kasvata uusia versoja; siemenkuori kuoppapintainen; siemenkuoren ulkokerroksen (eksotestan) preiklinaaliset soluseinät hyvin paksuja. Kehityshaara (kladi) lienee syntynyt noin 24 miljoonaa vuotta sitten.
4. Maihuenioideae. Kasvit tiheästi mätästäviä; korkkijälsi syntyy varhain; varren ytimessä (medulla) ja kuoriosassa (cortex) suuria limavarastoja; yhteyttävä perussolukko areolin kuopakkeiden tyvellä, varren ilmaraot puuttuvat; lehden ilmaraot poikittaissuuntaisia; lehdet jopa noin senttimetrin pituisia, osittain karisevia, johtojänteet muodostavat lieriömäisen verkoston, johtojänteen ulko-osan puusolukko ympäröi keskellä olevan limavaraston; siitepölyssä kolme iturakoa (trikolpaattinen); hedelmävaiheen siemenkannattimet (funikulukset) pitkiä ja limaisia. Yksi suku ja kaksiArgentiinassa jaChilessä kasvavaa lajia muodostaa kladin.
5. Cactoideae. Kasvit käytännöllisesti katsoen lehdettömiä;kalsiumoksalaatti esiintyy myös weddelliittinä; varren ilmaraot eivät tietynsuuntaisia; siitepölyhiukkasessa kolme tai useampi iturako (kolpaattinen), harvoin itureikiä (poraattinen); siemenissä huomattava sienimäinen kannattimen arven alue (siemenaiheen arpi eli hilum). 112 sukua, 1498 lajia Amerikassa, pohjoisimmat Etelä-Kanadassa, ja mahdollisesti muutama Afrikassa,Madagaskarilla jaSri Lankassa (ainoastaankorallikaktuksetRhipsalis).
Kaktustentaksonomia on usein hankalaa, ja sukuja yhdistellään tai jaetaan silloin tällöin. Tästä syystä samalla kaktuslajilla voi olla useita samanaikaisesti käytössä oleviatieteellisiä nimiä. Tämä näkyy erityisesti kaktusten kauppanimissä.
↑Watson, L., and Dallwitz, M.J.: The families of flowering plants 1992-2009. Institute of Botany, Chinese Academy of Sciences. Arkistoitu 22.6.2020. Viitattu 7.7.2009. (englanniksi)
