| K. N. Rantakari | |
|---|---|
 K. N. Rantakari noin vuonna 1920. | |
| Kansanedustaja | |
04.04.1917–31.10.1917 | |
| Ryhmä/puolue | Suomalainen puolue |
| Vaalipiiri | Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Kaarle Nestor Rantakari |
| Syntynyt | 21. tammikuuta1877 Loimaa |
| Kuollut | 26. heinäkuuta1948 (71 vuotta) Orivesi |
| Tiedot | |
| Muut puolueet | Kansallinen Kokoomus |
| Infobox OK | |
Kaarle Nestor (K. N.) Rantakari (vuoteen 1896Grönqvist;21. tammikuuta1877Loimaa –26. heinäkuuta1948Orivesi) oli suomalainen toimittaja, poliitikko ja kansanedustaja. Hän oli merkittävä suomalaisen politiikan taustavaikuttaja 1905–1917 ja uudelleen 1930-luvun alussa.[1]
Rantakarin vanhemmat olivatratamestari Kaarle Kustaa Grönqvist ja Eeva-Liisa Koivisto. Hän pääsi ylioppilaaksiTampereen lyseosta 1897 ja valmistuiHelsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1910. Rantakari toimi päätoimittajana useissa eri maakuntalehdissä vuosina 1901–1905 ja oliSuomalaisen puolueen puoluesihteerinä vuosina 1905–1911. Rantakari oli käytännönläheinen organisaattori ja pyrki luomaan Suomalaisesta puolueesta kansallismielisen massapuolueen.[1]
Vuosina 1911–1916 Rantakari oliTurussa ilmestyvänUusi Aura -sanomalehden päätoimittajana ja onnistui nostamaan lehden levikkiä huomattavasti. Rantakari ajoi myössuomenkielisen yliopiston perustamista Turkuun, mikä toteutuikin Suomen itsenäistymisen jälkeen. Turussa ollessaan hänet valittiin Turun kaupunginvaltuustoon.
Vuonna 1916 Rantakari valittiin eduskuntaan Suomalaisen puolueen edustajana ja samana vuonna hän siirtyi TurustaViipuriinSavo-Karjalan Osakepankin pääjohtajaksi.Suomen sisällissodan lopussa Rantakari toimi Viipurin poliisimestarina ja esti kaupungin juutalaisväestön joukkoteloituksetViipurin puhdistusten yhteydessä. Sodan jälkeen hän toimi Suomen ja Venäjän rajamaan komendanttina 1918–1919. Vuonna 1924 Rantakari erotettiin Savo-Karjalan Osakepankin pääjohtajan virasta sen jälkeen kun pankki oli kärsinyt miljoonien markkojen luottotappiot ja hän eli syrjässä julkisesta elämästä koko 1920-luvun lopun terveydellisten ongelmien takia. Viipurissa ollessaan hänet valittiin kokoomuksen edustajan Viipurin kaupunginvaltuustoon.
Rantakari teki paluun politiikkaan presidenttiP. E. Svinhufvudin kaudella erityisestiT. M. Kivimäen hallituksen taustavoimana. Hän oli ulkoministeriön sanomalehtiosaston palveluksessa vuosina 1932–1939. Skandinaavista suuntausta kannattanut Rantakari vastusti 1930-luvun alussa oikeistoradikalismia jaLapuan liikettä ja hänet karkotettiinKokoomuksesta tämän vuoksi 1932. Vuonna 1936 Rantakari valittiin Kokoomuksen puoluevaltuuskunnan jäseneksiJ. K. Paasikiven painostuksen ansiosta, mutta jatkossa hänelle ei enää ollut politiikassa sellaista vaikuttajan roolia kuin vielä 1930-luvun alkupuolella. Rantakari toimi kuitenkin taustavaikuttajana laajojen suhteidensa ja hyvien tietolähteittensä ansiosta. EsimerkiksiEtsivän keskuspoliisin päällikköEsko Riekki informoi Rantakaria säännöllisesti.[2]
1930-luvun loppupuolella Rantakari kannatti saksalaismielistä politiikkaa ja pyrki lisäämään Saksan vaikutusvaltaa Suomessa. Rantakari avusti muun muassa Saksan pyrkimystä saada laivastotukikohtaPetsamosta. Hänet kutsuttiinHitlerin 50-vuotissyntymäpäivilleBerliiniin vuonna 1939. Vuoden 1939 jälkeen Rantakari toimi vapaana toimittajana ja Saksan lähetystön tiedottajana.[2]
Hän toimi myös 1937 perustetunSuomen Saunaseuran johtokunnassa.
Rantakari oli kahdesti naimisissa: 1910–1931 Liisa Maria Danielson-Kalmarin (1883–1931) kanssa ja 1940–1948 Liisa Kyllikki Karjalaisen (1912–1995) kanssa.[1]
K. N. Rantakarin lehtiartikkeleita:
