| Johann Wilhelm Ritter | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. joulukuuta1776 Samitz,Sleesia |
| Kuollut | 23. tammikuuta1810 (33 vuotta) München,Baijeri |
| Koulutus ja ura | |
| Väitöstyön ohjaaja | Alexander von Humboldt |
| Oppilaat | Hans Christian Ørsted |
| Tutkimusalue | Kemia |
| Infobox OK | |
Johann Wilhelm Ritter (16. joulukuuta1776Samitz,Sleesia –23. tammikuuta1810München,Baijeri) olisaksalainenfyysikko, joka löysiultraviolettisäteilyn vuonna 1801.[1][2]
Ritter toimi apteekkarin oppipoikanaLiegnitzissä Sleesiassa (nykyään Legnica, Puola) vuosina 1791–1795, opiskeli lääketiedettäJenan yliopistossaAlexander von Humboldtin ohjauksessa, ja jäi valmistumisensa jälkeen sinne opettajan tehtäviin. Vuonna 1804 hän siirtyiBaijerin tiedeakatemiaan Müncheniin, jossa hän kuoli nuorena ja katkeroituneena.[1][2]
Ritter oli kiinnostunut erityisestisähköstä jasähkökemiasta, joiden alalla hän teki monia merkittäviä löytöjä. Vuonna 1800, vain kuukausia sen jälkeen kun englantilainen kemistiWilliam Nicholson oli onnistunut hajottamaan veden vedyksi ja hapeksielektrolyysin avulla, Ritter toisti kokeen, mutta niin, että hän pystyi keräämään kaksi kaasua erillään. Pian tämän jälkeen hän löysigalvanointiprosessin, jota käytetään nykyään metallien pinnoittamiseen. Vuonna 1801 hän teki havaintojalämpösähköisyydestä ja ennakoiThomas Johann Seebeckin löytöä. Hän tutki myös sitä, miten lihaskudos reagoi sähkövarauksiin. Vuonna 1801 Ritter osoitti valoherkän kemikaalinhopeakloridin avulla kauimmaisten violettien aallonpituuksien jälkeen olevan vielä säteilyä. Ritter kutsui säteilyä "kemikaalisäteiksi", mutta ultraviolettisäteily vakiintui lopulta sen nimeksi.[1][2]
Ritterin kirjoitustyyli oli epäselvä ja spekuloiva, ja hän viivytteli tutkimustensa selostusten julkaisua. Hänen tieteellistä uskottavuuttaan vahingoitti myös hänen kiinnostuksensaokkulttisiin ilmiöihin ja se, että muut tiedemiehet eivät kyenneet toistamaan hänen kokeitaan.[1][2]