Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Juno (artisti)

Wikipediasta
Jon Korhonen
Juno esiintymässä Me emme vaikene -mielenosoituksessa Helsingissä syyskuussa 2023.
Juno esiintymässä Me emme vaikene -mielenosoituksessa Helsingissä syyskuussa 2023.
Henkilötiedot
Syntynyt5. tammikuuta1987 (ikä 38)
Helsinki
Muusikko
TaiteilijanimiJuno
Junoesque
Paha Klovni
Jon F. Remedy
Tiger Roots
SuomiRäpinCharlieSheen
GBR:n Jon Holmes
Veltton Jon
Young $immons
Laulukieletsuomi
Aktiivisena2000–
Tyylilajitrap
YhtyeetHulabaloo
SMC Lähiörotat
Elokuu
Hotelli Vantaa
Kuohu
Les Stadilaiset
Levy-yhtiötYellowmic Records (2008)
Monsp Records (2009–2010)
Sony Music (2012–2013,2017-2023)
Warner Music
Etenee Records(2015-2017)
Young Simmons Music(2023- )
Infobox OK

Jon Korhonen[1] (s.5. tammikuuta1987Helsinki),[2][3] taiteilijanimeltäänJuno, onsuomalainenrap-artisti. Juno aloitti soolouransa 2000-luvun alussa ja julkaisi joitakin omakustannelevyjä. Vuonna 2005 hän osallistuiRapin Suomenmestaruuskilpailuihin ja sijoittui suomenkielisen sarjan kolmannelle sijalle.[4] 2000-luvun lopulla hän on tullut soolouransa lisäksi tunnetuksi yhtyeissäHulabaloo,SMC Lähiörotat,Elokuu, Hotelli Vantaa, Kuohu sekä Les Stadilaiset

Ura

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

2008–2009

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Juno kuuluuMr.KO:n kanssaHulabaloo-nimiseen kokoonpanoon. Hulabaloo julkaisi kokopitkän levynSirkusteltta keväällä 20083rd Rail Musicin kautta. Junon ensimmäinen levy-yhtiön kautta julkaistu sooloalbumi13 julkaistiin saman vuoden joulukuussaYellowmic Recordsin kautta. Samana vuonna Juno toimi yhtenäRap SM:n kolmesta tuomareista.[4] Junon toinen soolojulkaisuKettoteippi-EP julkaistiin kesällä 2009Monsp Recordsin kautta.

2009–2010

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Joulukuussa 2009 julkaistiin Skatemaniacs-rullalautailuelokuvaa varten musiikkivideo kappaleesta "SMC Hoodrats". Videolla Junon kanssa räppäävät Avionin Prinssi,Thono Slowknow ja Erä-Koira. Videota on katsottu YouTubessa yli 6 miljoonaa kertaa. Joulukuussa julkaistiin JunonMySpace-sivustolla myös kappale "Tervetuloo, tervemenoo" (mukana Matinpoika) ja tammikuussa 2010 "Talviunta". Näitä kappaleita seurasi Junon toinen, 27. tammikuuta 2010 julkaistu studioalbumiV-Tyyli. Kyseisen albumin julkaisiMonsp Records.V-Tyyli sijoittuiSuomen virallisen listan sijalle 50 ilmestymisviikollaan 5/2010.[5] Juno vaikuttaa nykyään Monspin artistina. Hän on sanonut kuuluvansa myös GBR Entertainment -nimiseen musiikkiyhteisöön. Kappaleesta "Tervetuloo, tervemenoo" kuvattiin myös musiikkivideo.

2010–2011

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2010 julkaistiin Junon MySpace-sivustolla kappale "Suomileffas" (mukanaMcVilleGalle) ja kesäkuun lopulla kappale "Äänitorvia" (mukana Kosola). Kappaleet olivat esimakua Junon 13. lokakuuta 2010 Monsp Recordsin kautta julkaistulta albumiltaJ.K x 2 Tunti terapiaa. Ilmestymisviikollaan 42/2010 albumi nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 29.[6] Koko albumin tuotannosta vastaa hip hop -tuottajaJanne K. Samoihin aikoihin julkaistiin SMC Lähiörottien toinen musiikkivideo "Lähiörotat skujaa". Kappaleella vierailee itähelsinkiläinen rap-artistiNotkea Rotta. Kappaleen tuotannosta vastaa tuotantoduoK.V.N & Lobo. Syksyllä julkaistiin myös Junon levy-yhtiön Green Buddha Recordsin kokoelmaParasta buddhaa.

Tammikuussa 2011 julkaistiinJ.K x 2 Tunti terapiaa -albumin ainoaksi jäänyt musiikkivideo kappaleesta "Pelotteluu". Huhtikuun lopulla julkaistiin SMC Lähiörottien kolmas musiikkivideo "Yks risti kaks".Full House Records julkaisi SMC Lähiörottien ensimmäisen kokopitkän albuminRaffii Suomi-flättii 15. kesäkuuta 2011. Albumi sijoittui Suomen virallisen albumilistan toiselle sijalle.[7] Kesäkuussa pian albumin julkaisun jälkeen julkaistiin yhtyeen neljäs musiikkivideo albumin nimikkokappaleesta "Raffii Suomi-flättii". Kappaleella vierailevatAsa, HenryWho? jaAmeeba. Lähiörottien viides musiikkivideo kappaleesta "Lahden sininen" julkaistiin 25. syyskuuta 2011. Kappaleella vierailevat El Maestro ja Raikka ja se on kuvattu Lahdessa.

2012–2013

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Juno, reggaeartistiNopsajalka ja tuottaja Jonas W. Karlsson muodostivatElokuu-nimisen yhtyeen loppuvuodesta 2011.[8] Yhtyeen debyyttisingle "Soutaa huopaa" julkaistiin digitaalisesti 20. tammikuuta 2012 ja yhtyeen debyyttialbumiHääväki saapuu julkaistiin 11. huhtikuuta 2012.[9] Albumilta on julkaistu toinenkin single kappaleesta "Saatilla".Hääväki saapuu nousi Suomen virallisen listan toiselle sijalle julkaisuviikollaan.[10] Elokuun kolmas musiikkivideo julkaistiin kappaleesta "Kullankaivaja.

Juno kertoi syksyllä 2012 liittyneensä maailmanlaajuiseenMoonfreeze -nimiseen breakdanceorganisatioon.[11]

Junon neljäs pitkäsoitto050187 julkaistiinSony Musicin kautta 14. huhtikuuta 2013.[12][13] Albumi on nimetty Junon syntymäajan mukaan.[2] Marraskuun alussa albumilta julkaistiin noin minuutin kestävä näytemusiikkivideo, jossa taustalla soi albumin kappale "Pois netistä". Marraskuun puolessavälissä julkaistiin albumin ensimmäinen single kappaleesta "Levyttävä artisti". Kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo. Helmikuussa 2013 julkaistiin albumin toinen single kappaleesta "Kuuluuks". Se nousiSuomen virallisen singlelistan toiselle sijalle, ja sillä vierailevatJanna Hurmerinta jaGracias.[14]050187 -albumin kappaleesta "Turisti" julkaistiin musiikkivideo heinäkuussa 2013.

Elokuun toinen pitkäsoittoPöytä on katettu julkaistiin 24. toukokuuta 2013.[15] Albumin ensimmäinen single "Tänään lähtee" julkaistiin helmikuussa samana vuonna.[16]Pöytä on katettu nousi kahdeksannelle sijalle Suomen virallisella albumilistalla.[17] Albumin toinen single "Valvoo" julkaistiin kesällä musiikkivideon kanssa.

Juno oli mukanaTanssii tähtien kanssa -ohjelman kahdeksannella tuotantokaudella.[18] Hänen parinaan toimi tanssinopettaja Kia Lehmuskoski, joka toimiVilleGallen parina edellisellä tuotantokaudella.[19] Juno ja Lehmuskoski putosivat toisena parina 29. syyskuuta.[20]

2014–

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Junon ja rap-artistiThe Gambitin yhteisalbumiTrapetsitaiteiluu julkaistiin 23. toukokuuta 2014.[21][22] Albumin kappaleesta "Diggaan" julkaistiin musiikkivideo huhtikuun alussa 2014. Vuoden 2017 Taiteiden yönä Helsingissä Juno esiintyi saman päivän aikana jokaisessa Helsingin 60 kaupunginosassa.[23]

Näyttelijänä

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Juno näyttelee päärooliaAntti J. Jokisen ohjaamassa jengidraamassaPahan kukat. Elokuva voitti parhaan ohjauksen palkinnonShanghain elokuvajuhlilla vuonna 2016.[24]

Juno esiintymässäElokuun kanssa vuonna 2012.

Yksityiselämä

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Juno on asunutHelsinginKruununhaassa jaPihlajamäessä.[1][25] Juno on suorittanutsiviilipalveluksen.[26] Juno oli aikaisemmin kihloissaAmanda Harkimon kanssa.[27] Hän oli naimisissa puolen vuoden ajan laulajaJanna Hurmerinnan kanssa.[28]

Syksyllä 2019 Juno asuiSipoossa nuorimman lapsensa, tämän äidin ja hänen kahden aiemmasta suhteesta syntyneen lapsensa kanssa.[29] Junolla on neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.[30]

Diskografia

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Omakustanteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  • Usko, toivo, rakkaus EP (GBR, 2004)
  • Älä luota hippiin (2006)
  • StreetBlaster (2006-2007)
  • Viettelysten kirja Vol. 1 (2007)
  • RIP JUNO (Young$immons 2017)

Mukana kokoelmilla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Hulabaloo

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

SMC Lähiörotat

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Elokuu

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Vierailijana

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
ArtistiKappaleAlbumiltaMuut vierailijatVuosi
Ba Freak"Bang"At the Speed of LifeZion Lion & Freakloy Amon2007
Mr.KO"Dust to Dust"Boys From da Past
Pyhimys &Timo Pieni Huijaus"Arvoitus"Arvoitus koko ihminenHeikki Kuula2008
Aggressivos"From B to the Boy"Controversial MusicMr.KO2009
X23"Maaliskuu"X23-12X2010
Gasellit"Kuka on lämmittäny mun uunii?"Gasellit EPVilleGalle
Nopsajalka"Stereot"Kuningas soundi
"Teet mitä teet"Superjanne
Matinpoika"Rauhan linnut"Vasta kohta
"Hameen alle"Okku,McVilleKalle, Jessica & Linda
Heinis &Ezk"Yks yli (Puu kaatuu)"Vuos10nen
Jake the Break &Flam"Uuden ajan lumisotaa"Rattaat pyörimään2011
Jare & VilleGalle"Holidai"Mustaa kultaa
Chebaleba"EMH"Himaa ennen hesariiJare & VilleGalle
"Takatalvi"
Gracias"Feel Free (Remix)"Gracias EPVilleGalle &Paperi T
Alamaa"Rauhaa" (vinyyliversion bonuskappale)Pieni suuri miesAntisankari & Nestori
DJ RZY"Tervetuloo Helsinkiin"Wögä,Tasis,Elastinen,Mikael Gabriel,Timo Pieni Huijaus,Spekti,Uniikki,Stig Dogg,Cheek &Davo
AR2"Helsinki"Kompilaatio
Steen1"Ajan henki" (bonuskappale)Jedin paluuPaleface
The Gambit"Esirippu"Kaupunkishamaani2012
JVG"Kyl sä tiiät"jvg.fi
K.V.N & Lobo"Tänä vuonna"SutenööriskeidaaSMC Lähiörotat
HKI Crates"Mulla on liikaa"HKI CratesPyhimys &Janna
Mäk Gälis"Mäkin kaa mestoilla"Lähi-öissä2013
The Gambit"Kruisaa"Tervetuloa Suomen Floridaan!
JVG"Mist sä tuut?"Voitolla yöhönGracias,Paperi T,Stepa,Särre,Gasellit &Kube2014
Heinis &Ezk"Tamaani"Eläin
Rauhatäti"Tää päivä"Labyrintti
Chebaleba"Syttyy"Ottaa tyypitTantr Slangrr
Teflon Brothers"Isänpäivälaulu"Isänpäivä
Jonboi &Pikkis"Läpi aurinkolasien"TBA
FAM"Kultaa & Hiekkaa"FyysisiiMia Huovila2018

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abRailo, Tanja: Juno räppää ja Pihlajalaakso kuuntelee Pihlajamäen Lähiölehti. 2/2009. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 16.12.2011.
  2. abLaunonen, Timo: Suosikkiräppäri nimesi levynsä pelkillä numeroilla YleX. 16.11.2012. Viitattu 26.11.2012.
  3. Paleface: Rappiotaidetta – Suomiräpin tekijät, s. 107. Helsinki: Like Kustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-01-0655-3 suomi
  4. abRap-SM 1. marraskuuta Meteli. 1.9.2008. Viitattu 2.1.2013.
  5. Juno: V-Tyyli Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 16.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  6. Juno: J.K x 2 Tunti terapiaa Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 16.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  7. SMC Lähiörotat: Raffii-Suomi flättii Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  8. Nopsajalka ja Juno perustivat uuden kokoonpanon Mesta.net. 20.12.2011. Arkistoitu 19.3.2012. Viitattu 25.12.2011.
  9. Kortti, Jani: Ensisoitossa uuden Elokuu-yhtyeen debyyttisingle Soutaa huopaa YleX. 16.1.2012. Viitattu 20.1.2012.
  10. Elokuu: Hääväki Saapuu Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 3.6.2012. Viitattu 23.5.2012.
  11. Ninni: Elokuu-räppäri liittyy uuteen kokoonpanoon YleX. 31.8.2012. Viitattu 20.8.2013.
  12. Juno : 050187 Levykauppa Äx. Viitattu 9.3.2013.
  13. Juno - Uusi albumi alkuvuodesta 2013 YouTube. 3.11.2012. Viitattu 9.11.2012.
  14. Juno: Kuuluuks (Feat. Gracias & Janna) Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 11.5.2013. Viitattu 3.6.2013.
  15. Elokuun Pöytä on katettu 24. toukokuuta NRJ. 7.5.2013. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 26.5.2013.
  16. Elokuu-yhtyeeltä uusi sinkku ja albumi NRJ. 14.2.2013. Arkistoitu 25.2.2013. Viitattu 26.5.2013.
  17. Elokuu: Pöytä On Katettu Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 6.6.2013.
  18. He ovat uudet Tanssii tähtien kanssa -parit Iltalehti. 20.8.2013. Viitattu 21.8.2013.
  19. Juno & Kia Lehmuskoski MTV3. 20.8.2013. Viitattu 13.10.2013.
  20. TTK: Juno ja Kia putosivat jatkosta Ilta-Sanomat. 29.9.2013. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 13.10.2013.
  21. “Juno & The Gambit: Trapetsitaiteiluu” ulkona keväällä 2014! The Gambit. 12.2.2014. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 9.4.2014.
  22. Juno / Gambit : Trapetsitaiteiluu Levykauppa Äx. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 9.4.2014.
  23. Juno esiintyy Taiteiden yönä 60 kertaa - "Olisi kiva olla jossain eka" iltalehti.fi. Viitattu 23.8.2017.
  24. Antti Jokisen jengidraama voitti ison palkinnon ShanghaissaEpisodi. 20.6.2016. Viitattu 22.6.2016.
  25. Suomirap karkasi genrevankilasta Metro Live. 14.5.2009. Arkistoitu 19.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  26. Videohaastattelussa: Juno, Tykopaatti & Stepa, Puhuva Kone Redrum-187. 29.9.2010. Viitattu 23.12.2013.
  27. BB-Amanda ja räppärirakas: Kihlat MTV3.fi. 24.6.2011. Viitattu 8.7.2012.
  28. Ylimutka, Leena: Janna Hurmerinta ja Juno: Lopullinen ero! iltalehti.fi. 17.10.2016. Viitattu 14.8.2024.
  29. Pettämiskohun myötä Juno menetti kaiken - asui jopa asuntovaunussa: Päivätyö ja suurperhe pelastivat iltalehti.fi. Viitattu 22.11.2018.
  30. Räppäri Junosta isä neljättä kertaa – julkaisi Instagramissa suloisen kuvan pienestä poikavauvastaan Ilta Sanomat. 3.12.2019. Viitattu 4.12.2019.
  31. LE PURP® – EXCLSV GOODS PARIS – The world famous haute-end crafted exclusive cocktail company. www.lepurp.paris. Viitattu 4.5.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheestaJuno (artisti).
Kansainväliset
Taiteenala
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juno_(artisti)&oldid=23099588
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp