Jimmy Cliff (oik.James Chambers;30. heinäkuuta1944 –24. marraskuuta2025) olijamaikalainenska- jareggae-artisti ja näyttelijä.
James Chambers syntyi 1944 kahdeksantena yhdeksänlapsiseen perheeseen. Perhe asuiSaint Jamesin kunnassa köyhässä Adelphin kylässä.[1] Hänen vanhampansa olivat Lilbert ja Christine. Isä toimi räätälinä, maanviljelijänä ja yhteisöjohtajana. Jamesin äiti puolestaan oli kotitaloustyöntekijä.[2]
Jamesin vanhempien erottua hän asui isoveljensä Victorin kanssa isänsä kanssa. Heidän kaksihuoneinen majansa tuhoutui 1951hurrikaani Charlien iskettyä Jamaikalle, minkä jälkeen he asuivat hetken Jamesin tädin ja isoäidin kanssa läheisellä maatilalla.[2] Jamesin isä olihelluntailainen, ja Jameskin lauloi paikallisessa kirkossa ensimmäisen kerran kuusivuotiaana.[2][1]
Chambersin koulun opettaja suositteli tätä hakemaanKingstoniin teknisille aloille erikoistuneeseen lukioon. Chambers muuttikin 1950-luvun lopulla Jamaikan pääkaupunkiin ja asui sukulaisensa luona käydessään kursseja. Hän myös alkoi esiintyä kykyjenetsintäkulopailuissa nimellä Jimmy Cliff.[2]
Cliffin ensimmäistä äänitystä ei julkaistu, eikä hänen esikoissinglensä ”I’m Sorry” saanut paljoakaan huomiota. Hän kuitenkin päätti alkaa keskittyä musiikintekemiseen ja sai 1961 vakuutettuaLeslie Kongin tuottamaan hänen musiikkiaan. Cliffin ensimmäinen hitti Jamaikalla oli vuonna 1962 julkaistuska-tyylinen ”Hurricane Hattie”.[2]
Cliff esiintyi 1964 Jamaikan-edustajanaNew Yorkin maailmannäyttelyssä.[3]Island Recordsin perustajaChris Blackwell huomasi hänet ja teki hänen kanssaan seuraavana vuonna levytyssopimuksen.[2][3] Cliffiä markkinoitiinsoul-laulajana, mutta eikä hänen ensimmäinen albuminsaHard Road to Travel (1967) saanut juurikaan huomiota. Hänencoverjsa brittiläisen rockyhtyeenNirvanan kappaleesta ”Waterfall” oli puolestaan hitti Brasiliassa.[2]
Cliffistä tuli kansainvälisesti tunnettu vuonna 1969, kun samana vuonna ilmestyivät ”Wonderful World, Beautiful People”, ”Vietnam” ja ”Many Rivers to Cross”. ”Wonderful World, Beautiful People” nousi Britannian listalla parhaimmillaan kuudenneksi.[2] Se sai huomiota hyvän mielen -kappaleena.Bob Dylan puolestaan kutsui ”Vietnamia” ”kaikkien aikojen parhaaksiprotestilauluksi”.[1] ”Many Rivers to Cross” ei saanut tunnustusta ilmestyessään, mutta siitä on tullut erittäin tunnettu kappale, jonka ovat uudelleenlevyttäneet muun muassaJohn Lennon,Percy Sledge,Cher,Joe Cocker jaUB40.[2]
Lopullisen läpimurtonsa Cliff tekiPerry Henzellin ohjaamassa elokuvassaKingstonin kovanaama (The Harder They Come, 1972), jonka soundtrack-levy oli menestys myösYhdysvalloissa. Elokuvassa Cliff näyttelee gangsteriksi päätyvää laulajaa Ivanhoe Martinia.[4] Siinä oli mukana myös improvisoituja keskusteluja Cliffin omasta elämästä.[2]
Cliff lähti elokuvan Island Recordsilta ja siirtyiEMIlle. Alku siellä oli hankala, sillä kuulijat alkoivat osittain vieraantua CliffinNation of Islam -yhteyksien takia. LisäksiWailersinBob Marleytä oli alettu markkinoida kapinallisena artistina. Cliff alkoi jäädä Marleyn varjoon.[2] Yksi lisäsyy Cliffin menestyksen loppumiseen oli hänen tuottajansa Leslie Kongin yllättävä kuolema vuonna 1971.[4]
Cliffin EMI-albumit olivat 1970-luvulla muun muassaUnlimited (1973),House of Exile (1974) jaFollow My Mind (1975). Cliffinreggae oli kuitenkin saanut aiempaa enemmän huomiota Afrikassa, ja hän esiintyiNigeriassa 1974 ja teki 1977 Länsi-Afrikan-kiertueen. Hän alkoi tuolloin harjoittaa myös perinteisempääislamia tavattuaansuufilaisuudenmuridiveljeskunnan hengellisen johtajan.[2]
Cliff tuotti 1978 itseroots reggae -albuminGive Thankx. Vuoden 1980 albumiI Am the Living oli kaupallisempi. Se ilmestyi hieman ennen Cliffin esitystäSowetossa. Esitys herätti keskustelua, silläEtelä-Afrikka oli tuolloinApartheid-politiikkansa takia boikotoituna.[2]
Cliff teki 1980-luvun alussa Brasiliassa yhteistyötä laulajaGilberto Gilin kanssa, ja vuonna 1982 ilmestyi dokumenttielokuvaBongo Man, joka oli kuvattu Cliffin Jamaikassa järjestetyllä ilmaiskonsertilla. Cliff teki 1982 Columbia Recordsille albuminSpecial, jolla oli mukana myösRolling Stonesin kitaristiRonnie Wood. Cliff aloitti samaan aikaan yhteistyönKool and the GanginRonald Bellin kanssa. Heidän yhteistyöstään syntyi muun muassaGrammy-palkittu albumiThe Power and the Glory (1983).[2]
Cliff esiintyi 1986 komediassaParatiisiklubi ja sävelsi elokuvan soundtrackille, jossa hän lauloi duetonElvis Costellon kanssa. Cliffin vuoden 1987 albumiHanging Fire edusti kaupallista tanssimusiikkia, ja siinä oli mukanaBrazzavillessä äänitettyjäsoukous-kappaleita.[2] Cliffin cover-kappale ”I Can See Clearly Now” (1993) nousi Yhdysvaltain listoille. Kappale oliKelkkajengin soundtrackilla.[1]
Cliffin vuoden 2002 albumillaFantastic Plastic People olivat mukana muun muassaSting,Joe Strummer,Annie Lennox,tony Allen jaParliament-Funkadelicin Gary ”Mudbone” Cooper. Hän levytti vielä albumitRebirth (2012) jaRefugees (2022) ja teki kiertueita vielä yli 70-vuotiaana.[2]
Cliff kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 2025.[5]
