Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Kaisu Liuhala

Wikipediasta

Kaisu Kerttu Sofia Liuhala (o.s.Knuuttila;17. huhtikuuta1949Eura2. kesäkuuta2020[1]Tampere) olisuomalainenmusiikkituottaja jasanoittaja.[2] Oman nimensä lisäksi hän käytti sanoittajanimimerkkiä Bugaluu.[3]

Liuhalan iskelmäkäännöksiä ovat muun muassaMaaritinIstun tässä pöydässä taas” ("Sittin’ on The Dock of the Bay") ja ”Siivet saan” ("Reasons") sekäPaula KoivuniemenKulku ihmisen” ("Uomini soli") ja”Aikuinen nainen” ("Maledetta primavera").[3][4] Liuhala on sanoittanut myös muun muassaKari Kuusamon säveltämänvuoden 1983 euroviisuedustuskappaleen”Fantasiaa”.

Kaisu Liuhala toimi nuoruudessaanlentoemäntänä ja sitten kymmenisen vuotta musiikintekijänoikeusasioiden parissa. Hän tuli tuottajaksiTampere-taloon sen avajaisvuonna 1990 ja jäi tehtävästä eläkkeelle vuonna 2014.[5]

Vuosina 1981–1986 Kaisu Liuhala toimiSäveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n hallituksessa, kaksi viimeistä vuotta varapuheenjohtajana.[6]Teoston hallituksessa hän istui vuosina 1992–1999.[7]

Vuoden 2014Iskelmä Gaalassa Liuhala sai erikoispalkinnon.[8]

Kaisu Liuhala oli naimisissa tuottaja ja toimittajaTommi Liuhalan kanssa.[9]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Mankkinen, Jussi: Aikuisen naisen sanoittaja Kaisu Liuhala on kuollut Yle Uutiset. 12.6.2020. Yleisradio. Viitattu 12.6.2020.
  2. Riihinen, Eleonoora: Aikuisen naisen sanoittaja on kuollut. Helsingin Sanomat, 15.6.2020, s. B 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.6.2020.
  3. abKaisu Liuhala. SecondHandSongs. Viitattu 8.3.2017.
  4. Liuhala Kaisu (Arkistoitu – Internet Archive), Äänitearkisto. Viitattu 8.3.2017.
  5. Työ tekijäänsä kiittää.Tampere-talon sanomia 1/2014, s. 3. Viitattu 8.3.2017.
  6. Kohti tasa-arvoa. (Arkistoitu – Internet Archive)Selvis-lehti 04/2011, Elvis ry. Viitattu 8.3.2017.
  7. Teoston hallitus kautta aikain. (Arkistoitu – Internet Archive) Teosto. Viitattu 8.3.2017.
  8. Västi, Juha:Iskelmä Gaala 2014: Erikoispalkinko Kaisu Lihala (sic!). Iskelmä.fi 26.01.2014. Viitattu 8.3.2017.
  9. Prinsessa -65 syntyi vuonna 1975. Seppo Närhin blogi KSML-sivustolla 15.5.2014. Viitattu 8.3.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kaisu_Liuhala&oldid=21627345
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp