Karl-August Fagerholm (31. joulukuuta1901Siuntio –22. toukokuuta1984Helsinki) oli suomalainen poliitikko javaltioneuvos.[1] Hän oliSDP:nkansanedustaja 1930–1966, moninkertaineneduskunnan puhemies, pitkäaikainensosiaaliministeri sekäSuomen pääministeri kolmesti vuosina 1948–1950, 1956–1957 ja 1958–1959. Fagerholm hävisivuoden 1956 presidentinvaalin niukastiUrho Kekkoselle ja SDP:n puheenjohtajavaalin 1946Emil Skogille ja 1957Väinö Tannerille.[2]
Fagerholminensimmäinen jakolmas hallitus joutuivatNeuvostoliiton ulkopoliittisen painostuksen kohteeksi, ja niistä jälkimmäinen tunnetaan myös ”yöpakkashallituksena”, sillä se kaatuiyöpakkaskriisin seurauksena. Sisäpolitiikassa Fagerholm oli sovitteleva.
Fagerholmin vanhemmat olivat kivityömies Johan August Fagerholm ja Olga Serafina Worbs (ent. Nordman).[1] Fagerholmin suku polveutuiSiuntiosta jaInkoosta, jossa Karl-Augustin isoisä Israel August Fagerholm oli olluttorpparina Sunnanvikin kylässä.[3] Karl-Augustin äidinisä oli muuttanut perheineen 1850-luvulla Pohjanmaalta Helsinkiin. Johan August Fagerholm kuoli ”lentävään keuhkotautiin” kesäkuussa 1901, kuusi kuukautta ennen nuorimman poikansa syntymää, minkä jälkeen hänen leskensä muutti neljän pienen lapsensa kanssa HelsinginPasilaan ja sieltä muutamaa vuotta myöhemminLapinlahteen. Kansakoulun ohella Fagerholm ansaitsi taskurahoja muiden muassa lehdenjakajana ja kukkakaupan juoksupoikana. Hänen ensimmäinen vakituinen työpaikkansa oliHufvudstadsbladetin maaseutupostituksessa ja vuodesta 1916 lähtien hän työskenteli eri parturinliikkeissä Helsingissä.[4]
Nuoruudessaan Fagerholm toimi vuosina 1920–1923 Parturienammattiliiton johdossa, vuodesta 1923Arbetarbladetin toimittajana, vuodesta 1930 alkaen kansanedustajana, sosiaaliministerinä useissa hallituksissa 1937–1943 ja 1944. Hallituksessa Fagerholm oli puolueettoman skandinaavisen suuntauksen ajajia, eikä peitellyt jyrkästi kielteistä suhtautumistaan, suoranaista inhoaanNatsi-Saksaa ja sen johtajaaAdolf Hitleriä kohtaan. Muistelmissaan Fagerholm luonnehti Hitleriä avoimesti ”yhdeksi maailmanhistorian suurimmista lurjuksista” ja piti hirvittävänä ajatusta Hitleristä Euroopan herrana.[5]
Saksan Helsingin-lähettiläsWipert von Blücher esitti ulkoministeriRudolf Holstille voimakkaan paheksuntansa Fagerholmin nimityksestäCajanderin hallituksen sosiaaliministeriksi vuonna 1937 sen vuoksi, että Helsingin raastuvanoikeus oli hieman aiemmin tuominnut Fagerholmin 1 050 markansakkoihin Hitlerin ja von Blücherin loukkaamisesta erään Arbetarbladetissa julkaistunElmer Diktoniuksen pakinan vuoksi.[6]
Talvisodan aikana Fagerholmin aloitteesta saatiin alulle työehdoista sopiminentyömarkkinajärjestöjen eli työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillätammikuun kihlauksen nimellä tunnetun julistuksen avulla.[7][8]
Jatkosodan aikana 68 000 pakolaisen internointi työleireille jaAnthoni-skandaali elikahdeksan juutalaisen maasta poistaminenGestapon käsiin saivat Fagerholmin esittämään omaa eroaan hallituksesta. Erouhkaus johti lopulta siihen, että pakolaisten luovutukset Suomesta Saksaan lopetettiin.[9] Fagerholm ärsytti saksalaisia muun muassa myösTukholmassa marraskuussa 1942 pitämällään puheella, jossa hän korosti, ettei Suomi taistele minkään Euroopan uudelleenjärjestelyn puolesta ja että ”emme tiedä, kuka sanelee rauhanehdot”.[10] Syksyllä 1943 Fagerholm raivostutti Natsi-Saksan lopullisesti ylistämällä eräässä puheessaannorjalaisten vastarintataistelijoiden toimintaa saksalaisia miehittäjiä vastaan. Puheesta aiheutui vakava välikohtaus Suomen ja Saksan suhteissa. Saksa vaati erittäin jyrkästi Fagerholmin erottamista hallituksesta uhaten Suomea tärkeän elintarvikeavun katkaisemisella. Joulukuussa 1943 Fagerholm vapautettiin hoitamistaan sosiaaliministerin tehtävistä.[11]
Sodan aikanarauhanoppositioon kuulunut Fagerholm oli sodan päätyttyä SDP:n johtava hahmo, joskaan viralliseen puoluejohtoon hän ei noussut, sillä hän hävisi vuoden 1946 puoluekokouksen äänestyksenEmil Skogille. Sovittelevan asenteensa ansiosta häntä pidettiin ministerintehtäviin sopivampana kuinVäinö Tanneria, jolla ei ollut Neuvostoliiton luottamusta. Fagerholmin tehtäväksi muodostuirehabilitoida sosiaalidemokraatit Neuvostoliiton suuntaan.[11] Lisäksi hänellä oli vanhojen henkilösuhteidensa ansiosta keskeinen rooli Suomen pohjoismaisten suhteiden jälleenrakentamisessa ja myöhemmin Suomen liittymisessäPohjoismaiden neuvoston jäseneksi.
KansandemokraattiMauno Pekkalan hallitukseen Fagerholmia ei nimitetty. Hänestä oli tätä ennen tulluteduskunnan puhemies, jona hän toimi yhteensä yli kymmenen vuoden ajan. Fagerholm oli vakuuttunut siitä, etteikommunisteja pystytä lyömään sortamalla, vaan kommunismi on kohdattava avoimessa väittelyssä ja vapaissavaaleissa.[11]
1940-luvun lopulla vasemmiston sisäisiä kamppailuja käytiinammattiliitoissa. SDP onnistui yleensä torjumaan kommunistien valtaanpääsyn ammatillisissa järjestöissä.Vuoden 1948 eduskuntavaaleissaSKDL kärsi huomattavan tappion. Vaalien jälkeen nimitettyFagerholmin vähemmistöhallitus rakentui pelkästään SDP:n tukeen, eikä kommunisteja enää päästetty hallitukseen ennen vuotta 1966. Hallituksen toimet kommunistien vaikutusvallan vähentämiseksi, muun muassa poliisivoimien puhdistus ”poliittisesta painolastista”, ärsyttivät Neuvostoliittoa, muttatasavallan presidenttiJ. K. Paasikivi puolusti johdonmukaisesti Fagerholmia SKDL:n sekä Moskovan radion ja lehdistön hyökkäyksiä vastaan. Tästä syystä myös Kokoomus − oppositioasemastaan huolimatta − tuki Fagerholmin hallitusta. Hallituksen toimikaudelle osuivat myösArabian lakko jaKemin kapina, joiden kukistamisessa ansioitui etenkin sisäministeriAarre Simonen.
Vuoteen 1950 mennessä SDP:nvähemmistöhallituksen ongelmat olivat muodostuneet ylipääsemättömiksi, ja se jätti eronpyyntönsä 1. maaliskuuta 1950. Eduskunnan puhemiesUrho Kekkonen muodosti 17. maaliskuutamaalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen. Fagerholm valittiin 23. maaliskuuta Kekkosen tilalle eduskunnan puhemieheksi.[12] Puhemiehenä ollessaan Fagerholm kutsuttiin sovittelijaksiSTK:n jaSAK:n väliseen työmarkkinakiistaan 6. toukokuuta 1950, kun järjestöjen väliset neuvottelut olivat katkenneet. Järjestöt pääsivät kaksi päivää myöhemmin sopuun 15 %:n palkankorotuksista.[13]
Presidentinvaalissa 1956 eduskunnan puhemies Fagerholm sai ratkaisevassa äänestyksessä kaksi ääntä vähemmän kuin pääministeri Kekkonen. Fagerholm seurasi Kekkosta pääministerin paikalle ja muodosti neljän puolueenenemmistöhallituksen. Hallitus erosi seuraavana vuonna SDP:ssa puhjenneensisäisen hajaannuksen vuoksi. Hajaannuksessa Fagerholm vältti jyrkkiä kannanottoja, ja häntä pidettiin yhtenäisyyttä rakentavana “kolmaslinjalaisena”.[11]
Kolmannen kerran Fagerholm muodosti hallituksen vuoden 1958 eduskuntavaalien jälkeen. Kyseinen hallitus ajautui niin kutsuttuunyöpakkaskriisiin. Alkuvuodesta 1959 MaalaisliitonV. J. Sukselainen muodosti tilalle uuden hallituksen.
Fagerholm on Suomen historian pitkäaikaisin eduskunnan puhemies; hän toimi puhemiehenä kaikkiaan 16 valtiopäivillä. Fagerholmin uran tähtihetkiä oli hänen eduskunnan puhemiehenä pitämänsä puheCarl Gustaf Emil Mannerheimin hautajaisissa. Sosiaalidemokraattijohtaja onnistui muotoilemaan valkoisen kenraalin arkun äärellä pitämänsä puheen niin, ettei hän mielistellytsisällissodan voittajia, mutta ei myöskään loukannut heitä, kuten ei sodan hävinnyttä osapuoltakaan, joka kuitenkin oli siihen saakka ollut yksi tärkeimmistä kannattajaryhmistä sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Mannerheimin ratsastajapatsaan paljastustilaisuudessa vuonna 1960 eduskunnan tervehdyksen esitti kuitenkin Fagerholmin puolesta ja hänen pyynnöstään varapuhemiesJohannes Virolainen. Viimeisen kerran Fagerholm valittiin puhemieheksi MaalaisliitonKauno Kleemolan kuoltua keväällä 1965. Fagerholm jätti eduskunnanvuoden 1966 vaaleissa istuttuaan 38 valtiopäivät.
Poliittisen uran ohella Fagerholm teki mittavan työpanoksenAlkon pitkäaikaisimpana pääjohtajana vuosina 1952–1968. Fagerholm oli ottanut kantaa alkoholipolitiikkaan aiemminkin: jo vuonna 1923 hän oli esittänyt puolueelleen lievempää suhtautumista kieltolakiin, mutta asiaan liittyvää aloitetta ei hyväksytty vuoden 1930 puoluekokouksessa. Fagerholm oli ollut mukana säätämässä uutta lakia kansanäänestyksestä ja väkijuomista jo ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan vuosina 1930–1934, ja sosiaaliministerinä hän oli esittänyt alkoholikomitean asettamista vuonna 1938. Komitea sai perusteellisen mietintönsä valmiiksi lopulta sodan jälkeen vuonna 1946.[14]
Fagerholm aloitti Alkossa johtokunnan jäsenenäKaarlo Harvalan paikalla tämän kuoltua vuonna 1942. Alkon johtokunnan varapuheenjohtajana hän aloitti vuonna 1947, ja pääjohtajaksi hänet valittiin aiemman pääjohtajanToivo Veistaron yllättävän eropyynnön seurauksena vuonna 1952. Erityisesti raittiusliikkeen edustajat ovat myöhemmin muistelleet Fagerholmin pääjohtajan aikaa sovittelevana, Fagerholmin ajoittaisista terävistä sanoista huolimatta. Parhaiten Alkossa Fagerholm muistetaan omistajasuhteiden hoitamisesta: hänen pääjohtajakaudellaan Alkon ja valtion välillä ei ollut lainkaan merkittäviä talouteen liittyviä ristiriitoja. Alkon työntekijät taas muistavat Fagerholmin siitä, että tämä solmi itse Alkon työntekijöiden ja toimihenkilöiden palkkasopimukset omaa ammattiyhdistystaustaansa hyödyntäen, mistä johtuen Alkon työehdot olivat selvästi paremmat kuin alalla yleensä.[14]
MinisteriReino Oittisen mukaan Fagerholmin alkoholipolitiikan ytimessä oli käsitys ihmisen yksilöllisestä vapaudesta ja yhteiskunnallisten rajoitusten minimoimisesta. Oittinen kuvasi Fagerholmia mieheksi, joka "ei hyväksynyt sensuuria tai kieltolakia, ja joka oli eronnut kirkosta".[14]
Fagerholm palkittiin ansioistaan14. helmikuuta1969 valtioneuvoksen arvolla. Samana vuonnaÅbo Akademi promovoi Fagerholmin valtiotieteidenkunniatohtoriksi.[1]
Fagerholm sai ansioistaan seuraavat kunniamerkit:[2]
K.-A. Fagerholmilla oli kolme lasta: Brita (s. 1927), Stina (s. 1929) ja Einar (s. 1935). TytärBrita avioitui Urho Kekkosen pojan, suurlähettiläsTaneli Kekkosen kanssa. Heidän poikansa on diplomi-insinööri,Elinkeinoelämän keskusliiton innovaatiojohtajaTimo Kekkonen ja tyttärensä Tea Kekkonen on kotiäiti. K.-A. Fagerholmin Einar-pojan lapsia ovat ekonomitJannica Fagerholm (s. 1961) jaCatarina Fagerholm (s. 1963).
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaKarl-August FagerholmWikimedia Commonsissa| Edeltäjä: Mauno Pekkala Urho Kekkonen Reino Kuuskoski | Suomen pääministeri 1948−1950 1956−1957 1958−1959 | Seuraaja: Urho Kekkonen V. J. Sukselainen V. J. Sukselainen |
| Edeltäjä: Jaakko Keto Aleksi Aaltonen | Suomen sosiaaliministeri 1937−1943 1944 | Seuraaja: Aleksi Aaltonen Ralf Törngren |
| Edeltäjä: Johannes Virolainen | Suomen ulkoministeri 1958-1959 | Seuraaja: Ralf Törngren |
| Edeltäjä: Väinö Hakkila Urho Kekkonen V. J. Sukselainen V. J. Sukselainen Kauno Kleemola | Eduskunnan puhemies 1945−1948 1950−1956 1957−1958 1958−1962 1965−1966 | Seuraaja: Urho Kekkonen V. J. Sukselainen V. J. Sukselainen Kauno Kleemola Rafael Paasio |
