Itävallan maantieteen tärkeimmät piirteet ovatAlpit jaTonava. Alppien alueeseen kuuluu 62 prosenttia koko maan pinta-alasta, ja vuoristo voidaan Itävallassa jakaa kolmeen lännestä itään kulkevaan vuorijonoon.[6]Pohjoisten jaEteläisten Kalkki-Alppien väliin jää niin sanottu Keskus-Alpit.[7] Keskimmäiseen vuoristoalue on näistä korkein, ja siihen kuuluvat muun muassaÖtztalin Alpit jaHohe Tauern.Kärntenissä on maan korkein kohta, 3 798 metrin korkuinenGroßglockner.[6][7]
Alppien pohjoispuolella on kukkulainen subalpiininen vyöhyke, joka ulottuu aina Tonavalle asti. Sen pohjoispuoli kuuluu osittainBöömin massiivin ylänköalueeseen.Wienin itäpuolella oleva tasanko puolestaan onPienen Unkarin alangon läntinen jatke.[7]
Alppien vedenjakajan pohjoispuolen joet ovat Tonavan sivujokia ja laskevat suoraan Tonavaan, kun taas maan keski- ja itäosan joet virtaavat etelään ja yhtyvät SerbiassaDravaan, joka vie niiden vedet Tonavaan.[6] Vedenjakajan eteläpuolelta joet virtaavat puolestaan ItalianPo-jokeen.[7] Suoraan Tonavaan laskevista joista huomattavimpia ovatInn,Salzach jaEnns. Dravan vesistön jokia ovat puolestaanGail,Mürz jaMur.[6] Itävallassa on myös useita järviä, joista monet ovat syntyneet jääkauden seurauksena. Suurimmat järvistä ovat vain osaksi Itävallan puolella,Bodenjärvi lännessä jaNeusiedlerjärvi idässä.[7]
Itävalta kuuluu pitkälti siirtymävaiheen ilmastovyöhykkeeseen. Maan läntisessä osassa vallitsevat lännestä puhaltavat tuulet jameri-ilmasto. Itävallan itäosat puolestaan kuuluvat selvästi enemmänmannerilmasto valtapiiriin.Sadanta on vähäisempää ja kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä.[5] Suurten korkeuserojen takia sää ja ilmasto voivat muuttua rajusti pienelläkin matkalla. Talvet ovat kylmiä kaikkialla. Suurimmat sademäärät saadaan kesäkuukausina, mutta koska sateet tulevat silloin ukkosluontoisina kuuroina, sateinen sää ei kestä kauan. Talvisaikaan ylhäällä Alpeilla sää on keskimäärin aurinkoisempaa kuin laaksoissa, joissa on useammin pilvistä ja sumuista. Kesällä taas laaksoissa on useammin aurinkoista, silloinkin kun pilvet peittävät vuorenhuiput. Alppien keskiosassa esiintyy ajoittain lämmin ja kuivaföhntuuli.[8]
Itävallan eläimistö on tyypillisen keskieurooppalaista: jäniksiä, saksanhirviä, fasaaneja, kettuja, mäyriä, näätiä ja peltopyitä. Vuoristoissa elävät muun muassagemssi,alppimurmeli, kotka ja naakka.Pannonian alueelle luonteenomaisia ovat Neusiedljärven ruoikoissa viihtyvät suuret määrät kahlaajalintuja. Viime vuosina maan keski- ja eteläosien metsissä on jälleen tavattu joitakin karhuja.[9]
Suurten korkeuserojen takia kasvillisuus on monimuotoista. Itävalta on Euroopan metsäisimpiä maita. Tyypillisiä ovat lehtimetsät (tammi ja pyökki) ja sekametsät (kuusi ja pyökki), korkeammalla myös havumetsät (kuusi, lehtikuusi ja mänty). Alppiniittyjen kasvillisuus on erityisen värikästä ja vaihtelevaa: siellä kukkivatalppitähti,katkerot,etelänarnikki, kanervat ja monet muut lajit.[9]
Itävallasta tuli 1400-luvullaarkkiherttuakunta. Se oli yksiPyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluneista käytännössä itsenäisistä valtioista, mutta sikäli erikoisasemassa, että senarkkiherttua oli lähes poikkeuksetta myös keisari. KunHabsburgien monarkia, jonka keskeisimmän osan Itävalta muodosti, joutui toistuvasti sotiinOsmanien valtakuntaa vastaan, se valloitti vähitellen myös osmaneille kuuluneita alueita, erityisestiUnkarin. Näitä ei kuitenkaan katsottu Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluviksi.[12]
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta lakkasi vuonna 1806, kun keisariFrans II luopui sen keisariudesta. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli kuitenkin julistanut Itävallan keisarikunnaksi ja tullut sen keisariksi nimellä Frans I. Tästä keisarikunnasta tuli vuonna 1867Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia.Itävallan keisari oli Itävalta-Unkarin johdossaensimmäisen maailmansodan päättymiseen vuonna 1918.[13]
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen keisarikunta jaettiinSaint-Germainin sopimuksella vuonna 1919 useiksi valtioiksi.[14] Itävallasta tuli tasavalta juridisesti 10. marraskuuta 1920.[15]
Vuosina 1918–1919 Itävallasta käytettiin nimeäRepublik Deutschösterreich, joka muutettiinententen vaatimuksesta Itävallan tasavallaksi. Syksyllä 1922 Itävalta saiKansainliitolta lainan, jolla sen taloutta pyrittiin kohentamaan. Maa oli tasavalta vuoteen 1934, jolloin oikeistolainen kansleriEngelbert Dollfuss hajotti parlamentin politiikan ajauduttua sisäisten ristiriitojen vuoksi ongelmiin.Diktatorinen austrofasistiseksi kutsuttu hallinto nousi jo vuonna 1933 valtaanItalianfasistien ja suojeluskuntien tuella.[15]
Itävalta liitettiinnatsi-Saksaan vuonna 1938 (Anschluss). Saksaan liitettynä maasta käytettiin nimeäOstmark. Saksan aseellista maahantuloa ei vastustettu, toisin sanoen hallinto toimi miehittäjän apuna.[16]
Liittoutuneet miehittivät Itävaltaatoisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945–1955. Valtion alue ja pääkaupunkiWien jaettiin neljään voittajavaltioidenmiehitysvyöhykkeeseen. Valvontakomissio sopi syksyllä 1945 väliaikaisen hallituksen täydentämisestä ja vapaiden vaalien järjestämisestä. Hallituksella oli lupa hoitaa ulkosuhteita valvontakomission valvonnassa. Maasta tuli vuonna 1955Itävallan valtiosopimuksen mukaisesti jälleensuvereeni liittotasavalta sillä ehdolla, että se jäisipuolueettomaksi maaksi ja sen puolueettomuuden tunnustaisivat liittoutuneet ja Neuvostoliitto.[17] Sen aseostoilla oli vuosikymmenet samanlaiset rajoitteet kuinSuomella, tosin ilman kauppataseiden asettamia velvoitteita ostaaNeuvostoliitosta aseita. Maa liittyiYK:hon ja arabimaiden ystäväksi lukuisissaLähi-idän kriiseissä.[18]
Itävallan politiikan näkyvin hahmo oli koko 1970-luvun sekä 1980-luvun alkupuolen liittokanslerina vuosina 1970–1983 toiminut sosiaalidemokraattisen SPÖ:n johtajaBruno Kreisky.[19]
Itävallan ulkopolitiikka ajautui kriisiin, kunKurt Waldheim valittiin Itävallan presidentiksi vuonna 1986.YK:n pääsihteerinä vuosina 1972–1981 toimineen konservatiivi Waldheimin menneisyydestä paljastui, että hän oli mahdollisesti osallistunut sotarikoksiin natsiupseerina. Läntisen Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen poliittiset johtajat eivät siksi suostuneet tapaamaan Waldheimia, joka kuitenkin oli virassa koko presidenttikautensa 1986–1992.[20]
Neuvostoliiton romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita. Se liittyi Suomen jaRuotsin mukanaEuroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttööneuron vuonna 1999.[21]
Äärioikeistolainen VapauspuolueJörg Haiderin johdolla sai vuoden 1999 vaaleissa äänistä 27 prosenttia. Se pääsi hallitukseen vuonna 2000 ulkomaiden vastustuksesta huolimatta. Vuoden 2002 vaaleissa puolue menetti suosiotaan.[15]
Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä liittokanslerinvirkaa muodostettiin vuonna 2000 oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). EU julisti Itävallan diplomaattiseen eristykseen seitsemäksi kuukaudeksi vastalauseena Vapauspuolueen asemalle. Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleriWolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pidettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton, 42,3 prosenttia äänistä ja FPÖ jäi 10,1 prosenttiin.[15]
ÖVP:n ja FPÖ:n koalitiohallitus jatkui 28. helmikuuta 2003 pitkällisten hallitusneuvottelujen jälkeen, ja Wolfgang Schüssel jatkoi liittokanslerina. Maahan säädettiin uudet turvapaikanhakijoita koskevat lait, joita pidetään Euroopan tiukimpina.[15]
Vuoden 2006 vaaleissa 1. lokakuuta 2006 sosiaalidemokraatit otti voiton. SPÖ kieltäytyi yhteistyöstä Vapauspuolueen kanssa, eivätkä sen paikat riittäneet Vihreidenkään kanssa hallituksen muodostamiseen. Kolmikuukautisten hallitusneuvottelujen jälkeen SPÖ ja ÖVP sopivat suuresta koalitiohallituksestaAlfred Gusenbauer kanslerina.[15] Vuoden 2008 vaalit järjestettiin ennenaikaisesti suuren koalitiohallituksen kaaduttua. Niiden voittajiksi nousi kaksi oikeistopopulistista maahanmuuttovastaista puoluettaFPÖ jaBZÖ, jotka saivat yhteensä lähes 30 prosentin kannatuksen. Suurimpana puolueena säilyisosiaalidemokraatit. BZÖ:n johtaja ja entinen FPÖ:n johtajaJörg Haider kuoli auto-onnettomuudessa pian vaalien jälkeen.[15]
Huhtikuussa 2010 presidenttiHeinz Fischer valittiin toiselle presidenttikaudelle. Vuoden 2016 presidentinvaalin voittivihreiden ehdokasAlexander Van der Bellen. Asevelvollisuuden tulevaisuudestajärjestettiin kansanäänestys tammikuussa 2013. Sitovan kansanäänestyksen mukaan asevelvollisuus säilytetään.[15][22]ÖVP-puolueen uudeksi puheenjohtajaksi tuli toukokuussa 2017Sebastian Kurz. Hän ilmoitti puolueen eroavan koalitiohallituksesta, mikä johti uusiin vaaleihin.[23] Lokakuun2017 parlamenttivaalien voittajaksi nousi ÖVP, mutta myös maahanmuuttovastainen FPÖ lisäsi parlamenttipaikkojaan. Puolueet muodostivat joulukuussa 2017 koalitiohallituksen, jota johti liittokansleri Kurz.[24] Kurzin hallitus riitautui toukokuussa 2019, kun FPÖ:n johtajastaHeinz-Christian Strachesta tuli julkisuuteen video, joka paljasti tämän olleen valmis ottamaan lahjuksia venäläisen oligarkin sukulaisena esiintyneeltä naiselta, jonka hän tapasi Ibizalla. Uudet vaalit pidettiin syyskuussa 2019.[25]
Hallituksen kaaduttua Itävallan väliaikaiseksi liittokansleriksi tuli toukokuun lopussa 2019 maan perustuslakituomioistuimen puheenjohtajaBrigitte Bierlein, joka oli maan ensimmäinen naispuolinen liittokansleri. Hallituksessa oli lähinnä virkamiehiä ja uuden väliaikaisen hallituksen tehtävä oli johtaa maa ennenaikaisiin vaaleihin ja luovuttaa sitten hallitusvalta vaalien jälkeen valittavalle uudelle poliittiselle hallitukselle.[26]
Ibiza-skandaaliksi kutsuttujen tapahtumien seurauksena siis ÖVP:n ja FPÖ:n hallitusyhteistyö kriisiytyi ja maassa ajauduttiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin syyskuussa 2019. Vaaleissa entisen liittokansleri Kurzin johtama ÖVP sai vaalivoiton ja lisäsi kannatustaan yli viisi prosenttiyksikköä ja sai 37 % äänistä. Suurin oppositiopuolue sosiaalidemokraattinen SPÖ sai huonoimman vaalituloksensa toisen maailmansodan jälkeen ja 22 prosenttia äänistä, jossa oli laskua viisi prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista. Suurin häviäjä oli skandaalin ytimessä ollut oikeistopopulistinen Vapauspuolue FPÖ, joka sai 16 prosenttia äänistä menettäen kannatuksestaan kymmenen prosenttiyksikköä. Edellisissä vaaleissa parlamentista pudonneet Vihreät tekivät komean paluun historiansa parhaalla vaalituloksella (14 prosenttia äänistä). FPÖ:n romahdukseen vaikuttivat Ibiza-skandaalin lisäksi puoluejohtaja Stracheen kohdistuneet epäilyt kulukorvausten väärinkäytöstä sekä se, että tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa kannattava liittokansleri Kurz oli tullut tässä asiassa ikään kuin FPÖ:n tontille.[27]
Tammikuussa 2020 Itävaltaan saatiin lopulta yli kolme kuukautta vaalien jälkeen muodostettua uusi hallitus, jonka muodostavat kansanpuolue ÖVP javihreät. Liittokansleriksi nousi taas ÖVP:n puoluejohtaja Sebastian Kurz. Liittokanslerin mukaan hallitusohjelmassa yhdistyvät molempien puolueiden tavoitteet, sillä mukana on sekä tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa että tiukkaa ympäristöpolitiikkaa, ÖVP:llä on hallituksessa kymmenen ministeriä ja vihreillä neljä[28] 33-vuotias Kurz oli uuden hallituksensa aloittaessa maailman nuorin pääministeri.[29]
Itävallanvaltionpäämies onliittopresidentti, joka valitaan kuuden vuoden välein kaksivaiheisella suoralla kansanvaalilla. Presidentti nimittääliittokanslerin, joka on yleensä parlamentin enemmistön muodostavan koalition ehdokas, usein parlamentin suurimman puolueen puheenjohtaja.[2]
Itävallan perustuslaki perustuu Bundes-Verfassungsgesetz 1920:n vuoden 1929 versioon.Itävallan valtiosopimus (Österreichischer Staatsvertrag), joka hyväksyttiin 15. toukokuuta 1955, lopetti liittoutuneiden miehityksen toisen maailmansodan jälkeen. Sopimuksen yhtenä kohtana oli, että parlamentti julisti perustuslain lisäyksellä 26. lokakuuta 1955 maan pysyvästi puolueettomaksi.[2]
Itävallan parlamentissa on kaksi kamaria,liittoneuvosto (bundesrat), jossa on 62 osavaltioiden valitsemaa edustajaa, jakansallisneuvosto (nationalrat), jossa on 183 kansan nelivuotiskausille valitsemaa ehdokasta (vuoden 2010 vaaleista viisivuotiskausille). Parlamentin alahuone tai presidentti voi erottaa liittokanslerin. Puolueiden on ylitettävä neljän prosentin äänikynnys saadakseen parlamenttipaikkoja, mutta ehdokas voi tulla valituksi myös joltakin 43 vaalipiirinDirektmandat-paikalla. Ylähuone eliBundesrat voi viivyttää lakien hyväksymistä palauttamalla ne kerran uuteen käsittelyyn alahuoneessa. Äänestysikäraja on 16 vuotta.[30]
Hallitusvaltaa on Itävallassa käyttänyt moneen otteeseen ja pitkäaikaisesti maan kahden perinteisen valtapuolueen sosiaalidemokraattisen SPÖ:n ja konservatiivisen ÖVP:n muodostama yhteishallitus elisuuri koalitio, jollainen on ollut vallassa toistaiseksi 41 vuotta vuoden 1945 jälkeen vuosina 1949–1966, 1986–2000 ja 2007–2017.[31]
Itävalta on korkean elintason maa, jonka talous on yksi Euroopan vakaimpia. Talouden pohjana ovat vahvat vientivetoisetPK-yritykset, kouluttautunut työvoima sekä tutkimus- ja kehityspanostukset.[3] Itävallan talous supistui vuonna 2020koronapandemian takia 6,7 prosenttia, mutta jo vuonna 2021 talous kasvoi 4,5 prosenttia. Kasvua ajoi erityisesti voimakas kotimaankysyntä.[32]
Maatalous työllistää noin 4 prosenttia työvoimasta ja tuottaa 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta.Karjanhoito javiininviljely ovat maatalouden tärkeimmät haarat. Itävallan maatiloista peräti 23 prosenttia tuottaaluomusatoa. Osuus on EU:n suurin. Teollisuusalalla työskentelee neljännes työvoimasta, ja se tuottaa 25,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.[3] Rauta- ja terästeollisuus ovat pitkään olleet Itävallan johtavia valmistusteollisuuden aloja, ja Itävallassa keksittiin esimerkiksi merkittävä teräksen tuotantotapaLD-prosessi. Itävaltalaiset valmistusteollisuuden yritykset ovat pääosin PK-yrityksiä, mutta esimerkiksi sementtiä, paperia, olutta, sokeria ja sokerituotteita valmistaa myös suurempia yrityksiä. Itävallassa tuotetaan myös muun muassa alumiiniä, teollisuuskoneita, moottoriajoneuvoja, kemikaalia, elektroniikkaa, tekstiilejä, lasia, posliinia ja käsiteollisuuden tuotteita.[33] Itävallan palveluala tuottaa 62,8 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää 71 prosenttia työvoimasta. Matkailun kautta saa työnsä jopa joka kuudes työntekijä.[3]
Itävallan talous on vahvasti kytkeytynytKeski- jaItä-Eurooppaan. Saksa on ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani, sillä vuonna 2020 viennistä sinne suuntautui 30,4 prosenttia ja tuonnista Saksan osuus oli 34,7 prosenttia. Yhdysvallat on toiseksi suurin vientimaa ja Kiina tuontimaa. Muut suuret kauppakumppanit ovat Italia, Sveitsi, Ranska, Puola ja Tšekki. Tärkeimpiä vientituotteita ovat moottoriajoneuvot ja niiden osat, lääkkeet, ihmisten ja eläinten veri sekämineraaliöljyt.[3]
Itävallassa on vahva ammattiyhdistysliike. Yli 40 % työvoimasta kuuluuÖsterreichischer Gewerkschaftsbundiin (ÖGB). Teollisuus, ammattiliitot, maatalouden eturyhmät ja hallitus (ns. sosiaalipartnerit, Sozialpartner) neuvottelevat laajan tulopoliittisen kokonaisratkaisun.[34]
Itävallan sähköstä tuotetaan noin kolmasosavesivoimalla.[35] Itävallassa ei ole ydinvoimaloita. Voimalaitoksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1972 Zwentendorfiin Tonavan varrella. Vuonna 1978 järjestettiin kuitenkin kansanäänestys, ja 50,5 % äänestäjistä vastusti ydinvoiman käyttöönottoa, eikä voimalaa ole avattu. Maassa säädettiin laki ydinvoiman kieltämiseksi. Vuonna 2009 voimala muutettiin aurinkovoimalaksi.[36]
Itävallan halki on vuosisatoja kulkenut tärkeitä liikennereittejä eri Euroopan osiin. Sen pohjalta maahan on syntynyt tiheä maantieverkosto, ja maassa on myös useitamoottoriteitä. Rautateitä puolestaan operoi valtion omistamaÖsterreichische Bundesbahnen.[33] Isoimmissa kaupungeissa on niin sanottuS-Bahn-paikallisjunajärjestelmä, ja Alpeilla on puolestaan monia maisemallisesti tunnettuja rautateitä, kutenSemmeringin rautatie.[37]
Itävallassa asui vuoden 2021 alussa maan tilastokeskuksen mukaan 8 933 346 ihmistä.[38] Itävallan väkiluku ylitti 8 miljoonan asukkaan rajan vuonna 2000, kun noin vuonna 1900 nykyisten rajojen sisällä asui vajaa 6 miljoonaa ihmistä. Itävallan tilastokeskuksen arvion perusteella vuonna 2080 asukkaita olisi 9,94 miljoonaa.[39]
Itävallan väestö on vuosien 2011–2021 välillä kasvanut pääosin maahanmuuton ansiosta. Väkiluku kasvoi tuona aikana yli 557 tuhannella asukkaalla, ja maahanmuuton osuus kasvusta oli 97 prosenttia.[40] Maahanmuuton seurauksena ulkomaalaisten osuus Itävallan väestöstä on myös kasvanut. Vuonna 1985 ulkomaalaisia oli 3,9 prosenttia, kun vuoden 2020 heidän osuutensa oli 17,1 prosenttia. Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat saksalaiset, romanialaiset, serbit, turkkilaiset ja unkarilaiset. Väestö on silti varsin homogeenista, silläitävaltalaisten osuus on 82,9 prosenttia.[41]
Historiallisista vähemmistöistä Burgenlandin osavaltiossa elääunkarilaisten,romanien,slovakkien ja kroaatteja. Unkarilaisia elää lisäksi Wienissä ja romaneja ympäri maata.Itävallan sloveenit ovat keskittyneet maan etelärajalle Kärntenin ja Steiermarkin osavaltioihin.Itävallan turkkilaiset ovat maahan 1960-luvulta lähtien töihin tulleiden jälkeläisiä.[42]
Vaikka eri vähemmistöryhmät puhuvatkin omia kieliään, lähes kaikki itävaltalaiset osaavat saksaa, joka suurimmassa osassa maassa onbaijerin tai itävaltalais-baijerin murretta. Vuoristoissa on kehittynyt monta erillistäsaksan murretta, joista kaikki Vorarlberginalemannimurretta lukuun ottamatta kuuluvat itävaltalais-baijerilaiseen kieliryhmään.[43]
Itävaltalaisista noin kolme neljäsosaa oli vuoden 2009 tiedon perusteella kristittyjä. Suurin osa heistä on katolisia, mutta maassa on myös protestantteja, erityisesti luterilaisia, ja ortodokseja.[43] Itävallan katolisen kirkon mukaan maassa oli vuoden 2021 lopulla 4,83 miljoonaa katolisia.[44] Katoliseen kirkkoon kuuluvien määrä on vähentynyt koko ajan, ja esimerkiksi vuonna 2001 maassa oli vielä 5,9 miljoonaa katolista.[45] Vuoden 2009 tilastojen mukaan itävaltalaisista 12,0 prosenttia oliateisteja ja 4,2 prosenttiamuslimeja. Muslimeista monet kuuluvat maan turkkilais- tai bosniakkivähemmistöön.[43] Pelkästään Wienissä asui ennentoista maailmansotaa yli 200 000 juutalaista, mutta sodan jälkeen heitä oli enää noin 4 500. Itävaltaan on sittemmin muuttanut juutalaisia erityisesti itäisestä Euroopasta ja Keski-Aasiasta.[46]
Itävalta on kaupungistunut valtio, ja yli puolet asukkaista elää yli 10 000 asukkaan kaupungeissa. Noin neljäsosa kaikista itävaltalaisista elää Wienin suurkaupunkialueella.[43] Wienin kunnan alueella asui vuoden 2021 tilastojen mukaan 1,92 miljoonaa ihmistä. Seuraavaksi suurimmat kaupungit olivatGraz (291 134 asukasta),Linz (206 537 asukasta),Salzburg (155 416 asukasta),Innsbruck (131 059 asukasta) jaKlagenfurt (101 765 asukasta).[47]
Itävallan historiassa Alpit ovat muodostaneet luontaisen kulkuesteen, ja niiden rajaamissa laaksoissa on syntynyt erilaisia perinteitä. Media ja ihmisten helpottunut liikkuvuus ovat sittemmin pienentäneet alueellisia eroja. Noin kolmannes itävaltalaisista asuu viidessä suurimmassa kaupungissa. Loput asuvat pikkukaupungeissa tai maaseudulla. Maatilat ovat usein kuuluneet samalle suvulle vuosisatojen ajan, ja niissä on kellotorni, jonka avulla väki on voitu kutsua pelloilta syömään. Maan länsiosissa on sveitsiläistyyppisiä jyrkkäkattoisia puutaloja, kun taas itäosissa Tonavan alueen taloissa on enemmän slaavilaisia vaikutteita ja rapattuja seiniä.[48]
Itävaltalainen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita Saksasta, Unkarista, Tšekistä ja Pohjois-Italiasta. Aamiainen on tyypillisesti kevyt: kahvia tai maitoa ja hillovoileipiä. Makkarasämpylä on tyypillinen aamupäivän välipala. Lounas on päivän pääateria ja siihen kuuluu keitto ja lihapitoinen pääruoka, kuten wieninleike lisukkeineen. Kaupungeissa iltapäiväkahvi on tärkeä tapahtuma, ja kahvilakulttuuri on vilkasta. Ilta-ateria on kevyenpuoleinen, esimerkiksi leikkeleitä, leipää ja viiniä tai olutta.[48]
Itävallan kirjallisuus on kehittynyt osana saksankielistä kirjallisuutta. Varhaisista kirjailijoistaFranz Grillparzer (1791–1872) kirjoitti mahtipontista isänmaallista runoutta, jota koululaiset lukevat edelleen.Rainer Maria Rilke oli lahjakas filosofinen runoilija 1900-luvulla. KirjailijaRobert Musil tuli maailmansotien välisenä aikana tunnetuksi modernista tyylistään.[48] RunoilijaPeter Rosegger oli Nobel-ehdokkaana vuonna 1913, ja kirjailijaElfriede Jelinek sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004.[52]
Itävallan yleisradioyhtiönä toimiiÖsterreichischer Rundfunk (ORF), joka on selkeästi suurin radio- ja televisiotoimija. Tutkimusten mukaan se on myös luotetuin uutislähde kansalaisten keskuudessa. Johtavia sanomalehtiä ovatDer Standard jaDie Presse. Iltapäivälehdistä luetuimpia ovatKronen Zeitung jaHeute.[57]
Toimittajat ilman rajoja -järjestön listauksessa Itävalta oli vuonna 2024 lehdistönvapaudessa 180 maan joukossa sijalla 32. Sadasta mahdollisesta pisteestä se sai 75. Tulosta ovat viime vuosina heikentäneet poliittiset ja taloudelliset painostusyritykset, muun muassa liittokansleriSebastian Kurz joutui vuonna 2021 eroamaan, kun hänen ja eräiden muiden poliitikkojen epäiltiin ostaneen myönteistä uutisointiaÖsterreich-iltapäivälehdestä.[58] Toimittajat ilman rajoja nostaa suurimpina ongelmina esiin mediaomistusten keskittyneisyyden ja toimittajien rajoitetun pääsyn yleisiin asiakirjoihin eli avoimuusperiaatteen huonon toteutumisen. Lisäksi lehdistötuet jaetaan levikkimäärän mukaan, joten eniten niitä saavat iltapäivälehdet.[59]
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa ollakeskustelusivulla. Merkinnän syy: Jääkiekko.
↑The Nobel Prize in Literature 2004 (Elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
.jpg)
_(cropped).jpg)
.JPG)
