Josef Gottfried Ignaz Kainz eliJózsef Kainz (2. tammikuuta1858Wieselburg,Unkari –20. syyskuuta1910Wien) oliitävaltalainennäyttelijä. Häntä on luonnehdittu erääksisaksankielisen teatterin suurista nimistä.
Kainz oli aikansa tunnetuimpia saksalaisia näyttelijöitä. Hän kävi Wienissä reaalikymnaasia ja esiintyi jo 1873 näyttämöllä. Hän harjoittautui etupäässä nuorekkaan sankarirakastajan jaluonnenäyttelijän tehtäviin ja esitti niitä osia 1875–1876 Marburgissa, 1876–1877 Leipzigissa, jonkin aikaa Meiningenin hoviteatterissa ja 1880–1883 Münchenissä, missä pääsiLudvig II:n ystävyyteen. Hän julkaisi myöhemmin tästä elämäkerrallisia tietoja. Vuosina 1883–1899 Kainz esiintyi Berliinin näyttämöillä. Välikirjan rikkomisen vuoksi saksalaiset teatterinjohtajat eivät tahtoneet kiinnittää Kainzia teattereihinsa, ja Kainz esiintyi nyt lausujana muun muassa Yhdysvalloissa. Kainzin parhaita rooleja olivat Don Carlos, Romeo, Homburgin prinssi, Ferdinand (Kavaluus ja rakkaus), Fiesco, Demetrius, kuningasLudwig Fuldan näytelmässäTalisman, Hamlet, Ihmisvihaaja, kuningasFranz Grillparzerin näytelmässäJüdin von Toledo ja kellonvalajaGerhart Hauptmannin näytelmässäDie versunkene Glocke. Kun Kainz ei ollut sopivassa mielentilassa, hänen esityksensä olivat keskinkertaisia; mutta tarvittaessa hän kiehtoi katsojan. Hänellä oli solakka, taipuisa vartalo, oivallinen, monivivahteinen ääni ja omintakeinen lausunta, jonka ominaisuuksia oli säästeliäs mutta sitä vaikuttavampi korostus.[1]
 | Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan. |
Kainz debytoi viisitoistavuotiaana Sulkowskitheaterissa WieninMatzleinsdorfissa. Vuonna 1874 hän opiskeli näyttämötaiteitaCaesarine Kupfer-Gomanskyn johdolla; tämän mielestä Kainzin murteellinen puhetyyli kaipasi korjausta. Vuonna 1875 Kainz näytteli lyhyen aikaaKasselin kuninkaallisessa hoviteatterissa, mutta ei saanut kiinnitystä. Samana vuonna hän sai kutsun johtaja DietziltäMarburg an der Drauhun, jossa hän pääsi näyttelemään ensirakastajan ja sankarin rooleja. Kesäkuussa 1876 Kainz liittyiLeipziginNeues Stadttheateriin. Vaikka hän nautti menestystä leipzigilaisnäyttämöllä, hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen saamiinsa rooleihin, ja lopulta hänelle tuli välirikko teatterinjohtajaJohann August Försterin kanssa.
Kainz aloitti 27. elokuuta 1877 Meininger Hoftheaterissa ja näytteli seurueen kanssa suurilla lavoillaBerliinissä,Frankfurt am Mainissa, Wienissä jaPrahassa. KolmenMeiningenin vuoden kuluttua Kainz halusi vaihtaa teatteria, sillä hän tunsi tarvetta kasvaa taiteilijana.Ernst von Possart kutsui hänetHof- und Nationaltheater Müncheniin, missä hän näytteli MortimeriaFriedrich Schillerin näytelmässäMaria Stuart 4. syyskuuta 1880. Kainzin debyyttiMünchenissä epäonnistui. Seuraava rooli, miespääosaWilliam Shakespearen klassikossaRomeo ja Julia, oli menestyksekkäämpi. 30. huhtikuuta 1881 Kainz antoi erillisnäytöksen kuningasLudvig II:lle. Roolityönä oli DidierVictor Hugon näytelmässäMarion de Lorme, ja kuningas oli suuresti vaikuttunut Kainzin tulkinnasta.
Vuodesta 1883 alkaen Kainz vaikuttiDeutsches Theaterissa Berliinissä ja kasvoi erääksi saksalaisen kielialueen kuuluisimmista näyttelijöistä. Hänen roolitehtäviään olivat muun muassa näytelmissäHamlet,Richard II,Don Carlos ja Franz Moorin osa Schillerin näytelmässäRosvot. Vuonna 1889 Kainz siirtyi ohjaajaLudwig Barnayn mukanaBerliner Theateriin, mutta pesti päättyi eripuraan.
Kainz avioitui amerikansaksalaisenSarah Hutzlerin kanssa ja teki 1891 menestyksekkäänYhdysvaltain-kiertueen. Hän näytteliNew Yorkin,Milwaukeen jaChicagon saksalaisissa teattereissa. Muilla kiertueillaan hän matkasi muun muassaVenäjälle. Vuonna 1892 Kainz palasi Berliiniin Deutsches Theateriin. Vuosikymmenen mittaan hänellä oli 98 roolitehtävää, joita hän näytteli kaikkiaan kaksi tuhatta kertaa.[2]
Vuonna 1899 Kainz sai kiinnityksen WieninBurgtheateriin, missä ohjaaja Max Burckhardt kutsui häntäMitterwurzerin manttelinperijäksi. Jouluaattona 1899 Kainz nimitettiin hovinäyttelijäksi, ja hän sai tulkittavakseen yhä vaikeampia luonnetehtäviä. Tällä välin hän oli jäänyt leskeksi ja avioitunut uudelleen. Burgtheaterissa Kainz loi lukemattomia rooleja, kuten Shylockin osan ShakespearenVenetsian kauppiaassa ja nimiosanMolièrenTartuffessa. Kiinnitys kesti kymmenen vuotta. Vuonna 1910 Kainz sairastui vakavasti.
Josef Kainz kuoli wieniläisessä Loewin parantolassapaksusuolen syöpään viisi päivää sen jälkeen, kun hänet oli nimitetty hoviteatterinohjaajaksi. Hänet on haudattuDöblingin hautausmaalle Wieniin.
Wienin kaupunki perusti Josef-Kainz-mitalin 1958 Kainzin syntymän satavuotispäivänä. Tunnustusta jaettiin 1999 asti vuosittain näyttelijöille, ohjaajille ja lavastajille. Yhdessä Nestroy-Ring- ja Raimund-Ring-palkintojen kanssa siitä muodostettiin vuonna 2000 uusi, niin ikään vuosittain jaettavaNestroy-Theaterpreis-palkinto, johon kuuluu useita sarjoja.
Lisää luettavaa aiheestaHugo von Hofmannsthal: Verse zum Gedächtnis des Schauspielers Josef Kainz onWikiaineistossa