| J. W. Keto | |
|---|---|
 | |
| Sosiaaliministeri | |
Cajanderin III hallitus 12.3.1937–9.11.1937 | |
| Edeltäjä | Toivo Janhonen |
| Seuraaja | K.-A. Fagerholm |
| Kansanedustaja | |
1.4.1919–15.10.1931 | |
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Uusimaa |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. joulukuuta1884 Laihia |
| Kuollut | 21. lokakuuta1947 (62 vuotta) Kööpenhamina |
| Ammatti | toimittaja,johtaja |
| Infobox OK | |
Jaakko William Keto (19. joulukuuta1884Laihia –21. lokakuuta1947Kööpenhamina) oli suomalainenpoliitikko, joka toimiSDP:nkansanedustajana vuosina 1919–1931. Hän toimi myössosiaaliministerinä 1937 sekäHelsingin apulaiskaupunginjohtajana 1931–1947.[1][2]
Keto oli SDP:nsisällissodan jälkeisen ajan merkittävimpiä teoreetikkoja, joka tulkitsimarxilaisuuttaKarl Kautskyn oppien mukaisesti korostaensosialidemokratian jabolshevismin aatteellisia eroja. Hän oli puolueensa johtavia hahmoja myös kansainvälisissä asioissa.[3] SDP:ntannerilaista oikeistosiipeä edustanut Keto siirtyijatkosodan aikana vasemmalle ja hänestä tuli sotaa vastustaneen SDP:nrauhanopposition johtohahmoja. Keto loikkasi monien muiden SDP:n opposition jäsenten tavoinSKDL:n riveihin ja hän toimi myös puolueen puheenjohtajana vuodesta 1946 äkilliseen kuolemaansa saakka.[4] Politiikan ohella Keto teki merkittävän päivätyönedistysmielisen osuustoimintaliikkeen vaikuttajanaKulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) palveluksessa.[3]
LaihianLyyskilässä syntyneen J. W. Kedon vanhemmat olivat talollinen Mikko Keto (1841-1904) ja Anna Mikontytär Liukku (s. Hartvik, 1843-1922). Hän kirjoitti ylioppilaaksiVaasan reaalilyseosta 1904 ja valmistui filosofian kandidaatiksiHelsingin yliopistosta 1910. Keto kiinnostui sosialismista jo kouluvuosinaan jaHelsingissä opiskellessaan hän liittyiYlioppilaiden Sosialidemokraattiseen Yhdistykseen. Opiskeluaikoinaan Keto työskenteliVaasassa ilmestyneenVapaan Sanan toimittajana 1906-1907 sekäOulun työväenopiston johtajana 1908–1909. Valmistuttuaan hän toimi oppikoulun opettajanaKristiinankaupungissa jaHämeenlinnassa.[3][5]
Syksyllä 1913 Keto siirtyiSOK:n sihteeriksi jaOsuuskauppalehden toimitussihteeriksi, jonka ohella hän veti osuuskauppakursseja. Osuustoimintaliikkeen jakaantuessa Keto oli vuonna 1916 perustamassa edistysmielistä osuustoimintaliikettä ja osallistui Kulutusosuuskuntien Keskusliiton sääntöjen laadintaan. Vuodesta 1917 hän työskenteli liiton julkaisemanKuluttajain Lehden päätoimittajana. Sisällissodan aikana Keto vastusti aseellista vallankumousta. Hän oli yksi 21 sosialidemokraatista, jotka allekirjoittivatTyömiehessä julkaistun vetoomuksen sodan lopettamista.[3]Helsingin valtausta seuranneena päivänä Keto osallistuiHeimolan talon kellarissa pidettyyn kokoukseen, jossa oli mukana sodasta sivussa pysyneitä puolueaktiiveja kutenKaarlo Heinonen,Lauri af Heurlin,Väinö Hupli,Väinö Tanner,Hannes Ryömä jaVäinö Vuolijoki.[6]
Syksyllä 1918 Keto lähti elvyttämään sodan lamauttamaa SDP:n toimintaa. Joulukuun ylimääräisessä puoluekokouksessa Keto valittiin puoluetoimikuntaan ja kevään 1919 vaaleissa hänestä tuli kansanedustaja. Ohjelmakomitean jäsenenä Keto vaikutti SDP:n uuden linjan muotoutumiseen, jonka lisäksi hän osallistui puoluepoliittiseen keskusteluun myösSuomen Sosialidemokraatin toimittajana.[3] Keto sai myös lukuisia kansainvälisiä tehtäviä. Hän oli Suomen edustajanaMoskovan aseidenriisuntakonferenssissa 1922,Kansainliiton konferensseissa 1925, 1927 ja 1929 sekäKansainvälisessä taloudellisessa konferenssissa 1926. Lisäksi Keto oliParlamenttienvälisen liiton Suomen osaston varapuheenjohtaja 1927–1931 sekä liiton neuvoston jäsen 1929–1931.[2] Hän toimi myös eduskunnan toisena varapuhemiehenä 1926–1927[3] sekäpresidentin valitsijamiehenä 1925 ja 1931.[1] Eduskuntatyönsä ohessa Keto hoiti eri tehtäviä Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa. Hän toimi muun muassaOsuuskauppakoulun johtajana,Konsumentbladetin päätoimittajana sekä liiton toisena johtajana. Lisäksi Keto opetti osuustoimintaoppiaYhteiskunnallisessa Korkeakoulussa.[7][2] Keto jätti KK:n ja luopui kansanedustajan tehtävistään lokakuussa 1931, jolloin hän siirtyi Helsingin sosiaali- ja opetustoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Kedon tilalle eduskuntaan nousiAkseli Kanerva. Vuonna 1937 Keto toimi kahdeksan kuukauden ajanCajanderin hallituksen sosiaaliministerinä.[7] Hän pyysi vapautusta heikkoon terveydentilaansa sekä vuoden lopussa päättyvään virkavapauteensa vedoten ja palasi apulaiskaupunginjohtajan tehtäväänsä.[8]
TAmmikuun kihlauksen innoittamana Keto oli talvella 1940 sumplimassa sopimusta, jonka mukaan myös sosialidemokraatit voisivat liittyäsuojeluskuntiin jaLotta-järjestöön.[9] Vielävälirauhan aikana Keto kuului Väinö Tannerille uskolliseen SDP:n oikeistosiipeen ja oli muun muassa erottamassa niin sanottujenkuutosten eduskuntaryhmää.[3]Jatkosodan kuluessa Keto kuitenkin kääntyi vasemmalle ja liittyi sodanvastaiseen rauhanoppositioon.[10] Kedosta tuli rauhanopposition johtohahmoja ja sen yhteyshenkilöMaalaisliitossa vaikuttaneeseenUrho Kekkoseen. Elokuussa 1943 Keto oli yksi presidenttiRisto Rytille luovutetunKolmenkymmenenkolmen kirjelmän allekirjoittajista.[11] Sodan jälkeen Keto viritteli yhteistyötävasemmistososialistien suuntaan, mutta kun vuoden 1945 eduskuntavaaleissa kaavailtu vaaliliitto SKDL:n kanssa ei toteutunut, hän siirtyi monien muiden SDP:n opposition jäsenten tavoin kansandemokraatteihin. Samana vuonna hänestä tuli ”kuutosten” muodostamanSosialistisen Yhtenäisyyspuolueen puheenjohtaja ja 1946 Keto valittiin myös SKDL:n puheenjohtajaksi. Keto pyrki kokoamaan kansandemokraattisen liikeen hajanaiset ryhmittymät yhteen, mutta työ keskeytyi hänen äkilliseen kuolemaansa ja vaikutti osaltaan koko vasemmiston kehitykseen.[3] J. W. Keto kuoli äkilliseenmahahaavaan virkamatkalla Kööpenhaminassa lokakuussa 1947.[12][13] Hänet on haudattuHietaniemen hautausmaahan.[14]
J. W. Kedon ensimmäinen puoliso oli Julia Natalia Järviluoma (s. Jernström, 1895-1932), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1913.[2] Heidän poikansa oli diplomaattiJaakko Keto.[15] Ensimmäisen puolisonsa kuoleman jälkeen Keto avioitui Aino Alina Salmisen (1895-1990) kanssa vuonna 1937.[3] Kedon veli Matti Keto (1870-1934) oli sisällissodassavalkoisten puolella ja toimi myöhemminHimankansuojeluskunnan päällikkönä.[16]
| Edeltäjä: Toivo Janhonen | Suomen sosiaaliministeri 1937 | Seuraaja: K.-A. Fagerholm |
| Edeltäjä: Cay Sundström | Suomen Kansan Demokraattisen Liitonpuheenjohtaja 1946–1947 | Seuraaja: Kusti Kulo |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
