Ilmarinen eliseppä taiseppo Ilmarinen onsuomalaisten kansanrunojen seppäsankari, yksiKalevalan päähenkilöistä, alkuperäinen taivaanjumala ja yksikalevanpojista.[1][2]
Iro-neito synnytti Ilmarisen yöllä, ja jo päivällä Ilmarinen teki itselleensepän pajan. Ilmarinen takoi maailman alussataivaankantta niin taidokkaasti, etteivät hänen työskennellessään näkyneet pihtien pitämät, eivätkä tuntuneet vasaran iskut. Ilmarisen kädenjälkeä ovat myösrevontulet sekäaamu- ja iltaruskon värit. Myösraudan keksiminen jaalkutulen iskeminen ovat kansantarujen mukaan Ilmarisen saavutuksia.
Raudan käytön yleistymisellä oli suuri vaikutusitämerensuomalaisten kansojen mytologiaan, ja kansanperinteessäkin Ilmarisesta tuli Seppo tai "takoja iän ikuinen" vasta raudan käyttöönoton jälkeen.[3] Tätä ennenIlmari oli todennäköisesti taivaanjumala ja ukkosenjumala. Hänen nimensä lainattiin myösudmurtin kieleenudmurttien taivaanjumalalle muodossaInmar, ja se esiintyy joskus myössaamen kielessäselvennä tuulenjumalana muodossaIlmaris ja mahdollisesti myös ukkosenjumalana muodossaIlmaričče.[4]
Ilmarinen onKalevalan seppäsankari, ”takoja iänikuinen”. Hän asuuVäinölässä.Kalevalassa hän takoo monia esineitä, kutensammon jaKultaisen naisen, ja hän yrittää myös takoa uudenAuringon jaKuun. Alkujaan Ilmarinen lienee ollutjumala, joka on myöhemmissä runoissa muuttunut kuolevaiseksi. MyösKalevalassa Ilmarisen mainitaan olleen mukanakosmisessa luomisessa, takomalla taivaankantta ja asettamalla taivaankappaleita:
Tuli vanha Väinämöinen, ovelle asetteleikse.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on seppo veikkoseni!
Mitä paukutat pajassa, ajan kaiken kalkuttelet?"
Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kuuta kullaista kuvoan, hope'ista aurinkoa
tuonne taivahan laelle, päälle kuuen kirjokannen."
(Kalevala, Yhdeksäsviidettä runo)
Ilmarinen (Ilma, Ilmari, Ilmori, Ilmollinen) oli itämerensuomalaisten palvoma tuulen, sään ja ilman jumala. Hän oli myös mukanamaailman syntymässä.
Anna-Leena Siikalan mukaan Ilmarisenattribuutti ovatpalkeet. Palkeet liittyvät Ilmarisen asemaan tuulen jumalana, mutta toisaalta myös tämän rooliin kosmisena seppänä ja kulttuuriheeroksena. Itämerensuomalaisenkultaneito-runon joissakininkeriläisissä toisinnoissa Ilmarisen taontatyö ei onnistu, ennen kuin hän tarttuu palkeisiin orjien sijasta itse. Siikalan mukaan vastakohta korostaa Ilmarisen asemaa tuulen jumalana.[5]
Utsjoella tuulenjumalaBiegga-gallesista (suom.Tuuli-ukko) käytettiin myös nimeäIlmaris. 1600-luvulla Utsjoen saamelaiselta Anders Poulsenilta takavarikoidussanoitarummussa Ilmaris on kuvattu skandinaaviseenThoriin ja itämerensuomalaiseenUkkoon rinnastetunTiermes-ukkosenjumaluuden rinnalla, mutta tästä erillisenä hahmona.[5] Udmurttien Inmar-jumaluus on miespuolinen taivaan jumala, jota on verrattu Ilmariseen. Ilmarinen on saattanut samaistua myöhemmin palvottuun Ukkoon, mutta toisaalta saattoi myös muuttuasuomalaisessa tarustossa seppäsankariksi.
Hindulaisuuden sään ja sodan jumalanIndran nimi on tullut mahdollisesti suomalais-ugrilaisesta sanastaIlma taiIlmari.[6]