Johannes Paavali II:n on arvioitu julistaneen useampia ihmisiäpyhimykseksi kuin hänen edeltäjänsä viimeisen viiden vuosisadan aikana yhteensä.[1] Hän pyrki toimeliaasti vähentämään köyhyyttä ja matkusti runsaasti ympäri maailmaa. Kysymyksiin kirkon opista ja seksuaalisuudesta hän suhtautui vanhoillisesti. Hän korostiihmisoikeuksia jarauhaa sekä vastustitotalitarismia. Paavi yritettiin murhata useaan otteeseen virkansa aikana.
Johannes Paavali II oli VatikaaninAnnuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun virallisenpaaviluettelon mukaan 264. paavi. Samaisten luetteloiden perusteella 14. marraskuuta 2004 hän ohittiLeo XIII:n kolmanneksi pisimpään hallinneena paavinaPius IX:n japyhän Pietarin jälkeen. Johannes Paavali II oli myös nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n, joka valittiin paaviksi 54-vuotiaana 1846.
Karol Józef Wojtyła syntyi 18. toukokuuta 1920 Wadowicessa Etelä-Puolassa. Hänen isänsä oli Karol Wojtyła, entinen upseeri[2] ja äitinsä Emilia Kaczorowska. Perheeseen kuului myös isoveli Edmund. Karolin sisko Olga kuoli ennen hänen syntymäänsä.[3]
Karolin vanhemmat olivat hartaita katolilaisia, ja heidän lapselleen antamassaan kasvatuksessa uskonnolla oli tärkeä osa. Nuori Karol pitikin vähäisimpiäkin elämänsä tapahtumia sallimuksen kosketuksena.[4] Lapsena Karol meni joka aamunamessuun, minkä jälkeen iltapäivällä hänen äitinsä luki pojalleenevankeliumia.[5]
Karol opiskeli iltaisin. Jo ensimmäiset kouluvuodet paljastivat hänen olevan lahjakas oppilas erityisestiurheilussa ja taideaineissa.[6] Hänen harrastuksiaan olivat urheilu, näytteleminen ja näytelmien kirjoittaminen. Urheilulajeista nuori Karol piti eniten joukkuelajeista[6], joita hän pelasi mielellään isoveljensä kanssa. Hän pelasi usein maalivahtina jalkapallossa.[7] Tämän lisäksi hän myös opiskeli useita kieliä. Aikuisiällä hän puhuikin sujuvasti ainakin kahdeksaa kolmestatoista osaamastaan kielestä (muun muassapuola,slovakki,venäjä,italia,ranska,espanja,portugali,saksa,ukraina,englanti jakirkkolatina).
Karolin ollessa yhdeksänvuotias hänen äitinsä kuoli. Tämä oli ennen kuolemaansa sairastellut jo kauan, mutta vasta keväällä 1929 hänen toistuvat selkäkipunsa muuttuivat osittaiseksi halvaantumiseksi.[8] Kuoleman syynä oli sydänkohtaus ja munuaistulehdus.[8]
Lapsena Karol oli runsaasti tekemisissäKrakovanjuutalaisyhteisön kanssa.[9] Hän vierailikin usein juutalaisten ystäviensä luona.Juutalaisuuden läsnäolo osittain kehitti nuoren Karolin suvaitsevaisuutta.[10] Lisäksi Karolin perheessä vallinneetrasismin ja kiihkoilun vastaiset mielipiteet lienevät myös olleet mukana muokkaamassa nuoren Karolin ajatuksiasuvaitsevaisuudesta.
Vuonna 1930 apottiKazimierz Figlewicz havaitsi nuoren Karolin henkisen kypsyyden, ja tämä liittyikin kirkonkuoripoikiin eli papin avustajiin. Hän osoittautuikin pian kuoripojista ahkerimmaksi ja motivoituneimmaksi.[11] Samana vuonna Karolin isoveli Edmund kuoli Karolin ollessa vasta kaksitoistavuotias. Lääkärinä toimineen Edmundin kuolinsyynä olituhkarokko, jonka hän oli saanut yhdeltä potilaistaan.[12]
Johannes Paavali II:n kerrotaan säilyttäneen kuolemaansa asti veljensästetoskooppia, jonka eräs puolalainen sairaanhoitaja oli tallettanut ja luovutti paaville tämän Puolan-vierailun aikana.
Nuori Wojtyła oli opiskelijanatsi-Saksanhyökättyä Puolaan. Saksalaismiehitys merkitsi myös juutalaisiin ja Puolan älymystöön kohdistuvien vainojen alkua. Samoin yliopisto, jossa Wojtyła suoritti opintojaan, suljettiin miehittäjien käskystä.[13] Opiskelijoille tämä merkitsi vaarallisia aikoja, sillä heillä oli suuri riski joutua älymystön edustajina pakkotyöhön Saksaan ja teloitettavaksi.[14]
Wojtyłan yliopiston opettajat joutuivatSachsenhauseninkeskitysleirille.[13] Karol sen sijaan määrättiin toimimaan kivilouhimolla lähellä Krakovaa. Samalla louhimolla työskennellyt Wojtyłan opiskelutoveri kuvaili aikaa seuraavanlaisesti:
»Olimme nuoria, mutta silti ei ollut helppoa. Kaksi ensimmäistä talvea olivat erityisen kylmiä, ja joka päivä hakkasimme kiviä ulkona kahdeksan tuntia. Saksalaiset tahtoivat, että olisimme niin väsyneitä, ettemme enää kykenisi ajattelemaan. Kahdeksan tunnin louhimotyön jälkeen elämä kuitenkin vasta alkoi, vaikka olimmekin kuolemanväsyneitä. Silloin alkoivat teatteri, harjoitukset, kirjoitukset ja keskustelut.» ([14])
Lakkautettu yliopisto toimi yhä, vaikkakin nyt salaisesti. Luennot pidettiin yksityisasunnoissa, minkä lisäksi Puolan papisto osallistui nuorten kouluttamiseen. Kokouspaikkoja saattoivat olla myös kellarit ja kirkkojenkryptat.[15] Wojtyła jatkoi opintojaan iltaisin, mutta päivät kuluivat työssä. Hänet siirrettiin louhimoltaSolvayn kemikaalitehtaan kattilahuoneeseen. Työpaikallaan Wojtyłan kerrotaan kohonneen eräänlaiseksi johtajahahmoksi työtovereilleen: hän puhui työläisten puolesta, perusti tehtaaseen vapaa-aika- ja koulutuskeskuksen, järjesti luentoja sekä kannusti muitakin opiskelemaan.[15] Wojtyłan toiminta sai osakseen niin paljon arvostusta tehtaan työläisten joukossa, että he jopa tarjoutuivat tekemään hänen työnsä helpottaakseen hänen opiskeluaan. Wojtyła kuitenkin kieltäytyi tästä tarjouksesta.[15]
Vuonna 1941 Wojtyłan isä menehtyi. Jonkin aikaa tapauksen jälkeen Wojtyłan luokse muutti asumaan hänen entinen historian opettajansa vaimonsa kanssa. He alkoivat suunnitella teatteriryhmän perustamista. Toiminnan oli jälleen oltava salaista, sillä lähes kaikki kulttuuritoiminta Puolassa oli kielletty. Muun muassa radion kuunteleminen, kulttuurilehtien julkaiseminen tai Krakovan teattereissa käyminen ei ollut sallittua puolalaisille.[16] Wojtyła itsekin liittyi perustettuunTeatr Rapsodyczny -ryhmään, jonka alkuperäisjäsenistä myöhemmin tuli tunnettuja puolalaisia näyttelijöitä.[16]
Miehityksen aikana Wojtyła oli aktiivinenvastarintalainen. MyöhemminTime-lehden haastattelussa eräs hänen opiskelijatovereistaan kertoi:
»Hän [Wojtyła] eli joka päivä vaarassa menettää henkensä. Hän vaelsi pitkin miehitetyn kaupungin katuja kuljettaen juutalaisia poisghetosta, luoden heille uusia henkilöllisyyksiä ja piilopaikkoja. Hän pelasti monia perheitä, jotka elivät teloituksen vaarassa.» ([16])
Karol Wojtyła toimiessaan pappinaPuolassa.Karol Wojtyła vuonna 1958.
Alkujaan Wojtyłan oli tarkoitus palvella kirkkoa vainmaallikkona.[17] Hänen selvittyään hengissä kahdesta vaarallisesta auto-onnettomuudesta hänen hengellinen vakaumuksensa vahvistui.[18] Hänen oman kertomansa mukaan kutsumus papin tehtäviin oli alkanut hahmottua jo hänen isänsä kuoltua, ja jo vuonna 1942 hän olisi varmistunut tulevaisuuden ammatistaan.[18] Toisaalta tilanne oliteologisten opintojen kannalta huono, sillä kaikki asiaan liittyvä opiskelu oli tehtävä salassa. Miehittäjien ilmapiiri ei myöskään ollut pappiskoulutukselle suotuisa: vuosien 1939–1945 aikana menehtyi Saksan vankiloissa jakeskitysleireillä 1996 puolalaista pappia, neljä piispaa, 113 pappiskokelasta ja 238luostarinunnaa.[19]Pappisseminaaritkin olivat yliopistojen tavoin joutuneet lakkautetuiksi.[20]
Wojtyła kouluttautui papiksi maanalaisessa seminaarissa. Ajat muuttuivat entistä vaarallisemmiksi, kunVarsovan kansannousu tukahdutettiin vuonna 1944. Myös Krakovassa alettiin järjestää umpimähkäisiä pidätyksiä ja ratsioita. Niiden vuoksiarkkipiispaAdam Stefan Sapieha otti pappiskokelaansa asumaan omaan taloonsa. Pappiskokelaat joutuivat piilottelemaan ja hylkäämään työpaikkansa, minkä takia he menettivät työkorttinsa ja sen myötä kaikki liikkumisoikeudet.[21] Tosin turvapaikka oli sangen suojaisa, sillä kuvernööriHans Frank ei uskaltanut vastustaa puolalaisten parissa rakastettua ja osin saksalaistenkin ihailemaa arkkipiispaa.[21]
Toisen maailmansodan päätyttyä Karol Wojtyła vihittiin papiksi 1. marraskuuta 1946. Hänet lähetettiinRoomaan suorittamaan lisäopintoja. Siellä hän toimi jonkin aikaabelgialaisessa pappisseminaarissa ja kohensi ranskan kielen taitojaan. Myöhemmin hän palasi Puolaan ja väitteli vuonna 1949 tohtoriksi arvosanallacum laude.[22] Kommunismidiktatuurin alle joutuneessa Puolassa pappeja oli viety vankiloihin. Lisäksiuskonnon opetus oli kielletty, uskontoon viittaavia symboleita kuten ristejä oli poistettu, katoliset kirjapainot kielletty, nunnien sairaalat takavarikoitu valtiolle ja kaikki koulut olivat valtion omistuksessa.[22]
Pappina Wojtyłan kerrotaan nauttineen yksinkertaisesta elämästä. Hänen toimiessaan Krakovan pyhän Florianin seurakunnassa hänen sanotaan käyttäneen vanhaa ja paikattua papinkaapua ilman päällystakkia. Talveksi seurakuntalaiset teettivät hänelle uuden papinkaavun ja takin. Papinkaavun Wojtyła otti vastaan, muttei olisi halunnut takkia. Hänet pakotettiin ottamaan sekin, mutta ilmeisesti hän ei koskaan käyttänyt sitä. Mahdollisesti Wojtyła lahjoitti takin jollekulle köyhälle.[23] Wojtyła ei ollut kiinnostunut maallisesta omaisuudesta. Hän muun muassa lahjoitti pois lahjana saamansa tyynyn ja höyhenpeitteen sekä nukkui sängyn sijasta lattialla.[24] Nuorena pappina toimiessaan Wojtyła myös teki nuorten kanssa retkiä vuoristoon ja järvelle sekä oli mukanahiihtoretkillä. Hän olikin suosittu pappi paikallisten nuorten parissa.[25]
Vuonna 1953 Wojtyłasta tulimoraaliteologian jasosiaalietiikan professori Krakovan pappisseminaariin. Kolmea vuotta myöhemmin hän sai nimityksen myösLublinin katolisen yliopiston etiikan osaston rehtoriksi. Myös professorina toimiessaan hänen kerrotaan käyttäneen vanhoja ja kuluneita vaatteita. Samoin hän lahjoitti puolet palkastaan köyhien opiskelijoiden tukemiseen.[25]
Vuonna 1958 Wojtyłasta tuli Krakovan piispa vain 38-vuotiaana.[26] Näin hänestä tuli Puolan nuorin piispa. Nimitys ei juuri muuttanut Wojtyłan elämäntapaa, sillä hän käytti yhä paikattuja ja kuluneita vaatteita, käytti runsaasti polkupyörää ja asui kaksiossaan.[26] Professorina toimiessaan hän oli lahjoittanut pois puolet palkastaan, mutta piispana hän antoi koko palkkansa pois.[25] Piispana hän osallistuiVatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, jossa hän oli mukana keskeisten päätösten valmistelussa.[27][28] Kokouksen kerrotaan laajentaneen hänen näkökulmaansa maailman asioihin. Samassa kokouksessa hän myös kiinnostui kollegiaalisuudesta, jonka mukaan monet ongelmat tuli ratkaista paikallispiispojen tasolla ilman Vatikaanin puuttumista asioihin.[29] Vatikaanin puoleen piispojen tuli kääntyä itse halutessaan.
30. joulukuuta 1963 Wojtyłasta tuli Krakovan arkkipiispa. Vaikka arkkipiispalle oli varattu oma palatsinsa, halusi Wojtyła yhä elää vanhassa kaksiossaan.[30] Lopulta hänen kaikki tavaransa siirrettiin palatsiin hänen itsensä ollessa matkalla.[30] Wojtyła muutti uuteen palatsiinsa, mutta määräsi sen ovet pidettäväksi auki vierailijoille. Samoin hän ryhtyi arkkipiispana toimiin köyhien auttamiseksi.[31]
Vuonna 1967 paaviPaavali VI nimitti Wojtyłankardinaaliksi. Krakovassa uudelle kardinaalille järjestettiin juhlat, joissa hänen kerrotaan leikillisesti sanoneen papeilleen: ”Tämä on viimeinen kerta, kun aiheutan teille näin paljon vaivaa. Enhän voi tämän korkeammalle päästä.”[31] Vanhaan tapaansa Wojtyła eli yhä yksinkertaisesti käyttämättä juurikaan kardinaalille kuuluvia ulkoisia vallanmerkkejä.[32] Samalla hän myös jatkoi jo nuoruudessaan aloittamiaan urheiluharrastuksia, mikä piti hänet fyysisesti hyvässä kunnossa. Wojtyła harrasti vielä kardinaalinakin muun muassamelontaa,vuorikiipeilyä ja hiihtoa.[33] Eräällä hiihtoretkellään hän vahingossa ylitti Puolan rajan ja eksyiTšekkoslovakiaan, missä hänelle pidettiin kuuden tunnin pituinen kuulustelu.[33]
Kardinaalina Wojtyła osallistui lukuisiin kokouksiin jasymposiumeihin. Lisäksi hän piti useita luentoja eri yliopistoissa. Muun muassaHarvardin yliopiston rehtori kuvasi kardinaalia sanoen: ”Vaikuttavimpia miehiä, joita olen tavannut – suorastaan säteilevä persoonallisuus.”[33] Kardinaali Wojtyła otti myös voimakkaasti kantaa Puolan kommunistihallituksen ihmisoikeusrikkomuksiin. Kaiken muun työnsä ohella hän ehti myös kirjoittaa ja julkaista erilaisia akateemisia tutkimuksiaan. Ulkomailla pidetyissä filosofian ja teologian seminaareissa hän saavutti niin suurta arvostusta, että häntä ajateltiin jo tulevana paavina.[34]
Konklaavin ennakkosuosikkeina oli kaksi italialaista:Genovan arkkipiispa, kardinaaliGiuseppe Siri jaFirenzen arkkipiispa, kardinaaliGiovanni Benelli. Konklaavin tarkasta kulusta ei ole luotettavaa tietoa, mutta vallitsevan käsityksen mukaan alussa pääehdokkaina olivat Siri ja Benelli. Heistä kumpikaan ei onnistunut saamaan kahden kolmanneksen enemmistöä. Tosin kerrotaan, että Giuseppe Siri olisi todennäköisesti saanut tarvittavat kaksi kolmannesta kokoon, mikäli hän olisi ottanut vastaehdokkaansa Benellin kardinaalivaltiosihteerikseen.
Krakovan kardinaaliarkkipiispa Wojtyła valittiin kahdeksannen äänestyskierroksen jälkeen uudeksi paaviksi. Näin hänestä tuli paavi japontifex Johannes Paavali II. Nimen hän valitsi osaksi kunnioittaakseen edeltäjänsä muistoa ja lyhyeksi jäänyttä kautta.[35][36] Hänestä tuli ensimmäinen puolalaissyntyinen paavi.
Paavi Johannes Paavali II:n vaakuna.Paavi Johannes Paavali II:n maalaus.
Otettuaan paavinviran vastaan Johannes Paavali II puhui ensimmäistä kertaaPietarinkirkon parvekkeelta Vatikaaniin kokoontuneelle ihmisjoukolle:[37]
»Pelkäsin ottaa tämän nimityksen, mutta tein sen kuuliaisuudesta Herraamme Jeesusta Kristusta kohtaan sekä täydellisen luottavaisena pyhään Madonnaan, Hänen äitiinsä. En tiedä, pystynkö ilmaisemaan itseäni hyvin teidän… meidän kielellämme, italiaksi. Jos teen virheen, korjatkaa minua.»
Johannes Paavali II:n kotimaassa Puolassa maan kansalaiset ottivat uuden paavin valinnan innostuneesti vastaan. Puolan kommunistijohtajat taas olivat valinnasta hämmentyneitä ja vaivaantuneita.[38]
Vuoden 1979 maaliskuussa sovittiin paavin Puolaan suuntautuva matkasta, joka tulisi tapahtumaan 2.–10. kesäkuuta samana vuonna. Ennen vierailun sopimistaNeuvostoliiton valtionpäämiesLeonid Brežnev yritti painostaa Puolan kommunistista hallintoa estämään paavin vierailun maassa, mutta ei onnistunut.[39] Paavin matka toteutui suunnitellusti.
Puolassa Johannes Paavali II:sta seurasi suuri väkijoukko. Puolalaiset tahtoivat seurata paavia, vaikka maan kommunistihallitus oli varoitellut kansalaisiaan irtisanomisilla ja palkkojen pidättämisillä.[40] Paavin vierailun seuraaminen merkitsi Puolassa mielenilmausta kommunistihallintoa vastaan.[40] Vierailunsa aikana Johannes Paavali II korosti useasti erilaisiakristillisiä arvoja, ja hänen toimintansa Puolassa olikin hyvin kommunisminvastaista.[41]
Paavin Puolaan suuntautuneen vierailun takiaMoskovasta arvosteltiin paljon Puolan johtoa, joka ei ollut kyennyt estämään paavia saarnaamasta omaa politiikkaansa kommunistisessa valtiossa. Johannes Paavali II:n johtama Vatikaani ei enää noudattanut samaa poliittista linjaa kuin edellisten paavien aikana, mikä johti Neuvostoliiton joihinkin toimiin kommunistisissa valtioissa.[42] Puolan vierailun jälkeen perustettiin ”Vatikaanin politiikkaa sosialistisissa maissa vastustava komissio”.[42]
Vuonna 1980 Puolan kansalaisten ja kommunistihallinnon välinen kiista kärjistyi entisestäänSolidaarisuus-liikkeen perustamisen takia. Vatikaani tuki liikettä, vaikkakin vain hiljaisesti.[43]Kommunisminvastaisen Solidaarisuus-liikkeen tunnustamista 31. elokuuta 1980 voidaan pitää voittona Vatikaanille.[44] Vaikkei katolinen kirkko ollutkaan virallisesti osallistunut liikettä koskeviin neuvotteluihin, sillä lienee kuitenkin ollut vaikutusta tapahtumiin.[44]Yhdysvaltain jaRanskan tiedustelupalvelujen mukaan paavia vastaan oli valmisteillaattentaatti, koska Neuvostoliitossa häntä pidettiin liian suurena uhkana.[44]
Vuonna 1981 tuntia ennen paavin saapumista vierailullePakistaninKarachiin kaupungin stadionilla räjähti pommi.[45] Samana vuonna 13. toukokuutaMehmet Ali Ağca yrittimurhata paavin ampumalla tätä Pietarinkirkon aukiolla. Murhayritys kuitenkin epäonnistui, sillä paavi jäi eloon.[46]
Vuosien ajan paavi teki matkoja ulkomailla vaihtelevalla menestyksellä, mutta samalla hän teki työtä solidaarisuusliikkeen puolesta. Vuonna 1989 Solidaarisuus-liike laillistettiin. 10. marraskuuta myösBerliinin muuri kaatui, ja myöhemminMihail Gorbatšov julkisti Neuvostoliitossauskonnonvapauden takaavan lain.
Paavi Johannes Paavali II vieraili 1.–10. kesäkuuta 1989Pohjoismaissa, myös Suomessa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun katolisen kirkon ja Vatikaanivaltion päämies kävi Suomessa. Paavi osallistuiekumeeniseen rukoustilaisuuteenTuruntuomiokirkossa yhdessäarkkipiispaJohn Vikströmin kanssa. Rukoustilaisuudessa paavi otti voimakkaasti kantaa eri kristillisten kirkkojen yhteistyön puolesta. Hän osallistui lounaalle arkkipiispa Vikströmin kanssapiispantalossa. Paavin toimittamassa messussaHelsingin jäähallissa oli 8 000 osallistujaa.[47]
1990-luvun alkaessa Johannes Paavali II:n terveys oli heikentynyt. Hän kuitenkin jatkoi virassaan ja teki useita matkoja eri maihin, vuonna 1990 pääosin Afrikkaan. Afrikassa paavi tuomitsi muun muassa sodat, väärinkäytökset sekä Afrikkaa ryöstäneet rikkaat valtiot.
Persianlahden sodan aikana Johannes Paavali II syytti Yhdysvaltoja maailmanpoliittisten ongelmien kärjistämisestä ja liian herkästä aseilla ongelmiin vastaamisesta.[48] Samoihin aikoihin katolisen kirkon sisällä vaadittiin paikoin liberaalimpaa linjaa muun muassaseksuaalimoraalia koskeviin kysymyksissä. Paavin vuonna 1993 julkaisema kiertokirjeVeritatis splendor (suom.Loistava totuus) esitteli paavin eettisiä näkemyksiä, ja 1995 julkaistuEvangelium vitae (suom.Elämän ilosanoma) käsitteli ihmiselämän arvokkuutta,aborttia jaeutanasiaa. Huolimatta liberaalia linjaa kannattavien henkilöiden painostuksesta Johannes Paavali II säilytti kirkon perinteisen tulkinnan.[49] Vuonna 1994Time-lehti valitsi Johannes Paavali II:nvuoden mieheksi.[50]
1990-luvulla paavi määritteli kantansa aborttiin jaehkäisyyn selkeämmin kuin aikaisemmin. Paavi tuomitsi ehkäisyn ja abortin avoimesti ”salaliittona elämää vastaan”.[51] Samalla paavi myös vastustikuolemantuomiota.
Tullessaan paaviksi 1978 Johannes Paavali II:n oletettiin olevan uudenaikainen paavi[52] ja johtavan kirkkoa uudistuksiin, mutta 1990-luvulla häntä alettiin yhä enemmän pitää konservatiivisena ja taantumuksellisena. Paavilla oli kuitenkin yhä paljon kannattajia, ja hän sai yhä paljon huomiota maailman lehdistössä.
Tullessaan paaviksi Johannes Paavali II oli hyväkuntoinen ja nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sittenPius IX:n, joka oli valittu paaviksi 54-vuotiaana 1846. Ikääntyminen ja salamurhayrityksen seuraukset kuitenkin alkoivat näkyä paavissa 1990-luvun loppupuolella. Vuonna 2001 kirurgit vahvistivat, että paavilla oliParkinsonin tauti. Vatikaani vahvisti saman asian 2003. Hänellä oli vaikeuksia puhua, ja hän vapisi näkyvästi.
Heikkenevästä terveydestään huolimatta paavi Johannes Paavali II jatkoi vierailujaan eri maihin. Ympäri maailmaa käytiin keskusteluja siitä, pitäisikö paavin vetäytyä tehtävistään korkean ikänsä ja heikon fyysisen kuntonsa vuoksi.[53] Myöhemmin Johannes Paavali II:n testamentti paljasti, että hän oli harkinnut eroamista paavinvirasta vuoden 2000 jälkeen johdettuaan kirkon uudelle vuosituhannelle.[54]
Paavin terveydentila heikkeni huomattavasti alkuvuodesta 2005, ja 1. helmikuuta hän joutui sairaalaan. Tämän jälkeen paavi ei kyennyt enää suoriutumaan velvollisuuksistaan tavanomaisesti. 24. helmikuuta paavilla ilmeni hengitysvaikeuksia. Paavi ei pystynyt osallistumaanpääsiäisajan perinteisiin seremonioihin. Hän esiintyi julkisuudessa vielä 30. maaliskuuta, mutta ei kyennyt enää puhumaan.lähde?
Iältään jo 84-vuotiaalle paaville nousi 31. maaliskuutavirtsatietulehduksen aiheuttama 40 °C:n kuume, ja hänen verenpaineensa laski. Seuraavan yön ja aamun aikana paavi saisydänkohtauksen sekä tulehduksen aiheuttamanverenmyrkytyksen. Paaville annettiinkuoleville ja sairaille tarkoitettu voitelu eli niin sanottu viimeinen voitelu. Paavi oli saanut sen kerran aikaisemminkin vuoden 1981 murhayrityksen yhteydessä. Paavin tilaa kuvattiin nyt äärimmäisen vakavaksi. Hänellä ilmeni munuaisongelmia ja verenpaine vaihteli. Kardinaaleja ja piispoja alkoi saapua Roomaan enteillen lähestyvää paavinvaalia. Aamulla 2. huhtikuuta paavi ei kyennyt enää osallistumaan hänen läsnä ollessaan järjestettyyn messuun ja oli ajoittain tajuttomana. Käytännössä messuun osallistumiseksi olisi riittänyt pienikin ele, joten paavin tila oli jo hyvin huono. Paavi kuoli 2. huhtikuuta 2005 illalla kello 21.37 paikallista aikaa (CEST) sydänkohtaukseen ja verenmyrkytykseen 84-vuotiaana. Paikalla olleet sanovat, että hänen viimeinen sanansa oli ”Amen”.[55]
Paavin hautajaiset 8. huhtikuuta 2005. Oikealla puinen arkku, jonka päälle on asetettuevankeliumikirja. Kardinaalien suruväri on punainen. Taustalla nähdään useita arvovieraita.Johannes Paavali II:n hauta.
Paavin kuoleman jälkeen Vatikaani alkoi noudattaa vuosisataisiasääntöjä paavien kuolemantapauksista. Virallinen suruaika kesti yhdeksän päivää.
Paavia surtiin ympäri maailmaa. Useat televisiokanavat käsittelivät asiaa keskeytyksettä monen päivän ajan. Valtionpäät ilmaisivat osanottonsa.
Hautajaiset järjestettiin perjantaina 8. huhtikuuta kello 10. Niistä tuli eräät nykyhistorian suurimmista elleivät jopa suurimmat. Paikalle saapui satoja valtionjohtajia ja ainakin miljoonapyhiinvaeltajaa. Hautajaisista raportoimaan oli akkreditoitu noin 3 500 toimittajaa. Paikalla oli myös muiden muassa kolmeYhdysvaltain presidenttiä jaIranin presidenttiMohammad Khatami.[56] Roomanilmatila oli paavin hautajaisten vuoksi suljettu, koulut ja virastot kiinni ja autoilu kielletty.[57]
Paavin arkku oli yksinkertainen ja tehty puusta. Sen kannessa oli ristin kuva ja M-kirjain, joka viittasineitsyt Mariaan. Paavi haudattiin Pietarinkirkon kryptaan aikaisempien paavien tavoin. Krypta oli jäänyt tyhjäksi, kun autuaaksi julistettu paaviJohannes XXIII siirrettiin sieltä Vatikaanin kappeliin vuonna 2000. Toisin kuin Johannes, hänet haudattiin maahan. Hänen läheisyyteensä on haudattu myös esimerkiksiRuotsin kuningatarKristiina. Testamenttinsa mukaan paavi oli harkinnut viimeiseksi leposijakseen Puolaa, mutta jätti päätöksen kardinaalikollegiolle. Testamentissaan hän pyysi myös, että kaikki hänen henkilökohtaiset muistiinpanonsa poltettaisiin.[58]
Maat, joissa paavi Johannes Paavali II virka-aikanaan kävi, on merkitty sinisellä.
Paavi matkusti paljon, enemmän kuin edeltäjänsä yhteensä. Yhteensä hän kävi 129 maassa ja matkusti toista miljoonaa kilometriä.[61]
Vuonna 1999 Johannes Paavali II matkustiRomaniaan. Näin hänestä tuli ensimmäinen pääosinortodoksiseen maahan matkustanut paavi sitten vuoden 1054suuren skisman.[62] MatkoillaanLähi-idässä hän vieraili monilla kristinuskon pyhillä paikoilla. Hän vieraili usein Neitsyt Marialle pyhitetyissä kappeleissa korostaen näin hänelle henkilökohtaisesti tärkeää hahmoa.lähde?
TurkkilainenMehmet Ali Ağca ampui paavia 13. toukokuuta 1981 Pietarinaukiolla.Murhayrityksen motiiveista ei ole täyttä varmuutta.[65][66] Ağca tuomittiin elinkautiseen. Joulukuussa 1983 paavi tapasi hänet vankilassa. Keskustelun sisällöstä ei ole tietoa. Paavin sanotaan kuitenkin antaneen ampujalle tuolloin anteeksi tekonsa.[67] Ağca vapautui tammikuussa 2010.
Toinen murhayritys tapahtui 12. toukokuuta 1982Portugalissa. Äärikonservatiivinenespanjalainen pappiJuan María Fernández y Krohn yritti puukottaa paaviapistimellä, mutta turvamiehet estivät yrityksen. Aluksi Vatikaani ilmoitti paavin selvinneen ilman vammoja, mutta myöhemmin kävi ilmi, että todellisuudessa Fernández y Krohn oli onnistunut haavoittamaan paavia. Murhaa yrittänyt pappi sai kuuden vuoden vankeustuomion.[68]
Tammikuussa 1995 paavin murhaa suunniteltiinManilassa osana laajempaa terrorihyökkäysten sarjaa.[69] Suunnitelmaan kuului itsemurhapommittajan pukeutuminen papiksi. Tekijät saatiin kuitenkin kiinni ennen toteutusvaihetta.
Vatikaanin virkamiehet ovat alkaneet kutsua paavia tämän kuoleman jälkeen Johannes Paavali Suureksi.[70] Tätä nimeä on käytetty vain kolmesta aiemmasta paavista[71], jotka kaikki julistettiin myöhemmin pyhimyksiksi.lähde?
Paavinkanonisointia vastustivat erityisesti kirkonpedofiliaskandaalien uhrit, joiden mukaan paavi olisi suojellut asiasta epäiltyjä pappeja.[72] Vastustusta herättivät myös väitteet siitä, että hän olisi suhtautunut liian hellämielisesti Etelä-Amerikan itsevaltaisiin johtajiinkylmän sodan aikana.[72]
Seuraavaksi paaviksi valittuBenedictus XVI ilmoitti, että Johannes Paavali II:nautuaaksijulistamisprosessi voidaan käynnistää. Normaalin käytännön mukaisesti henkilön kuolemasta tulee kulua vähintään viisi vuotta, ennen kuin hänet voidaan julistaa autuaaksi.[73] Katolisessa kirkossa autuaaksijulistaminen vaati vähintään yhden kuoleman jälkeen tehdynihmeteon.Pyhimykseksi julistaminen taas vaatii kaksi kuolemanjälkeistä ihmettä. Vuonna 2007 Rooman hiippakunta luovutti Vatikaanin tutkittavaksi paavin pyhyyttä koskevaa aineistoa. Keskeinen asia aineistossa oli paavia rukoilleen ranskalaisen nunnan parantuminenParkinsonin taudista.[74] Autuaaksijulistamisprosessi päättyi vapunpäivänä 2011, jolloin Benedictus XVI julisti Johannes Paavalin autuaaksi messussa, jota oli seuraamassa Vatikaanissa jopa miljoona ihmistä.[75]
Johannes Paavali II julistettiin yhdessäJohannes XXIII:n kanssa pyhimykseksi 27. huhtikuuta 2014.
Pietarinaukiolle kokoontunut yleisö kuuntelee paavia 29. syyskuuta 2004.
Opillisesti paavi oli enemmän säilyttäjä kuin uudistaja. Paavin maailmankuvaan kuuluivat myös katolisen opin perinteiset maagiset osat kuten ihmeet,ennustukset,manaukset ja sairaiden parantaminen rukouksilla. Usein sensaatiohakuisenNew York Post -sanomalehden mukaan paavi suoritti kaudellaan henkilökohtaisesti kolme manausta vuosina 1982, 2000 ja 2001.[76][77]
Johannes Paavali II pitifeminismiä seurauksena siitä, ettei naisia ole kunnioitettu, ja uskoi nykyaikaisen feminismin juontavan juurensa naisten todellisen kunnioittamisen puutteeseen. Hänen mukaansalänsimaisessa kulttuurissa naisesta on tullut ennen kaikkea nautinnon väline.[79]
Paavi kirjoitti useita kirjoja, joita on käännetty lukuisille kielille. Hän kirjoitti myös runoja. Paavin apostolinen motto olitotus tuus (”täysin sinun”). Se on lainattu eräästä rukouksesta.
Johannes Paavali II julisti pyhimykseksi 1340 ihmistä.[80] Luvun sanotaan olevan suurempi kuin kaikilla hänen edeltäjillään yhteensä, vaikka tarkkoja tietoja kaikista pyhimyksistä ei olekaan. Hän julisti autuaaksi muun muassaÄiti Teresan.
Katolinen kirkko on ehtinyt kaksituhatvuotisen historiansa aikana osallistua lukuisiin epäilyttäviin toimiin. Paavi Johannes Paavali II pyysi kautensa aikana anteeksi monia näistä.
Paavina Johannes Paavali II pyrki lisäämään vuoropuhelua eri uskontojen välillä ja parantamaan eri uskontojen suhteita toisiinsa. Paavin mukaan kaikilla uskonnoilla on yhteinen peruselementti ja yhteiset juuret.[82] Samoin paavi uskoi, että ihmiset ”odottavat eri uskonnoilta vastausta ihmiselämän ratkaisemattomiin arvoituksiin”, kuten hän itse asian ilmaisi.[82]
Vastatessaan toimittajan kysymykseen paavin suhtautumisesta useisiin uskontoihin paavi lainasihindulaisuuden jabuddhalaisuuden kohdalla kirkolliskokouksessa tehtyä kirjoitusta:[83]
»Niin tutkivat ihmiset hindulaisuudessa jumalallista salaisuutta ja ilmaisevat sen myyttien tyhjentymättömillä rikkauksilla ja teräväjärkisin filosofisin opein. Askeettisesti eläen tai syvällisiin mietiskelyihin vaipuen he etsivät vapautusta ihmiselämän ahdistuksilta. Buddhalaisuus monissa eri muodoissaan tunnustaa tämän muuttuvaisen maailman ehdottoman riittämättömyyden ja opettaa tietä, jota kulkien hurskassydämiset ja luottavaiset ihmiset kykenevät joko saavuttamaan täydellisen vapautumisen tilan tai – tapahtui se sitten omin neuvoin tai ylhäältä tulleen avun turvin – tavoittamaan korkeimman valaistumisen asteen.Katolinen kirkko ei hylkää mitään siitä, mikä näissä uskonnoissa on totta ja pyhää. Vilpitöntä kunnioitusta tuntien se tarkastelee näitä toiminta- ja elämäntapoja, säännöksiä ja oppeja, jotka – vaikka ne poikkeavat monessa siitä, mitä se itse uskoo ja opettaa – monesti tuovat mukanaan säteen siitä totuudesta, joka valaisee kaikki ihmiset. Taukoamatta se kuitenkin julistaa ja sen tuleekin julistaaKristusta, joka on ’tie, totuus ja elämä’ (Joh. 14:6), josta ihmiset löytävät uskonnollisen elämän täyteyden ja jossa Jumala sovitti kaiken itsensä kanssa.»
Paavin mukaan ”buddhalaisuus on suureksi osaksi ’ateistinen’ järjestelmä”.[84] Lisäksi paavi sanoipelastusopin olevan buddhalaisen järjestelmän ainoa pääasia.[85] Paavin mukaan buddhalaisuudessa tapahtuva vapautuminen pahasta ei tapahduJumalasta lähtöisin olevan hyvän kautta, vaan ainoastaan pahan maailmasta etääntymisellä.[84]
Paavi sanoikin, että kristinuskon ja buddhalaisuuden välillä on olemassa ”perustavaa laatua oleva ero huolimatta samanlaisista piirteistä”, kuten hän itse asian ilmaisi.[86] Paavin mukaan sopiikin varoittaa kristittyjä, jotka ”ottavat vastaan Kaukoidän uskonnollisesta perinteestä lähtöisin olevia ajatuksia”, eli esimerkiksimietiskelymenetelmiä.[87]
VastatessaanVittorio Messorin kysymykseen paavin suhtautumisestaislamiin Johannes Paavali II aloitti vastauksensa lainaamalla julistustaKirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin:
»Kunnioittavasti kirkko tarkastelee myös muslimeja, jotka palvovat yhtä ainoata Jumalaa, elävää ja itsessään olevaa, armahtavaista ja kaikkivaltiasta, taivaan ja maan Luojaa.»
Paavin mukaan muslimit ovatkin juurimonoteistisen uskontonsa takia erityisen lähellä kristittyjä. Tosin paavi myös sanoi haastattelussa, että islamissaKoraani latistaa jumalallisen ilmoituksen ja että islamissa Jumalan ”koko itsensä ilmoittamisen rikkaus” on jätetty syrjään. Paavi huomauttikin, että islamin teologia on hyvin kaukana kristinuskosta. Huolimatta islamin ja kristinuskon eroista paavi kunnioitti vastauksessaan myös muslimien uskonnollisuutta:[88]
»Muslimien uskonnollisuus ansaitsee kuitenkin kunnioitusta. Heidän rukousperinnettään on mahdotonta olla ihailematta. Kuva Allahin palvelijoista, jotka ajasta ja paikasta piittaamatta lankeavat polvilleen ja vaipuvat rukoukseen, voisi olla mallina kaikille, jotka kutsuvat todellista Jumalaa, erityisesti niille kristityille, jotka jättävät suurenmoiset katedraalinsa autioiksi ja unohtavat rukouksen melkein kokonaan.»
Paavin mukaan huolimatta katolisen kirkon halusta vuoropuheluun islaminuskoisten maiden kanssa konkreettisia vaikeuksia on paljon.[89] Johannes Paavali II ajattelikin, että maissa, joissafundamentalistiset liikkeet pääsevät valtaan, uskonnonvapaus alkaa merkitä vain vapautta alistaa jokainen kansalainen ”todelliseen uskoon”.[89] Paavi kuitenkin ilmoitti, että ”kirkko pysyy aina avoimena vuorokeskustelulle ja yhteistyölle”.[89]
Paavi Johannes Paavali II pitijuutalaisuutta muista uskonnoista lähimpänä kristinuskoa.[90] Paavi pyrki parantamaan aikaisemmin juutalaissuhteisiin syntyneitä traumoja. Hän muun muassa vierailisynagogassa. Vastatessaan Messorille suhtautumisestaan juutalaisuuteen Johannes Paavali II lainasi jälleen julistustaKirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin:[90]
»Kristuksen kirkko tunnustaa, että Jumalan pelastussalaisuuden mukaisesti sen uskon ja valituksi tulemisen alkujuuret ovat olemassa jopatriarkoilla,Mooseksella japrofeetoilla… Sen tähden kirkko ei voikaan unohtaa, että se saiVanhan testamentin ilmoituksen tämän kansan välityksellä, kansan, joka kanssa Jumala sanattomassa armossaan näki hyväksi solmia Vanhan liiton, ja että se saa ravintonsa sen hyvän öljypuun juurista, johon pakanain muodostama villi öljypuu on oksastettu… Koska siis kristittyjen ja juutalaisten yhteinen hengellinen perintö on niin runsas, tahtoo pyhä kirkolliskokous edistää ja suosittaa keskinäistä tuntemusta ja arvonantoa, jotka ennen kaikkia ovat raamatullisten ja teologisten tutkimusten sekä veljellisen vuoropuhelun tulosta.»
Paavi Johannes Paavali II:lla oli jo nuoruudestaan lähtien läheinen suhde juutalaisiin, ja myös useat hänen koulutovereistaankin olivat juutalaisia.[91][92] Vieraillessaan Rooman synagogassa paavi Johannes Paavali II kutsuikin juutalaisia ”vanhemmiksi veljiksemme uskossa”.[93]
Paavi puolusti näkemyksiään kiihkeästi ja sai osakseen myös paljon arvostelua. Paavin väitetään olleen välinpitämätön aiheuttamastaan tuskasta linjatessaan ja ajaessaan moraalioppiaan. Johannes Paavali II vastustikondomin käyttöä ja häntä onkin syytetty siitä, että hän toiminnallaan aiheutti välillisesti lukemattomia tarpeettomiaHIV-infektioita sekä abortteja, joita hän kiivaasti vastusti.
Paavin asenne totalitarismia kohtaan oli kaksijakoinen. Idän kommunistisen totalitarismin paavi tuomitsi kiivaasti, mutta hän arvosteli poliittisuudesta niitä katolisia pappeja ja piispoja, jotka uskaltautuivat vastustamaanEtelä-Amerikan oikeistolaisiasotilasjunttia. EsimerkiksiEl Salvadorin piispaÓscar Romero murhattiin hänen vaadittuaan sotilasdiktatuuria lopettamaan kansan sortamisen, mutta paavin mielestä Romero oli ”liian poliittinen”.Latinalaisessa Amerikassa paavin politiikka johti siihen, että kansanjoukot ovat hakeutuneetvapaiden kirkkokuntien kannattajiksi ja katolinen kirkko on menettänyt kannatustaan.
↑Lainaus kirkolliskokouksen asiakirjastaKirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin. Sama lainaus löytyy myös paavi Johannes Paavali II:n kirjastaUskalla toivoa sivuilta 91–92.
.jpg)
.jpg)
