Intiaanit ovat niitäAmerikan alkuperäiskansoja, joiden esi-isät saapuivat Amerikkaanjääkauden aikana AasiastaBeringinsalmen yli useassa muuttoaallossa.[1]
Etnologisesti ei ole olemassa mitään tekijää, joka yhdistäisi kaikki intiaaniväestöt: Intiaanienalkuperäisissä kielissä, kulttuureissa, yhteiskuntajärjestelmissä, elinkeinoissa ja uskonnoissa oli suuria eroja. Amerikan mantereella oli enneneurooppalaisten tuloa sekä keskitetysti hallittuja imperiumeja että vaeltavienmetsästäjä-keräilijöiden pienyhteisöjä. Useimmat intiaaniheimot kuitenkin elivät eurooppalaisten saapuessa kivikautta.[2] Sellaiset teknologiset keksinnöt, kutenrauta ja vetoeläimet, ilmaantuivat kuitenkin kaikkialle Amerikkaan vasta eurooppalaisten myötä.
Eurooppalaisten tulo Amerikan mantereelle osoittautui intiaaneille tuhoisaksi. Aluksi kaupankäyntiin perustuneet suhteet muuttuivat vihamielisiksi ja eurooppalaiset alistivat sotilaallisesti monia intiaaniyhteiskuntia. Suurimman katastrofin aiheuttivat eurooppalaisten mukana tulleet tautiepidemiat, joita vastaan intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä. Monia intiaanikansoja ja -heimoja hävisi kokonaan, ja kaikkialla Amerikassa useiden intiaanien elämää leimaavat yhä syrjäytyminen ja köyhyys.
Intiaani-nimitys juontaaKristoffer Kolumbukselta, jokaKaribian saarille saapuessaan vuonna 1492 uskoi tulleensaIntiaan ja alkoi kutsua alkuasukkaita nimelläindios, 'intialaiset'. Suomen kieleen sana on luultavasti lainattu ruotsin sanastaindian. Pohjois-Amerikassa sananIndian rinnalle on 1960-luvulta alkaen otettu muitankin nimityksiä, ja jotkut pitävätIndian-sanaa epäkorrektina. Suomen kielenintiaani-sanalla eiKielikelloon kirjoittaneen dosentti Riku Hämäläisen mukaan ole loukkaavia tai kielteisiä merkityksiä, vaan sana on neutraali yleisnimitys, jolle ei ole olemassa yhtä toimivaa vaihtoehtoa.[3]
Ensimmäisen intiaaniryhmän uskotaan kulkeneenSiperian jaAlaskan välillä sijaitsevanBeringinsalmen läpi vähintään14 000 vuotta sitten. Yleisimmin käytetyn teorian mukaan nämä ihmiset levittäytyivät Alaskasta Amerikan muihin osiin ”jääkäytävää” pitkin, joka syntyiKordillieerien jaLaurentianin jäätikköjen repeydyttyä irti toisistaan.[4] Toinen muuttoaalto seurasi noin vuonna 11 500 eaa. Osa tutkijoista uskoo intiaanien tulleen Siperiasta maasiltaa pitkin ja meloneen sen jälkeen etelään jäätöntä rannikkoa myötäillen. Merinisäkkäiden nahoilla päällystetyt puurunkoiset veneet olivat varsin merikelpoisia ja saattoivat kantaa painavankin lastin. NämäPohjois-Amerikkaan saapuneet ensimmäiset ihmisryhmät tunnetaanpaleointiaanien yhteisnimellä, ja heidän jäljiltään muotoutui nuolenkärkien yhdenmukaisuuteen perustunutClovis-kulttuuri.[5]
Paleointiaanien jälkeen saapunut kolmas suurempi maahanmuuttajien joukko luokitellaanna-dene-intiaaneiksi. He olivatathabascankielisiä kansoja, joihin lukeutuivatapaššit janavajot.[6]
DNA-tutkimusten mukaan intiaanienperimästä noin kaksi kolmasosaa on tullut itäaasialaisilta. Yksi kolmasosa on tullut muinaiselta pohjoiseuraasialaiselta väestöltä, joka on sittemminkadonnut risteydyttyään muihin väestöihin. Tämä väestö antoi geenejään myös eurooppalaisille, minkä seurauksena intiaanien ja eurooppalaisten välillä on havaittu geneettinen yhteys.[7] Erään vanhemman teorian mukaan osa ensin saapuneiden intiaanien esi-isistä saattoi olla Euroopan lounaisia rannikkoalueita asuttaneitasolutrealaisia, jotka tulivat AmerikkaanRanskasta jaEspanjasta jään reunaa kulkevaa Atlantista reittiä pitkin.[8] Monet kiistellyt arkeologiset löydöt viittaavat vahvasti siihen, että Amerikassa on saattanut asua ihmisiä jo noin 40 000–20 000 vuotta sitten. Jotkut tutkijat ovat löytäneet varhaisimpien amerikkalaisten populaatioiden yhteyksiäAustralian jaMelanesian alkuasukkaisiin.[9] Vanhimmat luurankolöydöt ovat noin 10 000 vuotta vanhoja.[8]
UusienDNA-kartoitusten odotetaan tarkentavan ihmisen leviämishistoriaa myös Amerikan mantereella. Eräät alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ovat kuitenkin ilmaisseet epäluulonsa näitä tutkimuksia kohtaan, koska niiden pelätään vaarantavan kansojen omat alkuperäkertomukset.[10]
Arviot intiaanien määrästä ennenKolumbusta eroavat toisistaan paljon, ja varhaisten tutkijoiden luvut ovat hyvin summittaisia. Vasta vuonna 1928 saatiin ensimmäinen tarkka arvio. TuolloinSmithsonian-instituutinetnografiJames Mooney kävi läpi siirtomaiden aikaisia asiakirjoja ja tuli siihen lopputulokseen, että Pohjois-Amerikassa asui vuonna 1491 noin 1,15 miljoonaa intiaania.[11] Myöhemmät tutkijat ovat kuitenkin arvioineet, että yksinomaan Keski-Meksikossa jaasteekkien valtakunnassa asui noin 25 miljoonaa intiaania Kolumbuksen aikoihin. Tämän väitteen mukaan Keski-Meksiko oli maailman tiheimmin asuttu alue.Brasilian alueella uskotaan eläneen noin 5–12 miljoonaa intiaania samalla aikakaudella.[12]
AntropologiHenry F. Dobynsin tutkimustulokset antoivat Amerikan intiaaniväestön määräksi 1400-luvun lopulla 90–110 miljoonaa eli noin viidesosa koko maailman väestöstä.[13]
1600-luvun puoleenväliin mennessä yli 80 prosenttia intiaaneista on arveltu kuolleen eurooppalaisten tuomiin tartuntatauteihin.[13] Intiaanien lukumäärää vähensi tautien lisäksi se, että eurooppalaiset kohdistivat heihinkansanmurhan määritelmän täyttäviä toimenpiteitä, kuten joukkomurhia, raskasta pakkotyötä, nälkiinnyttämistä, pakkosiirtoja karuihin reservaatteihin ja lasten siirtoja valkoisiin perheisiin.[14]
Pohjois-Amerikan luoteisrannikon kulttuuriin kuulunuttoteemipaalu
Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuuri ja yhteiskunta vaihtelivat huomattavasti alueesta toiseen. Monet intiaanikansat asuivat hajallaan ja metsästivät, kalastivat sekä keräsivät hyötykasveja. Jotkut omaksuivat maanviljelyn ja asuivat suurissa linnoitetuissa kylissä. Asutus oli tiheintä seuduilla, joissa maanviljely tai kalastus olivat pääelinkeinoja. Merkittäviä maata viljelleitä Pohjois-Amerikan kulttuureja olivat Lounais-Yhdysvaltainpueblointiaanien kulttuuri,Isojenjärvien idänpuoleisen alueenirokeesiliitto ja jo ennen eurooppalaisten tuloa hävinnytMississippin jokialueen itäisen metsämaankummunrakentajien perinne. Pitkälle kehittyneitä päällikköjohtoisia heimoja oli myös luoteisella alueella sekäKaliforniassa.Preeriaintiaanien kulttuuri syntyi lopullisessa muodossaan vasta eurooppalaisten mukana tulleiden hevosten myötävaikutuksella. 1000-luvun alussa tapahtuneet suuret kansainvaellukset saivat intiaanit etsimään uusia asuinmaita kaukaisiltakin alueilta. OsaGreat Basinin intiaaneista siirtyi etelään ja heistä tuliasteekeita.Apaššit janavajot vaelsivat KanadastaNew Mexicoon asti.[15].
Yhteistä kaikille Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureille on jumalkäsitys ”suuresta hengestä”, joka maailman luotuaan ei enää puutu ihmisten kohtaloihin.Aurinko,kuu jatähdet olivat tärkeitä jumaluuksia. Myös kaikkeen epätavalliseen kuten ennennäkemättömiin eläimiin, uskottiin liittyvän yliluonnollista voimaa. Lähes kaikki intiaanit tunsivat suojelushengen, joka oli joillekin henkilökohtainen ja joillekin yhteinen. Yhteys henkien maailmaan kulki tietäjien välityksellä. Laajoilla alueilla intiaanit pelkäsivät vainajien henkiä.[16]
Eurooppalaisten tulo Amerikkaan hävitti suurimman osan intiaanikulttuureista. Sotien ja tautien jäljiltä voimansa menettäneet intiaanit joutuivat muuttamaan alkuperäisiltä asuinsijoiltaan mantereen itäosista länteen Yhdysvaltain hallituksen määräyksestä. 1900-luvulla intiaanien määrä alkoi hiljalleen kasvaa ja kulttuuri jossain määrin elpyä.[17]
NykyisenCiudad de Méxicon alueella kehittyi noin 1800–1200 ennen ajanlaskun alkua Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuureja kehittyneempi ja monimuotoisempi kulttuuri, jonka kehitystyöhön osallistui useita kansoja. Suuri merkitys tälleolmeekkien korkeakulttuurin synnylle olimaissin viljelyn kehittyminen. Maissi antoi suuren sadon suhteellisen vähällä työllä ja teki mahdolliseksi suuremman väestötiheyden saavuttamisen.[18]
Kehitys johti monien voimakkaiden sivilisaatioiden syntyyn. Eräs tällainen oliTeotihuacán, joka perustettiin arviolta 100 vuotta eaa. Ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana Teotihuacánin kulttuuri saavutti kukoistuskautensa huipun. Olmeekit ja muut mesoamerikkalaiset yhteiskunnat olivat edelläkävijöitämatematiikassa jatähtitieteessä sekä kehittivät myöhemmillä kansoille periytyneen kuvakirjoituksen. Mesoamerikkalaiset keksivät myös useita erilaisia kirjoitustapoja ja loivat 365-päiväisenkalenterin, joka oli tarkempi kuin eurooppalaiset aikalaisversiot.[19]
Näköala Teotihuacánin kuolleitten kadulle.
Teotihuacán valtapiiri ulottui suureen osaan Keski-Meksikoa, kunnes se kukistettiin 700-luvulla.[20] Myöhemmin kaikki alueen kansat omaksuivat Teotihuacánissa syntyneet uskonnolliset tavat. Kulttiin kuuluivat jättimäiset, palvontapaikkoina toimineetpyramidit. Kulttuurin käsiteollisuustuotteet levisivät laajalle, muun muassasapoteekeille, jotka elivät eteläisessä Meksikossa nykyisenOaxacan maakunnan alueella. Sapoteekkien teknisestä taidosta, arkkitehtuurista ja taitavasta metallien käsittelystä on todisteena heidän pyhä kaupunkinsa 26 000 neliökilometriä laajuinenMonte Albán.[21] 900-luvun aikanamisteekit valloittivat Monte Albánin ja idemmässä sijainneenMitlan, josta tuli myöhemmin sapoteekkien tärkein seremoniakeskus.[22]
Vuoden 1000 paikkeilla pohjoisestaMeksikoon tunkeutuneettolteekit valtasivat alueen. Raakalaisina pidetyt tolteekit uhrasivat sotavankeja ja loivat voimakkaan poliittisen järjestelmän. Heidän pääkaupunkinsa oliTula. Tolteekit tulivat kuitenkin uusien valloittajien myötä syrjäytetyksi ja ajetuksiJukatanin niemimaalle, minne he perustivat uuden Tulan kaupunginmayojen pääkaupunkiinChichén Itzáan.[23]
Asteekit olivat viimeinen kansa, joka otti vallan keskisessä Meksikossa ennenespanjalaistenkonkistadorien tuloa. Aluksi halveksitut ja syrjityt maanviljelijäasteekit rakensivatTexcocojärven soiselle saarelle pääkaupunkinsaTenochtitlánin, jonka raunioille rakennettiin myöhemminCiudad de México. Vuoden 1200 tienoilla asteekit suorittivat jättimäisen valloituksen, joka varmisti heille suurimman vallan alueella ajalla ennen espanjalaisia. Vuoden 1520 tienoilla espanjalaiset kukistivat asteekit muutamassa vuodessa muiden intiaanikansojen avulla.[24]
Mayat asuivat alun perinGuatemalan pohjoisosassa, joka nykyisin on sademetsää. He kehittivät korkeimman kulttuurin, mikä Amerikan intiaaneilla on koskaan ollut.Mayakalenterin mukaan heidän kulttuurinsa huippu saavutettiin vuonna 790. Merkinnät loppuivat kokonaan vuoteen 909. Tuona aikana heidän miljooniin asukkaisiin kasvanut yhteiskuntansa romahti. Tuhoutumiseen syytä etsitään ylikansoittumisesta ja sen aiheuttamasta nälästä ja janosta, jotka tappoivat miljoonia.[25]
Loput mayat jättivät kaupunkinsa ja muuttivatJukatanin niemimaalle, jossa heidän kulttuurinsa koki uuden kukoistuksen. 1100-luvulla mayat saivat kulttuurivaikutteitatolteekeilta. 1400-luvulla tämä kulttuurialue järkkyi sisäisten ristiriitaisuuksien vaikutuksesta ja oli jo hajaantumistilassa espanjalaisten saapuessa.[23]
Andien ylängöillä jaEtelä-Amerikan luoteisilla rannikkoalueilla kehittyneitä kulttuureja kutsutaan perulaisiksi, vaikka ne eivät rajoittuneetkaan nykyisenPerun alueeseen. Noilla alueille kehittyiMeksikon jaKeski-Amerikan kulttuureja vastaavia korkeakulttuureita.Inkat olivat valtakunnan hallitseva luokka. He valvoivat alistamiensa kansojen etua ja ottivat huomioon näiden omat kulttuurilliset lähtökohtansa.[26]
Alueen korkeakulttuurit kehittyivät alkujaan paikallisina ylänköjen jokilaaksoissa ja rannikolla, jossa viljely perustuikeinokasteluun. Viljelykasveja olivat muun muassamaissi japeruna sekäpuuvilla, joka toimi korkeatasoisen kudonnan aineksena.Laamaa käytettiin vetojuhtana jaalpakasta saatiin villaa.[26]
Alueen kulttuureista erotetaan erilaisia ja toisiaan seuraavia intiaanikulttuureja. Näistä kolmella (Chavín,Tihuanaco jaInka) on ollut suurempiluokkainen vaikutus. Chavín-kulttuuri sai nimensäChavín de Huántarista,Urumbalaakson keskuksesta.Tihuanacon keskuspaikka sijaitsiTiticaca-järvellä. Inkat olivat aluksi pieni heimo Titicaca-järven tienoilla. 1400-luvulla heistä kehittyi suurin ja lyhytikäisinAndeilla vaikuttanut valtakunta. Inkojen pääkaupunki oliCusco.[27]
Etelä-Amerikan intiaanit asuvat nykyään pääasiassa mantereen sisäosien vaikeakulkuisilla alueilla. Suuret määrät Keski- ja Etelä-Amerikan intiaaneja on sekoittunut eurooppalaiseen väestöön. Näitä jälkeläisiä nimitetäänmestitseiksi.[28]
Boliviassa jaPerussa intiaanit muodostavat suurimman väestönosan.Paraguayssa intiaanikieliguarani on maan toinen virallinen kieli.Guatemalassamayat muodostavat noin 45 % väestöstä, mutta heidän puhumillaan noin 20 kielellä ei ole virallista asemaa.Belizessä noin 40 prosentilla väestöstä on intiaanialkuperä ja 12 % on täysverisiä mayoja.[30]
NykyisestäMeksikon väestöstä 60 prosenttia on puoliverisiä mestitsejä ja 30 prosenttia täysverisiä tai perimältään suurelta osin intiaaneja.Chiapasin jaOaxacan osavaltioiden sekäJukatanin niemimaan keskiosan väestöstä valtaosa on intiaaneja. Meksikon intiaanit ovat sekä aiemmin mainittujen korkeakulttuurikansojen jälkeläisiä jaapaššien sekäyuma- japima-kansojen sukulaisia. Suurimpia kansoja ovatnahuat,purépechat jamisteekit. Huicholet eliwixarikat elävät keskisessä Meksikossa.Chihuahuassa elävättarahumarat jaSonorassayaquit sekäserit. Vaikka monet meksikolaiset ovat ylpeitä intiaanijuuristaan, alkuperäiskansat kärsivät silti rasismista ja syrjinnästä. Intiaanien elämäntavalla ja kulttuurilla ei ole tunnustettua asemaa.[31]
Brasilian intiaanit koostuvat lukuisista eristyksissä eläneistä ryhmistä. Perinteisesti intiaanit ovat yhä pääasiassa metsästäjiä, kalastajia sekä keräilijöitä, ja jotkut kansat ovat oppineet maanviljelyn taidon. Monet ennen eurooppalaisten saapumista eläneet kansat ovat kuolleet sukupuuttoon, ja suuri osa väestöstä on sulautunut myöhemmin tulleisiin maahanmuuttajiin.[32] Brasiliassa asuvia intiaanikansoja ovat muun muassabaniwat,guaranit,kaiapót,mundurukut,terenat,ticunat jayanomamit.[33]
Vuonna 1988 Brasilian perustuslaki tunnusti virallisesti yli 200 heimoa, ja heidän elämänsä reservaateissa aiottiin hoitaa kuntoon seuraavan viiden vuoden aikana. Hanke eteni kuitenkin suunniteltua hitaammin. Hallituksen kyvyttömyys rajata alueita johti kasvaviin erimielisyyksiin, joita lisäsivät intiaanien mailta löydetyttimantti- jakultaesiintymät. Vuonna 2004Amnesty International puuttui asiaan ja tuomitsi hallituksen yritykset riistää intiaaneilta näiden saavuttamia oikeuksia. Karjatilallisten surmattua useita intiaanijohtajia maakiistojen seurauksena Brasilian presidenttiLuiz Inácio Lula da Silva joutui epäedulliseen valoon, koska hän oli luvannut järjestää Brasilian alkuperäisväestölle ”puolueettoman, demokraattisen ja yhtenäisen politiikan” kykenemättä pitämään lupaustaan.[34]
Vielä 1970-luvulla intiaaniasiain virastoBureau of Indian Affairs kannatti aktiivisesti intiaanien sulauttamispolitiikkaa valtavirran amerikkalaiseen kulttuuriin.[35] Nyttemmin tilanne on muuttunut ja monet intiaaniyhteisöt ovat muodostaneet paikallisia hallituksia, jotka vastaavat monista eri asioista kuten palo- ja pelastustoimista, luonnonvarojen käytöstä sekä lakien täytäntöönpanosta. Lisäksi monilla yhteisöillä on oma tuomioistuinjärjestelmänsä vastaamassa niistä tarpeista, jotka heidän paikallinen elämäntapansa vaatii. Tyydyttääkseen intiaanien asuntotarpeetliittovaltion kongressi on hyväksynyt erityisen asetuksen, (”Native American Housing and Self Determination Act”) vuonna 1996.[36]
Vuonna 1987Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, ettäliittovaltion tunnustamilla intiaaniheimoilla on oikeus harjoittaa vapaastirahapelitoimintaa. Vuotta myöhemmin kongressi sääti Indian Gaming Regulatory Actin, jossa mainitaan intiaanien oikeudet pyörittääkasinoita jabingosaleja. Nykyään rahapelien tarjoaminen onkin Yhdysvaltain intiaanien pääasiallinen elinkeino. Monet intiaanihallitukset pyörittävät pelikasinoita, ja monissa intiaaniyhteisöissä on niiden avulla pyritty myös rakentamaan monimuotoisempaa talousrakennetta. Erityisesti suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevat reservaatit, kutenpequotienMashantucketConnecticutissa, ovat hyötyneet tästä suuresti, ja kasinoista saaduilla tuloilla on parannettu heimon terveydenhuoltoa ja rakennettu oppilaitoksia.[37]
Jotkut intiaanikansat kieltäytyivät hyväksymästä kasinotoimintaa. Esimerkiksinavajot äänestivät pitkään kasinoja vastaan, kunnes muuttivat mielensä ja osallistuivat ensimmäisen kasinonsa avajaisiin marraskuussa 2008. Seuraavan vuoden aikana maailmanlaajuinen taantuma pienensi kasinoiden liikevaihtoa ja vuonna 2010Detroitissa toiminutchippewien Greektown-kasino ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.[38]
Viimeisten vuosikymmenten aikana intiaanien perinteiset uskonnollisetseremoniat ovat elpyneet. Lounaisalueen pueblojenrituaalit keräävät suuret osallistujajoukot ja eri puolilla maata pidettävätpow-wow-tilaisuudet keräävät yhteen satoja tanssijoita ja monilukuisen yleisön.[39] Pohjois-Amerikan intiaanien suurin uskonnollinen järjestö onAmerikan alkuperäiskansojen kirkko, jolla on noin 250 000 jäsentä.[40]
Vuonna 2010 Yhdysvalloissa oli 565liittovaltion tunnustamaa intiaaniheimoa tai -kansaa. Yhdysvallat tunnustaa näiden heimojen oikeudet itsehallintoon ja tukee heidän heimollista itsemääräämisoikeuttaan. Heidän itsehallinnolliset rajoitukseksensa ovat samoja kuin ne ovat Yhdysvaltainosavaltioilla, kuten sodasta päättäminen, ulkopoliittiset suhteet tai oikeus painaa rahaa. Tälläkin hetkellä yli sata intiaaniryhmää hakee virallista tunnustusta Yhdysvaltain liittovaltiolta. Liittovaltion tunnustamien territorioiden lisäksi joillakin heimoilla on yksittäisten osavaltioiden tunnustama asema, joiden oikeudet hieman vaihtelevat osavaltiosta riippuen.[41]
Vuosien varrella koetut sotatappiot, elämäntaso reservaateissa, kulttuurilliset sulautumisyritykset, perinteisten kansallisten kielten ja kulttuurien kieltäminen ovat vaikuttaneet intiaanien henkiseen ja ruumiilliseen terveyteen. Nykyaikana monet intiaanit kärsivät köyhyydestä, alkoholismista, sydänvaivoista jadiabeteksesta.Itsemurhatilastossa heidän määränsä ylittää selvästi kansallisen keskiarvon.[42]
Kanadassa intiaanikansoja, joilla on tunnustettu asema, kutsutaan nimelläFirst Nations (”ensimmäiset kansat”). 1960-luvulle saakka intiaaneja yritettiin sulauttaa kanadalaiseen valtakulttuuriin, kunnes seuraava vuosikymmen muutti käytäntöä. Tuolloin Kanadan intiaanien kansallinen veljesjärjestö (NIB) ehdotti Amerikkojen ulkopuolelle yltävää kansainvälisestä järjestöä, joka pyrkisi alkuperäiskansojen aseman parantamiseen YK:n välityksellä. Monivaiheisten valmistelujen jälkeen järjestö loi yhteydetAustralian jaUuden-Seelannin alkuasukkaisiin sekäsaamelaisiin.[44]
Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku: Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
Fagan, Brian: Pitkä kesä, ihmiskunnan historia ja ilmastonmuutos. (The long Summer) Suomentanut Osmo Saarinen. Jyväskylä: Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7595-9
Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9
Hämäläinen, Riku: Miten puhua intiaaneista? Kielikello 3/2020. https://www.kielikello.fi/-/miten-puhua-intiaaneista-
Hämäläinen, Riku (toim.): Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnot: Kirjoituksia perinteistä, muutoksesta ja jatkuvuudesta. (Tietolipas 204) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-594-7
Mann, Charles: 1491, Amerikka ennen Kolumbusta. (1491) Helsinki: Into kustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-264-076-5
Meltzer, David J.: First Peoples in a New World. Univ of California Press, 2009. ISBN 978-0-520-26799-2(englanniksi)
Pakkasvirta, Jussi & Teuvainen, Teivo: Kenen Amerikka: 500 vuotta Latinalaisen Amerikan valloitusta. Jyväskylä: Gummerus, 1992. ISBN 951-717-788-7
Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 605) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3
Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Fact on file Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9(englanniksi)
↑Reich, David: Keitä olemme ja miten päädyimme tähän: muinais-DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede, s. 106–108. Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2018. ISBN 978-952-5697-92-6
↑Saliba, John A.: Uusien uskontojen käskirja, s. 290–291. (Partridge, Christopher (toim.)) Helsinki: Kirjapaja, 2006 (alkuteos 2004). ISBN 951-607-327-1
