 | Tämän artikkelin nimi saattaa ollavirheellinen. Ehdotettu uusi nimi onFasistinen Italia (1922-1943). Lisää tietoa saattaa ollakeskustelusivulla. |
| Italian kuningaskunta Regno d’Italia | |
|---|---|
1922–1943 | |
_crowned.svg) lippu | .svg) vaakuna |
.svg) Italian kuningaskuntasiirtomaineen. | |
| Valtiomuoto | fasistinenyksipuoluejärjestelmä |
| Kuningas | Viktor Emanuel III(1900–1946) |
| Pääministeri jaDuce | Benito Mussolini(1922–1943) |
| Pääkaupunki | Rooma |
| Historia | |
| – perustettiin | 31. lokakuuta1922 |
| – Italia hyökkäsi Etiopiaan | 1935–1936 |
| – Italia hyökkäsi Albaniaan | 7. huhtikuuta1939 |
| – terässopimus | 22. toukokuuta 1939 |
| – Italia hyökkäsi Ranskaan ja liittyi mukaan toiseen maailmansotaan | 10. kesäkuuta1940 |
| – kolmen vallan sopimus | 27. syyskuuta 1940 |
| – fasistihallinto sortui | 25. heinäkuuta1943 |
| Viralliset kielet | italia |
| Valuutta | Italian liira |
| Tunnuslause | FERT |
| Kansallislaulu | ”Giovinezza” |
| Edeltäjä |  Italian kuningaskunta |
| Seuraaja |  Italian sosiaalinen tasavalta |
| Infobox OK | |
Italia (virallisestiItalian kuningaskunta,ital.Regno d’Italia)vuosina 1922–1943
oliKansallisen fasistipuolueen hallitsemayksipuoluejärjestelmä, jonkadiktaattorina toimiBenito Mussolini. Mussolinin tultua pääministeriksi muut puolueet ja kansalaisvapaudet lakkautettiin muutaman vuoden kuluessa. Fasistit loivat Italiaan myöskorporatistisen talousjärjestelmän ja vaaleihin perustunut kansanedustus korvattiinkorporaatioihin perustuvalla. Mussolini tähtäsi Italian vallan laajentamiseen sotilaallisilla valloituksilla. Italiavalloitti vuosina 1935–1936Etiopian[1] ja osallistui vuodesta 1940toiseen maailmansotaanSaksan liittolaisena. Huonon sotamenestyksen seurauksena Mussolini syrjäytettiin vuonna 1943 vallankaappauksella, mutta saksalaiset palauttivat hänet ja fasistipuolueen johtamaan maan pohjoisosissaItalian sosiaalista tasavaltaa, joka kukistui lopulta 1945.[2]
Fasistinen aikakausi alkoiFasci Italiani di Combattimento -järjestön pohjalta 7. marraskuuta 1921 perustetunKansallisen fasistipuolueen (Partito Nazionale Fascista, PNF) vallankaappauksella. 20 000 puolueen jäsentämarssi 28. lokakuuta 1922 Roomaan ja saikuningasViktor Emanuel III:n suostumaan Benito Mussolinin nimittämiseenpääministeriksi.[3] Aluksi PNF oli yhteistyössä myös muiden puolueiden kanssasosialistista puoluetta lukuun ottamatta, johon suhtauduttiin jyrkän kielteisesti. PNF:n puheenjohtaja Mussolini oli ollutensimmäisen maailmansodan aikanasosiaalidemokraatti, mutta joutunut syrjään siksi, että oli kannattanut Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan, mikä oli ollut sosiaalidemokraattien rauhanaatteen vastaista.
Vallan keskittäminen tapahtui vaalilain muutoksella. ValtiopäiväedustajaGiacomo Acerbon ehdottamallaLegge Acerbolla päätettiin, että puolue, joka sai 1/4 äänistä, sai 2/3 valtiopäiväpaikoista. Laki hyväksyttiin 18. marraskuuta 1923. PNF:n muiden samanhenkisten kanssa muodostama yhteistyövaaliliitto,La Lista Nazionale (”Kansallinen vaalilista”), sai 6. huhtikuuta 1924 61,3 prosenttia äänistä. SosialistijohtajaGiacomo Matteotti murhattiin 10. kesäkuuta 1924.[3] Mahdollisuus yksipuoluevaltaan muodostui.
Vuonna 1925 Italiasta tehtiinyksipuoluevaltio. Muut kuin PNF tulivat kielletyiksi. Vuonna 1923 perustettuFasistien suuri neuvosto (Gran Consiglio del Fascismo) koordinoi valtion politiikan 9. joulukuuta 1928 – 25. heinäkuuta 1943.
Fasistihallinto pyrki vakauttamaan maan taloutta ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä tilanteesta. Fasistien kontrolloiman ammattiyhdistysliikkeen, hallituksen ja työnantajien välille pyrittiin muodostamaan neuvottelujärjestelmä, jotka estäisi työläisten lakkoilun.
Ulkopolitiikassa johtoajatuksena oliMare Nostrum, ”meidän meremme”. Tarkoituksena oli vahvistaaItalian kuningaskunnan asemaa kaikkiallaVälimerellä, mihin liittyisiirtomaiden hankkiminen Välimeren rannoilta. Italia valloitti myösEtiopian keisarikunnan 1935–1936 huolimatta maan keisarinHaile Selassien yrityksistä saadaKansainliiton maat tueksi vastustamaan valtausta.
Italia liittyi myöskolmen vallan sopimukseen ja oli aktiivinen myös pohjoisessaKeski-Euroopan asioissa. Tämä vei Italian mukaantoiseen maailmansotaan, johon se liittyi aluevaatimusten osoittamiseksiRanskalle vasta sitten, kun Ranska oli jo melkein kukistunutsaksalaisten hyökkäyksestä 1940.
Italia kävi sotaa AfrikassaIsoa-Britanniaa vastaan, mutta koska se alkoi jäädä häviölle, joutuivat saksalaiset tulemaanAfrikakorps-nimisenä joukkona tueksi.
Vuonna 1941 Italia ryhtyi hyökkäämäänAlbanian kauttaKreikkaan, mutta tuli torjutuksi. Tämän vuoksi Saksa joutui hyökkäämäänJugoslaviaan ja Kreikkaan, mistä aiheutuioperaatio Barbarossan myöhästyminen ainakin kahdella kuukaudella, mistä puolestaan seurasi se, että hyökkäys joutui osittain aikaisempaa ankaramminNeuvostoliiton talven olosuhteiden vaivaamaksi ja pysähtyi marras–joulukuussaMoskovan taisteluun.
Heinäkuun 1943Sisilian maihinnoususta alkaen fasistinen Italia joutui uhanalaiseksiliittoutuneiden edetessä Etelä-Italiasta kohti pohjoista. Tämä johti Italian irrottautumiseen sodasta marsalkkaPietro Badoglion tekemän vallankaappauksen avulla. Italian kuningas antoi pidättää Mussolinin. Badoglion hallitussolmi aselevon liittoutuneiden kanssa 3. syyskuuta 1943 ja se julkistettiin viisi päivää myöhemmin.
Saksalaiset pelastivat Mussolinin vankeudesta ja tekivät hänestä tukemansa uudenItalian sosiaalisen tasavallan valtionpäämiehen siksi ajaksi, kun Pohjois-Italia oli Saksan miehittämä ja kävi sotaa Italiaa ja liittoutuneita, pääasiassa yhdysvaltalaisia vastaan.
