| Johan Helo | |
|---|---|
 Johan Helo vuonna 1960. | |
| Sosiaaliministeri | |
Tannerin hallitus 13.12.1926–15.11.1927 | |
| Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri | |
Tannerin hallitus 15.11.1927–17.12.1927 | |
| Valtiovarainministeri | |
Paasikiven II hallitus 17.11.1944–17.4.1945 | |
| Opetusministeri | |
Paasikiven III hallitus 17.4.1945–28.12.1945 | |
| Kansanedustaja | |
1.4.1919–4.9.1922, 1.5.1924–10.9.1935, 6.4.1945–8.1.1946 | |
| Ryhmä/puolue | SDP,SKDL |
| Vaalipiiri | Turun eteläinen,Viipurin itäinen,Kymin itäinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. elokuuta1889 Helsinki |
| Kuollut | 25. lokakuuta1966 (77 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | filosofian tohtori |
| Puoliso | Lullan Helo (1929–) |
| Infobox OK | |
Johan (Juhani) Helo (vuoteen 1906Helenius,22. elokuuta1889Helsinki –25. lokakuuta1966 Helsinki) oli suomalainenopettaja,matemaatikko,juristi,diplomaatti japoliitikko, joka toimiSDP:n jaSKDL:nkansanedustajana vuosina 1919–1922, 1924–1935 ja 1945–1946 sekä ministerinä kolmessa hallituksessa 1926–1927 ja 1944–1945. Hän työskenteli myös Helsingin apulaiskaupunginjohtajana 1922–1925 ja 1934–1941. Helo oli SDP:n vasemmisto-opposition johtohahmoja ja myöhemminjatkosodan jälkeen merkittävässä roolissavasemmistososialistien jakommunistien järjestäytyessä SKDL:n riveihin.[1]
Helo lähti politiikkaansisällissodan jälkeen vuonna 1918. Hän kuului ”keskustaksi” kutsuttuun SDP:n vasemmistosiipeen, ja oli 1920-luvun jälkipuoliskollaVäinö Tannerin linjaa vastustaneidenVäinö Huplin kannattajien näkyvimpiä hahmoja. Helo toimi myös heidän edustajanaan Tannerin johtamassavähemmistöhallituksessa. 1930-luvulla hän vaikutti sosialidemokraattien vasemmisto-oppositiossa ja teki läheistä yhteistyötä puolueesta myöhemmin erotettujenkuutosten kanssa.Välirauhan aikana Helo painotti ystävällisiä suhteitaNeuvostoliittoon ja joutui pidätetyksijatkosodan alettua. Helo sai poliittisista syistä kolmen vuoden vankeustuomion, josta hän vapautui keväällä 1944. Muuttuneessa ympäristössä Helo nousi uuden vallanjaon myötä eturivin vaikuttajaksi SKDL:n jäsenenä. Lyhyen ministerikauden jälkeen hän jätti politiikan vuonna 1946 ja siirtyi diplomaatiksiSuomen Pariisin-suurlähetystöön.[1]
Johan Helon vanhemmat olivatHollolasta kotoisin ollut rakennusmestari Kustaa Adolf Helenius (1849-1897) jaJalasjärvessä syntynyt Maria Albertina Ahlström (1864-1940). Helo kirjoitti ylioppilaaksiHelsingin suomalaisesta reaalilyseosta 1908, jonka jälkeen hän suorittiHelsingin yliopistossa filosofian maisterin tutkinnon 1914.[1][2] Samana keväänä Helo väitteli tohtoriksifunktioteoriasta professoriErnst Lindelöfin ohjauksessa ja kävi myöhemmin opintomatkallaGöttingenin yliopistossa.[3] Hän työskenteli matematiikan ja luonnontieteiden opettajanaUudenkaupungin yhteiskoulussa 1913-1915,Pietarin suomalaisessa yhteiskoulussa 1915-1917 jaTurun suomalaisessa klassillisessa lyseossa 1917-1922.[1][4][5]
Helo lähti politiikkaan syksyllä 1918, kun sisällissodan lamauttamaa SDP:n toimintaa elvytettiin.[1] Marraskuun ylimääräisessä puoluekokouksessaTurun työväenyhdistystä edustanut Helo valittiin puolueneuvostoon.[6] Seuraavana talvena hän ryhtyiTurussa perustetunDemokraatin päätoimittajaksi.[7] Maaliskuussa 1919 Helo valittiin kansanedustajaksi. Sosialidemokraattien uutta linjaa hahmotelleessa ohjelmakomiteassa hän esitti muista jäsenistä poikkeavia radikaaleja näkemyksiä.[1] Vuosikymmenen vaihduttua Helosta tuli puolueen opposition näkyvimpiä hahmoja yhdessäJ. F. Aallon,Mikko Ampujan, Väinö Huplin jaReinhold Sventon kanssa.[8] Helon ensimmäinen rupeama kansanedustajana jäi yhteen vaalikauteen hänen siirryttyään Helsingin rahatoimen apulaiskaupunginjohtajaksi 1922. Helo oli myösTurun kaupunginvaltuuston jäsen.[1]
Kun eduskunta oli hajotettusuuren kommunistijutun jälkimainingeissa Helo valittiin jälleen kansanedustajaksi 1924.Turun eteläisen sijaan hän oli nyt ehdollaViipurin itäisessä vaalipiirissä, jossa oppositiolla oli vahva kannatus.[9][10] Tannerin hallitusta muodostettaessa Helo oli huplilaisten edustajana sen ohjelmaa valmistelleessa työryhmässä, vaikka hän vastustikin viimeiseen saakka puolueensa menoa hallitukseen. Helosta tehtiinsosiaaliministeri, jonka lisäksi hän ehti toimimaan kuukauden ajankulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä.[1][11] Sosiaaliministerinä Helon merkittävin saavutus oli esityssairausvakuutuslaista, mutta se tyssäsi porvarienemmistöiseen eduskuntaan ja saatiin aikaiseksi vasta 1960-luvulla.[12] Syksyllä 1927 Helo sovitteli kuukausia kestäneenCrichton-Vulcanin lakon, jonka kommunistien valtaamaSAJ oli masinoinut hallitusta vastaan.[13] Kansainvälisiä tehtäviä hänellä oliKansainliiton jaParlamenttienvälisen liiton kokouksissa.[14] Eduskuntatyönsä ohella Helo toimiJyväskylän lyseon lehtorina 1925–1926, Helsingin suomalaisen reaalilyseon lehtorina 1926–1928 sekäylemmän oikeustutkinnon suoritettuaan asianajajana 1929-1934, jolloin hänellä oli myös parin vuoden ajan yhteinen toimistoVilho Joutsenlahden kanssa. Vuonna 1934 Helo saivaratuomarin arvon. Hän oli myöspresidentin valitsijamiehenä 1925 ja 1931 sekäHelsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1930–1934. Helo jätti eduskunnan kesken vaalikauden syyskuussa 1935 siirryttyään jälleen Helsingin rahatoimenjohtajaksi. Hänen tilalleen eduskuntaan nousiToivo Nokelainen.[15][16]
Eduskunnan jätettyään Helo vaikuttiK. H. Wiikin johtamassa SDP:n vasemmisto-oppositiossa. Toukokuun 1939 puoluekokouksessa hänet valittiin puoluetoimikunnan varajäseneksi.[17]Talvisodan jälkeen Helo korosti hyvien Neuvostoliiton suhteiden merkitystä, muttei saanut ajatuksilleen opposition ulkopuolelta.[1] Kesäkuussa 1940 hän esittiSuomen–Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran tilaisuudessa maiden välisten kaupaa- ja kulttuurisuhteiden parantamista, mikä aiheutti paheksuntaa puoluejohdossa.J. K. Paasikivi sen sijaan kiitteli puhetta, mutta vaihtoi pian kantaansaBaltian tapahtumien johdosta.[18] Helo kuului myös vasemmistososialidemokraattien julkaisemanVapaan Sanan toimitusneuvostoon. Syyskuun lopussa opposition jäsenet viimein erotettiin puolueesta. Kuutoksiksi kutsutut kansanedustajat perustivat omaneduskuntaryhmänsä, jonka ehdokkaaksi Helo lähti joulukuussa 1940 suoritettuunpresidentinvaaliin. Hän sai neljä ääntä lähes kaikkien valitsijamiesten ryhmittyessäRisto Rytin taakse.[1][19]
Jatkosodan alettua Helo ja kuutoset pidätettiin elokuussa 1941 ja asetettiin syytteeseen valtiopetoksen suunnittelusta epäiltynä.[1] Helo piti salaiseksi julistettua oikeudenkäyntiä suorana jatkona 1930-luvunlapualaiskauden poliittisille oikeudenkäynneille. Syytettyjen oli muun muassa vaikea löytää puolustusasianajajia, kun lakimiehet eivät uskaltaneet ottaa tehtävää vastaan. Hänen asianajajakseen suostui lopulta vasemmistososialidemokraatteihin itsekin lukeutunutRieti Itkonen, joka joutui pahoinpidellyksi hotellissaan. Helmikuussa 1942Turun hovioikeus langetti Helolle valtiopetoksen valmistelusta kolmen vuoden kuritushuonetuomion, jonka pääasiallisena perusteena oli SNS:n tilaisuudessa pidetty puhe. Samassa yhteydessäsisäasiainministeriö kielsi sanomalehdiltä keskustelun oikeudenkäynneistä sekä jaetuista rangaistuksista. Helo oli tutkintavankeudessaTurun lääninvankilassa ja suoritti myöhemmin tuomiotaanRiihimäen vankilassa. Rangaistuksensa loppuvaiheessa Helo siirrettiin jälleenKakolaan, josta hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen toukokuussa 1944. Tapaus vaikutti myös Helon perheeseen, sillä hänen puolisonsa joutui jättämään työpaikkansaHelsingin Kansanteatterissa, eikä saanut muuttolupaaRuotsiin.[19][20]
Kun äärivasemmiston toiminta oli laillistettu, Helo osallistui SKDL:n jaSuomi–Neuvostoliitto-Seuran perustaviin kokouksiin, joissa hänet valittiin SKDL:n varapuheenjohtajaksi sekä SNS:n puheenjohtajaksi. Lisäksi Helo oli SKDL:n sisällä toimineenSosialistisen Yhtenäisyyspuolueen keskustoimikunnan varajäsen.[1][21]Aleksandra Kollontai oli jo rauhantunnustelujen aikana maininnut Helon yhtenä Neuvostoliiton hyväksymistä ministereistä.[22] Marraskuussa 1944 Helo nousi ainoana SDP:n opposition edustajanaPaasikiven II hallitukseen, jossa hän saivaltiovarainministerin salkun. Helo edusti tuolloin vielä sosialidemokraatteja, vaikkei hänellä ollutkaan puolueen tukea.[1] Joulukuussa Helosta tuli ensimmäinensotasyyllisyyskysymyksen esille nostanut ministeri, kun hän vaati asian selvittämistä.[23]
Maaliskuussa 1945 Helo valittiin SKDL:n kansanedustajaksiKymen itäisestä vaalipiiristä.[1] Helo oli yleisehdokkaana peräti kymmenessä eri vaalipiirissä, mikä onVeikko Vennamon ohella yksien vaalien ennätys, ja hänestä tuli myös valtakunnallinen ääniharava.[24] Vasemmistososialistien kannatus jäi kansandemokraattien sisällä kuitenkin huomattavasti kommunisteja pienemmäksi, mikä sai Helon harkitsemaan koko vasemmiston paluuta SDP:n riveihin ja puolueen valtaamista tannerilaisilta.Eduskunnan puhemiestä valittaessa hän oliEino Pekkalan ohella toinen SKDL:n ehdokas, muttavalvontakomission puheenjohtajaAndrei Ždanov määräsi puolueen äänestämään sosialidemokraattienK. A. Fagerholmia.[25] Ensimmäisen varapuhemiehen pestiin Helo ei suostunut.[1] Huhtikuussa hänestä tuliopetusministeri, kun Paasikivi ei hyväksynyt uuteenhallitukseensa SKDL:n alun perin esittämiäRaoul Palmgrenia taiKaisu-Mirjami Rydbergiä.[25] Helo asetti muun muassa komitean, jonka tehtävänä oli järjestää Suomen teatterilaitos uudelleen, mutta kaavaillut uudistukset kutenKansallisteatterin jaTeatterikoulun valtiollistaminen eivät toteutuneet.[26] Ehdotus kirkon ja valtion eron selvittämisestä sekä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen korvaamisesta uskontojen historian ja etiikan opiskelulla synnytti rajun vastareaktion kirkon taholta.[27] Opetusministerinä toimiessaan Helo yritti myös eri keinoin painostaa äärioikeistolaisessaIKL:ssä vaikuttanutta Helsingin yliopiston rikosoikeuden professoriaBruno Salmialaa eroamaan, mutta tämä piti härkäpäisesti kiinni virastaan.SS-joukkojen värväystoiminnasta epäillynKouluhallituksen pääjohtajanL. Arvi P. Poijärven erottaminen sen sijaan onnistui.[28] Helo oli lisäksi käynnistämässä SS-värväykseen osallistuneen rehtoriRolf Nevanlinnan erottamista, mutta tehtävän hoiti loppuun pääministeri Paasikivi, joka halusi pitää hänet sivussa asiasta.[29]
Helo valittiin myös Helsingin kaupungin sosiaalijohtajan virkaan, muttaSuomen Pankin pääjohtajan tehtävästä hän jäi rannalle, kunSakari Tuomioja oli ainoa kokopankkivaltuuston hyväksymä ehdokas.[1][30] Syksyllä 1945 Helo johtiMoskovaan matkannutta SN-seuran kulttuurivaltuuskuntaa, johon kuuluivat muun muassaUrho Kekkonen jaHella Wuolijoki. Reissun huipentuma oliKremlin vierailu, jonka yhteydessä valtuuskunta tapasiJosef Stalinin jaVjatšeslav Molotovin.[31] Helo sai Stalinilta lupauksensotakorvausajan pidentämisestä kahdella vuodella.[1]
Joulukuussa 1945 Helo jätti ministerin ja kansanedustajan tehtävänsä, kun hänet nimitettiin Suomen lähettilääksiPariisiin. Helon tilalle eduskuntaan nousiAntti Virtanen.[15] Helon ohella lähetystövirkailijoiksi nimitettiin lukuisia vasemmistolaisia tai sotapolitiikassa ryvettymättömiä oikeistolaisia kutenK. T. Jutila,Cay Sundström, Reinhold Svento jaEero A. Wuori.[32] SotavuosinaVichyn Ranskassa toiminut lähetystö oli Helon saapuessa alennustilassa ja hän joutui järjestämään sen uudelleen. Helo keskittyi työssään erityisesti tekemään tunnetuksi suomalaista kulttuuria ja taidetta. Helon pariskunta liikkui sujuvasti Pariisin kultuuripiireissä ja heidän tekemisiään seurattiin myös suomalaisen lehdistön sivuilla.[33] Helo työskenteli Pariisissa vuoteen 1956 saakka, joista kaksi viimeistä vuottasuurlähettiläänä.[1] LähetystöneuvosHeikki Brotheruksen mukaan Helon suhteet ulkoministeriöön olivat huonot, mutta presidentti Paasikivi suojeli häntä virkakautensa loppuun asti.[34] Syksyllä 1946 Helo osallistuiPariisin rauhanneuvotteluihin Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsenenä. Hän oli ulkoministeriCarl Enckellin ja maatalousministeriVihtori Vesterisen ohella kolmas Pariisin rauhansopimuksen Suomen puolesta allekirjoittaneista. Lisäksi Helo toimi muun muassa tarkkailijanaYK:n jaUnescon kokouksissa.[14][35]
Helolla oli uransa aikana lukuisia luottamustehtäviä. Hän toimi muun muassa valtion tilintarkastajana sekä Suomen Pankin tilintarkastajana ja valtuusmiehenä. Lisäksi Helo oli muun muassaSuomen Työväen Säästöpankin hallintoneuvoston puheenjohtaja,Asuntokeskuskunta Hakan jaEnso-Gutzeitin hallintoneuvostojen jäsen,Helsingin 1940 olympialaisten järjestelytoimikunnan jäsen,Stadion-säätiön hallituksen jäsen,Kansan Näyttämön johtokunnan puheenjohtaja jaSuomen Kansallisteatterin hallintoneuvoston jäsen,Suomi-Bulgaria-seuran puheenjohtaja sekä Suomi-Neuvostoliitto-seuran puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.[1]
Helon muistelmat ilmestyivät vuonna 1965. Hän suomii kirjassaan kovalla kädellä sodanaikaista poliittista johtoa, oikeuslaitosta sekäValtiollista poliisia.[36] Helo väittää olleensaPaasikiven linjan marttyyri, joka sai vankilatuomion ajaessaan rauhanajan poliittista realismia jo sotavuosina.[37]Helsingin Sanomien eduskuntatoimittajanAimo Virtasen mukaan muistelmissa oli vielä yli 20 vuoden jälkeenkin katkera sävy.[36] Myös Helon opiskelutoveri Rolf Nevanlinna on kuvannut häntä ”ikävästi kaunaiseksi henkilöksi”.[29] TutkijaMikko Uolan mukaan Helo ei nauttinut SKDL:n kommunistien keskuudessakaan suurta suosiota. EsimerkiksiHertta Kuusinen piti harmittavana, että Helo oli valittu ministeriksi ja luonnehti häntä äärimmäisen kunnianhimoiseksi sekä pelotteluun turvautuvaksi.[38]
Helon puoliso oli näyttelijäLullan Helo, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1929. Pariskunnalla oli kaksi lasta.[1] Helon sisaren Hedvig Helon (1896-1955) puoliso oli professoriOiva Elo.[39]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaJohan HeloWikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Kalle Lohi | Suomen sosiaaliministeri 1926−1927 | Seuraaja: Matti Paasivuori |
| Edeltäjä: Wäinö Wuolijoki | Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri 1927 | Seuraaja: Eemil Hynninen |
| Edeltäjä: Onni Hiltunen | Suomen valtiovarainministeri 1944–1945 | Seuraaja: Sakari Tuomioja |
| Edeltäjä: Uuno Takki | Suomen opetusministeri 1945 | Seuraaja: Eino Pekkala |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
