Tämä artikkeli käsittelee virtavettä. Sanan muita merkityksiä on lueteltutäsmennyssivulla.
Aurajokea Turun tuomiokirkon yläpuolella.Valuma-alueen ominaisuuksia, katso myösvedenjakaja. Esimerkkisivujoki on oikeanpuoleinen sivujoki, koska kätisyys määritetään pääjoen laskusuuntaan katsottuna.
Joki on suuri luonnon muovaama maanuoma, jossa virtaavettä. Useimpien jokien kuljettama vesi on peräisin yläville maille osuneistasateista. Joki voi saada lisää vettä myöslähteistä, jossapohjavesi tulee esiinpintavedeksi. Aluetta, jolle satanut vesivaluu joenuomaan, kutsutaanvaluma-alueeksi. Tämän alueen ympärille muodostuuvedenjakaja.
Joki päättyy joensuuhun, jossa vesi jatkaa joko yhtyen toiseen jokeen tai vesi laskee suureenjärveen taimereen. Joen alkupäätä kutsutaan yläjuoksuksi, loppupäätä alajuoksuksi ja näiden väliin jää keskijuoksu.Sivujoki (sivu-uoma) on joki, joka yhtyy suurempaan jokeen.Pääuoma eli pääjoki on valuma-alueen suurempi joki, johon kertyy useiden pienempien jokien vettä. Jokienvirtaamat voivat etenkin yläjuoksulla olla lähes samat, ja usein on vaikea sanoa kumpi yhdistyvistä uomista on suurempi. Silloin toinen uomista on vain sovittu pääuomaksi. Esimerkiksi se, kumpi uoma valitaan pääuomaksi, voi johtua siitä, kumman yläjuoksulla on joko pisin latvahaara, levein uoma, suurin vuotuinen virtaama tai jokin muu syy. Eräissä tilanteissa valuma-alueen pääuoma on päättynyt valuma-alueen sisälle ja kaikki latvahaarat on merkitty sivujoiksi. Näin on esimerkiksiTavda-joen tapauksessaVenäjällä. Tällöin ei ole haluttu sopia pääuomaksi mitään latvahaaraa.
Suomen vanhan vesilain mukaan virtaavan veden virtavesistöä pidettiin jokena, jos siinä vuoden vähävetisintä aikaa lukuun ottamatta voitiin kulkea soutamalla, mikäli koski tai kari ei ollut esteenä. Virtavesi, jossa keskivirtaama oli vähintään kaksi kuutiometriä sekunnissa, katsottiin kuitenkin aina joeksi. Jokea vähäisempi virtavesi oli puro.
Uusi, vuonna 2012 voimaan tullutvesilaki määrittelee joen eri tavalla kuin ennen. Uudessa laissa joella tarkoitetaan virtavesiä, joiden valuma-alue on vähintään sataneliökilometriä. Käytännössä jotkut purot muuttuivat nyt joiksi. Purolla tarkoitetaan jokea pienempiä virtavesiä, joiden valuma-alue jää alle sata neliökilometriä. Jos valuma-alue jää alle 10 neliökilometriä ja siinä ei virtaa jatkuvasti vettä ja siinä ei kulje merkittävästi kalaa, se onkinnoro. Uusi laki muuttaa jotkin norot puroiksi. Laki ei määrittele ojaa tai muuta kaivettua uomaa mitenkään, mutta laissaojituksella tarkoitetaan maan, noron ja puron kaivamista vedenvirtaamisen turvaamiseksi. Luontaisiin virtavesiin kajoaminen on luvanvaraista ja samoin merkittävä maaperän ojitus.[2][3][4]
Joet ovat syntyneetmannerliikunnan,hydrologisen kierron, ja eroosion yhteisvaikutuksesta. Osa maa-alueista sijaitsee etäämmällägravitaation keskuksesta, jolloin kiinteän maa-aineksen päällä oleva neste liikkuu sen pintaa pitkin pyrkien alas. Maassa runsain nestemäinen ainemantereiden päällä ja ilmakehässä on vesi. Kosteasta maasta, järvistä ja merestähöyrystynyt vesihöyry lankeaa sateena usein viileämmälle ylämaille, josta se alkaa virrata alaspäin. Neste pyrkii alas mahdollisimman suoraa reittiä, jaeroosio alkaa kuluttaa veden alla olevaa maapohjaa. Paikkaan, jossa vesi virtaa pitkän aikaa, syntyy ajan kuluessa uoma. Maapohjan koostumus elimaannos sekäkallioperä vaikuttavat uoman kulkuun siten, että eroosiolle alttiimpi pohja kuluu enemmän. Veden uurtama uoma voi laajentua yhä suurempien vesimäärien virratessa uomaan, japitkien aikojen kuluessa pienen uoman paikalle syntyy joki. Nopeammin joki voi syntyä mikälijäätikkö alkaa sulaa.lähde?
Joet perustuvat veden kiertojärjestelmään. Sade- ja sulamisvesi päätyvät pienten purojen tai pohjaveden kautta jokiuomiin, josta päätyvät yleensä meriin. Joissa on noin 1 200 neliökilometriä vettä, joka kulkeutuu parissa kolmessa viikossa koko jokiverkoston läpi. Joet kuljettavat vuodessa 32 000–37 000 kuutiokilometriä vettä meriin.[5]
Sademäärät vaihtelevat ympäri maailmaa, ja kuivien alueiden joet saattavat ehtyä ennen merta. Jokien virtaamaan vaikuttaa myös vuodenaikojen vaihtelu, joka aiheuttaa merkittäviä eroja säässä. EsimerkiksiPohjois-Euroopassa jaAlppien reuna-alueilla jokien virtaama on suurimmillaan lumien sulamisen aikaan jaEtelä-Euroopassa joet ovat lähes kuivia kesällä, mutta runsaita talvisateiden aikana.[5]Tulva syntyy, kun joen vesi nousee sen törmän ylitse.
Krokotiileja kuivan kauden aikana paljastuneella jokisärkälläCosta Ricassa.
Evoluutioteorian mukaanelämä kehittyi alkujaan merissä. Jokien syntyminen tuotti uuden, vähäsuolaisen ympäristön, jonnekalat ja muut vesieläimet saattoivat siirtyä. Osa näistä siirtyi yhä haasteellisempiin ympäristöihin, väliaikaisesti kuivuviin jokiin ja niidenlampiin ja lopulta kehittyi eliöitä, jotka pystyivät siirtymään lyhyitä matkoja kosteaa maaperää pitkin seuraaviin lammikoihin. Nykyisen evolutiivisen tietämyksen perusteella voidaan olettaa, että näiden joukossa olivatsammakkoeläinten,matelijoiden janisäkkäiden alkumuodot.lähde?
Maalla elävät eläimet ovat riippuvaisia vedensaannista, ja joet ovat tärkeä veden lähde niille.Kasvillisuus on usein runsaampaa ja vaihtelevampaa jokien läheisyydessä. Monet maaeläiminä pidetyt eläimet käyttävät jokia ravinnonhaussa. Muun muassasaukot,koskikara javirtahevot tarvitsevat jokia tähän tarkoitukseen. Myöskarhu kalastaa toisinaan.Krokotiilit ovat monien trooppisten jokien saalistajia, ja lähes kaikkien maaeläinten on virtapaikkojen lisäksi varottava niitä tullessaan joelle juomaan tai kulkiessaan joen poikki.lähde?
Joet ovat kautta historian toimineet kulkureitteinä ihmisille. Ne ovat olleet selkeitä maamerkkejä liikuttaessa pidempiä matkoja vierailla seuduilla. Haapiot,ruuhet ja muut alkeellisetveneet ovat olleet käytössä tavarankuljetuksessa. Aina 1700–1800-luvuille asti joet ovat olleet useiden valtioiden tärkeimpiä tavarankuljetusreittejä, milloin suuria ainemääriä on pitänyt siirtää paikasta toiseen. Vastarautatien ja myöhemminauton kehittäminen ovat siirtäneet valtaosan kuljetuksista maalla tapahtuvaksi.Uitto jakivihiilen kuljetuslotjissa Englannissa jatkuivat vielä pitkään tämän jälkeenkin. Suomessa viimeiset jokiuitot suoritettiinIijoella vuonna 1988 jaKemijoella vuonna 1989. Jokien vesimäärä kuitenkin vaihtelee, ja joen pohjaan voi muodostua särkkiä, joten aina ei ollut varmuutta siitä minkälaisensyväyksen omaavatjokilaivat pääsevät niitä pitkin kulkemaan. Tämä johti ennen pitkää jokienruoppaamiseen ja vesiliikenteeseen sopivienkanavien rakentamiseen. KiinanKeisarinkanavaa on käytetty kuljetuksiin jo 600-luvulta alkaen.Kosket ovat olleet toinen este jokia pitkin tapahtuvalle kuljetukselle, jasulkuportteja on rakennettu monien jokien koskipaikkoihin. Pienemmissä joissa on liikuttu myöskanooteilla jalautoilla. Suuret joet ovat voineet toimiaheimojen alueiden rajoina.lähde?
Rajat on usein vedetty jokia pitkin. Jokirajoja on maailman valtionrajoista 23 prosenttia, osavaltion- ja maakuntarajoista 17 prosenttia ja kuntarajoista 12 prosenttia. Jokirajojen yleisyys korreloi alueensiirtomaahistorian kanssa: Etelä-Amerikan valtionrajoista jokirajoja on lähes puolet mutta Aasian valtionrajoista vain 16 prosenttia.[6] Suuren osanSuomen ja Ruotsin välisestä rajasta muodostavatTornionjoki jaMuonionjoki. Ne tulivat valtakunnanrajaksiSuomen sodan jälkeen vuonna 1809. Toinen sodan tuloksena syntynyt jokiraja onOder–Neisse-linja Saksan ja Puolan rajalla.lähde?
Hyvin varhain ihmisen historiassa jokien vettä on käytetty myös viljelysten kasteluun, jakuivuuksien niille aiheuttamia vahinkoja on pyritty vähentämäänkastelukanavien avulla. Varhain on myös osattu käyttää virtaavan veden potentiaaliaenergianlähteenä:vesioinas ja muut erilaisetsiipirattaisiin perustuvatvesivoimaa valjastavat keksinnöt, kutenvesimylly, ovat helpottaneet ihmisen toimia monissa kulttuureissa läpi historian.lähde?
Koska joet muodostavat merkittävän esteen maata pitkin tapahtuvalle liikkumiselle, keinoja niiden ylittämiseen vähällä vaivalla on aikojen saatossa syntynyt useita. Lautat ja lossit ovat kuljettaneet ihmisiä ja maakulkuneuvoja jokien poikki.Sillat jatunnelit jokien ylitse ja alitse ovat myöhäisempiä keksintöjä. Eroosio ja tulvat tekevät jokirantojen rakentamisesta vaikeaa, ja jokirantojen rakenteita on jouduttu uudistamaan usein. Vasta 1900-luvulla on kyetty kehittämään materiaaleja ja rakennustekniikoita, joita käyttämällä luotettavia ja pitkään kestäviä siltoja ja tunneleita jokien poikki on saatu rakennettua. Silti, monessa maassa lautta-, lossi- ja laivakuljetukset leveiden jokien poikki ovat edelleen yleisessä käytössä.Proomut ovat korvanneet lotjat jokikuljetuksissa. Jokien virtauksen energiaa valjastetaan nykyäänvesivoimalalla. Jokien virtausta hallitaanpadoilla, joiden taakse syntyy useintekojärvi.lähde?
Monien kaupunkien vesilaitokset ottavat vettä joista kaupungin asukkaiden käyttöön.Vedenpuhdistuslaitos ja jätevedenpuhdistuslaitos ovat päätoimijat prosessissa. Vaikka vesi pyritään puhdistamaan ennen jokeen päästämistä, aina tässä ei ole onnistuttu, ja paikallisia kalakuolemia ja muitaympäristövahinkoja on sattunut. Suuret onnettomuudet ovat tapahtuneet yleensätehtaiden jätevedenpuhdistuksen pettäessä, ja elämä joessa onnettomuuspaikalta alajuoksuun on kärsinyt suuria vahinkoja. Jokia, joissa suuria vahinkoja on sattunut, ovatRein,Tonava jaAmur.lähde?
Nykyaikana joet toimivat vedenlähteen lisäksi virkistyskohteina. Kalastus, etenkinperhokalastus on ollut suosittua.Jokireittejä käytetään myös veneilyyn, melontaan, ja soutuun. Koskissa harjoitetaan perhokalastuksen lisäksikoskimelontaa. Monin paikoin jokirannat on vedenpinnan vaihteluiden vuoksi pidetty luonnontilaisina, ja ne toimivat eläinten kulkureitteinä alueelta toiselle. Monissakaupungeissa joen rannat ovat kaavoituksellisestiviheralueita, ja ne ovat tärkeitä paikkoja asukkaiden tapaamisille ja luontoharrastajille.lähde?
Lehmänselkä on koskessa veden sileäksi kuluttama isohko vedenalainen kivi, joka ei juuri aiheuta yläjuoksulta näkyviä kuohuja ja on siksi aloittelijalle vaarallinen. Kannattaa opetella huomaamaan.selvennä
Luusua on järvestä alkavan joen lähtöpaikka, joka on muodoltaan suppilomainen.
Lähde tarkoittaa joen alkukohtaa.
Meanderoiva joki.
Meanderointi tarkoittaa ilmiötä, jossa vesi kuluttaa etenkin joen ulkokaarretta ja muodostaa siten jokeen yhä suuremman mutkan, kunnes seuraava vastarannan mutka viimein syöpyy yhteen edeltävän mutkan kanssa ja synnyttää tällä tavalla putaan. Nimitys juontuu mutkittelevan Menderesjoen vanhasta nimestäMaeander.
Niva eli vuolle on joen voimakas virtapaikka, joka ei täytä kosken tunnusmerkkejä. Nimitystä käytetään yleensä Pohjois-Suomen jokien virtapaikoista.
Pato on jokeen tehty rakennelma, jollakanavoinnin avulla parannetaan vesiliikennettä tai tuotetaanenergiaa.
Pudas on takaisin pääjokeen yhtyvä joen haara, joka usein on syntynyt meanderoinnin seurauksena.
Päävirta on yleensä mutkittelevan joen ulkokaarteessa, ellei esimerkiksi vinosta kalliopohjasta muuta johdu.
Sahi on koskipaikan alapuolelle kertynyt pienten kivien matalikko.
Suisto elidelta on joen loppupiste, jonne joen kuljettama maa-aines usein kertyy viuhkamaiseksi muodostumaksi ja jossa joen vesi alkaa sekoittua meren tai järven veteen.
Sulku on jokeen tai kanavaan rakennettu laite, jonka avulla veneet voivat kulkea huoleti alas jyrkistäkin pudotuksista, sekä pystyvät myös kulkemaan ylävirtaan vaivatta.
Särkkä on irtonaisesta aineksesta koostuva veden pinnan alainen aineskasautuma.
Vesiputous on kohta joessa, jossa vesi putoaa suoraan, tai melkein suoraan alaspäin.
Vuolle on joen voimakas virtapaikka, joka ei täytä kosken tunnusmerkkejä. Vuolle tarkoittaa samaa kuin murteellinen terminiva.
