Jim Crow -lait perustuivat juridisestiYhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1896 antamaan päätökseenPlessy vastaan Ferguson.[2] Päätöksen mukaanLouisianan osavaltion laki, joka sääti mustille ja valkoisille tarkoitetut erilliset mutta yhdenvertaiset tilat rautatieliikenteessä pakollisiksi, ei ollutperustuslain vastainen. Päätös muodosti osavaltioiden ja paikallishallintojen rotuerottelukäytäntöjen juridisen perustan aina vuoteen 1954 asti, jolloin korkein oikeus kumosi sen päätökselläBrown vastaan Topekan koululautakunta.[3] Tämän yksimielisen (9–0) päätöksen mukaan rotuerottelu on perustuslainneljännentoista lisäyksen vastainen. Neljästoista lisäys takaa kaikille kansalaisille yhtenäisen kohtelun lain edessä.[4][5]
Jim Crow -nimitys tuleeThomas D. Ricen vuonna 1828 tekemästä ”Jump Jim Crow” -pilkkalaulusta,[6] jota tämä esitti kiertolaislauluesityksessään,[7] joka sai menestystä ja runsaasti jäljittelijöitä.[7] Vaikka näytösten halventavuus vähenikin myöhempinä vuosikymmeninä,[7] ”Jim Crow” oli jo vuonna 1838 rasistinen haukkumasana[6] ja se oli tuoreessa muistissa vielä 1870-luvulla, jolloin kyseisiä lakeja alettiin säätää.[6] Termi ”Jim Crow -laki” esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1904Dictionary of American Englishissa.[8] Nimitystä oli käytetty kuitenkin yleisesti jo ainakin vuodesta 1890 lähtien.[8]
John T. McCutcheonin karikatyyri vuodelta 1904 valkoisten ja mustien erillisistä mutta ”yhdenvertaisista” junanvaunuista.Yksinomaan valkoisille tarkoitettu ravintola OhionLancasterissa 1938.
Jim Crow -lakien perusteella mustalla väestöllä oli erilliset mutta ”yhtäläiset” oikeudet (separate but equal). Todellisuudessa lait olivat osa järjestelmällistärotusyrjintää, jolla rajoitettiin mustan väestön tavallista elämää. Pääosin ne pyrkivät erottamaan mustan väestön valkoisesta muun muassa kouluissa ja useimmissa julkisissa paikoissa, erityisesti junissa ja busseissa. Vuonna 1914 jokaisessa etelävaltiossa oli Jim Crow -lakeja.[6] Lait vaikuttivat arkielämän kaikkiin puoliin: esimerkiksi vuonna 1930 AlabamanBirminghamissa valkoiset ja värilliset eivät saaneet pelata keskenäändominoa taitammea.[6]
Eri osavaltioiden Jim Crow -lait kielsivät muun muassa:[1]
mustaa parturia leikkaamasta valkoisten naisten hiuksia
hautaamasta mustia ja valkoisia samalle hautausmaalle
opettamasta mustia ja valkoisia lapsia samassa koulussa
tarjoilemasta alkoholia mustille ja valkoisille samassa ravintolassa
Myössukupuoliyhteys mustien miesten ja valkoisten naisten välillä oli kielletty ja sitä pidettiin juridisestiraiskauksena. Lakien noudattamista valvottiin väkivallalla ja sen uhalla, ja niiden noudattamatta jättäminen vaaransi työpaikan, kodin ja jopa hengen. Mustilla ei juuri ollut mahdollisuuksia saada oikeutta väkivallan kohteeksi jouduttuaan, koska poliisi ja oikeuslaitos oli valkoisten hallitsema.[1]
Väkivalta oli keskeinen Jim Crow -lakien sosiaalisen kontrollin väline ja sen äärimmäinen muoto oli mustienlynkkaukset. Monien valkoisten aikalaisten mukaan lynkkaukset olivat välttämätön lisä oikeuslaitokselle, vaikka ne olivatkin epämiellyttäviä. He uskoivat mustien olevan taipuvaisia väkivaltaisiin rikoksiin, erityisesti valkoisten naisten raiskauksiin. Lynkkauksia tutkineen Arthur Raperin mukaan noin kolmasosa lynkatuista oli syyttömiä. Lynkkauksen kohteeksi mustat joutuivat yleensä vaadittuaan kansalaisoikeuksia, rikottuaan Jim Crow -sääntöjä tai rotumellakoiden jälkipuinnissa.[1]
RuotsalaisenGunnar MyrdalinCarnegie-säätiön toimeksiannosta vuonna 1944 julkaisema tutkimusAn American Dilemma: The Negro Problem and Modern Democracy käsitteli mustien ihmisoikeuksien toteutumisen ongelmaa Yhdysvalloissa. Tutkimus teki Jim Crow -laeista ja niitä ylläpitäneistä osavaltioista kansallisen häpeäpilkun.[6]
Vuonna 1954Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi päätöksen Plessy vastaan Ferguson päätökselläBrown vastaan Topekan koululautakunta, jonka mukaan rotuerottelulait olivatYhdysvaltain perustuslain 14. lisäyksen vastaisia.[3][5] Päätös käynnisti Yhdysvalloissa koulutusjärjestelmän ja yleisemmän yhteiskunnallisen uudistuksen ja toimi innoittajanakansalaisoikeusliikkeen syntymiselle.[9] Kansalaisoikeusliikkeen järjestämäMontgomeryn bussiboikotti ja sitä seuranneet mielenosoitukset vaikuttivat myös Jim Crow -lakien kumoamiseen. Yhdysvaltain liittovaltion lakiin lisättiin lopulta vuonna 1964 kansalaisoikeuslaki (Civil Rights Act)[10] jaäänioikeuslaki (Voting Rights Act) vuonna 1965.[11]
↑abcdefCarter, Kelley L.: Relics of Racism: Big Rapids Museum Lets Its Memorabilia Tell the Ugly Story of Jim Crow in America. Detroit Free Press. 5.2.2001. Arkistoitu 11.2.2009. Viitattu 15.2.2009. (englanniksi)
↑abcGlomska, Hanna & Begnoche, Janet: American Minstrel Show Collection - A Finding Aid 2002. Princetonin yliopistokirjasto, Manuscripts Division, Department of Rare Books and Special Collections. Viitattu 15.2.2009. (englanniksi)
↑abWoodward, C. Vann & McFeely, William S: The Strange Career of Jim Crow, s. 7. Galaxy Books, 2001. (englanniksi)