Ikaalisissa on käytössä entisen maalaiskunnanvaakuna. Sen on suunnitellutPentti Papunen, ja se on vahvistettu vuonna 1956. Myös kauppalan vuonna 1961 vahvistettu vaakuna oli Papusen käsialaa.[7]
Ikaalinen on tunnettuIkaalisten Kylpylästä, kansainvälisestä jokakesäisestäSata-Häme Soi -festivaalista, joka lopetettiin vuonna 2023 sekä aikoinaan menestyneestäIkaalisten Tarmo -pesäpallojoukkueesta. Ikaalinen on ollut ja on yhä koulutus-, kauppa- ja hallintopaikkakunta.
Ikaalisten keskustaajama sijaitsee niemessäKyrösjärven rannalla.
Ikaalisten keskustaajama eli entinen kirkonkylä ja kauppala, nykyinenVanhakauppalan kaupunginosa sijaitsee niemessäKyrösjärven rannalla. Kunnan alue ylettyy itä-länsi -suuntaisena molemmin puolin järven pohjoispään ympärille. Kyrösjärvi samoin kuin koko kunnan alue on osaKokemäenjoen vesistöä. Pääosa Ikaalisista kuuluu Kyrösjärven vesialueeseen, mutta eräät kunnan itäosan järvet laskevatNäsijärveen. Ikaalinen sijaitsee keskellä vanhaaYlä-Satakuntaa, ja se kuuluikin vuosisatojen ajan, aina 1990-luvulle saakka,Satakunnan maakuntaan jaTurun ja Porin lääniin. TällöinTampereen kasvavasta vaikutuksesta johtuen Ylä-Satakunnan kunnat tulivat osaksi Pirkanmaan maakuntaa jaHämeen lääniä. Alueen liikenne suuntautuu pääasiassa Tampereelle, ja seudulla puhutaanhämäläismurteiden ylä-satakuntalaista alamurretta. Ikaalisten naapurikunnista kaupunkeja ovat myös entiseen Suur-Ikaalisiin kuuluneet pohjoinenParkano ja läntinenKankaanpää. Muita suuria naapurikuntia ovat eteläinenHämeenkyrö ja itäinenYlöjärvi. Tampereelle on Ikaalisista matkaa runsaat 50 kilometriä.
Ikaalisten pohjoisosaan ulottuu Ylöjärven (entisenKurun) puoleltaSeitsemisen kansallispuisto. Kaupungin alueen korkein maastonkohta, liki 200 metrin korkeudella merenpinnasta, sijaitsee koillisosassa Juhtimäen kylässä. Ikaalisten eteläosaa hallitseeHämeenkankaan harjujakso, jonka korkein kohta on 188 metrin korkeuteen merenpinnasta ulottuva Vatulanharju. Harjujakso jatkuu länteen Kankaanpään ja itään Hämeenkyrön puolelle.
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
Vuoden 2017 lopussa Ikaalisissa oli 7 119 asukasta, joista 4 203 asuitaajamissa, 2 814 haja-asutusalueilla ja 102:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Ikaalisten taajama-aste on 59,9 %.[21] Ikaalisten taajamaväestö jakautuu kahden eri taajaman kesken:[22]
Ikaalisten vuonna 1858 perustettuepäitsenäinen kauppala sisältyy Ikaalisten maalaiskunnan lukuihin vuosina 1880–1940.[28]
Ikaalisten maalaiskunnan suurimmat asutuskeskittymät olivat kauppalaan välittömästi liittynyt kirkonkylä sekä Kilvakkalan ja Luhalahden kylät. Vuonna 1960 kirkonkylän ja kauppalan muodostamassataajamassa asui 1 486 henkeä, näistä kauppalan alueella vain 637 henkeä. Maalaiskunnan asutus jakaantui epätasaisesti ja keskittyi kuntaa hallitsevanKyrösjärven rantamille. Kunnan etelä- ja pohjoisreunat olivat hyvin harvaan asuttua, jopa erämaista metsäseutua. Pohjoisrajalla oli 170 neliökilometrin kokoinen Vahojärven kruununpuisto, josta tuli osa vuonna 1982 perustettuaSeitsemisen kansallispuistoa.[25]
Vuoden 1970 taajamarajauksen mukaan Ikaalisten maalaiskunnassa oli kaksi taajamaa: keskustaajama (1 864 asukasta, josta 721 kauppalassa) jaKilvakkala (373 asukasta).[29]
Ikaalinen oli alkujaan osaSastamalan pitäjää, jonka ydinalue oliKarkussaKokemäenjoen varrella. Keskiajalla Ikaalinen kuuluiHämeenkyröön, mutta erosi siitä vuonna 1641kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen määräyksellä.Jämijärvi puolestaan erosi Ikaalisista vuonna 1908.Ikaalisten kauppala perustettiin vuonna 1858 Suomen ensimmäisenä kauppalana, mutta se oli koko historiansa ajanepäitsenäinen ja taloudellisesti riippuvainen sitä vauraammasta maalaiskunnasta. Maalaiskunta verotti myös kauppalan asukkaat, mutta myönsi kauppalalle vuosittain huomattavat avustukset muun muassa kunnallisteknisiin töihin. Samoin kauppalan asukkailla oli äänioikeus myös maalaiskunnan kunnallisvaaleissa.[25]
Ikaalisten maalaiskunnan elinkeinorakenne pysyi alkutuotantovaltaisena, minkä vuoksi kunnan väkiluku oli laskusuuntainen vuosikymmenien ajan. Maalaiskunnan väestö väheni 1950-luvulta lähtien vuosittain liki sadalla henkilöllä varsinkinTampereen ja sen voimakkaasti kasvaneiden lähialueiden vetovoiman vuoksi. Vuoden 1960väestönlaskennan mukaan vain 13 prosenttia Ikaalisten mlk:n asukkaista sai toimeentulonsa teollisuudesta ja rakennustoiminnasta ja yhdeksän prosenttia palveluelinkeinoista. Kunnan halki kulki Tampereen jaVaasan välinenvaltatie 3, joka rakennettiin uudelleen 1950-luvun lopulla. Kunnan luoteisrajaa sivusi vuonna 1938 liikenteelle avattuPori–Haapamäki-rata ja vuonna 1971 valmistui maalaiskunnan itäosan halki kulkevaTampere–Seinäjoki-rata, mutta kummallakaan rautatiellä ei ollut käytännössä merkitystä kunnan omien liikenneolojen kannalta. Luonnonkaunis ympäristö houkutteli Ikaalisiin kuitenkin runsaasti kesänviettäjiä ja vuonna 1965 aloitti toimintansa nykyinenIkaalisten kylpylä.[25]
Ikaalisten maalaiskunnan suurimmat asutuskeskittymät olivat kauppalaan välittömästi liittynyt kirkonkylä sekä Kilvakkalan ja Luhalahden kylät. Vuonna 1960 kirkonkylän ja kauppalan muodostamassataajamassa asui 1 486 henkeä, näistä kauppalan alueella vain 637 henkeä. Maalaiskunnan asutus jakaantui epätasaisesti ja keskittyi kuntaa hallitsevanKyrösjärven rantamille. Kunnan etelä- ja pohjoisreunat olivat hyvin harvaan asuttua, jopa erämaista metsäseutua. Pohjoisrajalla oli 170 neliökilometrin kokoinen Vahojärven kruununpuisto, josta tuli osa vuonna 1982 perustettuaSeitsemisen kansallispuistoa.[25]
Vuoden 1970 taajamarajauksen mukaan Ikaalisten maalaiskunnassa oli kaksi taajamaa: keskustaajama (1 864 asukasta, josta 721 kauppalassa) jaKilvakkala (373 asukasta).[30]
Eri puolilta Ikaalisten kaupunkia on tehty esinelöytöjä, jotka todistavat alueella olleen asutusta jokivikaudella. Pysyvä asutus on tullut Ikaalisiin paikannimistöstä päätellen etelästä, muinaisenSastamalan pitäjän ydinalueenKarkun ja Hämeenkyrön suunnasta. Perimätiedon mukaan Ikaalisista ja Parkanosta käytiin muinoin peninkulmien päässäKarkun kirkossa. Kyrösjärven vesistö ja Hämeenkangas olivat paljon käytettyjä kulkureittejä mahdollisesti jo toista tuhatta vuotta sitten. Jälkimmäistä pitkin kulki historiallinenKyrönkankaantieHämeestäPohjanmaalle. Vesillä liikkumisen perinteitä pitivät ylläkirkkoveneet 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka, ja yksi ikaalislainen kirkkovene on lahjoitettuSeurasaaren ulkomuseoonHelsinkiin.[25]
Ikaalinen itsenäistyi Hämeenkyröstä vuonna 1641 omaksi kirkkoherrakunnakseen, Ikaalisten Kyröksi. Tätä ennen Ikaalinen oli ollut Hämeenkyrön kappelina jo yli sadan vuoden ajan. Näin muodostuneeseen Ikaalisten pitäjään kuuluivat myös nykyiset Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kihniö, Parkano ja Honkajoki.[31] Ikaalisten ensimmäinen kirkko lienee rakennettu jo keskiajalla. Sen tilalle valmistui 1640-luvulla nykyisen pohjoisen hautausmaan alueella sijainnut toinen kirkko, jonka tiedetään olleen särmikkäällä kuoriosalla varustettupitkäkirkko. Kirkon eteläsivulla oli kaksi eteistä ja pohjoissivullasakaristo. Nykyinenkirkko rakennettiin vuosina 1799–1801.[25]
Suurina kuolonvuosina 1696–1697 kerrotaan Ikaalisissa kuolleen yli tuhat pitäjän asukasta, ja nälänhädän tuhoisia seurauksia lisäsi vähän myöhemmin puhjennutisoviha. Talven 1714 aikana sekä ruotsalaiset että venäläiset joukot kulkivat Ikaalisten kautta matkallaan Pohjanmaalle. Myöspikkuvihan aikana kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin sotajoukkoja liikkui Ikaalisten seudulla. Näiltä ajoilta on peräisin Suomen suurin rahakätkö, joka löytyi pellosta Vatsiaisten kylästä vuonna 1966. Löytö sisälsi 127 kappaletta ruotsalaisia ”vaskiplootuja” vuosilta 1711–1740, yhteispainoltaan yli 211 kg.[25]
1850-luvun lopulla Suomen taloudellinen kehitys kaipasi uusia kauppakeskuksia. Niinpä vuonna1858 erotettiin Ikaalisten kunnasta yksi suuri tilaIkaalisten kauppalaksi. Perustamiskirja allekirjoitettiin21. huhtikuuta 1858. Tuolloin perustettu kauppala käsitti vain sen alueen, jota nykyisin kutsutaan Wanhaksi kauppalaksi ja joka on nykyäänVanhakauppalan kaupunginosa. Alkuvaiheessa siellä oli vain muutamia kymmeniä asukkaita, jotka olivat pääosin hyvin toimeentulevia virkamiehiä ja muitaruotsinkielisiä säätyläisiä.[25] Ikaalinen oli Suomen vanhinkauppala, mutta se jäi myös pienimmäksi. Alueella ei ollut tarvetta talouskeskukselle, ja läheinen suurkaupunkiTampere vei väkeä. Ikaalinen ei kehittynyt juuri lainkaan; 1920-luvulla Ikaalisten kunnan väkiluku oli noin 12 500, mutta kauppalan hädin tuskin 250. Ikaalisten kauppalan asemaa haittasi myös se, että se erosi muista kauppaloista siinä, että se oliepäitsenäinen kauppala. Kauppalalla oli vain rajoitettu itsehallinto-oikeus.[32] Ikaalisten maalaiskunta verotti myös kauppalan asukkaat, joilla oli vastaavasti äänioikeus kunnallisvaaleissa sekä kauppalassa että maalaiskunnassa. Kauppalan omat verotulot olivat hyvin vähäiset, joten maalaiskunta myönsi vuosittain avustuksia mm. kunnallisteknisiin töihin. 1960-luvun lopulla Ikaalinen oli ainoa suomenkielinen kauppala, jonka valtuustossa porvaripuolueilla oli 3/4 enemmistö. Ikaalisten seurakunta käsitti sekä kauppalan että maalaiskunnan.[25]
Silti alueella oli myös taloudellista elämää. Ensimmäinen kylpylaitos paikkakunnalle perustettiin jo 1884, ja se sai oppikoulun 1902 ensimmäisenä maaseutupitäjänä koko Suomessa. Koulu oli vieläpä suomenkielinen. Ikaalisten yhteiskoulusta tuliyliopistoon johtava oppilaitos kuitenkin vasta 1930-luvun alussa.[25] Liikenneyhteydetkin paranivat, niinpä kulkijamäärän kasvaessa entistä useammat poikkesivat Ikaalisten Kirkonkylään Kyrösjärven rannalle. Nykyäänkinkolmostien vilkas Tampere–Vaasa-osuus kulkee aivan kaupungin ohitse.Rautatietäkin haviteltiin, sekä 1800-luvun lopulla että 1950-luvulla oli toiveissa saadaPohjanmaan rata kulkemaan Kyrösjärven länsirantaa maantien tavoin, mutta näin ei käynyt. Uuden Pohjanmaan radanTampere–Seinäjoki-rataosuus viilettää Ikaalisten harvaväkisen itäosan halki, kaukana keskustasta, ja sen ainoa Ikaalisten alueella sijaitseva liikennepaikkaSisätön rautatieasema toimii yksinomaanjunakohtauspaikkana. Liikenneyhteyksissä pohjoinen naapurikaupunkiParkano onkin vetänyt selvästi pitemmän korren. Vuonna 1938 valmistunutHaapamäki–Pori-rata sivuaa Ikaalisten luoteisrajaa, mutta sen merkitys oli Ikaalisten kannalta alusta lähtien hyvin vähäinen. Tällä jo vuosia sitten yleisestä käytöstä poistetulla rataosalla kulkee enää vain satunnaisesti sotilasjunia Parkanon jaNiinisalon välillä. Pitkään jatkunuthöyrylaivaliikenne Kyrösjärvellä loppui 1940-luvun lopulla.[25]
Sisällissodan aikana Ikaalisten kauppalasta muodostui yksi valkoisten tärkeimmistä tukikohdistaSatakunnan rintamalla, ja seudulla käytiin helmi–maaliskuun aikana kiivaitataisteluja.Kyröskosken suunnalta tulleetpunaiset yrittivät vallata kauppalan ja kirkonkylän. Kauppala oli jo joutumaisillaan saarroksiin, kunnes everstiErnst Linderin johtamat valkoiset saivat 10. maaliskuuta 1918 Ikaalisiin saapuneiden pohjalaisten apujoukkojen tukemina punaiset työnnetyiksi takaisin Hämeenkyrön puolelle ja sieltä kohtiTamperetta.[25]
Toisen maailmansodan jälkeen Ikaalisten kauppala alkoi yhä enemmän olla tarpeeton erikoisuus.kenen mukaan? Kun valtio alkoi vuoden 1960 jälkeen myöntää taas kaupunkioikeuksia kunnille ja kauppaloille, alettiin kaksois-Ikaalisissa hioa kuntaliitosta. Vuonna 1972 koko Ikaalisten kunta muutettiin itsenäiseksi kauppalaksi, joka sai vaakunakseen vanhan Ikaalisten maalaiskunnan vaakunan. Vanhan epäitsenäisen kauppalan väkiluku ennen yhdistymistä oli edelleen alle 800. Tätä loppuvaihetta kesti vain viisi vuotta, kun valtiovallan päätöksellä kaikista kauppaloista tuli kaupunkeja vuoden1977 alusta. Viimeisimpien 30 vuoden aikana Ikaalinen on vähitellen teollistunut ja sen elinkeinorakenne muuttunut palveluvaltaiseksi.
Ikaalisten kaupunginjohtajana toimii hallintotieteiden maisteriEeva Viitanen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on Marjo Heikkilä ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arto Ojakoski.[36] Kaupunginvaltuustossa on 27 paikkaa. Kaudella 2021–2025 suurimmat puolueet ovat keskusta ja perussuomalaiset, joilla molemmilla on seitsemän paikkaa.[6]
Syksyllä 2007 Ikaalinen jaParkano kävivät neuvotteluja kuntaliitoksesta, mutta neuvotteluissa ei saavutettu riittävää yksimielisyyttä hankkeen toteuttamiseksi. Ratkaisematta jääneet erimielisyydet koskivat muun muassa tulevan kaupungin nimeä sekä hallintoelinten sijoituspaikkaa. Vuonna 2009 Jämijärvi kutsui entisen Suur-Ikaalisten pitäjät mahdolliseen liitosselvityksen tekoon. Ikaalinen kuitenkin jättäytyi pois alkuvaiheissa. Parkano, Jämijärvi ja Kankaanpää jatkoivat selvitystä ja tekivät päätöksen vuonna 2012, ettei uutta kuntaa tullut. Ikaalisille tärkeää on 3-tien akselin suuntainen kuntayhteistyö, josta Hämeenkyrö on tärkein kumppaniehdokas.
Ikaalisissa onTampereen ammattikorkeakoulun Ikaalisten yksikkö, joka kouluttaa matkailualan, liiketalouden ja tietojenkäsittelyntradenomeja. Nuorisoasteen koulutus päättyi keväällä 2014, mutta tutkintoon johtava aikuiskoulutus jatkuu, samoin kehittämisyksikön toiminta. Samoissa tiloissa toimii myös ammatillista peruskoulutusta tarjoava oppilaitosIkaalisten kauppaoppilaitos, jossa voi opiskella liiketaloutta (merkonomi) ja tietojenkäsittelyä (datanomi).
Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos järjestää esinesuunnittelun ja valmistuksen (esimerkiksi erikoismetallityöt, soitinrakennus), tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelun ja valmistuksen, graafisen suunnittelun sekä ympäristön suunnittelun ja rakentamisen koulutusta. Siellä on myös maan ainut aseseppälinja. Kihniössä aiemmin toiminut lasialan koulutus siirtyi Ikaalisiin syksyllä 2014.
Ikaalisissa toimiiIkaalisten lukio, joka on vuodesta 2020 lähtien ollut osaSASKY-koulutuskuntayhtymää. Lukio sijaitsee samalla kampuksella Ikaalisten kauppaoppilaitoksen ja käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kanssa.[37]
Helsingistä Tampereen kautta Vaasaan kulkevavaltatie 3 menee Ikaalisten ohitse. Monet linja-autoyritykset menevät Ikaalisiin tai Ikaalisten kautta, esimerkiksiOnnibus menee Ikaalisten kautta reitillään Helsinki-Vaasa jaLänsilinjat liikennöi väliä Tampere-Ikaalinen.[40]
Ikaalisten alueella puhutun kielen perustana on yläsatakuntalainen murre, joka kuuluuhämäläismurteisiin. Ikaalisten murre kuuluu yläsatakuntalaisen murteen pohjoisryhmään, joka on lähellä eteläpohjalaisia murteita.[42]
Ikaalisissa järjestetään vuosittain Puistofilosofia-festivaali, joka on monipäiväinen ajattelun ja dialogin tapahtuma Ikaalisten Keskuspuistossa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010.[44][45]
↑abcdefghijklmnHannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.):Suomenmaa 2: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 193–204. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1968.
↑Väestölaskenta 1970 Osa IV: Taajamat 1960–1970. (Suomen virallinen tilasto VI C:104) Helsinki: Tilastokeskus, 1976. Julkaisun verkkoversio (PDF) Viitattu 10.4.2013.
↑Väestölaskenta 1970 Osa IV: Taajamat 1960–1970. (Suomen virallinen tilasto VI C:104) Helsinki: Tilastokeskus, 1976. Julkaisun verkkoversio (PDF) Viitattu 10.4.2013.
↑Jorma Vappula: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia II 1641-1721, Vammala 1999