KGB (ven.Комите́т госуда́рственной безопа́сности СССР,Komitet gosudarstvennoi bezopasnosti SSSR[1], ’SNTL:n valtion turvallisuuskomitea’), oliNeuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi vuodesta 1954 vuoteen 1991.
KGB jakaantui noin 20 direktoraattiin.[2] KGB:n vastuualueet olivat tiedustelu javastavakoilu, taisteluterrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, rajavartiointi, sekä Neuvostoliiton johtajien ja muiden tärkeiden tahojen sekä kaupallisten salaisuuksien ja puolustusteollisuuden suojelu.[3]
KGB:n edeltäjiä olivatTšeka jaNKVD. KGB perustettiin maaliskuussa 1954, kun sisäministeriöMVD oli järjestelty uudelleen Neuvostoliiton johtajanJosif Stalinin kuoleman ja MVD:n johtajanLavrenti Berijan likvidoinnin jälkeen. Berijan alaisuudessa MVD oli kasvanut niin itsenäiseksi ja vahvaksi, että uudelle KGB:lle ei annettu oikeutta järjestää rikosoikeudenkäyntejä ja määrätä rangaistuksia.[4] Vuonna 1957 hyväksyttiin salainen laki KGB:stä.[5] Vuonna 1978 KGB:stä tuli valtionkomitea, mikä vastasi ministeriön asemaa.[5]
KGB:n päämaja sijaitsiMoskovassaDzeržinskin aukiolla. Valtansa kasvaessa organisaatio perusti virastorakennuksia ja vakoojien koulutuskeskuksia myösLeningradiin ja muihin kaupunkeihin.[6]
KGB valvoi Neuvostoliiton maa- ja merirajoja sekä soluttautui Neuvostoliiton koulutuksesta, tieteellisestä tutkimuksesta ja lääketieteestä vastaaviin ministeriöihin.[6] Laitos hoiti myös kotimaan turvallisuuden ja vankileirit.[5] Neuvostoliiton sotilastiedustelu sen sijaan kuuluiGRU:lle.[2]
KGB:n ulkomaantiedustelu hoiti Neuvostoliiton poliittisia asioita ja tiedusteluasioita ulkomailla. Se oli suuri virasto, joka jakautui alueellisiin osastoihin ja eri toiminnoista vastanneisiin linjoihin.[7] Järjestö värväsi vakoojia länsimaihin sekä seurasi ulkomaiden diplomaattiviestintää murtamalla niiden salakirjoituksen. KGB myös jäljitti kotimaan ja sosialistiblokin maiden toisinajattelijoita, loikkareita ja muita maanpettureita.[3][8] Lisäksi järjestö harrasti vaikutustoimintaa levittämälläpropagandaa, huhuja jadisinformaatiota. Näistä kampanjoista menestyneimpiä oli tarinaAIDS-epidemian alkuperästä Yhdysvaltain salaisessa bioaselaboratoriossa.[9]
Time-lehden tiedustelulähteiden mukaan vuonna 1978 keskimäärin neljäsosa Neuvostoliiton diplomaateista oli KGB:n agentteja. Heistä esimerkiksi 98 toimi Suomessa, 87Länsi-Saksassa ja 53Italiassa. Arviolta 35 prosenttia Neuvostoliiton Washingtonin-lähetystön 136 diplomaatista toimi KGB:n hyväksi, ja lisää henkilöitä toimiTassissa,Aeroflotissa, kaupallisissa edustustoissa ja muissa vastaavissa tehtävissä. YK-tehtävissä toimi noin 105–135 KGB-agenttia pelkästään Euroopassa.[10]
KGB:n ensimmäinen johtajaIvan Serov tunnettiin häikäilemättömyydestään. Hän lopettiUnkarin kansannousun 1956 pidättämällä pääministeriImre Nagyn ja hänen hallituksensa ministerit. Itä-Saksassa KGB teki yhteistyötä maan ulkomaantiedustelun johtajanMarkus Wolfin kanssa.[11] Vuonna 1964 KGB keräsi aineistoa, jonka pohjalta presidium erotti pääsihteeriNikita Hruštšovin, jonka uudistuksia KGB vastusti.[12]Afganistanin sodan aikana KGB:n iskujoukko surmasi maan presidentin Hafizullahin vuonna 1979.[13]
Muistolaatta KGB:n entisen päämajan edessä Vilnassa.
KGB laajeni maailman suurimmaksi salaiseksi poliisiksi ja ulkomaantiedustelujärjestöksi.[2] 1980-luvulla KGB:llä oli 400 000 työntekijää, joista ulkomaantiedustelussa 12 000, sekä 200 000 rajavartijaa ja laaja ilmiantajien verkosto. KGB kääntyi 1990-luvun taitteessa pääsihteeriMihail Gorbatšovin uudistuksia vastaan, ja yksi vuoden 1991epäonnistuneen vallankaappausyrityksen johtajista oli organisaation johtajaVladimir Krjutškov. Kun Neuvostoliitto lakkautettiin joulukuussa 1991, myös KGB lakkautettiin, ja sen tilalle muodostettiin Venäjän federaation turvallisuuspalveluFSB. Vuonna 2000 Venäjän johtajaksi nousi entinen KGB:n upseeriVladimir Putin.[14]Valko-Venäjän turvallisuuspoliisi toimii edelleen venäjäksiKGB:n nimellä.
Vuonna 2014Verkkouutiset jaNykypäivä kävivät läpiVasili Mitrohinin arkistoa ja loivat sen pohjalta 38 nimeä sisältävänMitrohinin listan suomalaisista KGB-kontakteista vuosina 1972–1984. Listaan tutustuneenKimmo Rentolan mukaan useimpien henkilöiden kohdalla arkistomateriaalin tiedot ovat olleet varsin niukat ja henkilöt ovat voineet päätyä myös listalle tietämättään. Listalta myös puuttuvat lähes kokonaan poliitikot, talouselämän johto ja tärkeimmät virkamiehet, vaikka KGB:llä oli Suomessa 1980-luvulla arviolta hieman alle sata poliittisen linjan kontaktia.[15]
Muita henkilöitä:
Reino Häyhänen, KGB:n majuri. Rudolf Abelin vakoiluorganisaation 1957 paljastanut KGB:n agentti.
