J1 League (jap.日本プロサッカーリーグ,Nihon Puro Sakkā Rīgu taiJ1リーグ,Jē-wan Rīgu) onJapanin korkeinjalkapallon sarjataso. Sponsorisyistä liiga tunnetaan tällä hetkellä nimelläMeiji Yasuda J1 League.
Sarja perustettiin nimellä J. League vuonna1992, ja seuraavana vuonna alkoi liigan ensimmäinen kausi. Ensimmäisellä kaudella sarjaan osallistui kymmenen joukkuetta, mutta vuoteen1996 saakka joka vuosi tuli kaksi joukkuetta lisää, ja vielä yksi joukkue vuosina1997 ja1998.
Vuodeksi1999 sarjan kaksi viimeistä joukkuetta liitettiin puoliammattimaisenJapan Football Leaguen (JFL) kymmenen joukkueen kanssa uuteenJ2-liigaan. Kun 1999 kaksiJokohaman joukkuetta yhdistyi jaConsadole Sapporo pudotettiin sarjaporrasta alemmas sen hävittyä karsintaturnauksen, liigan joukkueiden määrä putosi 16:een.
Ennen vuotta2004 J1:n vuosi oli jaettu kahteen kauteen. Kumpanakin kautena joukkueet kohtasivat toisensa kerran. Mikäli sama joukkue voitti molemmat kaudet, se julistettiin Japanin mestariksi, mutta mikäli kummankin kauden voitti eri joukkue, ratkaistiin mestari ottelulla, jossa ne kohtasivat toisensa. Kaudeksi2005 järjestelmä muuttui nykyisenkaltaiseksi, jossa kauden aikana joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti, kotona ja vieraissa. J2:ssa joukkueet kohtaavat toisensa neljästi kauden aikana.
Nousu- ja putoamisjärjestelmä J1:n ja J2:n välillä noudattelee perinteistä eurooppalaista käytäntöä. J1:n kaksi viimeistä joukkuetta putoaa J2:een, mistä kaksi parasta joukkuetta nousee niiden tilalle, mikäli ne täyttävät liigalisenssivaatimukset. J2:n ja JFL:n välillä joukkueiden nousu ja putoaminen on tapauskohtaista, eikä sille ole kehitetty virallisia sääntöjä.