Pidemmässä muodossa nimi oli saksaksiDie im Reichsrat vertretenen Königreiche und Länder und die Länder der heiligen ungarischen Stephanskrone, unkariksiA birodalmi tanácsban képviselt királyságok és országok és a magyar szent korona országai (”Valtakunnanneuvostossa edustetut kuningaskunnat ja maat jaUnkarin Pyhän Tapanin kruunun maat”).
Itävalta-Unkari perustettiin kompromissina Unkarin ylimystön ja Habsburg-hallitsijoiden välillä yrityksenä pelastaa vanhaItävallan keisarikunta, johon myös Unkari oli kuulunut. Järjestelyssä jätettiin huomiotta vähemmistökansallisuudet, eikä se tyydyttänytunkarilaisia, jotka halusivat suurempaa autonomiaa, eikäitävaltalaisia, jotka toivoivat liittoa muidensaksalaisten alueiden kanssa.
Poliittista elämää varjostivat riidat eri kansallisuuksien välillä nousevankansallisen heräämisen aikana. Itävallansaksalaiset, jotka asuivatBöömin jaMäärinsudeettialueilla, haastoivattšekit, jotka unkarilaisten tapaan pyrkivät saamaan tunnustetun aseman Itävalta-Unkarissa. Itävalta-Unkarin kolmannen ulottuvuuden,slaavien, huomioon ottamiseksi näiden asemaa pyrittiin varovasti parantamaan, mikä ei käynyt unkarilaisille, jotka pelkäsivät syrjäytyvänsä. ItävallanPuolan jaoissa haltuunsa saamassaGalitsiassa puolestaan puolalaisille ei sopinutukrainankielisen maaseudun aseman parantaminen 1900-luvun alussa ja niin edelleen.
Itävalta-Unkarissa nähtiin sen olemassaolon aikana myös nopeaa teollistumista ja talouskasvua, kuten myös monia vapaamielisiä uudistuksia. Keisarikunta hajosiensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Vuonna 1878 Itävalta valloittiBosnian ja HertsegovinanOttomaanien valtakunnalta. Se liitettiin keisarikuntaan 7. lokakuuta 1908[2]Berliinin sopimuksessa sovitun muodollisen ottomaanivallan sijasta. Alue järjestettiin yhteishallintoon talousministeriön alaisuudessa, mikä sai jotkut pelkäämään, että itävaltalaiset suunnittelivat siitä kolmatta kuningaskuntaaKroatian kanssa vähentämäänBudapestin valtaa.
Itävalta julisti 28. heinäkuuta 1914 sodan Serbialle, mikä johtiVenäjän mobilisointiin sen ja Serbian liiton kautta, ja Saksan sodanjulistukseen Venäjälle ja Venäjän liittolaiselleRanskalle.
Itävalta-Unkarin loppu Pariisin rauhansopimuksen jälkeen
Itävalta-Unkarin joukot hyökkäsivät Venäjälle, mutta venäläisten vastaisku työntyi Itä-Galitsiaan. Venäjä pysäytti Saksan ja Itävallan talvihyökkäyksen Venäjän hallitsemaan Puolaan 1914. Se eteni syvemmälleGalitsiaan vuoden 1915 alussa. Italia, vaikkakin Itävallan liittolainen, pysyi aluksi puolueettomana, mutta liittyi sotaan 1915 ympärysvaltojen puolella saadakseen alueita Itävalta-Unkarilta. Sen hyökkäykset kuitenkin torjuttiin. Kesällä 1915 Saksan–Itävallan hyökkäys ajoi Venäjän Itävallan alueilta ja tuhosi kokonaisia Venäjän armeijakuntia. Vuonna 1916Romania liittyi sotaan, mikä laajensi sodan rintaman ulottumaanMustallemerelle saakka. Venäjä pysyi Romanian apuna vuoteen 1917, jolloin sen talous ja huolto romahtivat täysin, ja ongelmat johtivat Venäjän vetäytymiseen sodasta jahelmikuun vallankumoukseen.
Sodan aikana Itävalta-Unkarin armeijaa vaivasivat huolto-ongelmat, huono taistelutahto ja suuret tappiot, jotka alkoivat vaikuttaa sen taistelukykyyn. Sodan edetessä armeijan komento siirtyi yhä enenevässä määrin Saksan käsiin.
Itävalta-Unkari luotiinkompromissina vähenevän Itävallan keisarin vaikutusvallan ja unkarilaisen ylimystön kesken helmikuussa 1867. Itävallan keisarikunta oli hallinnut vuosina 1804–1867 alueita keskitetysti, mutta keisarin vaikutusvalta väheniSardinialle jaRanskalle koetun tappion jälkeenvuoden 1859 sodassa ja SaksallePreussin-Itävallan sodassa 1866. Itävalta pyrki tukahduttamaan unkarilaisten tyytymättömyyttä, mutta nationalistit saivat tukea Venäjältä, jolle Itävallan epävakaus oli etu. Unkarissakin syntyi vallankumousEuroopan hulluna vuotena 1848–1849.
Taatakseen unkarilaisten tuen, keisariFranz Josefin oli suostuttava vaatimuksiin Unkarin historiallisen kuningaskunnan tunnustamisesta, ja hänet kruunattiinUnkarin kuninkaaksi samalla kun Unkariin perustettiin erillinenparlamentti, jolla oli oikeus säätää Pyhän Tapanin maita koskevia lakeja. Samalla unkarilaiset saivat etuoikeutetun aseman muihin merkittäviin kansallisuuksiin (romanialaiset jaslaavit) nähden.
Itävalta-Unkarilla oli kolme hallitsevaa elementtiä: Unkarin hallitus, Cisleithanian itävaltalainen hallitus ja Keisarin hallinto. Unkarilla ja Itävallalla oli omat parlamentit ja pääministerit, nämä yhdisti keisarin hallinto, joka oli teoriassaabsoluuttinen, mutta käytännössä rajattu. Keisarin hallinto vastasi armeijasta, laivastosta, ulkopolitiikasta ja tulliliitosta. Joillain alueilla, kutenGalitsialla jaKroatialla oli erityisasema ja oma hallintonsa.
Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia sattui teollisen vallankumouksen aikakaudelle, jonka aikana talouselämä oli voimakkaassa murroksessa. Teknologiset muutokset ajoivat teollistumista ja kaupungistumista. Keisarikunnan talous oli perusteiltaankapitalistinen.
Talouskasvu keskittyi erityisesti Wienin ympäristöön ja Böömin alueille, jonne myös suuntautui voimakasta muuttoliikettä. Wienistä kehittyi merkittävä teollisuuden keskus.Böömin alue oli tunnettu huomattavista kaivoksistaan, joista mainittakoon esimerkkinä maailman ensimmäinenuraanikaivosJoachimstalissa. Itäinen Unkari pysyi keisarikunnan maatalouden sydämenä.
1900-luvun alussa suurin osa Itävalta-Unkaria koki voimakasta talouskasvua. 1870–1913BKT:n kasvun on arvioitu olleen keskimäärin 1,45 % vuodessa, mikä oli siihen aikaan nopea kasvuvauhti ja hyvä saavutus verrattuna Britanniaan (1,00 %), Ranskaan (1,06 %) ja Saksaan (1,5 %). Kaksoismonarkia oli kuitenkin aloittanut taloudellisenmodernisaation jäljessä ja sen talous oli edelleen pieni verrattuna Euroopan suurvaltoihin.[3]
Itävalta-Unkarin hallintojärjestelmä oli jäännefeodaaliajalta, jolloin kuninkaat jakoivat maita läänityksinä alamaisilleen. Eri kuningas- ja ruhtinaskunnat yhdistettiin yhteisen hallitsijan alle, mutta jako jäi. Keisarinarvonimessä lueteltiin kaikki hänen hallitsemansa maat.
.svg)
.svg)
.svg)
