| Johan Albrecht Ehrenström | |
|---|---|
![J. A. Ehrenström, Johan Erik Lindhin öljyvärimuotokuva vuodelta 1839.[1]](/mt/?noimg=&dark=on&url=https%3a%2f%2ffi.wikipedia.org%2fwiki%2fTiedosto%3aJ._A._Ehrenstr%25C3%25B6m.jpg) J. A. Ehrenström,Johan Erik Lindhin öljyvärimuotokuva vuodelta 1839.[1] | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. elokuuta1762[2] Helsinki[2] |
| Kuollut | 15. huhtikuuta1847 (84 vuotta)[2] Helsinki[2] |
| Puoliso | Hedvig Catharina Lagerborg |
| Infobox OK | |
Johan Albrecht Ehrenström (myösJohan Albrekt taiAlbert;[3]28. elokuuta1762Helsinki –15. huhtikuuta1847 Helsinki) oli suomalainen valtioneuvos ja senaattori, joka muistetaan toiminnastaan Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajana vuosina 1812–1825. Tuolloin hän yhdessä arkkitehtiCarl Ludvig Engelin kanssa suunnittelipääkaupungiksi kohotetulle Helsingille uuden ilmeen ja laati kaupunginruutukaavaan perustuvanasemakaavan, joka onkeskustan alueella pääosin edelleen käytössä. Ehrenström oli jo aiemmin ehtinyt luoda uranRuotsissakustavilaisena poliitikkona ja oli myöhemminSuomen senaatin jäsenenä vuosina 1820–1825.
J. A. Ehrenström kuului pieneensmålandilaistaustaiseen, 1600-luvun lopulla aateloituunEhrenströminaatelissukuun, joka oli suhteellisesti vähävarainen ja jonka edustajat olivat palvelleet alemmissa sotilas- ja siviilitehtävissä. Ehrenström syntyi Helsingissä, jossa hänen isänsä Nils Albrecht Ehrenström palveliViaporin linnoituksen tykistön aliluutnanttina. Äiti oli tunnetun helsinkiläisen liikemiehen, kauppaneuvosJohan Sederholmin sisar Christina Catharina Sederholm, joka kuitenkin kuoli lapsivuoteeseen. Isä meni uudelleen naimisiin sotamarsalkkaB. O. Stackelbergin tyttären kanssa.[2] Koska isällä ei ollut varaa järjestää pojalleen akateemista koulutusta, tämä sai yksityisopetusta eri henkilöiltä, suunnitelmissa tykistö- tai insinööriupseerin ura.[3]
Ehrenström sai sotilaallisen koulutuksen hyvin nuorena: hänet merkittiin 10-vuotiaana tykistön kadetiksi ja 14-vuotiaana armeijan laivaston kersantiksi.[2] Vuosina 1776–1785 hän toimi maastontiedustelu- ja kartoitustehtävissä, joista hänelle kehittyi hyvä piirustus- ja kirjoitustaito. 17-vuotiaana vuonna 1779 hänet nimettiin Suomen linnoitusväen konduktööriksi, joka vastasi useimpien muiden aselajien vänrikkiä tai aliluutnanttia.[4] Lisäksi upseerien kanssa toimiessaan hän oppi jo nuorena puhumaan ranskaa,[5] ja hän tutustui myösfilosofiseen kirjallisuuteen.[3][6]
Ehrenström oli aktiivisesti ja keskeisenä henkilönä mukana vuonna 1781 perustetussaValhalla-seurana tunnetun Viaporin upseerien salaseuran toiminnassa.[3] Seura tuki monarkiaa ja kannatti kuningasKustaa III:tta aikana, jolloin kuningasvastaisuus oli yleistä erityisesti nuorten upseerien keskuudessa.[7] Kirjeidensä ja muistelmiensa perusteella Ehrenström ei kuitenkaan jättänyt Kustaa III:tta täysin arvostelutta, vaan 1780-luvun alussa kuningas ei Ehrenströmin silmissä juuri täyttänyt filosofisesta kirjallisuudesta ammennettuja hallitsijan ihannevaatimuksia.[8]
Hän halusi tutustua ulkomaihin ja vuoden 1785 alussa anoi pääsyä upseeriksiGeorg Magnus Sprengtportenin alaisuuteen Alankomaihin. Ehrenströmin ystäväCarl Fredrik Nordenskiöld kuitenkin kannusti häntä hakeutumaan töihinkansliakollegion palvelukseen esimerkiksi Tukholmaan.[9] Hän päätti pyrkiä virkauralle ja tähdätädiplomaatiksi.[3] Suunnitelmien muuttamiseen Ehrenström kertoi vaikuttaneen monet tekijät, kuten ”kammo sotalaitosta kohtaan”.[9] Muutto Ruotsiin sai Ehrenströmin jättämään samalla Valhalla-seuran toiminnan.[10]
Ehrenström muutti marraskuussa 1785 Tukholmaan, ja seuraavan vuoden helmikuussa hän siirtyi kansliakollegion ylimääräiseksi kanslistiksi. Tehtävään hän oli kuitenkin tyytymätön, sillä työssä hän ei juuri nähnyt etenemismahdollisuuksia.[11] Samana keväänä järjestetyilläTukholman valtiopäivillä hän tutustui Alankomaista palanneeseen eversti Sprengtporteniin, joka tarjosi Ehrenströmille lomamatkaa laivalla Suomeen. Myöhemmin muistelmissaan Ehrenström kertoo kiintyneensä Sprengtporteniin. He vierailivat muun muassa Turussa ja Porvoossa sekä VenäjälläViipurissa jaPietarissa. Seurueeseen kuuluivat muun muassa Sprengtportenin 14-vuotias poika sekä rakastajatar neiti Hederskjöld. Matkan oli aluksi määrä olla lyhyt, ja Sprengtportenin oli tarkoitus palata pian Alankomaihin. Matka venyi kuitenkin lopulta yli vuoden mittaiseksi. Syksyllä 1786 Ehrenströmin ja Sprengtportenin ollessa Pietarissa Sprengtporten astui kenraalimajurinaVenäjän keisarikunnan palvelukseen. Sprengtporten oli avoimesti kuningasKustaa III:n vastustaja, ja hän kirjoittioman perustuslakiehdotuksensa Suomelle, jonka hänen mukaansa tulisi irtautua Ruotsista. Hän yritti houkutella myös Ehrenströmiä hyvään virkaan Venäjällä, mutta tämä ilmoitti päätavoitteekseen siviiliuran Ruotsissa; Ehrenströmillä oli periaatteellinen kanta olla menemättä Venäjän palvelukseen, ja myös hänen isänsä vastusti vahvasti ajatusta. Sprengtporten alkoi kyseenalaistaa Ehrenströmin uskollisuutta ja epäili tätä Ruotsin vakoojaksi. Pian Ehrenströmin kirjeet ja muut paperit varastettiin, ja tilanne säikäytti Ehrenströmin; epäluuloisen Sprengtportenin pelossa ja rahavaikeuksien vuoksi hän joutui lykkäämään paluutaan Ruotsiin ja suostui Sprengtportenin seuraan matkalle Etelä-VenäjälleH’ersoniin asti, kunnes hän pääsi palaamaanMoskovan, Pietarin jaHaminan kautta isänsä luokse Helsinkiin heinäkuuhun 1787 mennessä. Syksyksi hän palasi Tukholmaan.[12]
Kirjoitettuaan kuningas Kustaa III:lle selostuksen matkastaan Ehrenström kohosi kuninkaan suosioon. Raportissaan hän väitti lähteneensä alun alkaenkin vakoilemaan Sprengtportenia.[13] Nyt hän sai tehtäväkseen lähteä ulkomaille tiedustelemaan Baltian aatelin mielialoja ja tutkimaan sellaista tyytymättömyyttä ja venäläisvastaisuutta, josta voisi olla sodan uhatessa Ruotsille hyötyä: Kustaa III uskoi voivansa käyttää mahdollista sotaa hyödyksisuurvalta-aseman palauttamiseen. Marraskuussa 1787 Ehrenström matkustiBerliiniin ja joulukuussa edelleenBaltiaan. Vietettyään useita kuukausia Virossa hän palasi Helsingin kautta Tukholmaan toukokuussa 1788. Tiedustelumatka kokonaisuudessaan ei antanut Ruotsille optimistista kuvaa yhteistyöstä Baltian aatelin kanssa, eikä Ehrenströmin peiterooli ollut onnistunut, sillä venäläiset antoivat hänestä pidätysmääräyksen vakoilusta.[14]
Palattuaan Ruotsiin Ehrenström sai rahallisen palkkion ja korkeamman viran kansliakollegiossa – presidenttikonttorin toinen sihteeri ulkomaankirjeenvaihtoa varten – sekä kuninkaallisen sihteerin arvon.[2] Ehrenström oli sukunsa edustajanasäätyvaltiopäivillä 1786, 1789 ja 1792.[3]
Ehrenströmistä, joka oli kuninkaan läheinen avustaja ja kiihkeä kannattaja, tuli nopeasti yksi Kustaa III:n suosikeista. Aikalaiskirjeissä ja muistelmissa Ehrenströmiä luonnehdittiin usein kavaltajaksi ja vakoojaksi, jonka nopea suosioonnousu selittyi kuninkaan likaisten töiden hoitamisella. Hän ei kuitenkaan käyttänyt asemaansa hyväkseen esimerkiksi hankkimalla etuja itselleen tai sukulaisilleen.[16] Vuosina 1789–1791 hän oli vt. kabinettisihteerinä mukana kuninkaan ulkomaanmatkoilla jaSuomen-sotaretkellä, jolloin hänen erikoistehtävänään oli salakirjoitusviestien avaaminen. AvustettuaanGustaf Mauritz ArmfeltiaVärälän rauhanneuvotteluissa hän sai venäläisiltä tavanmukaisen rahalahjan, jonka turvin hän osti Djurönäsin tilanVärmdön saaresta läheltä Tukholmaa.[2][3]
Kustaa III murhattiin maaliskuussa 1792, jaGustaf Adolf Reuterholm nousiholhoojahallituksen johtoon.[2] Saman vuoden heinäkuussa Ehrenström erosi virastaan ja päätti vetäytyä tilalleen viettämään yksityiselämää.[17] Hänen oli kuitenkin vaikea päästä yli Kustaan kuolemasta, ja kesällä 1793 kreivitärMagdalena Rudenschöld kuvailikin Ehrenströmiä masentuneeksi. Kotiinsa Djurönäsiin Ehrenström rakennutti salongin, jonka seinälle hän asetti Kustaa III:n suuren muotokuvan sekä kaiverruksetFredrik Suuresta jaPietari Suuresta.[18]
Vuoden 1793 lopulla Ehrenström vangittiin, kun häntä syytettiin osallisuudesta vanhojen kustavilaisten muodostamaan ”Armfeltin salaliittoon”: Ehrenström, kreivitär Rudenschöld ja everstiJohan Fredrik Aminoff olivat nimittäin käyneet kirjeenvaihtoa ulkomaille lähetetynGustaf Mauritz Armfeltin kanssa, jolloin he olivat pohtineet Reuterholmin holhoojahallituksen syrjäyttämistä.[2] Salaliittolaiset tuomittiin syyskuussa 1794 kuolemaan sekä menettämään omaisuutensa ja kunniansa. Teloituspäivänä 8. lokakuuta heidät kuitenkin viime hetkellä armahdettiin mestauspaikallaNorrmalmstorgilla – tunninhäpeäpaalussa seisomisen jälkeen – ja tuomiot muutettiinelinkautiseksi vankeudeksi.[2][3]Poissaolevana kuolemaan tuomitun Armfeltin tuomio säilyi toistaiseksi.[19]
Rudenschöld ja Aminoff armahdettiin kokonaan jo vuoden 1796 aikana, mutta Ehrenström vain siirrettiin isänsä luoVaxholman linnaan. Hänet vapautettiin viimein vuonna 1799, ja aatelisarvonsa hän sai takaisin seuraavan vuoden kesäkuussa, itsensä Armfeltinkin jälkeen. Ehrenström ei kuitenkaan päässyt kuningasKustaa IV Aadolfin suosioon ja oli syrjässä julkisista toimista lukuun ottamatta eräitä diplomaattitehtäviäWienissä jaPietarissa vuonna 1803.[2] Pietarissa hän tapasi Aminoffin ja Armfeltin, jolloin ranskalainen taidemaalariRené Théodore Berthon teki heistä tunnetunryhmämuotokuvanKolme kustaviaania pohtimassa tulevaisuuttaan.[3] Kun Ehrenström eivuoden 1809 vallanvaihdoksen jälkeenkään saanut uusia tehtäviä – pelkästään hallitusneuvoksen arvonimen – hän siirtyi vuonna 1811 Armfeltin ja Aminoffin pyynnöstä näiden tavoinSuomen suuriruhtinaskuntaan ja sai sen alamaisuuden seuraavana vuonna.[2]Haminan rauhan mahdollistama kahden vuoden valinta-aika oli tuolloin juuri päättymässä.[20]
Ehrenström saapui Ruotsista Suomeen lokakuun alussa 1811[3] ja siirtyi asumaan sisarensa luo Huopalahden kartanoon. Hänelle ehdotettiin aluksi muun muassa tullijohtokunnan päällikön virkaa,[21] kunnes hän sai Armfeltilta tehtäväkseen antaa lausunnonAnders Kocken laatimasta Helsingin asemakaavaehdotuksesta maaherraGustaf Fredrik Stjernvallin johtamalle Helsingin jälleenrakennuskomitealle.[2] Komitea oli perustettu keisarin käskystä,[22] ja sillä oli varsin vapaat kädet, sillä noin 70 tonttia eli noin neljäsosa kaupungista oli tuhoutunut vahingossa syttyneessämarraskuun 1808 tulipalossa.[23] Armfelt kävi parhaillaanSuomen suuriruhtinaan eli keisariAleksanteri I:n kanssa keskustelujapääkaupungin siirtämiseksi Turusta Helsinkiin.[24]
Ehrenström laati vuoden 1811 lopulla[25] suunnitelmistamuistion ”Strödda Anmärkningar vid Plan ritningen till den projecterade Nybyggnaden af Helsingforss Stad” (suom.Hajanaisia huomautuksia suunnitellun Helsingin kaupungin jälleenrakentamisen asemakaavasta), jossa hän esitti kunnianhimoisen visionsa Helsingin kehittämisestä.[26] Hän pyrki suoristamaan korttelit ja kadut säännönmukaisemmiksi ja halusi estää puurakentamisen keskusta-alueella. Lisäksi hän esitti Helsinkiin kaupan ja elinkeinon vapautta, mikä aloitettaisiin muuttamalla kaupunkivapaasatamaksi. Vaikka hän laati muistion hätäisesti,[27] se teki vaikutuksen Stjernvalliin, ja tammikuun 1812 lopulla Ehrenströmiä pyydettiin laatimaan Helsingille asemakaavaehdotus.[28] Stjernvall ja kauppaneuvosCarl Lindholm toimittivat sekä muistion että asemakaavaehdotuksen molemmat Pietariin,[24] jossa keisari määräsi huhtikuussa 1812 kahdessa eri käskykirjeessään Helsingin Suomen uudeksi pääkaupungiksi ja rakennettavaksi Ehrenströmin suunnitelman mukaisesti. Samassa yhteydessä Ehrenström määrättiin jälleenrakennustoimikunnan johtoon eroa pyytäneen Stjernvallin seuraajaksi.[2] Tehtävässä hän oli suoraan keisarin alainen ja muista Suomen viranomaisista riippumaton.[29] Keisarin tärkeäksi neuvonantajaksi kohonnut Armfelt ajoi nimitystä, ja hänen on arveltu käyttäneen Ehrenströmiä ja tämän lahjakkaasti kirjoitettua muistiota saadakseen keisarin myönteiseksi pääkaupungin siirtämiselle.[24] Sekä Armfelt että keisari turvautuivat Ehrenströmiin kaupunkisuunnittelun ohella myös valtiollisissa ja valtio-opillisissa kysymyksissä.[24]
Ehrenströmillä oli näkemys edustavasta pääkaupungista, jossa kadut olisivat leveitä ja aukiot avaria,[30] sillä Suomen uuden pääkaupungin oli oltava ennen kaikkea näyttävä[31]. Ranta-alueiden muotoiluun Ehrenströmin oletetaan saaneen vaikutteita vuosien 1786–1787 Pietarin-matkaltaan.[28] Kaupunkisuunnittelijana Ehrenström oli lähinnä valistunut harrastelija mutta oli kuitenkin hankkinut hyvät piirustustaidot nuoruudessaan linnoitusjoukkojen maastokarttojen piirtäjänä.[26] Aiempi Kocken suunnitelma Helsingin uudelleenrakentamisesta perustui kustannussyistä pääosin vuoden 1808 tulipaloa edeltäneiden katulinjojen ja palosta selvinneiden rakennusten säilyttämiseen kaupungin vanhalla alueella, ja siinä hankalimmat maastonkohdat olisi jätetty rakentamatta.[26][32] Sen sijaan Ehrenströmin suunnitelmassa koko kaupunkiin oli piirretty klassisen kaupunkisuunnittelun mukaiset uudet suorat kadut maastonmuodoista piittaamatta. Mittakaava oli laadittu pääkaupungin arvolle sopivaksi aiemman pikkukaupungin sijaan. Suorien katulinjojen raivaaminenKruununhaan kallioiseen maastoon tuotti aikanaan jossain määrin vaikeuksia, mutta ne toteutettiin silti pääosin suunnitelman mukaan.[26]
Ehrenström täydensi suunnitelmaansa vuonna 1815 ja se valmistui lopullisesti vuonna 1817.[34] Alkuperäisen suunnitelman mukaan Helsinki oli tarkoitus jakaa ”varsinaiseen kaupunkiin”, jonne rakennettaisiin vain kivitaloja, sekä puutalovaltaiseenUudenmaan esikaupunkiin. Näitä kahta erotti toisistaanEsplanadin puisto. Vuoden 1814 kaavassa esikaupunkialuetta laajennettiin vielä kauemmas,Bulevardin ympäristöön.[35] Ehrenströmin suunnitelman keskeiset osat toteutuivat, tosin esimerkiksiKluuvinlahden ruoppaaminenkanavaksi jäi tekemättä ja lopulta lahti täytettiin kokonaan. Myös nykyisenMeritullintorin pohjoislaidalle suunniteltu keisarillinen palatsi puutarhoineen jäi rakentamatta,[36] ja keisarilliseksi hallintorakennukseksi valikoitui 1840-luvun muutostöiden jälkeen nykyinenPresidentinlinna. Suunnitelman keskukseksi muodostuiSenaatintorin aukio, jonka ympärille keskeiset julkiset rakennukset sijoittuivat. Ehrenström otti tässä vaikutteita TukholmanKustaa Aadolfin torista, jota ympäröivät samantyyppiset rakennusryhmät.[26]
Ongelmana suunnitelman toteuttamisessa oli aluksi pätevien arkkitehtien puute, mutta vuonna 1814 saksalainenCarl Ludvig Engel tarjoutui tehtävään.[2]Suomen kenraalikuvernööriFabian Steinheil oli tavannut Engelin Turussa ja lähettänyt tämän Helsinkiin, jossa Ehrenström heti vakuuttui tämän kyvyistä. Ehrenström järjesti Engelille vuonna 1816 kiinnityksen Helsingin jälleenrakennuskomitean arkkitehdiksi. Engel suunnitteli sitten rakennukset Ehrenströmin kaavailemaan monumentaalikeskustaan, varsinkin Senaatintorin ympäristöön.[37][2] Ehrenström ja Engel muodostivat toimivan työparin.[26] Ehrenström oli tänä aikana Helsingin kenties vaikutusvaltaisin henkilö.[38] Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I määräsi Ehrenströmin yhdessä Steinheilin kanssa myös antamaan nimet Helsingin kaduille, sillä uuden asemakaavan mukaisista kaduista vain kaksi oli siihen mennessä nimetty.[39]
KunOulun kaupunki oli palanut lähes kokonaan maan tasallevuoden 1822 palossa, sai Ehrenström keisarin määräyksestä tehtäväkseen asemakaavan laatimisen myös Ouluun. Asemakaava valmistui vuonna 1824, mutta virallisesti sen vahvisti keisari helmikuussa 1825. Kaavan laatijana on joskus pidetty Engeliä, mutta hänen osuutensa lienee ollut vain piirtää kaavakartta Ehrenströmin ohjeiden mukaan.[40]
Ehrenström sai Suomeen tultuaan kykyjensä avulla nopeasti osakseen keisari Aleksanteri I:n luottamuksen. Keisaria miellyttivät myös Ehrenströmin avoimesti ilmaisematNapoleonin vastaiset mielipiteet.[24] Ehrenström tapasi Aleksanterin henkilökohtaisesti ensi kertaa elokuussa 1812 Helsingissä, kun keisari oli matkallaTurkuun neuvotteluihin Ruotsin kuningasKaarle XIV Juhanan kanssa.[29] Aleksanterin hyväksynnällä Ehrenström julkaisi pian tämän jälkeen lehdissä suomalaisille osoitetun vetoomuksen ”Till Finlands innevånare af en finsk medborgare” (”Suomen asukkaille Suomen kansalaiselta”), jossa kehotettiin lojaaliuteen tsaaria kohtaanRanskan ja Venäjän välisen sodan aikana.[3] Hän sai 1812valtioneuvoksen ja 1814todellisen valtioneuvoksen arvonimen sekä 1818Pyhän Annan 1. luokan ritarimerkin.[2]
Suomen asiain komitean puheenjohtajaksi tullut[19] Armfelt turvautui Ehrenströmin taitoihin muistioiden kirjoittamisessa. Esimerkiksi vuonna 1812 Ehrenström laati Suomen keskushallinnon uudistamista koskeneen suunnitelman, jossahallituskonselji olisi korvattu neljällä erillisellä viranomaisella. Suunnitelma kuitenkin raukesi Armfeltin kuollessa kaksi vuotta myöhemmin. Tämä toteutumaton suunnitelma on joskus nähty vanhojen kustavilaisten pyrkimyksenä korvata Suomen suuriruhtinaskunnan vuosina 1808–1809 muotoutunut keskushallinto uudella, Kustaa III:n ajan Ruotsia muistuttavalla hallinnolla. Jälkeenpäin on arveltu, että keskitetyn hallituskonseljin hajottaminen olisi toteutuessaan saattanut heikentää Suomen autonomiaa. Vuonna 1820 Ehrenström nimitettiin itse keisarillisen senaatin (ent. hallituskonselji) talousosastoon, jossa hän toimi salkuttomana senaattorina ja vuodesta 1822 alkaenvarapuheenjohtajan sijaisena. Hänen on kuitenkin arvioitu olleen senaatissa vaikutusvallaltaan melko heikko ja keskittyneen vähemmän tärkeisiin asioihin. Senaattorius kohensi kuitenkin hänen taloudellista asemaansa, sillä tuhannen hopearuplan vuotuisen virkaeläkkeensä takia hänelle ei ollut maksettu erikseen palkkaa Helsingin jälleenrakennuskomitean johtamisesta.[2]
Ehrenström johti jälleenrakennuskomiteaa, kunnes se hänen ehdotuksestaan lakkautettiin keisarin päätöksellä lokakuun 1825 alusta. Samassa yhteydessä hän erosi myös senaatista, josta oli pyytänyt eroa jo tammikuussa. Elämänsä viimeiset 20 vuotta hän vietti synnyinkaupungissaan Helsingissä eräänlaisena kaupungin kunniavanhuksena.[2] Vuosien 1827 ja 1830 välillä[3] hän kirjoitti myös muistelmansa, joiden käsikirjoitus talletettiinUppsalan yliopiston kirjastoon. Ehrenström kuoli 84-vuotiaana vuonna 1847.[2] Hänet haudattiinHietaniemen hautausmaalle ja hautajaiskulkueeseen osallistui lähes koko Helsingin porvaristo.[26] Muistelmakäsikirjoitus julkaistiin vuosina 1882–1883 kahdessa osassa nimelläStatsrådet Joh. Alb. Ehrenströms Efterlemnade Historiska Anteckningar. Muistelmissaan Ehrenström liioitellen korosti olleensa nuoruudessaan tiukasti oppositiossa kuningas Kustaa III:n hallintoa vastaan.[2]
Ehrenström meni vuonna 1820 naimisiin Hedvig Catharina Lagerborgin kanssa. Heidän ainoa lapsensa oli majuri Alexander Heribert Ehrenström.[2] Tämän kuoltua naimattomana vuonna 1863 Ehrenströmin aatelissuku sammui Suomessa.[41][42]
Ehrenströmin mukaan nimettiin HelsinginAlbertinkatu vuonna 1836 jaEhrenströmintie vuonna 1950.[2] Senaatintorin kulmallayliopiston kirjaston kivimuurissa paljastettiin 1941Felix Nylundin suunnittelema Ehrenströmin ja Engelin muistoreliefi.[43] Ehrenström ja Engel on haudattu Hietaniemen hautausmaalla vain muutaman askeleen päähän toisistaan. Ehrenströmin haudalle on lisätty metallilaatta, johon on kaiverrettuBruno Aspelinin suunnittelema kohokuva Ehrenströmin asemakaavasta. Se perustuu vuoden 1815 karttaan.[44] Ehrenströmin entisen kotitalon paikalla HelsinginKasarmitorin laidalla Fabianinkatu 13:n seinässä on hänestä kertova muistolaatta.[45]
Pyhän Annan ritarikunta ensimmäisen luokan risti (1818)
Pyhän Vladimirin ritarikunta kolmannen luokan risti (1812)Todellinen valtioneuvos (1814)Valtioneuvos (1812)
Hallitusneuvos (1809)Kuninkaallinen sihteeri (1788)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
