Tämä artikkeli käsittelee nykyistä valtiota. Israelilla voidaan tarkoittaa myös historiallistaIsraelin kuningaskuntaa. Nimen muita merkityksiä on lueteltutäsmennyssivulla.
Israelin valtio מדינת ישראל(hepreaksi) (Medinat Yīsrāʾēl) دولة إسرائيل(arabiaksi) (Daulat Isrā'īl)
1Mukana kaikki Israelin suorassa alaisuudessa olevat alueet eli Israelin miehittämäGolanin kukkuloiden alue ja Itä-Jerusalem, mutta ei miehitettyäLänsirantaa taiGazan kaistaa.
Israelissa on vuoden 2024 arvion mukaan noin 10 miljoonaa asukasta.[14] Tärkeitä kaupunkeja ovatTel Aviv jaJerusalem. Virallinen kieli onheprea. Asukkaista 73 prosenttia onjuutalaisia, 21 prosenttiaarabeja ja loputdruuseja sekä muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseensunnimuslimeja jakristittyjä. Israelin pinta-ala on 22 072 neliökilometriä, kun lasketaan kaikki Israelin suorassa alaisuudessa olevat alueet eliGolanin kukkuloiden alue ja Itä-Jerusalem, mutta eiLänsirantaa taiGazan kaistaa. Jos lasketaan mukaan lisäksi Israelin kontrolloimat Länsiranta ja Gazan kaista, pinta-ala on 27 799 neliökilometriä. Israelin naapurimaita ovatEgypti,Jordania,Syyria jaLibanon. Israel on kehittynytteollisuusmaa ja sen elintaso on Lähi-idän korkein.[15]
Israel onOECD:n jäsenmaa.[16] Maa on sijoittunut korkealle valtioiden vertailuissa muun muassa naisten turvallisuuden,[17]innovaatioiden määrän,[18]elinajanodotteen[19] ja korkeakoulutuksen saaneiden kansalaisten määrän suhteen.[20] Maa sijoittui neljänneksi YK:nonnellisuusindeksissä 2023.[21] Sen talous sijoittui29. sijalle nimellisen bruttokansantuotteen perusteella ja 13. sijalle bruttokansantuotteella henkeä kohti mitattuna.[22] Israel on yksi Aasian ja Lähi-idän rikkaimmista maista aikuista kohden lasketun keskimääräisen varallisuuden ja henkeä kohti lasketun BKT:n perusteella.[23][24]
Juutalaisten hajaannus elidiaspora alkoi vuonna 135, kunroomalaiset ajoivat heidät maanpakoon ja nimesivät alueen Palestiinaksi. Palestiina oli osaOsmanien valtakuntaa 1500-luvulta alkaen. Vuonna 1918Yhdistynyt kuningaskunta valtasi alueen ja sitoutui tukemaan juutalaistenkansallisen kodin perustamista Palestiinaan sekä juutalaisten paluumuuttoa. Vuonna 1947Yhdistyneet kansakunnat päätti, että Palestiinan alue oli jaettava Israeliksi jaPalestiinan arabien maaksi. Arabit eivät hyväksyneet maan osittamista. Israel joutui ympäröivien arabimaiden hyökkäyksen kohteeksi vuosina1948,1967 ja1973. Israel solmi lopulta rauhan Egyptin ja Jordanian kanssa, muttaIsraelin–Palestiinan konflikti jatkuu. Israelissa asuu yli seitsemän miljoonaa juutalaista. Israelin miehittämillä alueilla asuu noin viisi miljoonaapalestiinalaista. Israel on perustanut Länsirannalle siirtokuntia, joissa asuu 700 000 juutalaista. Gazaa johtaaislamistinen terrorijärjestöHamas.[25][26] Syksyllä 2023 Hamas hyökkäsi Israeliin, minkä jälkeen Israeljulisti sodan Hamasia vastaan ja aloitti iskut Gazan kaistalle.[27]
Nimi ”Israel” on tavanomaisessa ja uskonnollisessa käytössä merkinnyt kolmentuhannen vuoden ajan sekä Israelia maana että koko juutalaista kansaa, asuivatpa he sitten Israelissa tai diasporassa. Nimi on peräisinRaamatusta, 1. Mooseksen kirjan jakeesta 32:28, jossaJaakob saa uuden nimen Israel. Nimestä on erilaisia käsityksiä. Joidenkin mukaan nimi juontuu verbistäśarar (’hallita, olla vahva, määrätä’), jolloin nimi merkitsisi ’Jumala hallitsee’ tai ’Jumala tuomitsee’. Muita mahdollisia merkityksiä ovat ’Jumalan ruhtinas’ tai ’Ēl taistelee’.lähde?
Israel mainitaan ensimmäisen kerranegyptiläisessäMerenptahin steelassa, jossa kerrotaanKanaaninmaan sotilasleireistä. 1200-luvulle eaa. ajoitettu steela mainitsee Israelin kansana, joka ei ollut muodostanut valtiota.[28] Nykyvaltiolle annettiin nimeksiMedinat Jisrael eliIsraelin valtio, ja sen kansalaiset ovatisraelilaisia.[29]
Maantieteellisesti Israel voidaan jakaa neljään alueeseen, Välimeren rannikkotasankoon, keski- ja pohjoisosien kukkuloihin,Isoon hautavajoamaan jaNegeviin. Rannikkokaistale on 185 kilometriä pitkä, mutta melko kapea. Etelässä se on leveimmillään noin 45 kilometriä. PohjoisosienGalileassa on maan korkeimmat kohdat, joista korkein on 1 208 -metrinenHar Meron. Galilean erottaa Israelin miehittämästä Länsirannasta hedelmällinenJisreelin tasanko.[31]
Kuollutmeri on merenpinnan alapuolella sijaitseva korkeasuolainen järvi.
Iso hautavajoama alkaa Israelin rajojen pohjoispuolelta ja se kulkee eteläsuuntaisesti halki koko maan Akabanlahteen saakka.Jordan-joki virtaa sitä pitkin ensinHulanlaaksoon, sittenGenesaretinjärveen ja lopulta Länsirannan puolellaKuolleeseenmereen. Kuolleenmeren eteläpuolella Iso hautavajoama jatkuu kuivanaAravanlaaksona.[31] Kuollutmeri sijaitsee noin 400 metriä merenpinnan alapuolella ja on samalla Israelin maanpinnan alin kohta.
Israelin eteläisimmän puoliskon muodostaa kuiva Negev, joka on kartalla nuolenmuotoinen alue, joka kapenee etelää kohti. Etelässä alueesta tulee entistäkin kuivempi, ja siellä on myösvadien,kanjonien jajyrkänteiden halkomiahiekkakivikukkuloita.[31]
Israelin tärkeimmät vesialueet ovat Geneseratinjärvi ja Jordan, jonka lisäksi maassa virtaavat muun muassaTel Avivin kohdalla Välimereen laskevaJarkon jaHaifan lähelle laskevaKison. Myös Jordanin sivujokiJarmuk virtaa osan matkaa Israelissa. Iso osa joista on kuitenkin kausittaisia.[31]
Israelin ilmasto onvälimerellinen lukuun ottamatta maan etelä- ja pohjoisosien autiomaita, joista suurin on Negev. Keväällä ja kesällä esiintyy ajoittainhiekkamyrskyjä. Maassa on kuuma sateeton kesä ja suhteellisen lyhyt viileä sateinen talvi. Ilmasto vaihtelee maan sisällä pituuspiirin, leveyspiirin ja Välimeren läheisyyden mukaan. Elokuu on kuukausista kuumin, keskilämpötilat vaihtelevat välillä 18–38 °C.lähde?
Sateet ovat yleensä rankkasateita, jotka aiheuttavateroosiota jatulvia. Talvella sade saattaa tullalumena maan keskiosan ylämailla kuten Jerusalemissa. Maan viljellyimmillä alueilla sataa yli 300 millimetriä vuodessa. Maasta on viljeltävää noin kolmasosa.lähde?
Israelissa on tavattu yli 500lintulajia. Osa linnuista asuu siellä pysyvästi, osa muuttaa Israelin alueen läpi kahdesti vuodessa.[32]
Eri puolilla maata on yli 150 luonnonsuojelualuetta ja 65kansallispuistoa, joiden koko on noin 1000 neliökilometriä. Alueista huolehtii Israelin luonto- ja puistohallinto. Parikymmentä niistä on kehitetty julkiseen käyttöön, ja kävijöitä niissä on vuosittain kaksi miljoonaa.Unesco on nimennytKarmelvuoren biosfäärireservaatiksi. Satoja kasveja ja eläimiä, kutentammi,palmu ja eläimistägaselli jaleopardi, on suojeltu, ja uhanalaisille lajeille on laadittu pelastusohjelmia.[32]
Jerusalemia voisi myös kutsua metropolialueeksi, mutta sen määritteleminen on vaikeaa, koska asutus levittäytyy niin laajalle alueelle ja itse kaupungin rajat ovat epäselvät. Jerusalemin kaupungin virallinen väkiluku on 919 000 (2018).Nasaret ja sen muslimienemmistöiset lähiöt mukaan lukien alue kuuluisi myös suuriin metropolialueisiin.lähde?
Juutalaistendiaspora eli hajaannus alkoi vuonna 134 jaa., kunroomalaiset olivat kukistaneetjuutalaiskapinanJuudeassa,Galileassa jaSamariassa. Pari sataa vuotta aikaisemmin (63 eaa.)Pompeius oli kukistanut hasmonealaisen valtion, mutta maata ei saatu koskaan rauhoittumaan.[33] Nyt roomalaiset ajoivat juutalaisväestön maanpakoon ja nimesivät alueenPalestiinaksifilistealaisten mukaan.[34]
Diasporankin aikana juutalaisia asui Galileassa. Luvattu maa säilyi myös nostalgisen paluumuuton kohteena. Muun muassa kuuluisa rabbiMoses Maimonides pakeni 1100-luvulla sinneMarokosta.Ristiretkeläiset olivat 1000-luvulla kohdanneet Jerusalemissa pienen juutalaisväestön ja polttaneet sensynagogan.[35]
Palestiina kuului 600-luvulta 1900-luvun alkuun eri muslimihallitsijoille. Juutalaiset saivat pitää uskonnolliset tapansa, mutta islamilaisen lain mukainendhimmi-asema teki heistä toisen luokan kansalaisia.[36] Välimeren itärannikko siirtyi 1500-luvullaOsmanien valtakunnalle. Nykyisen Israelin alue liitettiin sen Syyrian provinssiin. Provinssin eteläosaa hallittiinIstanbulista ja pohjoisosaaDamaskoksesta taiBeirutista.[37] Palestiinassa vierailleet eurooppalaiset matkailijat kuvailivat tienoota hylätyksi takamaaksi.[38]Brittiläisen yläluokan jäsenet alkoivat nähdä Palestiinan ”maana ilman ihmisiä”, jonka ”ihmiset ilman maata” eli juutalaiset voisivat asuttaa. Vuonna 1852 britit perustivat yhdistyksen edistämään juutalaisten paluuta.[39] Osmanisulttaania ajatus ei miellyttänyt.[39] Myöhemmin hän pyrki estämään juutalaisten muuton Palestiinaan ja jopa karkotti juutalaisväestönJaffasta.[40] Juutalaisväestön lukumäärä Palestiinan alueella oli 1800-luvun alussa arviolta 7000-10 000 henkeä, ja ennen sionistisen muuttoaallon alkua 1880-luvun alussa arviolta 13 000-20 000 henkeä[41].
Juutalaisia maahanmuuttajia ensimmäisenalijan aikaan 1880-luvulla.
Kristillistä sionismia, eli ajatusta juutalaisten paluusta Palestiinaan, seurasi juutalainensionismi. Sionistisen aatteen pioneeriTheodor Herzl julkaisi vuonna 1896 kirjanJuutalaisvaltio[42] ja järjesti seuraavana vuonna ensimmäisen sionistikongressin Sveitsissä. Juutalaisten muuttoliike Israeliin eli ensimmäinenalija (hepr. nousu), sai alkunsaVenäjän keisariAleksanteri II:n murhaa 1881 seuranneestapogromiaallosta.[43] ja johti vuosien 1882–1903 välillä noin 35 000 pääasiassa Itä-Euroopan juutalaisen muuttoon Palestiinaan.[44] Ensimmäisen muuttoaallon päättyessä Palestiinassa asui 40 000 juutalaista ja 140 000[45] tai toisen arvion mukaan 450 000[46] muihin etnisiin ryhmiin kuuluvaa. Toinen alija vuosina 1904–1914 toi Palestiinaan 40 000 uutta muuttajaa, jotka usein olivat yhteisomistukseen uskoviasosialisteja.[47][48] Osmanit karkottivat noin puolet toisen alijan aikana muuttaneista vuoteen 1914 mennessä, jolloinensimmäinen maailmansota keskeytti maahanmuuton.[49][40]
Toisen alijan aikana alkoi maataloussiirtokuntien ohella syntyä myösteollisuutta. Sekämaataloudessa että teollisuudessa käytettiin myös arabityövoimaa. Palestiinaan oli alkanut muodostua Israelin tulevan itsenäisyyden keskeisiä kansallisia instituutioita. Toisen alijan aikana ja sen jälkeen perustettiin ensimmäiset puolueet,päärabbinaatti, ensimmäiset sotilaalliset järjestöt ja ensimmäinen nykyaikainen juutalainen kaupunkiTel Aviv.[50]Heprean kieltä ryhdyttiin elvyttämään, syntyi hepreankielinenlehdistö jakirjallisuus, ja hepreasta tuli yhteinen kieli.
Yhdistynyt kuningaskunta etsi tukea sekä juutalaisilta että arabeilta, mikä johti ristiriitaiseen politiikkaan Lähi-idässä. Kun osmanivaltakunta alkoi hajota, Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeriArthur Balfour julkaisi 2. marraskuuta 1917 kirjeen, jossa sen hallitus tuki juutalaisten ”kansallisen kodin” perustamista sen hallitsemaan Palestiinaan, joka tuolloin käsitti myös Transjordanian eli nykyisen Jordanian. Kirjeessä todettiin, ettei tämä saanut loukata alueen ei-juutalaisten yhteisöjen oikeuksia.[51] Samaan aikaan britit tukivat myösarabinationalisteja. Osmanivaltakunnan viimeisiä tekoja oli luovuttaa Palestiina ja TransjordaniaKansainliiton mandaattialueeksi. Kansainliitto siirsi 24. heinäkuuta 1922 niiden hallinnon Yhdistyneelle kuningaskunnalle.[52] Sen hallitsemastaPalestiinan brittiläisestä mandaatista suurimman osan muodostiJordanvirran itäpuolinen osa eliTransjordanian emiraatti (1921–1946). Se suljettiin juutalaisilta ja muodollisesti sitä johti arabiemiiri.[53]
Juutalaisten haltuun annettu tai käyttämä valtionmaa.
Arabien omistuksessa.
Arabien haltuun annettu tai käyttämä valtionmaa.
Asuttamaton valtionmaa, josta osaa käytettiin laidunmaana.
Rekisteröimätön joutomaa (mewat).
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen juutalaisten muutto Palestiinaan virisi uudelleen. Kolmas alija vuosina 1919–1923 toi maahan 40 000 muuttajaa ja neljäs alija 1920-luvulla 82 000 muuttajaa. 1930-luvulla viidennessä alijassa Palestiinaan muutti noin 250 000 juutalaista. Kun juutalaisia oli vuonna 1881 Palestiinassa noin 25 000, heidän lukumääränsätoisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 oli jo 630 000.[47] Euroopasta tulleet juutalaiset toivat mukanaan vaurautta, mikä synnytti työpaikkoja, ja siksi Palestiina alkoi vetää puoleensa myös arabeja koko Lähi-idän alueelta. 1900-luvun alun vajaasta 140 000:sta arabien määrä kasvoi lähes puoleen miljoonaan vuonna 1922[45] ja 1,3 miljoonaan vuonna 1947.[54]
Kansainliiton mandaatti Yhdistyneelle kuningaskunnalle vuonna 1922 vahvisti Balfourin lupauksen juutalaisten ”kansallisesta kodista”.[55] Brittihallinto nimitti vuonna 1921 Palestiinan muslimiväestön johtoonAmin al-Husseinin, josta vuonna 1922 tehtiin Jerusaleminsuurmufti.[56] Ainakin vuodesta 1919 lähtien al-Husseini oli järjestänyt hyökkäyksiä juutalaisia siirtolaisia vastaan.[54]
Juutalainen itsehallinto kehittyi voimakkaasti 1920-luvun kuluessa. Tällöin perustetustajuutalaistoimistosta kehittyi Palestiinan juutalaisyhteisön (Yišuv) hallitus, joka edusti juutalaisia. Vaaleissa 1920 valittiin myös epävirallinenparlamentti.Yishuvilla oli omakoulujärjestelmä javerotusoikeus. Vuonna 1920 perustettu ammattijärjestöHistadrut huolehti myösterveydenhuollosta ja harjoittivakuutus- japankkitoimintaa.Jerusalemin heprealainen yliopisto aloitti toimintansa 1925. Arabit eivät valtiollisia elimiä perustaneet, koska odottivat saavansa maan haltuunsa brittimandaatin päättyessä.[57]
Juutalaisten ja arabien välille syntyi 1929 levottomuuksia, jotka liittyivät JerusaleminTemppelivuoren käyttöön. 16. elokuuta1929 arabit hyökkäsivät useisiin kohteisiin koko maassa. Toista sataa juutalaista ja kymmeniä arabeja sai surmansa.Hebronissa kokojuutalainen yhteisö tuhottiin, ja juutalaiset palasivat sinne vasta vuoden 1967 jälkeen.[58] Juutalaiset tekivät kostoiskuja.[59] Yhdistyneen kuningaskunnan nimittämä Shawn komissio totesi, että väkivaltaisuudet olivat arabien toimeenpanemia ja suositteli, että juutalaisten maahanmuuttoa alettaisiin rajoittaa.[60]
Vuoden 1929 levottomuudet olivat enteilleet jännityksen lisääntymistä Palestiinassa. Vuonna 1936 puhkesi laajaarabikapina, joka suuntautui sekä juutalaisia että brittejä vastaan. Tähän mennessä juutalaisten lukumäärä oli jo 400 000, kunnatsien valtaannousu Saksassa 1933 oli lisännyt juutalaisten pakoa Euroopasta. Arabikapinan syynä olivat pelko juutalaisvaltion synnystä sekä juuri itsenäistyneiden muiden arabimaiden esimerkki. Myös lisääntyvä työttömyys aiheutti tyytymättömyyttä. Suurmaanomistajat olivat myyneet maitaan juutalaisille, jolloin entiset vuokraviljelijät olivat menettäneet toimeentulonsa.[61]
Klaanien erimielisyyden takia arabikapinalla ei ollut keskitettyä johtoa eikä mahdollisuutta menestyä. Sen aikana satoja juutalaisia surmattiin.[58] Noin 4 000–6 000 arabia kuoli, mahdollisesti yli puolet keskinäisissä kiistoissa. Jopa 30 000 pakeni ympäröiviin arabimaihin. Lisääntyvä taloudellinen kurjuus lisäsi jääneiden halukkuutta myydä maansa juutalaisille.[62] Vuoden 1936 jälkeen juutalainenIrgun-järjestö aloittiväkivallanteot arabeja vastaan muun muassa räjäyttelemällä pommeja väkijoukoissa.[63]
Arabien miellyttämiseksi mandaattihallinto rajoitti juutalaisten maahanmuuttoa.[64] Yhdistyneen kuningaskunnan näkemyksiin alkoi vaikuttaa myös se, ettäAdolf Hitlerin Saksa jaBenito MussolininfasistinenItalia olivat asettuneet tukemaan arabeja ja saivat osakseen suopeutta arabimaailmassa.[65] Vuonna 1939 britit määräsivät juutalaisten maahanmuuton ylärajaksi 75 000 seuraavien viiden vuoden aikana.[66] Samaan aikaan Hitlerin vainoja oli Euroopassa pakenemassa moninkertainen määrä juutalaisia.lähde?
Toisen maailmansodan jälkeen perustettuYhdistyneet kansakunnat sai tehtäväkseen esittää ratkaisuja Palestiinan tilanteeseen. Kuuden miljoonan juutalaisenjoukkomurha Euroopassa oli vaikuttanut yleiseen mielipiteeseen, joka alkoi vakuuttua juutalaisvaltion tarpeellisuudesta.[67] Arabit uhkasivatjihadilla, jos sellainen perustetaan. Vasta perustetunArabiliiton neuvosto kehotti jäsenvaltioitaan lähettämään joukkojaan Palestiinan rajoille.[68]Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 29. marraskuuta 1947 päätöslauselman 181, joka sisälsiesityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin.[69] Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabivaltiot torjuivat kahden valtion mallin.[70] Tässä vaiheessa Palestiinassa asui 650 000 juutalaista ja 1,3 miljoonaa arabia.
Heti seuraavana aamuna väkivaltaisuudet juutalaisia vastaan kiihtyivät sekä Palestiinassa että ympäröivissä arabimaissa, ja yltyivät mandaattialueella sisällissodaksi. Arabit julistivatyleislakon ja iskivät brittijoukkoja ja juutalaisia vastaan. Juutalaiset ryhmittyivät puolustautumaan, mutta siirtyivät keväällä 1948 myös hyökkäämään.[71] Heidän tärkein asevoimansa oli puolisotilaallinenHagana-järjestö, josta myöhemmin tuliIsraelin puolustusvoimien ydin. Sen puolustussotaan rajoittunut strategia ei ollut kelvannut kaikille, minkä takia vuoden 1936 arabikapinan jälkeen syntynyt sotilasjärjestö Irgun ja siitä eronnutLehi kävivät omaa sotaansa.[72] Palestiinalaisten puolella tärkein voima oli Pyhän sodan armeija sekä Arabiliiton perustama vapaaehtoisista koostunut vapautusarmeija. Kaikki osapuolet syyllistyivät siviileihin kohdistuvaan terroriin.[73] Palestiinalaisten taistelutahtoa lamautti sotilaallisesti tärkeänDeir Yassinin kylän valloitus huhtikuussa 1948, minkä yhteydessä Irgun ja Lehi surmasivat toistasataa siviiliä. Sionistisen liikkeen johto tuomitsi siviilien murhaamisen.[74]
Sodan lopputulos oli suuri voitto juutalaisille. Hävinnyt osapuoli oli kärsinyt epäyhtenäisyydestä ja sotataitojen puutteesta. Arabinationalismi oli myös rajoittunut lähinnä eliittiin, eikä taistelutahto ollut kokonaisuudessaan korkealla.[74]
Yhdistyneen kuningaskunnan poistuttua alueelta Israel perustettiinitsenäisyysjulistuksella 14. toukokuuta 1948. Yhdistyneen kuningaskunnan mandaatti umpeutui päivän päättyessä keskiyöllä.Yhdysvallat jaNeuvostoliitto tunnustivat heti juutalaisvaltion.[75] Käynnissä ollut sisällissota laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin itsenäisyysjulistusta seuranneena päivänä.[76]
Sodan alussa arabiarmeijan koko oli 20 000–30 000 miestä ja Israelin 35 000. Sodan lopulla Israelilla oli jo kaksinkertainen miesylivoima.[77] Vuonna 1948 Suomesta lähti vapaaehtoisiasuomenjuutalaisia sotilaiksi Israeliin, ja myösSuomen valtio avusti Israelia aselahjoituksin.[78]
Sota päättyi 7. tammikuuta 1949 Israelin täydelliseen voittoon. Sen haltuun jäänyt alue laajeni Yhdistyneiden kansakuntien jakosuunnitelman 55 prosentista noin neljään viidesosaan.[79] Israel ei vallannut TransjordanialtaLänsirantaa jaItä-Jerusalemia, vaikka olisi siihen pystynyt, koska pelkäsi sen ärsyttävän Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Israel oli myös rakentanut suhteita Transjordanian emiiriinAbdullahiin.[80] Israel valtasi kuitenkin Negevin autiomaan sekä pohjoisessa Galilean.Gazan kaista jäi Egyptin miehittämäksi, mutta sitä ei liitetty Egyptiin eikä gazalaisia päästetty siirtymään sinne.[81]
Israel menetti sodassa noin 6 000 henkeä, mikä oli prosentti sen juutalaisväestöstä. Määrästä kolmannes oli siviilejä.[82] Israelin perustamisen jälkeen alkoi Euroopasta muuttaa alueelle suurin joukoin holokaustista selviytyneitä juutalaisia. Vuoteen 1951 mennessä Israeliin muutti lähes 700 000 siirtolaista, mikä kaksinkertaisti juutalaisen väestön määrän.[83] Ensimmäisten vuosien siirtolaisaalto toi mukanaan keskitysleireiltä selvinneitä, Yhdistyneen kuningaskunnan pysäyttämiä sekäarabimaiden mizrahi-juutalaisia. Vuosina 1949–1950Jemenistä muutti lähes 50 000 juutalaista. Irakin juutalaiset joutuivat Israelin itsenäisyyssodan aikana vainojen kohteeksi ja muuttivat melkein kaikki Israeliin 1950–1951 (Operaatio ”Ali Baba”).[84] Marokon suuresta ja köyhästä juutalaisväestöstä yli 100 000 muutti Israeliin, ennen kuin Marokko vuonna 1960 rajoitti muuttoa.[85] Iranin suuri juutalaisväestö on samoin supistunut 25 000 henkeen.[86]
Yhdistyneiden kansakuntien ja brittien arvion mukaan noin 700 000–750 000 eli runsas puolet Palestiinan 1,3 miljoonasta arabiasukkaasta pakeni tai karkotettiin.[87][88] Ensimmäinen pakolaisaalto alkoi loppuvuodesta 1947, jolloin sisällissota oli käynnissä. Lähtijöiden joukossa oli kaupunkien yläluokkaa ja juutalaisille kaavaillun rannikkoalueen kylien asukkaita. Massapako alkoi huhtikuussa 1948, kun siionistien sodankäynti muuttui hyökkääväksi ja arabijoukot alkoivat vetäytyä. Vaikka kyläläiset pakenivat yleensä itse rintamataistelujen alta, paikoilleen jääneitäkin ajettiin pois ja tyhjentyneitä kyliä hävitettiin.[89] Karkotukset eivät perustuneet kuitenkaan järjestelmälliseen suunnitelmaan[90], vaan kyseessä oli äärisiionistien harjoittama toiminta[91]. Heinäkuussa 1948 tapahtuneessa suurimmassa yksittäisessä karkotuksessaLodin jaRamlan kaupungeista karkotettiin yhteensä 60 000 asukasta. Syinä olivat pelko ja kostonhalu sekä toive puhtaasti juutalaisesta valtiosta.[92] Alkuperäisten asukkaiden siirtäminen pois oli tärkeä tavoite Sionistiselle liikkeelle, joka halusi luoda juutalaisenemmistöisen valtion muslimien asuttamaan maahan. Siionistit perustelivat tavoitettaan sillä, että maan muslimiväestö ei saanut olla liian suuri, koska muslimit eivät hyväksyneet juutalaisten maahanmuuttoa.[93]
Osa vanhoista asukkaista pakeni sotaa arabimaiden kehotuksesta[87][94]. Tällaisia kehotuksia ei esiintynyt kuitenkaan laajasti.[95]
Kansainväliset vaatimukset pakolaisten paluun sallimiselle johtivat vuonna 1948Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselmaan 194, jonka mukaan Israelista karkotetut ja paenneet piti päästää palaamaan entisille asuinsijoilleen ja heiltä ryöstetty omaisuus piti palauttaa tai korvata.[96] Paluuoikeus tuli antaa niille pakolaisille, jotka "haluavat elää rauhassa naapureidensa kanssa”[90] Israel ei ole kuitenkaan suostunut koskaan noudattamaan päätöslauselmaa[96] muilta osin kuin että se oli kesällä 1949 valmis ottamaan vastaan 70 000 pakolaista[93].
Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan pakolaisjärjestöUNRWA on määritellyt Palestiinan pakolaisiksi henkilöt, joiden vakinainen asuinpaikka oli Palestiina 1946–1948, ja jotka menettivät kotinsa ja elantonsa vuoden 1948 konfliktin seurauksena.UNRWA hyväksyy Palestiinan pakolaisiksi myös tällaisille pakolaisille syntyneet lapset,[97] mikä poikkeaa vuoden 1951 pakolaissopimuksesta, jota YK:n toinen pakolaisjärjestö UNHCR noudattaa.[98]
Vuonna 1949 Israelissa pidettiin ensimmäiset vaalit, joissa oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Parlamentti on yksikamarinen, ja hallitseva asema on pääministerin johtamalla hallituksella. Tärkeimmät puolueet pohjautuivat jo Euroopassa vaikuttaneisiin sionistiryhmiin. Uskonnolliset puolueet saivat vahvan aseman. Ensimmäisissä vaaleissaDavid Ben-Gurionin johtama Mapai sai suurimman paikkamäärän ja Ben-Gurionista tuli ensimmäinen pääministeri.[101]
Itsenäisyysjulistuksessa Israel määriteltiin juutalaisvaltioksi, mutta kaikkien yhdenvertaiset sosiaaliset ja poliittiset oikeudet tunnustettiin. Uskonnollisten tahojen kanssa syntyi epävirallinen valtiosopimus, joka takasi, ettei valtio virallisesti rikohalakhaa eli juutalaisten uskonnollista lakia. Sen mukaisesti valtion laitoksissa seurataan juutalaisia ruokasäännöksiä, jasapatti on virallinen lepopäivä.[102]
1940-luvun lopulta lähtien Israelin ja sen naapureiden välillä käytiin rajakahakoita. Ne johtivat osaltaan Israelin ja Egyptin väliseen sotaan vuonna 1956.[103] Arabimaat olivat panneet Israelin kauppasaartoon, sulkeneetSuezin kanavan jaTiraninsalmen israelilaisilta laivoilta ja uhkasivat Israelia uudella sodalla. Muun muassa EgyptinMuslimiveljeskunta järjesti sotilaallisia iskuja Israeliin. Israelin joukot tekivät vastaavasti kostoiskuja arabimaihin, missä kohteena oli myös siviilejä.[104] Israelissa alettiin odottaa uutta sotaa, ja ajatus ensi-iskusta alkoi saada kannatusta.[105]
Vuonna 1956 Egyptin uusi sotilasjohtajaGamal Abdel Nasser päätti valtiollistaa Yhdistyneen kuningaskunnan jaRanskan omistaman Suezin kanavan. Päätöksen seurauksena puhkesi Suezin kriisi, jonka aikana Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Israel hyökkäsivät menestyksekkäästi Egyptiin kohti Suezin kanavaa. Sodan aloitti Israel, joka lokakuussa muutaman päivän aikana miehitti Gazan ja suurimman osanSiinain niemimaata.lähde?
Aselepo solmittiin, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto painostivat osapuolia rauhaan. Vetäytymisen ehtoina olivat Yhdistyneiden kansakuntienUNEF-joukkojen sijoittaminen Siinaihin valvomaan, että Egypti ei enää hyökkää Israeliin kuten vuoden 1948 sodassa. Israel joutui luopumaan valtaamistaan alueista, mutta sai lupauksen rauhasta. Lisäksi merisaarto purettiin ja sotilaalliset iskut lopetettiin.[106][107]
Kuuden päivän sota ja Israelin hyökkäys Golanin kukkuloille.
Kuuden päivän sodassa Israelia vastassa olivat Egypti, Jordania ja Syyria. Vuonna 1967 Egypti saartoi Israelin laivaliikenteen Punaisellamerellä, poisti UNEF-rauhanturvaajat alueelta ja siirsi panssarivaunuja ja satoja sotilaita Siinaille ilmoittaen olevansa valmis sotaan.[108] Kansainvälisten sopimusten mukaan laivaliikenteen saarto oli jo sotatoimi, ja Israel vastasi siihen omalla hyökkäyksellään. Kuuden päivän sota alkoi Israelin iskulla, jolla se onnistui muutamassa tunnissa tekemään Egyptin ilmavoimat toimintakyvyttömäksi. Jordania puolestaan hyökkäsi Israelin kaupunkeihin Länsi-Jerusalemiin sekä Netanyaan. Sota merkitsi nopeaa voittoa Israelille. Sen lopussa Israelin hallintaan jäivät Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat.lähde?
Syyria ja Egypti hyökkäsivät Israeliin vuonna 1973 ja yllättivät tärkeimmän juhlapäivänsä,suuren sovituspäivän, vietossa olleen Israelin. Israel kärsi aluksi huomattavia tappioita erityisesti Golanin kukkuloilla, mutta reservijoukkojen saapuessa rintamille muutamien päivien kuluttua sotatilanne alkoi muuttua. Toista viikkoa jatkuneiden taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat valtaamansa asemat, ja pian Israel eteni Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan. Tulitauko astui voimaan kolme viikkoa sodan alkamisesta.lähde?
Marraskuussa 1977 Egyptin presidenttiAnwar Sadat laskeutui Egyptin ilmavoimien koneella Tel AvivinBen-Gurionin lentoasemalle ja aloitti historiallisen valtiovierailun Israelissa. Seuraavana päivänä Sadat piti historiallisen puheensa Israelin parlamentissa Knessetissä Jerusalemissa. Sadat oli ensimmäinen arabimaan johtaja, joka vieraili Israelissa. Kyseessä oli myös kaikkein suurimman arabimaan johtaja ja sen maan johtaja, jonka kanssa Israel oli vain neljä vuotta aiemmin käynyt Jom kippurin sodan. Sadatin isäntinä olivat Israelin pääministeriMenachem Begin sekä ulkoministeriMoshe Dayan. Sadatin vierailusta alkoi tapahtumasarja, joka johti lopulta Israelin ja Egyptin rauhansopimuksen allekirjoittamiseen maaliskuussa 1979 sekä Israelin suurlähetystön avaamiseen Kairossa vuonna 1980.[109] YhdysvaltainCamp Davidissa käytyjen yli vuoden jatkuneiden neuvottelujen tuloksena allekirjoitettiin vuonna 1978 sopimus, joka lopetti vihollisuudet Israelin ja Egyptin välillä. Israel lupasi vetää joukkonsa pois Siinain niemimaalta ja Egypti suostui virallisesti tunnustamaan Israelin valtion ja solmimaan maiden välille normaalit diplomaattiset suhteet.Camp Davidin rauhansopimus allekirjoitettiin virallisesti maaliskuun 26. päivänä vuonna 1979Valkoisessa talossa Washingtonissa juhlatilaisuudessa, jossa olivat Sadat, Begin ja välittäjänä toiminut Yhdysvaltain presidenttiJimmy Carter. Vuonna 1978 Sadat ja Begin saivatNobelin rauhanpalkinnon tunnustuksena rauhansopimuksesta. Vuonna 1981 rauhansopimuksesta raivostuneet ääri-islamistit murhasivat Kairossa presidentti Anwar Sadatin. Rauhansopimus on edelleen pysynyt voimassa huolimatta jatkuneesta jännityksestä alueella sekä Egyptin sisäpoliittisista myllerryksistä.[110]
Israel hyökkäsisisällissodan repimään Libanoniin vuonna 1982 tarkoituksenaan torjua Libanonin puolelta maan pohjoisosiin tehtyjä terrori-iskuja. Muodostettuaan 40 kilometrin levyisen turva-alueen Israelin armeija jatkoi hyökkäystä sisämaahan ja valloitti myös maan pääkaupungin Beirutin.Palestiinan vapautusjärjestö PLO, joka oli pitänyt päämajaansa kaupungissa, pakeniTunisian pääkaupunkiinTunisiin. Israel veti joukkonsa maasta pääosin vuonna 1986 mutta jatkoi miehitystä Etelä-Libanonin turvavyöhykkeellä tukemansa puolisotilaallisenEtelä-Libanonin armeijan (SLA) kanssa. Israel vetäytyi alueelta vuonna 2000, minkä jälkeen sen ottivat hallintaansaHizbollah-järjestö sekä Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvajoukot.lähde?
Ensimmäinenintifada eli palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan alkoi joulukuussa 1987 ja jatkui vuoteen 1993 asti. Yhteenotoissa kuoli yhteensä noin 1 400 palestiinalaista ja noin 270 israelilaista siviiliä ja 150 israelilaista sotilasta.[111] Työväenpuolueen voitettua vuonna 1992Jitzhak Rabin aloitti neuvottelut PLO:n kanssa rauhan aikaansaamiseksi, ja vuonna 1993 osapuolet allekirjoittivatOslon sopimuksen. Myös nimellä Oslo I tunnetussa sopimuksessa Israel ja PLO tunnustivat toisensa.lähde?
Israelin pääministeriEhud Barak ja palestiinalaisten johtajaJasser Arafat neuvottelivat heinäkuussa 2000 Camp Davidissa Yhdysvaltain presidenttiBill Clintonin johdolla. Neuvottelut eivät tuottaneet tulosta PLO:n hylättyä Barakin tarjouksen. Esityksen arvostelijoiden mukaan Barakin ehdotus ei olisi antanut mahdollisuuksia elinkelpoisen palestiinalaisvaltion perustamiselle, koska se olisi pirstonut Länsirantaa ja vienyt siitä monia tärkeitä alueita.[112] Epäonnistuneiden rauhanneuvottelujen jälkeen jännitys alueella alkoi lisääntyä uudelleen.lähde?
Suunniteltu ja rakennettu turva-aita Länsirannalla toukokuussa 2004. Aita on merkitty sinisellä viivalla. Vuoden 1967 raja merkitty karttaan vihreällä.
Toinen intifada eli Al-Aqsan intifada alkoi syyskuussa 2000. Usein esitetään, että toinen intifada alkoi Ariel Sharonin vierailtuaAl-Aqsan moskeijassa ja että vierailu olisi tulkittu provokaatioksi. Nykyisin sekä palestiinalaiset että israelilaiset ovat yhtä mieltä siitä, ettei intifadan syynä ollut ainoastaan Sharonin toiminta. Israelilaiset katsovat intifadan olevan ”osa palestiinalaishallinnon laskelmoiva politiikkaa suhteissaan Israelin valtioon” ja palestiinalaiset puolestaan katsovat sen olevan enemmän kuin ”..vain oikeutettu reaktio provokatiiviseen tapaukseen. Se on Palestiinan kansan yksimielinen, julkinen neuvotteluiden epäonnistumisen aiheuttama mielenilmaus ja Israelin toiminnan täydellinen tuomitseminen”.[113] Israelissa uskotaan yleisesti palestiinalaisjohdon aloittaneen kansannousun tietoisesti painostaakseen Israelia väkivallan avulla.[114] Jälkikäteen katsottuna oli kuitenkin havaittavissa monia merkkejä potentiaalisesta väkivallasta, joka saattoi syttyä melkein mistä tahansa sattumanvaraisesta tapahtumasta. Yhteenotoissa kuoli 1 116 israelilaista.[115] ja 4 066 palestiinalaista.[116]
Intifadan seurauksena Israel alkoi rakentaaLänsirannan turva-aitaa, jonka tarkoituksen sanottiin olevan terroristien pääsyn estäminen Israelin kaupunkeihin.[117]Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous jaEuroopan unioni ovat arvostelleet aitaa, koska se hajottaa palestiinalaisalueita ja liittää 6–8 prosenttia kiistellyistä alueista Israeliin ennalta määräämättömäksi ajaksi.[118]Haaginkansainvälinen tuomioistuin antoi vuonna 2004 neuvoa antavan päätöksen, jonka mukaan aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi heti purkaa. Päätöksen mukaan Israel olisi myös velvollinen korvaamaan aidasta palestiinalaisväestölle aiheutuneet vahingot.[119]
Vuonna 2003 Israelin parlamentti hyväksyi niin sanotunLähi-idän suunnitelman rauhansuunnitelman pohjaksi. Samana vuonna pääministeriAriel Sharon allekirjoitti palestiinalaisten kanssa Tiekartta-rauhansuunnitelman, joka tähtäsi muun muassa itsenäiseen Palestiinaan.[120] Sharonin esitettyä suunnitelman Israelin yksipuolisesta vetäytymisestä Gazasta hänenLikud-puolueensa ajautui sisäisiin ristiriitoihin.[121]
Väkivalta alueella lisääntyi taas kesäkuussa 2006 sen jälkeen, kun palestiinalaiset sieppasivat israelilaisen sotilaan panttivangiksi. Tämän jälkeen Israel aloittioperaatio Kesäsateen iskemällä moniin kohteisiin Gazassa.[122] Heinäkuussa yhteenotot levisivät Libanoniin Hizbollah-sissien tunkeuduttua Israeliin. Israel iski muun muassaBeirutin kansainväliselle lentokentälle.lähde?
Joulukuussa 2008 Gazan aluetta hallitsevanHamas-terrorijärjestön ja Israelin välinen tulitauko päättyi. Vuodenvaihteessa Israel aloitti ilmapommitukset Gazan alueelle, ja maahyökkäyksen,operaatio Valetun lyijyn. Israel vetäytyi suurimmaksi osaksi tammikuussa 2009.[123] Suuri siviiliuhrien määrä (muun muassa 416 lasta) ja viidenkymmenen Yhdistyneiden kansakuntien rakennuksen vahingoittaminen sai YK:n kritisoimaan hyökkäystä voimakkaasti.[124] SanomalehtiHaaretzin mukaan taistelujen aikana Israelin armeija tappoi komentajien luvalla lukuisia siviilejä.[125]
Vuoden 2010 toukokuussa Israeliski avustussaattueeseen, joka yritti rikkoa Gazan saartoa.[126] Yhteenotto tuotti siviiliuhreja ja sai osakseen jyrkkää arvostelua. Monet valtiot tuomitsivat Israelin puolustusvoimien toimet, mukaan lukien Israelin naapurimaat, Euroopan unioni,Kiina ja monet länsimaat mukaan lukien Suomi.[127]
Joulukuussa 2017 Yhdysvaltain presidenttiDonald Trump ilmoitti, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.[128]
Toukokuussa 2021 Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa kuoli yli 250 palestiinalaista, minkä jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuskomissaari totesi, että Israel saattoi syyllistyä Gazassa sotarikoksiin, sillä hän ei ollut nähnyt todisteita siitä, että Israelin Gazassa pommittamissa rakennuksissa olisi ollut aseellisten ryhmien käyttämiä tiloja.[129]
Israelin tärkeimmät poliittiset ryhmittymät olivat 2020-luvulle tultaessaBenjamin Netanjahun johtama oikeistolainenLikud ja keskustalainen Sininen ja valkoinen.[130][131] Benjamin Netanjahu nousi pääministeriksi uudelleen vuonna 2022. Kesällä 2023 Israelissa oli järjestetty mielenosoituksia kuukausien ajan. Mielenosoittajat vastustivat pääministeri Netanyahun ajamaa lakiuudistusta, jonka oli määrä kaventaa oikeuslaitoksen valtaa ja kasvattaa poliitikkojen vaikutusvaltaa oikeuslaitoksen yli.[132]
Freedom Housen vuoden 2024 raportin mukaan Israel onparlamentaarinendemokratia, jossa toimiimonipuoluejärjestelmä ja riippumattomat instituutiot. Ne turvaavat suurimmalle osalle kansasta poliittiset oikeudet jakansalaisvapaudet. Vaikka oikeuslaitos on aktiivinen vähemmistöjen oikeuksien puolustaja, maan poliittinen johto ja osa väestöstä on raportin mukaan syrjinytarabivähemmistöjä sekä muita etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä. Tämä on johtanut rakenteellisiin eriarvoisuuksiin esimerkiksi maan infrastruktuurissa, rikosoikeudessa, koulutuksessa ja taloudellisissa mahdollisuuksissa.[133]
Merkittävä ero yhdenvertaisuudessa on, että laki virallistaa Israelin identiteetin juutalaisvaltiona, jolloin muut identiteetit jäävät toissijaisiksi. Laki esimerkiksi määrittää juutalaisen uskonnollisen kalenterin viralliseksi, ja juutalaiset juhlat valtiollisiksi vapaapäiviksi. Virallisen kielen asema on vain heprealla, ja arabialla on ”erityisasema”. Palestiinalaisia ei hyväksytä ryhmänä kansalliseksi vähemmistöksi, jolloin oikeudet ovat vain yksilön oikeuksia, ei ryhmän.[134]
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaaparantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa ollakeskustelusivulla. Tarkennus:Vanhentuneita lukuja
Juutalaisten maahanmuutto Israeliin elialija vuosina 1948–2015. Maahanmuutto oli erityisen suurta Israelin itsenäistymisen aikoihin jaNeuvostoliiton hajoamisen aikoihin 1990–1991.Israelinväestöpyramidi vuonna 2017.
Israelissa säädettiin vuonna 1950 paluumuuttoa koskeva laki, jonka mukaan kaikilla juutalaisilla on oikeus muuttaa maahan ja saadamaan kansalaisuus. Lain määritelmän mukaan juutalaiseksi katsotaan jokainen, joka on syntynyt juutalaisesta äidistä tai joka on kääntynyt juutalaiseen uskontoon eikä ole minkään muun uskonnollisen yhteisön jäsen. Vuonna 1970 laki laajennettiin koskemaan kaikkia juutalaisen vanhemman tai isovanhemman jälkeläisiä, juutalaisten puolisoita ja juutalaisen jälkeläisen puolisoa.[137] Myös niilläbrittiläisen Palestiinan entisillä kansalaisilla, jotka asuivat Israelissa 1948–1952, on oikeus muuttaa maahan.lähde?
Israelin itsenäistyessä maassa asui 670 000 juutalaista, ja seuraavana vuonna määrä oli jo yli miljoona. Israelin juutalaisväestöstä 75% on arabimaiden juutalaisia. Juutalaisia palasi Israeliin eniten Irakista, Iranista, Syyriasta, Jemenistä ja Marokosta. Irakin juutalaiset palasivat 1950-luvulla. Israeliin muutti vuosien 1949–1997 aikana 2,35 miljoonaa juutalaista, joskin samaan aikaan myös 700 000 – 750 000 muutti pois maasta.[138] Vuoteen 2022 mennessä Israeliin on muuttanut kaikkiaan 3,3 miljoonaa ihmistä, joista 45 prosenttia on tullut vuoden 1990 jälkeen. Vuonna 2021 muuttajia oli 25 000. Heistä 30 prosenttia tuli Venäjältä, 15 prosenttia Ranskasta, 14 prosenttia Yhdysvalloista ja 12 prosenttia Ukrainasta.[135] Neuvostoliitosta muutti vuosien 1989–1991 yli 320 000 ihmistä ja seuraavan vuosikymmenenkin aikana noin 50 000 vuodessa.Etiopian juutalaisia tuli puolestaan vuosina 1990–1992 lähes 28 000.[138]
Israel on ainoa valtio, jossa enemmistö väestöstä on juutalaisia. Vuoden 2023 tietojen mukaan juutalaisia oli väestöstä 73,3 prosenttia eli 7,181 miljoonaa.Arabien osuus oli 21,1 prosenttia ja muiden osuus 5,6 prosenttia. Muihin kuului muun muassa ei-arabitkristityt,bahai-uskon seuraajat,samarialaiset,kariitit,seitsemännen päivän adventistit,messiaaniset juutalaiset,Jehovan todistajat ja Neuvostoliitosta tulleet maahanmuuttajat, jotka eivät täytä juutalaisen määritelmää.[135] Arabeista suurin osa on palestiinalaisia, joista kolme neljäsosaa onsunnalaisia ja lähes kaikki loput kristittyjä. Vuonna 2021muslimien osuus oli kaikkiaan 18,0 prosenttia, kristittyjen 1,9 prosenttia jadruusien 1,6 prosenttia.[138]
Israelin uskonnolliset juutalaiset jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään: noin 12 prosenttia onharedijuutalaisia (eli niin sanottuja ääriortodokseja) ja noin 9 prosenttia luokittelee itsensä uskonnollisiksi sionisteiksi.lähde? Haredit pyrkivät elämään Mooseksen lain mukaan ja suhtautuvat periaatteessa epäluuloisesti jopa Israelin valtioon, koska perinteisen juutalaisen käsityksen mukaan valtion tulisi syntyä vastaMessiaan tullessa. Nykyisin haredit ovat entistä kiinnostuneempia politiikasta ja pyrkivät juutalaistamaan yhteiskuntaa. Heidän tavoitteenaan on uskonnolliseen lakiin perustuva valtio. Haredien vaikutusvalta kasvaa jatkuvasti korkean syntyvyyden ansiosta.[139]
Israelin juutalaisista 43 prosenttia on maallistuneita, joista 53 prosenttia ilmoittaa uskovansaJumalaan. Kaikista Israelin juutalaisista 65 prosenttia uskoo Jumalaan ja 5 prosenttia ilmoittaa olevansa uskonnottomia.[140] Kaikista israelilaisista yli 70 prosenttia viettääsapattia.[141]
Israelin arabeista 82,3 prosenttia on muslimeja, 9 prosenttia kristittyjä ja 8,5 prosenttia druuseja. Lähes kaikki muslimiarabit ovat sunnimuslimeja, ja suurin osa asuu maan pohjoisosissa. Kolmeenkymmeneen heimoon kuuluvat beduiiniarabit ovat myös muslimeja ja asuvat harvakseltaan eteläosien aavikoilla. Beduiinit ovat jo yleisesti lopettamassa beduiinielämää ja siirtymässä työvoimaan. Arabikristittyjä asuu esimerkiksi Nasaretissa,Shefa-Amrissa ja Haifassa. Israelin Galileassa on myös kaksi pientätšerkessien asuttamaa kylää (Kfar Kama jaRehaniya).[142]
Human Rights Watchin mukaan Israelin arabeihin kohdistuu maan sisällä syrjintää muun muassa koulutuksessa, sillä arabiankieliset koulut saavat vähemmän rahaa kuin hepreankieliset.[144] Heprea on Israelin ainoa virallinen kieli.[145]
Israelilaista kansantanssia.Holokaustin muistomerkki Tel Avivissa.
Israel on monikulttuurinen ja -kielinen yhteiskunta, jossa on edustettuna monia etnisiä ryhmiä ja uskontokuntia. Keskeinen asema kulttuurissa onjuutalaiseen uskontoon liittyvillä juhlilla ja perinteillä. Israelin kulttuuri on saanut vaikutteita eri alueilta muuttaneiden juutalaisten, esimerkiksisefardi- jaaškenasijuutalaisten sekäetiopianjuutalaisten kulttuureista. Arabivähemmistö on säilyttänyt oman kulttuurinsa. Vähemmistöryhmien perinnön säilymistä tuetaan rahallisin avustuksin ja muulla tuella. Arabeilla on aktiivinen rooli tiedotusvälineissä, erityisesti arabiankielisissä tuotannoissa.[146] Haifa, Tel Aviv ja Jerusalem ovat kulttuurin keskuksia, joissa on paljon näyttelyjä, teattereita ja muuta kulttuurielämää.lähde? Arkeologisia jäännöksiä on kaivettu runsaasti esiin ja asetettu yleisön nähtäväksi.[147]
Samuel Josef Agnon sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1966.David Grossman on ollut Nobel-ehdokkaana. Tunnettuja nykykirjailijoita ovat muun muassaAmos Oz,Yehudit Katzir,Etgar Keret,Orly Castel-Blum,Gadi Taub,Irit Linor,Mira Magen,Batya Gur jaShulamit Lapid sekä runoilijaJehuda Amihai. Heprean lisäksi paljon kirjallisuutta julkaistaan arabiaksi, englanniksi ja ranskaksi. Miljoonan venäläisen maahanmuuttajan myötä Israelissa julkaistaanVenäjän jälkeen eniten venäjänkielistä kirjallisuutta maailmassa. Teatteri ei ole kuulunut perinteiseen juutalaiseen kulttuuriin. Israelilainen teatteri sai alkunsa venäläisten maahanmuuttajien myötä. Ensimmäinen teatteri perustettiin 1931 Tel Aviviin, ja nykyään Israelissa on useita teattereita.[148]
Israelin elokuvavienti on kasvussa kansainvälisesti menestyneiden elokuvien myötä. Israelin kauppa- ja teollisuusministeriön alainen Israelin elokuvakeskus edistää ja tukee maan elokuva-alaa. Elokuva-arkistoSteven Spielberg Jewish Film Archive Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa on maailman suurin juutalaisen elokuvan arkisto.lähde?
Israelissa on vahvataidemusiikkiperinne, joka tuli maahan pääasiassa Keski- ja Itä-Euroopasta muuttaneiden aškenasijuutalaisten mukana. Palestiinan filharmoninen orkesteri (nykyisinIsraelin filharmoninen orkesteri) piti ensikonserttinsa Tel Avivissa vuonna 1936Arturo Toscaninin johdolla. Toinen merkittävä sinfoniaorkesteri maassa onJerusalemin sinfoniaorkesteri. Vuonna 1980 maahan perustettiinNew Israel Opera. Tunnettuja israelilaisia taidemuusikoita ovat muun muassa pianisti ja kapellimestariDaniel Barenboim sekä viulistitShlomo Mintz,Pinchas Zukerman jaItzhak Perlman. Suurta kansainvälistä huomiota on saanut Daniel Barenboimin vuonna 1998 perustamaWest-Eastern Divan Orchestra, jossa soittaa sekä juutalaisia että palestiinalaisia nuoria muusikoita, sekä vuonna 2003 perustettuYoung Palestine Chamber Orchestra.[149][150]
Israelilaiset lukevat ahkerasti sanomalehtiä. Suurimmat päivälehdet ilmestyväthepreaksi,arabiaksi,englanniksi javenäjäksi. Sanomalehtiä julkaistaan myösranskaksi,puolaksi,jiddišiksi,unkariksi,saksaksi japersiaksi.Kol Israel (’Israelin ääni’) tarjoaa radio-ohjelmia kahdeksalla radiokanavalla ja 17 kielellä. Valtiolla on kaksi televisiokanavaa, jotka palvelevat hepreaksi, arabiaksi ja englanniksi. Yhdellä kaupallisella kanavalla toimii kolme yksityistä tuottajaa. Maksullinen kaapelitelevisio on saatavana suurimmassa osaa maata, ja sen kautta voi vastaanottaa useiden amerikkalaisten, eurooppalaisten ja aasialaisten televisioverkkojen ohjelmia.lähde?
Freedom Housen arvion mukaan Israelin media on vapaa, vaikka arabit ja muutkin vähemmistöt jäävätkin marginaaliseen asemaan muun muassa politiikassa ja työelämässä.[151]Toimittajat ilman rajoja on katsonut Israelin olevan hyvin vapaa ottaen huomioon alueen tilanteen. Se kuitenkin mainitsee, että armeija puuttuu usein varsinkin mielenosoituksia koskevaan uutisointiin.[152].
Israelin yleisradioyhtiö on hepreankieliseltä nimeltään תאגיד השידור הישראלי (Ta’agid HaShidur HaYisra'eli), mutta sitä kutsutaan yleisesti nimellä Kan. Arabiankielinen virallinen nimi on هيئة البث الإسرائيلي (Hayyat al-Bathi al-Isrāʼīlī) ja lyhenne Makan. Yhtiö tarjoaa uutisia 11 kielellä.[153]
Joitain israelilaisia sanomalehtiä ovat muun muassa:
Urheilulla on merkittävä asema israelilaisessa kulttuurissa ja Israelin urheilukulttuuri muistuttaa hyvin paljon eurooppalaisten maiden mallia. Suosituimmat lajit maassa ovatjalka- jakoripallo, mutta maa on saavuttanut kansainvälistä menestystä myös muun muassakäsipallossa jatelinevoimistelussa. Israelissa järjestetään myös neljän vuoden välein suuret juutalaisten urheilukilpailutmakkabiadit.lähde?
Israel on voittanut olympialaisissa kolme kultamitalia, yhden hopeamitalin ja yhdeksän pronssimitalia. Se osallistui olympialaisiin ensimmäistä kertaavuoden 1952 kesäolympialaisissa ja talviolympialaisiinLillehammerissa vuonna 1994.
Alun perin maanviljelyyn perustunut talous on kasvanut voimakkaasti erityisesti itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä, ja Israelin talous on nykyaikainen ja monipuolinen. Merkittäviä vientituotteita (yhteensä lähes 30 miljardia vuonna 2003) ovat muun muassa raskas koneteollisuus (sisältää myösaseteollisuuden), muistipiirit japrosessorit, elektro-optiikan tuotteet, tietokoneohjelmistot, lääketeollisuuden tuotteet, hiotuttimantit, maataloustuotteet kutenJaffa-appelsiinit, kemikaalit ja vaatetus.lähde?
Huipputekniikka on merkittävässä osassa taloudessa. Vähäisten luonnonvarojen vuoksi Israel on painottanut korkeaa koulutusta ja ollut tutkimuksen kärjessäinformaatiotekniikassa,viestinnässä jabiotieteissä.lähde? Israelista puhutaan usein Lähi-idänPiilaaksona. Israeliin sijoitetaan enemmän riskipääomaa kuin mihinkään maahan Euroopassa, ja sen riskipääomasijoituksien osuus bruttokansantuotteesta on maailman korkein. Yhdysvaltojen jaKanadan ulkopuolella Israelilla onNASDAQ-listautuneita yrityksiä eniten maailmassa.[154] Israelin patenttiluvut ovat maailman korkeimpia.lähde?
Euroopan unioni on Israelin tärkein kauppakumppani ja vienti unionin alueelle muodostaa 28 prosenttia Israelin kokonaisviennistä. Vuonna 1995 solmittu kauppasopimus, joka korvasi vuonna 1975 solmitun yhteistyösopimuksen, sallii Israelin tuoda EU:n alueelle teollisuustuotteita ilman tuontitulleja ja pyrkii edistämään yhteistyötä investointien ja lainsäädäntöjen yhtenäistämisen osalta.[156] Arabimaiden boikotti on pitänyt arabimaiden kanssa käydyn kaupan vähäisenä, mutta muun muassa Egypti ja Jordania ovat avanneet kaupan.lähde?
Ulkomailta saatu taloudellinen ja materiaalinen tuki
Yhdysvallat on antanut "Israelin juutalaisvaltiolle" taloudellista ja materiaalista tukea koko sen olemassaolon ajan. Yhdysvaltojen myöntämä aseapu oli vuonna 1979 kokonaiset 13 miljardia, minkä jälkeen se laski neljän miljardin vuositasolle. Yhdysvallat myönsi Israelille aiemmin myös taloudellista tukea, jonka määrä oli 3 miljardin luokkaa vuosina 1976-1997. Nykyisin Yhdysvaltojen apu on lähinnä Israelin armeijan varustamista Yhdysvalloissa kehitetyllä huipputason sotateknologialla.[157]
Yhdysvalloilla on ollut suuri rooli myös Israelin luotottajana, sillä noin puolet Israelin ulkomaan velasta on peräisin Yhdysvalloista. Huomattava osa kokonaisvelasta on peräisin yksityishenkilöiltä Israelin velkakirjaohjelman kautta. Yhdysvaltojen antama sotilas- ja talousapu sekä lainatakaukset muodostavat puolet Israelin ulkomailta saamasta taloudellisesta tuesta. loppuosa tullessa lähinnä Euroopan unionilta. Esimerkiksi Saksa on antanut Israelille tuntuvia avustuksia ja solminut yhteistyösopimuksia teollisuuden ja asevoimien kehittämiseksi.
Sekä ulkomainen että maan sisäinen matkailu ovat merkittäviä elinkeinoja Israelissa ja muodostavat 3–4 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, josta ulkomaisen matkailun osuus on 35–40 prosenttia. Alueen rauhattomuus on jonkin verran vähentänyt matkailua alueelle 2000-luvulla.[158]
Tunnetuimmat matkailukohteet ovatEilat,Jerusalem,Tel Aviv,Tiberias jaGenesaretinjärvi,Haifa,Tzfat (Safed),Kuollutmeri sekäBe'er Sheva jaNegevin autiomaa. Nähtävyydet ovat historiallisia rakennuksia, kaupunkeja ja paikkoja tai luontonähtävyyksiä. Tunnetuimpia nähtävyyksiä Jerusalemissa ovat raamatulliset kohteetvanhassakaupungissa ja sen läheisyydessä kuten myös Genesaretinjärven ympäristössä. Zefat on uskonnollisten pyhiinvaeltajien kohde, ja korkealla oleva kaupunki tarjoaa hienot näköalat. Tel Aviv ja Haifa ovat suurkaupunkeja. Kuolleellamerellä sijaitsevat suolaisen veden kylpylät ja hotellit, luonnonpuistoja jaMasadan vuorilinnoitus. Negevin autiomaassa, Galileassa jaGolanin kukkuloilla on näköalapaikkoja ja luonnonpuistoja.Eilatissa on uimarantoja, ja se on parhaita sukelluskohteita maailmassa.lähde?
Näkyvin osa turvallisuustoimista Israelissa ovat liikkeissä ja kauppakeskuksissa ovilla olevat turvatarkastukset sekä teillä olevat tarkastuspisteet.
Israelin merkittävimmät luonnonvarat ovatkupari,fosfaatti,bromi,rikki,potaska,maakaasu[155] jaliuskeöljy.[155] Merkittävimmät vientituotteet ovat huipputekniikka (yli puolet viennistä), muun muassa informaatio- ja viestintätekniikka, lääkelaitteet, ohjelmistot, diagnostiikka,biotekniikka, hienokemikaalit, elektro-optiikka ja mittaustekniikka sekäkoneteollisuuden tuotteet. Jotkut israelilaiset elintarvikkeet ovat varsin tunnettuja, mutta maataloustuotteiden osuus Israelin viennistä on vain muutama prosentti.lähde?
Israelin parlamentinknessetin rakennus.Israelin korkein oikeus.
Israel on parlamentaarinen demokraattinen tasavalta, jossa on yhtäläinen äänioikeus. Israelin yksikamarinen 120-jäseninen parlamentti on nimeltäänknesset. Edustajapaikat jaetaan puolueiden kannatuksen mukaan suhteellista vaalitapaa noudattaen. Knesset valitaan kansanäänestyksellä neljän vuoden välein, mutta kansanedustajat voivat järjestää ennenaikaiset vaalit äänestämällä luottamuksesta.Israelin presidentti on lähinnä edustuksellinen virka. Presidentin valitsee parlamentti seitsenvuotiskaudeksi. Presidentti valitsee enemmistöpuolueen tai liittouman johtajan pääministeriksi.lähde?
Israelin valtionjohtaja on presidentti, mutta brittiläistyyppisestä enemmistöparlamentarismista seuraa, ettäpääministeri on käytännössä maan poliittinen johtaja. Israelin presidentti on vuonna 2021 valittuIsaac Herzog. Pääministerien asemaa vaikeuttaa knessetin hajanaisuus.lähde? Hallitukset ovat usein olleet poliittisesti heikkoja ”kansallisen yhtenäisyyden hallituksia”. Ennenaikaiset vaalit ovat olleet tavallisia.lähde?
Israel pitääpääkaupunkinaan Jerusalemia, ja siellä sijaitsevat knesset ja suurin osa hallinnosta.[159] Kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien Suomi, ei ole tunnustanut Jerusalemia pääkaupungiksi, ja valtaosa suurlähetystöistä sijaitseeTel Avivissa.[160] Yhdysvallat siirsi toukokuussa 2018 suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.[161]
Hannu Juusolan mukaan Israelin suuret poliittiset kysymykset ovat asioita, jotka nuori valtio tavallisesti joutuu ratkaisemaan heti itsenäistyttyään. ”Ulkoinen ikuisuuskonflikti” palestiinalaisten kanssa odottaa ratkaisemista jamaan rajat odottavat lopullista määrittelyä. Toinen ongelma on, että maalla ei oleperustuslakia.[162]
Perustuslain puute johtuu siitä, ettei ole päästy yksimielisyyteen, mitä ”juutalainen valtio” tarkoittaa. Maallinen ja maltillinen enemmistö pitää juutalaisuutta etnisenä käsitteenä ja haluaasekulaariin lakiin perustuvaa valtiota. Osa taas haluaa juutalaiseen lakiin eli halakhaan perustuvanteokratian. Suurimman uskonnollisen puolueen mukaan jumalan antamaToora on perustuslaki, muuta ei tarvita.[139] Perustuslain puutetta on korvattu niin sanotuillaperuslaeilla, joiden on tarkoitus joskus muodostaa perustuslaki.lähde?
Oikeus on itsenäinen muista valtioelimistä. Oikeusjärjestelmä on kolmiportainen ja siihen kuuluu alioikeus, piirinoikeus ja korkein oikeus. Korkeimman oikeuden tuomarit nimittää presidentti eliniäksi. Liikenne-, työvoima-, nuoriso-, sota- ja kunnallisasioissa on omat oikeusistuimensa. Perheasioissa on käytössä uskonnollinen lainsäädäntö. Juutalaisten asioita hoitaa rabbiinioikeus, muslimien asioita šariaoikeus,druusien asioita heidän omat oikeusistuimensa, sekä kymmenen tunnustetun kristillisen kirkkokunnan kirkolliset oikeudet.[163]
Israelin merkittävimmät valtapuolueet ovat olleet vasemmistolainentyöväenpuolue ja 1973 syntynyt oikeistolainenLikud.Ariel Sharonista tuli maan ensimmäinen näiden puolueiden ulkopuolelta tullut pääministeri Likud-puolueen hajottua sisäisiin ristiriitoihin ja Sharonin erottua siitä. Sharonin syksyllä 2005 perustama uusi keskustalainenKadima-puolue nousi vuoden2006 vaaleissa knessetin suurimmaksi puolueeksi, ja sen puheenjohtajastaJehud Olmertista tuli maan pääministeri. Kadima houkutteli nimipoliitikkoja niin oikealta kuin vasemmaltakin.Vuoden 2009 vaaleissa voittajaksi nousi Likud, joka muodosti hallituksen haredienShasin, Työväenpuolueen jaJisrael Beiteinu -puolueen kanssa, joka luetaan lähinnääärioikeistolaiseksi.[164][165].
Kadima-puolue romahti ja se lopetettiin vuoden 2015 vaalien jälkeen ja sen johtajaTzipi Livni luopui myöhemmin kokonaan politiikasta.[166][167]
Suhteellisen vaalitavan sekä 1990-luvulta lähtien yhteiskunnallisen pirstoutumisen vuoksi maassa on myös suuri joukko pienempiä puolueita, joilla on usein ollut merkittävävaa’ankieliasema maan parlamentissa ja siten suhteellisesti kokoaan suurempi vaikutusvalta. Pieniin puolueisiin kuuluvatMeretz-Jahhad (”sosiaalidemokraatit”), Ra’am (”yhdistynyt arabilista”), Ta’al (”arabiliike uudistumiselle”), Shas, Kansallinen uskonnollinen puolue, Jisrael Beiteinu, Israelin kommunistinen puolue, Balad (”kansallinen demokraattinen kokoomus”). Arabipuolueiden Ra’am, Ta’al ja Balad osallistuminen vuoden 2009 vaaleihin on kuitenkin kielletty.[168] Siitä huolimatta niillä on Knessetissä yhteensä 8 paikkaa.lähde?
Samoin kuin moniin eurooppalaisiin maihin, myös Israeliin on syntynyt ulkomaisten, ei-juutalaisen siirtotyöläisten ryhmä. Vuosituhannen vaihteessa laillisten ja laittomien siirtolaisten osuus työvoimasta oli kohonnut 7–14 prosenttiin.lähde? Juutalaiseen identiteettiin nojaavalla Israelilla ei ole ollut aatteellisia työkaluja integroida maahanmuuttajia osaksi yhteiskuntaa. Maan liberaali talouspolitiikka korostaa vapaita markkinoita ja siten individualismia. Toisaalta israelilaisesta yhteiskunnasta vieraantunut palestiinalainen vähemmistö korostaa islamilaista uskoaan ja palestiinalaista identiteettiään.[169]
Israelin politiikassa 2020-luvulle tultaessa merkittävimmät puolueet ovat Benjamin Netanjahun johtama Likud, joka vastustaa Palestiinan valtiota, kannattaa siirtokuntia ja tukee talouselämässä yksityistämistä. Likud on voimakkaasti henkilöitynyt pitkäaikaiseen pääministeriin Netanjahuun. Tärkeimmäksi vastavoimaksi Likudille on noussutSininen ja valkoinen -koalitio. Tätä keskustalaista koalitiota johtaa entinen puolustusvoimain komentajaBenny Gantz. Koalitio luotiin vastavoimaksi Netanjahulle eikä se aio mennä tämän kanssa samaan hallitukseen.[170] Entinen sosialidemokraattinen valtapuolue työväenpuolue on hiipunut. Sekä Likudilla että Benny Gantzin johtamalla koalitiolla on liittolaisinaan useita pienempiä ryhmiä, jotka yrittävät saavuttaa etuja omille viiteryhmilleen.[171]
Israel ajautui loppuvuonna 2019 sisäpoliittiseen umpikujaan. Maassa pidettiin parlamenttivaalit vuonna 2019 kaksi kertaa,huhtikuussa jasyyskuussa. Hallitusta ei saatu muodostumaan, sillä vaalit johtivat molemmilla kerroilla käytännössä ratkaisemattomaan tasatulokseen. Syyskuun 2019 parlamenttivaaleissa Likud sai 32 paikkaa ja Sininen ja valkoinen sai 33 paikkaa, Sekä Netanjahu että Gantz epäonnistuivat muodostamaan hallitusta.Avigdor Libermannin johtama maallistunutta laitaoikeistoa edustava Jisrael Beiteinu -puolue ilmoitti, ettei se suostu hallitukseen kummankaan kanssa. Israelissa seuraavat parlamenttivaalitmaaliskuussa 2020, jotka ovat kolmannet parlamenttivaalit vuoden sisällä.[172][173]
Marraskuussa 2019 maan ylin oikeusviranomainen ilmoitti nostavansa pääministeri Netanjahua vastaan syytteetkorruptiosta. Syytteiden mukaan Netanjahu on ottanut vastaan merkittäviä lahjoituksia eräiltä liikemiehiltä. Netanjahu itse kiistää syytökset.[174]
Kartassa sinisellä maat, joiden kanssa Israelilla on diplomaattisuhteet.
Israelin tärkein liittolainen onYhdysvallat, jonkatärkein liittolainen Lähi-idässä on Israel. Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio, joka tunnusti Israelin valtion vuonna 1948 ja myös ensimmäinen valtio, joka tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi vuonna 2017.[175] The Jewish People Policy Institute JPPI on todennut, ettäYhdysvaltain juutalaisyhteisö on pitkällä tähtäimellä yksi Israelin tärkeimmistä strategisista voimavaroista.[176] Toistaiseksi suurlähetystönsä Jerusalemiin on siirtänyt Yhdysvaltain lisäksi vainGuatemala.[177]
Vuonna 2022 maailmassa oli 28 valtioita, jotka eivät koskaan olleet tunnustaneet Israelin valtiota tai jotka ovat joskus aiemmin oli suhteet Israeliin, mutta sittemmin suhteet on katkaistu.lähde? Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta kaikki maat, joilla ei ole koskaan ollut suhteita Israeliin, olivat muslimienemmistöisiä valtioita.[178] Pohjois-Korea,Kuuba jaVenezuelalla ovat ainoat ei-muslimienemmistöiset valtiot, joilla ei vuonna 2020 ollut diplomaattista suhdetta Israeliin.[179] Arabimaista vuonna 2020 Israelin kanssa suhteensa normalisoivatYhdistyneet arabiemiirikunnat,Bahrain,Sudan jaMarokko. Samoin teki buddhalaisenemmistöinenBhutan.[180]
Israelilla on tiiviit suhteet maailman teollisuusmaihin. Kiinan jaIntian kanssa suhteet solmittiin vuonna 1992. Tämän jälkeen Israelin yhteistyö Kiinan kanssa on lisääntynyt huomattavasti. Keskinäiset suhteet ovat hyvät ja vuonna 2019 Kiina oli jo Israelin toiseksi suurin kauppakumppani ja suurin kauppakumppani Aasiassa.[181]
Israelilla on rauhansopimus Egyptin kanssa vuoden 1973 jom kippurin sodasta, Jordanian kanssa vuoden 1967 kuuden päivän sodasta. Syyrian kanssa kiista sen kuuden päivän sodan aikana Israelin miehittämistäGolanin kukkuloista on edelleen auki, eikä Syyrialla ja Israelilla ole vielä rauhansopimusta.[182]
Israel on 2000-luvulla painottanut yhteistyön kehittämistä Afrikan maiden kanssa. Pääministeri Netanjahu on vieraillut useasti Afrikassa. Israelilla on Afrikassa 11 suurlähetystöä. Afrikan muslimienemmistöisistä maista ilmoittiGuinea vuonna 2016 jaTšad vuonna 2019 palauttavansa diplomaattiset suhteensa Israelin kanssa.[183]Etiopia on Israelille tärkeä strategisesti ja poliittisesti.[184][185]
Israelin suhteet Venäjään ovat hyvät siitä huolimatta, että Israel on Yhdysvaltojen pääliittolainen Lähi-idässä ja Venäjä on läheisissä väleissä Israelin vihollisten Iranin ja Syyrian kanssa. Israelissa asuu miljoona venäläistaustaista asukasta ja Israel on entisen Neuvostoliiton maiden ulkopuolella ainoita maita, joissa 9. toukokuuta eli puna-armeijanvoiton päivä on virallinen juhlapäivä.[186][187]
Yleiskokouksen neljäs komitea käyttää kolmanneksen istuntojen ajasta Israelin ja Lähi-idän konfliktin käsittelemiseen,ihmisoikeusneuvoston maakohtaisista päätöksistä kolmannes koskee Israelia, ja muslimimaiden läpiajaman uudistuksen myötä jokaisen istunnon ainoaksi pakolliseksi rakenteeksi on määrätty niin sanottu ”Israel-tiedote”.[188] YK-kriittinen United Nations Association of the United Kingdom havaitsi tutkimuksessaan Yhdistyneiden kansakuntien tulkitsevan Israelin toimia huomattavasti kielteisemmin ilmaisuin kuin palestiinalaisia tai arabimaita.[189] Yhdistyneiden kansakuntien entinen pääsihteeriKofi Annan on myöntänyt, että ”YK:n historia juutalaisvastaisuudessa ei ole vastannut ihanteitamme”. Israelin läsnäolo kielletään kaikissa muissa Yhdistyneiden kansakuntien toimipisteissä paitsiNew Yorkissa, koska kaikki arabimaat eivät tunnusta Israelin valtiota.[190] Yhdysvallat on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa, ja se on puolestaan usein käyttänytveto-oikeutta mielestään Israelin-vastaisiin päätöslauselmaesityksiin.[191]
Israelissa on voimassasensuuri ulkopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa käsitteleville uutisille. Sanomalehtien ja muun perinteisen median näitä aiheita käsittelevät jutut on annettava armeijan sotilassensuurin tarkastettavaksi ennen niiden julkaisua. Sensuuri on määrännyt muutettavaksi tai estänyt noin viidenneksen jutuista julkaisun.[192]
Helmikuussa 2025 Israel ilmoitti vetäytyvänsä YK:n ihmisoikeusneuvostosta siinä jatkuvasti esiintyvän Israelin vastaisen puolueellisuuden vuoksi. Israel ei silti ole koskaan ollut sen jäsen. YK:n miehitetyn Palestiinalaisalueen erityisraportoija Francesca Albanese kuvasi torstaina Israelin vetäytymistä ihmisoikeusneuvostosta ”äärimmäisen vakavaksi”.[193]
Israelin puolustusvoimia (hepr.צבא ההגנה לישראל taiTzva Hagana L’Jisrael, usein myös englanniksiIsrael Defence Forces, lyh. IDF) pidetään Lähi-idän vahvimpina. Israelin puolustusmenot ovat Lähi-idän kriisin vuoksi hyvin korkeat: esimerkiksi vuonna 1996 ne olivat 10,6 prosenttia maanbruttokansantuotteesta ja 21,1 prosenttia valtiontalousarviosta.lähde?
Yhdysvallat on antanut Israelille vuosittain noin kolme miljardia dollaria kehitysapua, josta esimerkiksi vuonna 2001 kaksi miljardia olisotilasapua.[194]
Israel sisällytti ensimmäisenä maana maailmassanaiset yleisen asevelvollisuuden piiriin. Israelissa asevelvollisia ovat juutalaiset,druusit jatšerkessit, kun taas kristityt ja muslimit ovat yleensä arabeina siitä vapautetut.[195] Myösješiva-kouluissa opiskelevat haredijuutalaiset on vapautettu, mitä maallisemmat juutalaiset ovat vastustaneet. Palvelukseen astutaan 18-vuotiaana, ja palvelusaika on miehillä kolme vuotta ja naisilla 21 kuukautta. Naisten ei kuitenkaan tarvitse mennä armeijaan, jos he ovat naimisissa tai jos heillä on lapsi. Vuonna 2006 Israelin asevoimat rekrytoi 75 prosenttia asevelvollisista asepalvelukseen.[196] Aseistakieltäytyjiä nimitetään nimellärefusenik. Refusenik-liike kasvoi merkittävästi vuoden 2000 toisen intifadan alkaessa, kun osa reserviläisistä kieltäytyi operoimasta palestiinalaisalueilla.[197] 2000-luvulla vanhoillisten juutalaisten osuus armeijan vahvuudesta on kasvanut, kun maan maallistuneen väestön suhtautuminen armeijaan on muuttunut kriittisemmäksi.[198]
Israelilla on itsenäinen kyky laukaista tiedustelusatelliitteja Venäjän, Yhdysvaltojen, Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan, Kiinan, Intian jaJapanin ohella. Tunnettuja israelilaisia aseita ovat muun muassaUzi-konepistooli,Galil- jaTAR-21-rynnäkkökiväärit jaMerkava-panssarivaunu, joista ensin mainittu on merkittävä vientituote.lähde?
Israelilla on Yhdysvaltain tiedustelupalveluCIA:n mukaan ydinaseita. CIA arvioi 1990-luvun loppupuolella Israelilla ydinaseiden määräksi 75–140. Joidenkin lähteiden mukaan niiden määrä oli jopa 400.[199][200]Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel on kieltäytynyt yhteistyöstä.[201] Israel ei ole myöntänyt eikä kieltänyt ydinasettaan.[202] Israelilainen ministeri Amichai eliahu on kuitenkin ehdottanut jo kahteen otteeseen ydinpommin pudottamista Gazaan[203].
Mossad, lyhenne nimestä (’HaMossad leModiʿin uleTafkidim Meyuḥadim’), eli suomeksi ”Tiedustelun ja erityistehtävien laitos” on Israelin tiedustelupalvelu. Sen tehtäviin kuuluvattiedustelutiedon kerääminen,salaiset operaatiot javastaterrorismi. Mossad on yksi maailman kuuluisimmista tiedustelupalveluista, ja se laitetaan usein samaan sarjaanCIA:n jaMI6:n kanssa. Sitä pidetään erittäin tehokkaana ja sen katsotaan vaikuttaneen suuresti Israelin vakauteen ja turvallisuuteen. Israelilla on muitakin tiedustelupalveluja:Lahav 433 ja armeijanShin Bet.lähde?
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmat242 vuodelta 1967 ja338 vuodelta 1973 vaativat Israelin asevoimien vetämistä ainakin osalta vuonna 1967 vallatuista alueista.[206][207] Miehitetyillä alueilla asuumilloin? noin kolme miljoonaa palestiinalaista sekä 200 000 juutalaista siirtokuntalaista. Israelilla on yhteensä 242 siirtokuntaa tai muuta siviilikohdettaLänsirannalla, 42Golanin kukkuloilla ja 29Itä-Jerusalemissa.[208] Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 446, 452, 465 ja 471 pitävät näiden siirtokuntien perustamista ja laajentamista Geneven sopimuksen vastaisina ja niiden olevan ”ilman laillista pohjaa”. Myös ihmisoikeusjärjestötAmnesty International jaHuman Rights Watch katsovat siirtokuntien olevankansainvälisen oikeuden vastaisia.[209][210] Israel myöntää, että jotkut pienemmistä siirtokunnista on rakennettu Israelin lakien vastaisesti.[211][212] Israel käyttääkin alueista termiä ”kiistellyt alueet”.[100] Palestiinalaisten ja siirtokuntalaisten välit ovat kireät. Välikohtauksia tapahtuu toistuvasti.[213] Vuoden 2006 jälkeen Palestiinan hallinnossa ei ole järjestetty vaaleja. Presidenttinä on jatkanut vuodesta 2005 FatahinMahmoud Abbas.[25]
Pääosin Länsirannan puolella vuoden 1967 rajaa sijaitsevasta vesilähteestä kulutetaan vettä Israelin alueella noin 80 prosenttia ja palestiinalaishallinnon puolella noin 20 prosenttia. Länsirannan juutalaissiirtokuntien väestö kuluttaa lähes yhtä paljon vettä kuin alueen 2,3 miljoonaa palestiinalaista. Kansainvälisen oikeuden mukaisesti miehitettyjen alueiden luonnonvarojen käyttö omien kansalaisten hyväksi on laitonta.[214] Israel teki palestiinalaishallinnon kanssa kahdenvälisen sopimuksen Palestiinan vesihallinnon luomiseksi. Vesihallinnon ehdotuksiin sisältyy alueen vedenkäytön tehostaminen.[215]
Israelin politiikan arvostelijat katsovat, että Länsirannalla ja Gazassa asuvien palestiinalaisten ihmisoikeuksia on rikottu. Vuonna 2008 Israelin vankiloissa oli arviolta 11 000 palestiinalaista, joista 98 oli naisia ja 345 lapsia. Vankien joukossa oli 50 Palestiinan lakiasäätävän neuvoston jäsentä sekä kolme palestiinalaishallinnon ministeriä.[217] Amnesty Internationalin mukaan suurin osa on väkivallattomiamielipidevankeja ja hyvin harvat ovat saaneet kansainväliset vaatimukset täyttävän oikeuskäsittelyn.[218]
Israelin rakentama aita ja tiesulut myös vaikeuttavat palestiinalaisten liikkumista. Alueen työttömyysaste on noin 30 prosenttia ja yli kaksi kolmannesta palestiinalaisväestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.lähde?
Useat ihmisoikeusjärjestöt, kuten israelilainenB’Tselem.[219] sekä kansainväliset Human Rights Watch[220][221] ja Amnesty International[222][223][224] ovat väittäneet Israelin syyllistyvän apartheidiin palestiinalaisia vastaan. Palestiinalaisten kohtelua on kuvannut apartheidiksi myös Yhdistyneiden kansakuntien erityisraportoijaselvennä.[225] Myös monet yksityishenkilöt, kutenNoam Chomsky, edesmennyt apartheidin vastainen aktivistiDesmond Tutu[226][227] jaBDS-liikkeen[228] edustajat ovat rinnastaneet Israelin toimet Etelä-Afrikanapartheid-politiikkaan.[229][230][231] Israelin ulkoministeriö kutsui Amnestyn raporttia 2022 ”virheelliseksi, asenteelliseksi jaantisemitistiseksi” ja vaati väitteiden perumista.[224] Apartheid-vertauksen arvostelijat pitävät rinnastusta vääränä ja Israelin vastaisena.[228][232]
Palestiinalaisalueen muita ihmisoikeusongelmia ongelmia ovatkunniamurhat, aseistettujen palestiinalaisryhmien tekemät yhteistoiminnasta epäiltyjen henkilöiden murhat sekä palestiinalaishallinnon langettamatkuolemanrangaistukset.[233][vanhentunut linkki]lähde? Human Rights Watch on syyttänyt palestiinalaisia terroristijärjestöjä ihmisoikeusrikoksista ja arvostellut palestiinalaishallintoa siitä, ettei se ole pyrkinyt estämään terrori-iskuja eikä saamaan syyllisiä oikeuteen. Amnesty International on esittänyt Hamasille vaatimuksen kunnioittaa kaikkien palestiinalaisten ihmisoikeuksia, noudattaa kansainvälisen oikeuden normeja ja lopettaa siviileihin kohdistuva väkivalta.[234][235][236][vanhentunut linkki]lähde?
Vuodesta 2001 lähtien Hamas ja muut palestiinalaiset terrorijärjestöt ovat tulittaneet Gazasta Israelin puolelleraketein jakranaatinheittimin, joita on salakuljetettu muun muassa Egyptin puolelta tunneleita pitkin. Vaikka suuri osa onkin pudonnut asutuksen ulkopuolelle, jatkuva tulituksen uhan alla oleminen on ollut Israelin siviiliväestölle henkisesti kuluttavaa ja saanut aikaan paineita Israelin hallitukselle iskeä Gazaan.[237]
Vuoden 2009 alkuun mennessä oli yksin Etelä-Israeliin Gazan alueelta ammuttu 8 600 rakettia, joista 6 000 Israelin 2005 Gazasta vetäytymisen jälkeen. Iskut olivat surmanneet 28 ihmistä ja haavoittaneet satoja 40 km sisällä rajasta. Ammuttujen rakettien kantomatka on kasvanut kaiken aikaa, sillä maksimissaan 10 kilometrin kantaman omaavienKassam-rakettien rinnalle on tullut myös esimerkiksi neuvostoaikaisten Katjusha- ja Grad -raketinheittimien uusia malleja, jotka ovat lentäneet 40 kilometrin päähän.[238]
Israel on vastannut uhkaan linnoittamalla linja-autopysäkkejä ja vahvistamalla koulurakennuksia. Maaliskuussa 2011 Israel sijoitti ensimmäisenRautakupoli-raketintorjuntajärjestelmän alueelle. Joulukuuhun mennessä ohjuspuolustus onnistui IDF:n mukaan torjumaan 75 prosenttia raketeista. Normaalisti kutakin kohti tulevaa projektiilia kohti ammuttiin kaksi 50 000 dollarin hintaista ohjusta.[239]
Israel on pyrkinyt torjumaan rakettihyökkäyksiä vastatulella, ilmaiskuin ja monin laajamittaisin maaoperaatioin, sekä 2007 kesäkuussa alkaneellaGazan saarrolla. Gazasta vetäytymisen jälkeen Israelin iskuissa on kuollut Gazassa 1 000–2 000 palestiinalaista. Marraskuussa 2012 palestiinalaiset ampuivat Israeliin useita raketteja ja Israel vastasi tuleen ampumalla raketteja Gazaan ja tappamalla korkean Hamas-johtajan.lähde?
Lokakuussa 2023Hamas hyökkäsi Israeliin raketein ja lähettämällä tuhansia terroristeja yli Gazan ja Israelin rajan, murhaten yli 1 200 ihmistä, joista valtaosa oli siviilejä ja otti panttivangeiksi satoja israelilaisia. Kyseessä oli suurin juutalaisiin kohdistunut systemaattinen hyökkäys sitten Holokaustin. Israel totesi olevansa sodassa Hamasin kanssa.[27]
↑Israelin Jerusalemin lain (1980) mukaan Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Jerusalemin status Israelin pääkaupunkina on kuitenkin kansainvälisesti kiistetty. Seuraavat valtiot ovat tunnustaneet Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi:Australia (Länsi-Jerusalem),[1]Tšekki,[2]Guatemala,Vanuatu jaYhdysvallat.[3][4]
↑Avalon Project: Declaration of Israel’s Independence 1948. Yale University. Viitattu 27.8.2008.(englanniksi) ”We declare that, with effect from the moment of the termination of the Mandate being tonight, the eve of Sabbath, the 6th Iyar, 5708 (15th May, 1948), until the establishment of the elected, regular authorities of the State in accordance with the Constitution which shall be adopted by the Elected Constituent Assembly not later than the 1st October 1948, the People’s Council shall act as a Provisional Council of State, and its executive organ, the People’s Administration, shall be the Provisional Government of the Jewish State, to be called ’Israel’.”
↑Israel. Freedom House 2007. Viitattu 27.8.2008.(englanniksi) ”Parties or candidates that deny the existence of Israel as a Jewish state, oppose the democratic system, or incite racism are prohibited.”(englanniksi)
↑Invisible Palestinians: Ideology and Reality in Israel.Religion Online. Viitattu 27.8.2008.(englanniksi) ”The need to expel or repress Palestinians is based on the Zionist belief that a Jewish state requires an absolute Jewish majority. – – In Israel and the territories there are 3.32 million Jews and 2 million Palestinians. Incorporating all these Palestinians into Israel would threaten the idea of a Jewish state. – – The identity of Israel is a complicated issue for both Jews and Christians because it involves religiously loaded language. No Arab can be expected to accept religious or tribal claims for Israel’s right to exist as a Jewish state.”
↑John F. Helliwell, Richard Layard, Jeffrey D. Sachs, Jan-Emmanuel De Neve, Lara B. Aknin, Shun Wang: World Happiness Report 2023worldhappiness.report. 20.3.2023. Viitattu 22.1.2024. (englanniksi)
↑Barton & Bowden 2004, s. 126. ”The Merneptah Stele... is arguably the oldest evidence outside the Bible for the existence of Israel as early as the 13th century BCE.”
↑Popular Opinion.The Palestine Post 7.12.1947, s. 1.(englanniksi)
↑Aliya and Absorption 29.10.2002. Israel Ministry of Foreign Affairs. Viitattu 26.3.2007. (englanniksi), katso myösVenäjänjuutalaisten muuton historiaa Jerusalemin Kansainvälisen Kristillisen Suurlähetystön Suomen Osasto. Viitattu 26.3.2007.
↑Lexicon of Zionism - Disturbances Israel Ministry of Foreign Affairs. Viitattu 23.3.2009. (englanniksi): ”In early 1939, the British government announced that it would unilaterally implement its policy (restricting Jewish immigration and gradually making western Palestine an independent country).”.
↑The Mideast: A Century of Conflict Part 4: The 1967 Six Day WarNPR morning edition. 3.10.2002. Viitattu 14.5.2006. (englanniksi) ”Nasser... closed the Gulf of Aqaba to shipping, cutting off Israel from its primary oil supplies. He told U.N. peacekeepers in the Sinai Peninsula to leave. He then sent scores of tanks and hundreds of troops into the Sinai closer to Israel. The Arab world was delirious with support,”.
↑The Mideast: A Century of Conflict Part 7: The Second Intifada and the Death of Oslo National Public Radio. Viitattu 24.3. 2007. (englanniksi) ”Barak made an offer that many consider Israel’s best ever. But when he unfolded a map that showed a Palestinian state made up of several unconnected cantons surrounded by Israeli troops, Arafat walked away.”.
↑Dowty, Alan & Gawerc, Michelle: The Intifada: Revealing The Chasm. The Middle East Review of International Affairs, 2001, 5. vsk, nro 3. Arkistoitu 1.3.2012. (englanniksi) ”The intifada was thus ’part of a calculated policy of the Palestinian leadership in respect of the conduct of its relations with Israel’”, ”In a typical Palestinian formulation, the intifada ’was not just a reaction to a provocative incident... It is a declared, unequivocal position by the Palestinian people on the bankruptcy of the negotiating option and the full rejection of the overall Israeli conduct’.”.
↑Juusola, Hannu: Israel Sharonin jälkeen. Ulkopolitiikka, 2006, nro 1, s. 11.
↑Execution of the Security Fence project 2003. The State of Israel. Viitattu 23.3.2009. (englanniksi): ”The separation fence is a central security component in the fight against terrorism. The fence is inherently temporary.”.
↑Press Conference On Gaza Humanitarian Situation. United Nations . 19.1.2009. . Arkistoitu 4.2.2009 . (englanniksi)
↑Harel, Amos: IDF in Gaza: Killing civilians, vandalism, and lax rules of engagement. Haaretz, 19.3.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.3.2009. (englanniksi)
↑Death in the Med (Arkistoidussa versiossa ohjelman transkriptio) 2010. BBC. Arkistoitu 18.8.2010. ”If you bring your soldiers here, we will throw you off the ship and you’ll be humiliated in front of the whole world.” Viitattu 12.7.2021. (englanniksi)
↑Second Class Discrimination Against Palestinian Arab Children in Israel’s Schools. New York: Human Rights Watch, 2001. ISBN 1-56432-266-1Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Dershowitz, Alan:The Case Against Israel’s Enemies. Exposing Jimmy Carter and Others Who Stand in the Way of Peace, s. 20–25, 28–29, 36, 44–48. New York: John Wiley, 2009.(englanniksi)
.jpg)
.jpg)
.png)
.svg)
