Isnad (arab.اسناد,isnād, yks.سند,sanad) tarkoittaa 800-luvulla kehitettyä käytäntöä liittääMuhammedin lausahduksista tai teoista kertoviinhaditheihin todistajaketju eliisnād todisteeksi siitä, että tarina on peräisin luotettavalta taholta ja siksi aito.
Muhammed-tarinoita(matn) alkoi kiertää runsaasti, jolloin havaittiin, että niitä todellisuudessa tehtailtiin perustelemaan omia näkemyksiä siitä, mikä oli Jumalan lain elišarian mukaista. Tätä taipumusta vastaan kehitettiin velvoite lisätä tarinaan myösisnād.
Joseph Schacht osoitti, ettäisnād-ketjut ulottuivat aluksi Muhammedin seuraajiin, sittenkumppaneihin, ja lopuksiimaamiShafi'in (767–820) vaikutuksesta alkoi syntyä ketjuja, jotka ulottuivat Muhammediin itseensä asti.Isnadien kulta-aika saavutettiin 800-luvun puolivälissä, jolloin kirjoitettiin suurethadith-kokoelmat.[1] Schacht toteaa, että isnadit paranivat ajan myötä, joten mitä myöhemmin tehty isnad oli kyseessä, sitä täydellisempi se oli muodoltaan. Isnadit pitenivät kohti Muhammedia vielä 800-luvullakin.[2]
Todistajaketjut eivät ratkaisseet tarinoiden luotettavuuden ongelmaa, sillä Schachtin mukaan ei ollut näyttöä siitä, että ne olisivat päässeet 700-lukua pitemmälle, kun taas Muhammedin katsottiin kuolleen 600-luvun alkupuolella.[3] Schacht katsoo, ettei niillä tämän takia ollut tieteelistä arvoa toiminnan näennäisestä kriittisyydesta huolimatta.[1] Muhammediin johtavat isnadit eivät olleet sen luotettavampia kuin kumppaneihin tai seuraajiin johtavat.[4]
Isnādien antamaan todistukseen suhtaudutaan joka tapauksessaislamin piirissä vakavasti.Hadithit on luokiteltu niihin sisältyvienisnādien avulla neljään kategoriaan:sahih (luotettava tai aito),hasan (hyvä),daif (heikko) jasaqim, (epäilyttävä).[5][6] Myöshadith-kokoelmat on luokiteltu arvojärjestykseen.Sunneilla on kuusi luotettua kokoelmaa(Kutub al-Sittah) jašiioilla omansa. Toisaalta ollaan yksimielisiä siitä, että kaikkiin niihinkin on pujahtanut mukaan epäluotettaviahaditheja.[7]
Isnadeissa kiteytyvät tarkkuusongelmat ovat luoneet epäselvyyttä Jumalan lain sisällöstä, mistä on seurannut jatkuvia erimielisyyksiä eri islamilaisten ryhmien välillä. Islam on jakautunut lakikoulukuntiin, jotka välillä ovat pitäneet vastustajiaan epäislamilaisina. Teologista väittelyä on käyty myös esimerkiksiISIS-kalifaatin ja ulkopuolisten uskonoppineiden välillä.[8]
Antropologi Philip Carl Salzman näkee yksiselitteisen uskonnollisen auktoriteetin puutteen osoituksena islamin sopeutumisesta omaan taustaansa eliklaanikulttuuriin.Paimentolaiset karttavat keskusvaltaa ja ylhäältä tulevaa ohjausta. Paimentolaiselämän arvoja ovat itsenäisyys ja auktoriteettien vastustaminen. Vaikka islam yhtäältä vaatii alistumista lakiin, klaanikulttuuriin sisältyvä vapaudenkaipuu ilmenee siinä, että jokainen alaryhmä puolustaa omaa tulkintaansa. Islamissa vapauksia tarjoaa se, että jokainen asemansa saavuttanut uskonoppinut voi itsenäisesti tulkita Jumalan lakia.[9] Tämä on varmistanut sen, että eroja esiintyy aina, ja tarvittaessa ne palvelevat apuna ideologisella tasolla eri ryhmien joutuessa keskenään konfliktiin.[9]
Shafi'in aikana isnadeja luokitettiin jo huolellisesti[10], ja ainakin seuraavat luokat olivat käytössä:
Shafi'i omaksui periaatteen, että vainthaabit-tasoiset isnadit voitiin hyväksyä, mikä tarkoitti myös, ettähadithien arvoa tuli tarkastella yksistään niihin kuuluvienisnadien pohjalta.[11]
Esimerkki Ibn Hishamin esittämästäisnādista on seuraava. Esimerkki on Muhammedin varhaisesta elämäkerrasta eikä edusta vielä kovin luotettavan näköistä työtä.
»”Eräs ystäväni, jonka tiedonantoja en epäile, kertoi minulle, että Zayd b. Aslam oli sanonut, että joko Ibad al-Dili tai joku muu, jolle Abu al-Zinad oli asian kertonut, oli kuullut Husain b. Abbasilta, että tämä oli kertonut isänsä sanoneen, että hän oli kuullut kyseisen tarinan Rabia ibn Abbadilta."[12] »