| Irma Seikkula | |
|---|---|
 Irma Seikkula vuonna 1937 elokuvassaJuurakon Hulda. | |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Irma Mäkelä |
| Syntynyt | 14. toukokuuta1914 Helsinki,Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 8. heinäkuuta2001 (87 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso | Toivo Mäkelä (vih. 1944; k. 1979) |
| Lapset | 3;Juha Mäkelä Maarita Mäkelä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1934–1996 |
| Merkittävät roolit |
|
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
| Infobox OK | |
Irma Seikkula (14. toukokuuta1914Helsinki –8. heinäkuuta2001 Helsinki) oli suomalainennäyttelijä. Häntä luonnehdittiin herkkäkasvoiseksi ja sisäistä voimaa uhkuvaksi taiteilijaksi.[1] Seikkulan ura kesti vuodesta 1934 aina 1990-luvulle asti. Hän sai teatterissa usein tulkittavakseen lyyrisiä naishahmoja.[2] Puhenäyttämön ohella Seikkula teki merkittävän uran filmitähtenäsuomalaisen elokuvan kultakaudella. Hänen tunnetuin roolinsa valkokankaalla oliJuurakon Huldan nimiosa. Lisäksi hän näytteliTelevisioteatterissa 1960- ja 1970-luvuilla. Seikkula nautti niin teatteri- ja elokuvayleisön kuin kriitikoidenkin arvostusta.[3] Hänet palkittiin vuonna 1965Pro Finlandia -mitalilla.
Aikalaisarvostelijoiden mukaan Seikkula poikkesi persoonallisella tavalla yleisestä tähtityypistä: hänessä oli ”hiljaista, sisäistä säteilyä, jota harvoin tapaa”. Valkokankaalla Seikkula nähtiin ennen kaikkea vakavissa osissa, ja hänen roolihahmojensa pääominaisuuksia olivat herkkyys ja aitous. Eräiden arvioiden mukaan Seikkula oli suomalaisista naisnäyttelijöistä se, jonka olemuksessa tiivistyi parhaiten ”puhdas filmillisyys”.[1]
Irma Seikkulan vanhemmat olivatproviisori Yrjö Weikko Seikkula ja Ragnhild Sylvia Wilenius. Proviisori Seikkula harrasti näyttämötaiteita ja toimi avustavissa roolitehtävissäKansallisoopperassa. Hänen äänialansa olibaritoni. Perheeseen syntyi Irman jälkeen kaksi lasta. Yrjö Seikkula kuoli Irman ollessa kymmenvuotias, ja perhe joutui taloudellisesti ahtaalle. Irma Seikkula oli jo lapsuudessaan kiinnostunut teatteritaiteista. Hän viihtyi pienestä lähtien omissa oloissaan, mutta piti kuitenkin esiintymisestä.[4]
Nuorena Irma pääsiSvenska Teaterniin katsomaan tätiään, joka esiintyi näytelmässäLintu Sininen. Kokemus teki häneen suuren vaikutuksen, ja hän alkoi käydäHilda Pihlajamäen lausuntatunneilla. 18-vuotiaana Seikkula pyrkiSuomen Näyttämöopistoon, jossa hän opiskeli vuosina 1932–1934. Päätöstyönään hänellä oliPohjalaisia, jossa hän tulkitsi Maijan roolin.[5]
| ” | Mitä tulee uraani, niin en koskaan suunnitellut sitä, kaikki vain soljahti kohdalleen. --- Jouduin teatteriin jonkinlaisen kutsumuksen pakottamana. Sain ikään kuin herätyksen – tunsin, että voisin antaa ihmisille jotakin näyttämöltä. | ” |
– Irma Seikkula[6] | ||
Irma Seikkulan näyttelijänura alkoi vuonna 1934Kotkan Näyttämöllä. Hän sai taiteellisesti vaativia tehtäviä jo uransa alussa ja oli mukana pitkillä maaseutukiertueilla. Seikkula tulkitsi onnistuneestiElisabeth Bergnerin roolin näytelmässäÄlä jätä minua koskaan. Hänen muita näyttämötöitään Kotkassa olivat muun muassaIlona näytelmässäNiskavuoren naiset sekä pääosa näytelmässäVedenpaisumus.[7]
Seikkula kiinnitettiinTampereen Teatteriin vuonna 1937. Samaan aikaan hän teki läpimurtoaan valkokankaalla.Sotavuosina 1939–1944 Seikkula asui Helsingissä ja esiintyi yksinomaan elokuvissa, vaikka kokikin teatterin omimmaksi alueekseen.Eino Salmelaisen kutsusta Seikkula jatkoi teatteriuraansaTampereen Työväen Teatterissa, johon hänellä oli kiinnitys 1947–1951. Seikkulan tunnetuimpia näyttämösuorituksia Tampereella olivat muun muassa Sonja näytelmässäRikos ja rangaistus ja nimiosaSudenmorsiamessa.[8][9]
TTT:n 50-vuotisjuhlassa Seikkula tulkitsi nimiosan näytelmässäTohvelisankarin rouva.[10] Yhdessä puolisonsaToivo Mäkelän kanssa hän esiintyi useissa TTT:n 1950-luvun alkupuolen menestysnäytelmissä. Vuonna 1950 hän näytteliOfeliaaShakespearen tragediassaHamlet, nimiosassa oli Mäkelä. Seikkulan tulkintaa luonnehdittiin niukkaeleiseksi ja ”järkyttävän todeksi”.[11] Lisäksi hän näytteli aviopuolisonsa kanssaNiskavuoren Hetan Akustin ja Siipirikon roolit. TTT:ssä Seikkula sai tulkita myös lyyrisistä naishahmoista poikkeavia rooleja, kuten nimiosanMinna CanthinAnna Liisassa. Tehtävässään hän hyödynsi erinomaisen onnistuneesti itselleen tunnusomaisen vähäeleisen näyttelijäntyön.[11] Seikkula oli yksiPyynikin kesäteatterin perustajistaYrjö Kostermaan,Eila Pehkosen ja Toivo Mäkelän ohella.[12]
Seikkula palasi puolisoineen Helsinkiin vuonna 1952, kun molemmat kiinnitettiin vastaperustettuunIntimiteatteriin. Seikkula viihtyi uudessa teatterissa, jossa sai haastavia roolitehtäviä. Erityisen mieleenpainuva näytelmä hänelle oliEugene IonesconTuolit. Intimiteatterin taloudellisten vaikeuksien vuoksi Seikkula ja Mäkelä siirtyivätHelsingin Kansanteatteriin, jonne he olivat kiinnitettyinä 1955–1958. Seuraavat kaksi vuotta Seikkula näytteli jälleen Intimiteatterin riveissä.[8]
1960-luvun alussa Seikkula työskenteliRadioteatterin näyttelijänä. Hän piti radiota omalle näyttelijänlaadulleen vieraana viestintäkanavana.[13] Vuonna 1962 alkoi Seikkulan pitkäTelevisioteatterin kausi, joka päättyi 1979. Hän näytteli kymmenissä Televisioteatterin tuotannoissa, mukaan luettuinaElävä ruumis jaKustaa Vaasa (1969). Alkuajat televisiossa olivat Seikkulalle mieleisiä, mutta loppuvuosina häntä ahdistivat niin kutsutut ”nuoret radikaalit”.[13]
Seikkulan televisioteatterikauden voittoihin kuuluuMaja Ekelöfin romaaniin pohjautuvaSiivoojan raportti vuodelta 1971. Hän onnistui tulkitsemaan roolinsa siivooja Maijana koskettavasti sortumatta kuitenkaan tunteellisuuteen. Seikkulan Maijaa on kuvailtu sinnikkään juurevaksi luonnetutkielmaksi. Vuonna 1976 Seikkula näytteli alkoholisoitunutta, yhteiskunnasta syrjäytynyttä naistaWalentin Chorellin pienoisnäytelmässäPullonpohja.[14] Seikkulan jäähyväisnäytelmä Televisioteatterissa oliViimeinen raja. Roolisuoritus kuolevana äitinä sai kriitikoilta kiitosta.[13]
Seikkula jäi Televisioteatterista eläkkeelle alkuvuodesta 1980, mutta jatkoi vierailijanaSuomen Kansallisteatterissa aina 1990-luvulle saakka. Hän oli mukana muun muassaOnnenseitissä, joka perustuiMaria Jotunin teksteihin. Samassa yhteydessä hän juhli 80-vuotispäiviään. ”Irma, sinä olet ihme”, Suomen näyttelijäyhdistyksen puheenjohtajaKalevi Kahra lausui onnittelupuheessaan.Onnenseitti jäi Seikkulan näyttelijänuranjoutsenlauluksi.Yleisradio televisioiOnnenseitin vuonna 1996.[15]
Irma Seikkula ei pyrkinyt elokuvaan eikä lapsenakaan haaveillut elokuvatähteydestä. OhjaajaNyrki Tapiovaara ”löysi” hänet etsiessään sopivaa naispääosan esittäjää elokuvaanJuha (1937). Tapiovaara kirjoitti SeikkulalleKotkaan luettuaan hänestä teatteriarvosteluja ja pyysi lähettämään valokuvia. Koekuvauksen tuloksena Seikkula sai Marjan osan, ja kuvaukset aloitettiinKuusamossa kesällä 1936. Seikkula ei aluksi ollut roolista innoissaan, koska oli saanut romaanin Marjasta epämiellyttävän kuvan. Tammikuussa 1937 ensi-iltaan tullutJuha ei ollut yleisömenestys, mutta Seikkula sai yksimielistä kiitosta roolisuorituksestaan.[16]
Kotkan Näyttämöllä esiintyessään Seikkula kiinnitti myös elokuvaohjaajaValentin Vaalan huomion. Vaala tarjosi hänelle nimiroolia elokuvastaJuurakon Hulda (1937), josta tuli Seikkulan läpimurtoelokuva.Hella Wuolijoen kirjoittamassa yhteiskuntasatiirissa köyhistä oloista tuleva tyttö etenee sinnikkyytensä avulla sisäköstä korkeakoulukandidaatiksi. Lopussa varakas tuomari voittaa hänen rakkautensa. Seikkulan vastanäyttelijänä oliTauno Palo, jolta hän kertoi saaneensa paljon tukea kuvauksen aikana.Juurakon Hulda keräsi yli miljoona katsojaa ja on edelleen neljänneksi katsotuin suomalainen elokuva. Seikkulan roolisuoritus sai varauksellisen vastaanoton; hänen tulkintaansa pidettiin turhan vakavana ja puhetta liian teatraalisena. Suoritus todettiin kuitenkin kokonaisuutena onnistuneeksi.[17]
Juurakon Hulda aiheutti ilmestyessään pahennusta poliittisissa piireissä. Elokuva leimattiin myös eräänlaiseksi 1930-luvuntuhkimotarinaksi, jossa köyhä ja kaunis tyttö saa ponnistelujensa palkinnoksi vaikutusvaltaisen miehen. Seikkulasta tuli Juurakon Huldan roolissa yleisön kestosuosikki sekä esikuva varsinkin työväestöön kuuluville nuorille naisille. Aikoinaan hänet jopa samaistettiin roolihahmoonsa.[18] Valentin Vaala analysoi Seikkulan suoritusta: ”--- Hänen herkkä olemuksensa ja suloiset kasvonsa ilmentävät vivahdusrikkaasti jokaista Huldan mielialaa. Hulda on ilmielävänä edessämme viisaana, tenhoavana, hiukan ivallisena, mutta aina lämpimän inhimillisenä.”[19]
Vuonna 1938 Seikkula teki keskeisen roolinkomediaelokuvassaMarkan tähden. Muissa päätehtävissä nähtiinUuno Laakso,Birgit Kronström jaKullervo Kalske. Seikkula esitti voimistelunopettajaa, joka kommelluksen kautta joutuu huvilan sisäköksi. Kriitikkokunta jakautui kahtia Seikkulan roolityön suhteen. Eräät kriitikot pitivät häntätragediennena, jonka näyttelijänlaadullefarssi oli vieras tyylilaji, toisten mielestä hän oli myöskomediennena erinomainen. Seuraavaksi Seikkula oli jälleen Kalskeen vastanäyttelijä urheiluaiheisessa elokuvassaAvoveteen (1939). Hänen tulkintaansa Elsan roolista pidettiin raikkaan harmonisena. Elokuvaa markkinoitiin ulkomaille sittemmin sodan takia peruttujaHelsingin olympialaisia varten, ja Seikkulan roolisuoritus sai kansainvälistäkin huomiota.[20]
| ” | Irma Seikkulan kauneus on henkistä kauneutta. Ja sitä tapaa vain harvoin. Hänen ympärillään väreilee runollisuus ja luonnon salaperäinen sulo. Irma Seikkula on yksityiselämässään sama kuin filmeissäänkin --- Elävä taiteilijatar ja persoonallinen ihminen. | ” |
– Suomi-FilminUutisaitta -lehden näkemys Irma Seikkulasta vuonna 1940[21] | ||
1930-luvun lopulla Seikkulasta oli tullut yleisön ohella niin elokuvantekijöiden kuin kriitikoidenkin suosikki.Talvisodan jälkeen Seikkula jätti teatterin ja muutti Tampereelta HelsinginLauttasaareen. Hän asui kolmen huoneen asunnossa äitinsä, sisarensa ja veljensä kanssa. Suomi-FilminUutisaitta-lehti haastatteli Seikkulaa kotonaan. Hän oli hieman vaikea haastateltava, koska ei mielellään kertonut itsestään, mutta harrastuksikseen hän mainitsi ulkoliikunnan ja lukemisen. Toimittajan ojentaessa savuketta Seikkula totesi: ”Älkää nyt pitäkö minua aivan toivottoman vanhanaikaisena, mutta en tosiaan ole vielä oppinut tupakoimaan.” Elokuvalehdet ylistivät Seikkulan korutonta ja luonnollista olemusta niin filmissä kuin siviilissäkin.Elokuva-Aitta kirjoitti vuonna 1940, että Seikkula edusti filmitähtenä ”luonnon mystiikkaa”.[22]
Vuonna 1940 Seikkula siirtyiSuomi-Filmin kuukausipalkkaiseksi näyttelijäksi. Samana vuonna hän pääsi ilmentämään tragediennen kykyjään Vaalan elokuvassaJumalan myrsky, ja sai positiivista palautetta herkästä tulkinnastaan muutoin kovin yksiviivaisessa osassa. Seikkula itse arvioi myöhemmin elokuvaa kokonaisuudessaan ylidramaattiseksi. Maaliskuussa 1941 sai ensi-iltansa salapoliisielokuvaViimeinen vieras, jossa Seikkulalla oli konttoristin osa. Arvostelijoiden mielestä hänen näyttelijänlaatunsa ei sopinut jännityselokuvaan.[23]
Syyskuussa 1942 Seikkulalla oli naispääosa elokuvassaSynnin puumerkki. Palaute hänen näyttelijäntyöstään oli jälleen kerran ylistävää, vaikka itse elokuvaa moitittiin hajanaisuudesta. Lokakuussa tuli ensi-iltaan edellistalvena ja -keväänä kuvattuYli rajan, joka on sota-ajalle tyypillisesti isänmaallis-paatoksellinendraama. Seikkulalla oli naispääosa Eliisana, joka asuu isänsä kanssaNeuvostoliiton puolella ja hänen rakastettunsa rajan takana Suomessa. Suoritusta arvioitiin vähäeleiseksi, kauniiksi luonnetutkielmaksi. Elokuva voitti kantaesityksensä yhteydessä Medaglia della Biennale -palkinnonVenetsian elokuvajuhlilla. Kuvaamisen ohessa Seikkula vieraili sotasairaaloissa ja osallistuitalkoisiin. Marraskuussa 1942 hän teki kolmen viikon matkanKeski-Eurooppaan suomalaisista elokuvanäyttelijöistä ja -ohjaajista koostuneen ryhmän kanssa. Sen kohteina olivat elokuvastudiotBerliinissä,Münchenissä jaWienissä.Saksan-vierailun kohokohta oli illallinen ministeriJoseph Goebbelsin luona.[24] Seuraavana vuonna Seikkulalla oli naispääosat kolmiodraamoissaKeinumorsian jaMiehen kunnia, ja arvostelijat toivat jälleen esiin hänen herkän olemuksensa.[25]
Vuonna 1947 Seikkula tulkitsi kaksoisroolinMaila Talvion aiheeseen perustuvassamelodraamassaPimeänpirtin hävitys, joka kuvaa kahden naisen rajua kohtaloa. Seikkulalle itselleen vaativa rooli Leninä ja Hannina oli mieluisa. Hän sai suorituksestaan jälleen ylistäviä arvioita. Eräät kriitikot painottivat Seikkulan kuvauksellista olemusta, joka ei pääse kunnolla oikeuksiinsa teatterin lavalla.[26]
Seikkulan elokuvaroolit olivat usein erilaisten vaikeuksien kanssa kamppailevia naisia, jotka yleensä myös selvisivät vastoinkäymisistään. Hänen roolihahmonsa edustivat hiljaista sinnikkyyttä ja useimmiten myös korkeaa moraalia. Vaikka Seikkula esitti filmeissä myös varakkaita talon tyttäriä, hänet miellettiin työväenluokan edustajaksi.Juurakon Huldan nimiosassa Seikkula oli osaltaan luomassa esikuvaa itsenäisestä suomalaisesta naisesta.[27]
Vuosisadan puolenvälin jälkeen Seikkula teki elokuvarooleja harvakseltaan, ja ne olivat aiempaa useammin sivuosia. Hän palasi valkokankaille vuonna 1951 maalaiskuvauksessaPitkäjärveläiset. Nimirooli hänellä oli kahdessa Helena-sarjan elokuvassa:…ja Helena soittaa (1952) sekäPää pystyyn Helena (1957). Suomalaisen elokuvatuotannon hiipuessa 1960-luvulla Seikkula teki vielä satunnaisia sivurooleja elokuvissa, joiden päätehtävissä oli uusia neitseellisiä tähtiä kutenPirkko Mannola jaAnneli Sauli.
Television syrjäytettyä studiokauden elokuvan ikääntyvälle naisnäyttelijälle ei enää ollut töitä tarjolla. Poikkeuksena oli Valman rooliRauni Mollbergin elokuvassaAika hyvä ihmiseksi (1977), josta Seikkula palkittiinJussi-patsaalla. Hänen alkoholisoitunutta aviomiestään esittänyt puoliso Toivo Mäkelä sai niin ikään sivuosa-Jussin suorituksestaan.[13]
Vuonna 1981 Seikkulalla oli sivuosa kolmiosaisessa nuortensarjassaIris Klewe. Vuosina 1995 ja 1996 hän näytteli rouva Brunbergiä suositussaKotikatu-televisiosarjassa.
Irma Seikkula avioitui kollegansaToivo Mäkelän kanssa keväällä 1944. Pariskunta oli tavannut Kotkassa: ”Kumpikaan ei edes kosinut, oli sota-aika. – – ilman sen kummempia keskusteluja me piipahdimme seurakuntakansliaan – – vihittäväksi”, Seikkula valotti avioliittoon johtaneita tapahtumia. Topilla kun sattui olemaan päivän loma.[25] Pariskunnalle syntyi kolme lasta:Juha (1944),Maarita (1945) ja Markku Mäkelä (1949).[8] Alkuun Tampereella asunut perhe muutti takaisin Helsinkiin 1952. Seikkula jäi leskeksi huhtikuussa 1979. Hän asui Itä-HelsinginVuosaaressa lähes puoli vuosisataa.[28]
Työtoverit luonnehtivat Seikkulaa kiltiksi, hiljaiseksi ja vaatimattomaksi. Hän ei tehnyt numeroa itsestään eikä työstään. ”Olen aina ollut enemmän syrjäänvetäytyvä kuin seurallinen luonne. Nautin rauhasta”, Seikkula kertoi vuonna 1994.[15]
Irma Seikkula kuoli 87-vuotiaanaMyllypuron sairaalassa Helsingissä 8. heinäkuuta 2001. Irma Seikkula ja Toivo Mäkelä on haudattu HelsinkiinMalmin hautausmaalle.[huom 1]
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1937 | Juha | Marja |
| Juurakon Hulda | Hulda Juurakko | |
| 1938 | Markan tähden | Ritva Majuri, ”Miina” |
| 1939 | Avoveteen | Elsa |
| Rikas tyttö | Irja Rantanen | |
| 1940 | Jumalan myrsky | Hanna Niskala |
| 1941 | Viimeinen vieras | yksityissihteeri Ane Arvila |
| 1942 | Varaventtiili | Rauha Tuomikoski, opettajatar |
| Synnin puumerkki | Stiina Berg | |
| Yli rajan | Eliisa Raaska | |
| 1943 | Miehen kunnia | Virve Vainio aikuisena |
| Keinumorsian | Aliina Horha, o.s. Jarvala | |
| 1947 | Pimeänpirtin hävitys | Leni / Hanni |
| 1951 | Pitkäjärveläiset | Liisa, Mikon vaimo |
| 1952 | …ja Helena soittaa | Helena Junkkeri |
| 1953 | Kolmiapila | lastenkodin johtajatar |
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1955 | Villi Pohjola | ilotyttö |
| 1957 | Pää pystyyn Helena | Helena Junkkeri |
| Miriam | Britta Allnes | |
| Kuriton sukupolvi | rouva Varavaara | |
| 1960 | Opettajatar seikkailee | maisteri Tyynelä |
| 1961 | Pikku Pietarin piha | kellomestarin vaimo |
| Kultainen vasikka | Anna Aaltonen | |
| 1962 | Älä nuolase... | rouva Koivu |
| Vaarallista vapautta | Anna, Erkin vaimo | |
| 1963 | Totuus on armoton | rouva Huhtakallio |
| 1967 | Työmiehen päiväkirja | Hilda, Ritvan enon vaimo |
| 1968 | Punahilkka | asuntolan johtajatar |
| 1969 | Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut | kansakoulunopettaja |
| 1975 | Kuolleista herännyt | Pinturin emäntä |
| 1977 | Aika hyvä ihmiseksi | rouva Valma Hurme |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
