Iggy Popia kutsutaan mediassa usein punkin kummisedäksi. Hänen johtamansaprotopunk-yhtyeenThe Stoogesin kolmea albumiaThe Stooges (1969),Fun House (1970) jaRaw Power (1973) pidetään merkittävinäpunkin kehitykselle. The Stoogesin lisäksi Iggy on menestynyt myös soolourallaan, joka on ollut musiikillisesti monipuolinen. Hän on levyttänyt urallaan useita erilaisia musiikkityylejä. Hänen kaksi ensimmäistä sooloalbumiaan,The Idiot (1977) jaLust for Life (1977) vaikuttivat suuresti post-punkin kehitykseen.[1]
James Newell Osterberg syntyi 21. huhtikuuta 1947 Muskegonissa Michiganissa. Hän kasvoi vanhempiensa kanssa asuntovaunualueella lähellä Ann Arboria, sen naapurikaupungissa Ypsilantissa.[2] Äitinsä Louella Osterbergin (o.s. Christensen) puolelta Iggy Pop onnorjalaista jatanskalaista syntyperää, ja isänsä puolelta hänellä on sekäirlantilaisia ettäenglantilaisia sukujuuria. Hänen isänsä oli adoptoitu amerikanruotsalaiseen perheeseen, mistä juontaa sukunimi Osterberg (alun perin Österberg).[1]
Iggy Pop innostui rock-musiikista jo varhaisessa iässä. Hän piti erityisesti englantilaisista rock-yhtyeistä kutenThe Beatles,The Kinks, jaRolling Stones, joiden kautta hän löysi myös bluesin. Hän perusti samantyylisen yhtyeen The Iguanasin 1960-luvun alussa[2] ja ryhtyi rumpaliksi. Häntä alettiin kutsua Iggyksi yhtyeensä nimen mukaan.[5] Keväällä 1965 The Iguanas -yhtye julkaisi singlen ”Mona”, joka on Iggy Popin ensimmäinen virallinen levytys.[6]
The Iguanasin hajottua Iggy liittyi rumpaliksi The Prime Movers -yhtyeeseen. Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1965 hän opiskeli antropologiaa Michiganin yliopistossa,[1] kunnes lopetti opiskelut kesken ja muutti Chicagoon The Prime Movers -yhtyeen kanssa.[2] Siellä hän otti soittotunteja Paul Butterfield Blues Bandin rumpalilta Sam Laylta. Iggy Pop ihaili kovasti näkemiään blues-muusikoita mutta katsoi lopulta, että olisi vain naurettavaa, jos hän yrittäisi kopioida näiden omaleimaista tyyliä.[1]
The Prime Movers -yhtye, jossa Iggy Pop soitti rumpuja.
Palattuaan takaisin Ann Arboriin hän päätti perustaa oman yhtyeen, kokeellisen rockbändin. Tällä kertaa Iggy jätti rummut taakseen ja ryhtyi yhtyeensä laulajaksi. Iggy Popin huomiota herättävä esiintyminen laulajana sai inspiraationsa, kun hän näkiThe Doors -yhtyeen laulajanJim Morrisonin Ann Arborissa vuonna 1967.[1] Samana vuonna hän yhdisti voimansa vanhan lukiotuttavansa, kitaristiRon Ashetonin kanssa, joka toi mukanaan rumpaliveljensäScott Ashetonin sekä basistiDave Alexanderin. Näin syntyi The Psychedelic Stooges.[1] Sen ensimmäinen esiintyminen oli vuonna 1968 Detroitin Grande Ballroomissa.[5]
Alkuaikoina yhtye kokeili ensin epätavanomaisia soittimia, kuten tyhjiä öljytynnyreitä, ennen kuin siirtyi perinteisempiin instrumentteihin – The Psychedelic Stooges nousi pian paikalliseksi sensaatioksi. Saatuaan vuonna 1968 levytyssopimuksenElektra Recordsilta se lyhensi nimensä muotoonThe Stooges.[2]
The Stooges kiersi keskilännen klubeja väsymättä ja sai mainetta villeistä, primitiivisistä esityksistään, joita monet pitivät myös vastenmielisinä. Erityisesti Iggyn lavakäytös herätti huomiota – Häntä pidetään yleensä ensimmäisenä artistina, joka harjoittistage divingia. Stage divingissä artisti hyppää lavaltayleisön päälle ja yleisö ottaa hänet käsillään vastaan.[7] Iggy Popin muita lavatempauksia oli muun muassa lasinsirujen päällä kieriskely sekä sukupuolielimensä näyttäminen yleisölle.[1][8]
The Stooges oli uransa alkuaikoina enemmän pahamaineinen kuin kuuluisa. Siitä huolimatta bändi sai vuonna 1968 levytyssopimuksen Elektra Recordsilta, kun levy-yhtiön kykyjenetsijäDanny Fields tuli Detroitiin katsomaanMC5-yhtyettä ja päätyi kiinnittämään myös sen lämmittelijän The Stoogesin.[8]
John Calen tuottama The Stoogesin debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1969. VaikkaThe Stooges -niminen albumi sai jonkin verran huomiota underground-lehdistössä, se ei juuri myynyt.[1] Albumi sisältää kuitenkin Iggy Popin uran tunnetuimpia kappaleita, kuten punkrockin klassikoksi nousseet”I Wanna Be Your Dog”-, ”No Fun”- ja ”1969” -kappaleet.[8] Yhtyeen toisen albuminFun Housen nauhoitusten aikana bändin jäsenet tutustuivat heroiiniin, ja se alkoi nopeasti vaatia veronsa. Vuonna 1970 ilmestynytFun House sai julkaisunsa aikaan lähinnä negatiivisia arvioita, mutta nyt sitä pidetään yleisesti yhtenä rockin mestariteoksista.[8][1] Yhtyeen ura ajautui kuitenkin vaikeuksiin pianFun Housen julkaisun jälkeen.[1]
ManageriDanny Fields hylkäsi yhtyeen väsyttyään jatkuvaan sekoiluun ja asioiden selvittelyyn. Lisäksi yhtyeen majatalo oli purkutuomion alla, rahaa ei tullut mistään ja yhtye kolaroi pakettiautonsa siltaan.[1] Noihin aikoihin Iggy myöskin väärensi shekkejä, mutta hänen vanhempansa korvasivat summan poikansa jäätyä kiinni. PianFun House -levyn ilmestymisen jälkeen Iggy erotti alkoholisoituneen basistinDave Alexanderin.[1] Vuoteen 1971 mennessä kokaiinin ja heroiinin kasvava käyttö aiheuttivat erimielisyyksiä bändin jäsenten kesken[5] ja Elektra Records pudotti The Stoogesin rosteristaan. Iggy Popin jatkuvat hengenvaaralliset lavatemput huolestuttivat myös levy-yhtiötä, jonka päätös jättää yhtye johti alkuperäisen The Stoogesin hajoamiseen samana vuonna.[2]
David Bowie etsi Iggy Popin käsiinsä ja suostutteli laulajan käynnistämään uransa uudelleen. Iggy Pop solmi pian sopimuksen David Bowien managerin Tony DeFriesin johtaman Mainman-managerointiyhtiön kanssa ja muutti Englantiin.[1][2] Bowie ja DeFries auttoivat Iggyä saamaan levytyssopimuksenClive Davisin johtamaltaColumbia Recordsilta.[5] Iggy kasasi The Stoogesin uudelleen ja palkkasiJames Williamsonin kitaraan. Alkuperäinen kitaristi Ron Ashetonin siirtyi basistiksi. Tuloksena syntyi jälleen yksi punk-klassikko, raivokkaan räjähtäväRaw Power-albumi (1973).[2] Levyn tuotti Iggy Pop itse, ja sen miksasi David Bowie.[1] Vuoteen 1974 mennessä Pop ja suurin osa Stoogesista oli jälleen syvällä huumeiden maailmassa, ja bändin hiipuessa kohti unohdusta se hajosi.[2] Sekasortoinen jäähyväiskonsertti Detroitissa äänitettiin ja julkaistiin myöhemminMetallic K.O. -albumina vuonna 1976.[1]
Vietettyään lyhyen ajan kodittomana Hollywoodin kaduilla Iggy Pop kirjautui katkaisuhoitoon Los Angelesissa[1]. Samaan aikaan Pop kirjoitti uusia kappaleita ja äänitti niistä demoja Stooges-kitaristiJames Williamsonin kanssa, mutta kun yksikään levy-yhtiö ei osoittanut kiinnostusta, kaksikko erosi omille teilleen. Näiden sessioiden valmiit demot julkaistiin myöhemminKill City -albumina vuonna 1977.[2]
Los Angelesissa vietetyn katkaisuhoidon aikana Iggy Popia tuli tapaamaan jälleen vanha ystävä David Bowie, jonka ura oli yhä kovassa nousussa. Bowie tarjosi Iggylle mahdollisuuden lähteä mukaan hänenStation to Station -kiertueelleen, ja kaksikon yhteistyö sujui niin hyvin, että he muuttivat yhdessä Berliiniin asumaan loppuvuodesta 1976.[1] Tänä aikana Bowie auttoi Iggy Popia saamaan soolosopimuksenRCA-levy-yhtiöltä.[2] Bowie oli alkanut kiinnostua eurooppalaisesta elektronisesta rockista, ja hän kuunteli yhtyeitä, kutenKraftwerk, Can ja Neu, ja myönsi myöhemmin käyttäneensä Popia eräänlaisena musiikillisena koekaniinina Iggy Popin sooloalbumillaThe Idiot (1977).[9]
1970-luvun lopulla punkin nousu nosti soolouralle siirtyneen Iggy Popin kansainväliseen rocktähteyteen.[2]David Bowie liittyi Iggyn Yhdysvaltain ja Euroopan kiertueelle kosketinsoittajaksi, ja kiertueelta julkaistiin livealbumiTV Eye (1977). Kiertue oli menestys, ja etenkin Isossa-Britanniassa Iggy Popista oli tullut uuden punk-sukupolven ikoninen hahmo.[2] Monet englantilaiset punk-yhtyeet alkoivat levyttää cover-versioita hänen kappaleistaan.
Iggy Pop teki vuonna 1978 Euroopan kiertueenSonic’s Rendezvous Bandin tukemana markkinoidakseenT.V. Eye -albumia,[10] mutta saatuaan uuden levytyssopimuksenArista Recordsin kanssa Iggy yhdisti jälleen voimansa Stooges-kitaristi James Williamsonin kanssa, ja he tekivät yhdessä Iggy Popin sooloalbuminNew Values vuonna 1979.[2] Kappaleet ”Five Foot One” ja ”I’m Bored” julkaistiin myös singleinä, ja niistä tehtiin musiikkivideot.[1].New Values albumi ylsi sijalle 180Billboardin Top Album -listalla.[10]
Iggy Pop vuonna 1980. Hänet tunnetaan tavastaan esiintyä paidattomana.
Iggy Pop sai soolouransa alussa paljon huomiota ja ylistäviä arvioita, mutta suosio alkoi hitaasti hiipua. 1980-luvusta tuli Iggy Popin uran vaikein aikakausi, mikä johtui suurelta osin hänen alkoholi- ja huumeongelmastaan. Iggyn seuraavat julkaisutSoldier (1980) jaParty (1981) olivat kaupallisesti epäonnistuneita, ja monet pitivät niitä pettymyksinä.[1] Levyt myivät kehnosti, ja Iggy Pop elätti itseään lähinnä keikkailemalla. Hän solmi uuden sopimuksenBlondie-yhtyeen kitaristinChris Steinin johtaman Animal Recordsin kanssa ja julkaisiZombie Birdhouse -albumin vuonna 1982.[11] Kokeellinen albumi oli hänen uransa epäkaupallisin teos, eikä se myynyt hyvin.[12]
Vuonna 1982 julkaistiin myösI Need More -kirja, joka koostui toimittaja Anne Wehnerin tekemistä Iggy Pop -haastatteluista. Kirjan saatesanat kirjoitti kuvataiteilijaAndy Warhol.[1] Iggy Pop oli tuolloin taloudellisissa vaikeuksissa ja asui kurjassa hotellihuoneessa New Yorkin Times Squaren lähellä.[11] Iggy alkoi jälleen vajota yhä syvemmin huumeisiin, kunnes hän vetäytyi pois parrasvaloista selvittämään elämäänsä.[2]Zombie Birdhouse oli Popin viimeinen albumi seuraavaan neljään vuoteen, vaikka lukuisia Stoogesin live-bootlegeja alkoi ilmestyä tämän tauon aikana.[11]
Vuonna 1983 David Bowie julkaisiLets Dance -albumin, jolta lohkaistu ”China Girl” -single oli kaupallinen menestys.[13] Kyseessä oli cover-versio Iggy PopinThe Idiot -albumilla olleesta kappaleesta, ja Bowien version kaupallinen menestys toi huomattavia tekijänoikeus tuloja Iggylle.[1] ”China Girl” -kappaleen menestys antoi taloudellista turvaa Popille ja samalla innoitti häntä vakiinnuttamaan suhteensa pitkäaikaisen tyttöystävänsä Suchin kanssa. Vuonna 1984 Iggy meni naimisiin japanilaisen Suchi Asanon kanssa, jonka rohkaisemana hän aloitti katkaisuhoidon ja pääsi eroon huumeista.[1][10]
Iggy Popin paluu julkisuuteen alkoi yhteistyöllä entisenSex Pistols -kitaristinSteve Jonesin kanssa. He ryhtyivät kirjoittamaan kappaleita yhdessä ja tekivät vuonna 1984 tunnussävelenAlex Coxin ohjaamaan elokuvaanRepo Man.[14] Samana vuonna Iggy lauloi taustoja David Bowien sooloalbumillaTonight. Albumilla oli useita Iggy Popin ja David Bowien yhteistyönä syntyneitä kappaleita sekä Bowien cover-versio Iggy Popin ja James Williamsonin kirjoittamasta kappaleesta ”Dont Look Down”.[1][10]
Vuonna 1986 David Bowie tuotti Iggyn kaupallisen pop-albuminBlah Blah Blah. Kitaraa albumilla soitti jälleen Steve Jones. Levy sisälsi Iggy Popin ensimmäisen Yhdysvalloissa listoille nousseen hitin ”Real Wild Child.”Blah Blah Blah sai hyvän vastaanoton kriitikoilta, ja se menestyi kaupallisesti, mutta levyn radioystävällinen soundi vieroitti osan Stoogesin vanhoista faneista, jotka odottivat Iggy Popin julkaisevan punk rockia.[1] Iggy onkin myöhemmin kritisoinut mediassa albumin olleen enemmän Bowien levy kuin hänen.[12]Blah Blah Blah nousi kuitenkin sijalle 75Billboard Top 200 Albums -listalla, mikä oli hänen suurin menestyksensä sittenThe Idiot -albumin vuonna 1976.[10]
Vuonna 1988 julkaistiin Iggy Popin albumiInstinct, joka sisälsi aggressiivista hard rockia. Levyn tuottiBill Laswell, ja albumin kitarat soittiSteve Jones. Albumilta julkaistiin singleinä kappaleet ”High on You” ja ”Cold Metal”, joista jälkimmäinen sai Grammy-ehdokkuuden "paras hard rock, heavy metal-kappale" -kategoriassa.[2]Instinctin julkaisun jälkeen Iggy Pop lähti maailmankiertueelle. Kiertueella kitaristina soitti suomalainenAndy McCoy.[1]
Aivan kuten 1970-luvun puolivälissä, jolloin Popia ihailivat lukuisat nousevat punk-artistit, historia toisti itseään 1990-luvun alussa, kun Yhdysvaltojen Seattlesta nousi esiin Stoogesin perintöä vaalivia yhtyeitä, kutenNirvana,Mudhoney jaSoundgarden. Samoihin aikoihin monet artistit alkoivat tehdä omia versioitaan Iggy Popin kirjoittamista kappaleista – näihin kuuluivat muun muassaSlayer,Duran Duran,Guns N’ Roses,R.E.M. ja jopaTom Jones.[1]
Vuonna 1990 ilmestyneelläBrick by Brick -albumilla tuottajana toimiDon Was ja mukana oli Guns N’ Roses -yhtyeen kitaristiSlash ja basistiDuff McKagan. Albumi oli Popin ensimmäinen levytysVirgin Recordsille. Levy toi hänelle ensimmäisen kultalevyn Yhdysvalloissa.[2] ”Candy”-single nousi myyntilistojen sijalle 28.[15] Kappale oli duettoB-52’s-yhtyeen laulajanKate Piersonin kanssa.[2]Brick by Brick -albumin kappaleista ”Candy”, ”Butt Town” ja ”Home” sekä ”Living On The Edge of The Night” tehtiin musiikkivideot.[16]
Iggy Popin seuraava sooloalbumiAmerican Ceasar (1993) oli yhdistelmä aggressiivista punk rockia ja akustisia kappaleita. Kappaleilla, kuten ”Plastic and Concrete” ja ”Wild America” sekä ”Perforation Problems” (joka kertoo heroiinin käytön lopettamisesta), Pop tarjosi kuulijoille kuvia Yhdysvaltojen karummasta puolesta.[11]Steve Jonesin kanssa kirjoitetusta ”Beside You” -kappaleesta,[17] sekä ”Wild America” -kappaleesta tehtiin musiikkivideot.
Vuonna 1996 Pop yritti jälleen tavoittaa Stoogesin raakaa protopunk-soundia albumillaNaughty Little Doggie.[1] Samana vuonna hän sai yllättävän hittibiisin, kun lähes 20 vuotta vanha ”Lust for Life” -kappaleensa nousi uudestaan suosioonTrainspotting-elokuvan ansiosta.[2]
!990-luvun lopulla Iggy Pop työskenteli myös elokuvamusiikin parissa. Vuonna 1997 julkaistiinJohnny Deppin elokuvaSoturi (the Brave), jonka musiikin Iggy Pop oli säveltänyt.[1] Osa elokuvan kappaleista päätyi myös Iggyn seuraavalle sooloalbumilleAvenue B (1999). Albumin tuotti Don Was, ja levy oli suurelta osaltaan rauhallinen ja akustinen.[2] Levyn kappaleisiin vaikutti suuresti Iggyn avioero vaimostaan Suchi Asanosta. Iggy Pop laulaa albumilla viidenkympin kriisistään ja kuvailee eron jälkeistä yksinäisyyttään.[18][1] Albumin nimiAvenue B tuli Suchin ja Iggyn yhteisen New Yorkin asunnon osoitteesta. Iggy on kuvaillutAvenue B -albumia todella henkilökohtaiseksi kuvaukseksi hänen yksityiselämästään.[1] Levyn rauhallinen musiikillinen tyyli jäi kuitenkin vain väliaikaiseksi, kuten hänen seuraava aggressiivinen heavy rock -albuminsaBeat Em Up (2001) osoitti.[2][19]
Beat Em Up -albumin tuotti Iggy Pop itse. Levyllä kitaraa soittivatGlen Danzigin johtamanSamhain-yhtyeen kitaristi Pete ”Damien” Marshall sekä Whitey Kirst, joka osallistui myös kappaleiden säveltämiseen.[1] Levy julkaistiin 18. kesäkuuta 2001, ja se omistettiin levyn basistille Lloyd Mooseman Robertsille, joka murhattiin 22. helmikuuta 2001 katujengien välisessädrive-by-ampumisessa pian levyn äänitysten jälkeen. Lloyd Mooseman kuuluiCrips-katujengiin.[20] Hänet tunnettiin parhaitenBody Count -yhtyeen basistina.[1]
Hylättyään aiemmin 1990-luvun lopulla lupaamansa Stoogesin paluun Iggy Pop lunasti vihdoin lupauksensa vuonna 2003. Hän otti studioon mukaansaRon jaScott Ashetonin, ja kolmikko kirjoitti sekä äänitti neljä kappaletta Iggy Popin sooloalbumilleSkull Ring (2003). Albumilla vieraili myösSum 41,Green Day jaPeaches. Tämän jälkeen uudelleen koottu The Stooges lähti lyhyelle mutta riehakkaasti vastaanotetulle kiertueelle, jolla basistina oliMinutemen-yhtyeen Mike Watt. Kiertueella soitettiin lähinnä Stoogesin kahden ensimmäisen albumin kappaleita.[2]
Vuonna 2004 Iggy esiintyiJim Jarmuschin elokuvassaCoffee and Cigarettes.[2] Vuonna 2005 ilmestyi Iggy Popin koko uraa kattava kokoelmaA Million in Prizes: The Anthology.[2] Vuonna 2007 The Stooges julkaisi uuden studioalbuminThe Weirdness. Albumin tuottiSteve Albini. Levyä pidettiin yleisesti pettymyksenä mediassa.[1][10]
Iggy Pop vuonna 2006.
Maaliskuun 10. päivänä 2008 Pop esiintyiMadonnan Rock and Roll Hall of Fame -juhlaseremoniassa Waldorf Astoria -hotellissa New Yorkissa. Yhdessä The Stoogesin kanssa hän esitti riehakkaat punk-versiot kahdesta Madonnan hitistä, ”Burning Up” ja ”Ray of Light”. Kitaristi Ron Ashetonin mukaan Madonna pyysi henkilökohtaisesti The Stoogesia esiintymään.[10]
Kitaristi Ron Asheton sai sydänkohtauksen ja kuoli tammikuussa 2009. Toukokuussa 2009 Iggy ilmoitti jatkavansa StoogesiaRaw Power -aikakauden kitaristinJames Williamsonin kanssa. Uusi kokoonpano debytoi marraskuussa 2009,[8] ja vuonna 2010 The Stooges valittiinRock & Roll Hall of Fameen.[2]
The Stooges -kiireistä huolimatta Pop julkaisi toukokuussa 2009 uuden sooloalbuminPreliminaires, joka sai inspiraationsa jazzmusiikista ja eurooppalaisesta popista.[2] Albumi sai innoitusta myös ranskalaiselta kirjailijaltaMichel Houellebecqilta, jonka kirjaMahdollinen saari oli tehnyt Iggy Popiin suuren vaikutuksen.Preliminaires-levyä on luonnehdittu Iggy Popin uran rauhallisimmaksi albumiksi. Levyn tuotti Hal Cragin.
Albumi sai jatko-osan, kun Iggy ja Hal Cragin päättivät tehdä yhdessä vielä toisen levyn, vuonna 2012 julkaistun cover-albuminApres, jolla Iggy tulkitsi esimerkiksiSerge Gainsbourgin,Cole Porterin jaBeatlesin musiikkia.[2] Iggy lauloi osan kappaleista ranskaksi.[21] Levy sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta levyä kehuttiin tunnettujen muusikoiden keskuudessa. Kun toimittaja Bill Flanagan haastatteliBob Dylania vuonna 2017 ja kysyi tämän suosikkilevyjä, Dylan mainitsi suosikikseen Iggy PopinApres-albumin.[22]
Huhtikuussa 2013 The Stooges julkaisiJames Williamsonin tuottamanReady to Die -albumin.[2] Scott Asheton joutui kuitenkin vetäytymään kiertueelta terveysongelmien vuoksi, ja hän kuoli sydänkohtaukseen 15. maaliskuuta 2014. Seuraavan kerran, kun Iggy Pop suuntasi Yhdysvaltoihin kiertueelle vuonna 2015, hän oli sooloartistina ja esiintyi uuden taustayhtyeen kanssa. Kesäkuussa 2016 James Williamson ilmoitti The Stoogesin lopettaneen toimintansa.
Tammikuussa 2016 Iggy Pop jaQueens of the Stone Age -yhtyeen johtohahmoJosh Homme yllättivät fanit ilmoittamalla, että he olivat kirjoittaneet albumin yhdessäThe Dead Weather -yhtyeen kitaristin Dean Fertitan jaArctic Monkeys -yhtyeen rumpalinMatt Heldersin avustuksella. AlbumiPost Pop Depression äänitettiin salaa ja rahoitettiin täysin itsenäisesti. Se sisälsi singlet ”Gardenia”, ”American Valhalla” ja ”Sunday” ja kiertueen. Albumia verrattiin usein mediassa Iggy Popin kahteen ensimmäiseen sooloalbumiin David Bowien kanssa, ja se sai Grammy-ehdokkuuden parhaan albumin kategoriassa.[2]
Iggyn seuraava sooloprojekti vei hänet pois punk rockista. Vuonna 2019 julkaistuFree oli kokeellinen albumi, joka sisälsi jatsia, ambient-kitaraa, runojen lausuntaa, kuten musiikillisen sovituksenDylan Thomasin runosta ”Do Not Go Gentle Into That Good Night”.[2]Free-albumilla Iggyn keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat jazz-muusikko, trumpetisti Leron Thomas, joka myös tuotti albumin, sekä ambient-kitaristiSarah Lipstate.[24]
Vuonna 2022 Iggy teki yhteistyötä Catherine Graindorgen kanssa ja julkaisi neljän kappaleenThe Dictator -EP:n, Levyn nimikappaleesta tehtiin myös musiikkivideo.[2]
Iggy Pop juontaaBBC:n radio-ohjelmaa nimeltäIggy Confidential.[5]
Vuonna 2024 Iggy Pop julkaisi virallisen live-albuminLive At Montreux Jazz Festival 2023. Levy äänitettiin Stravinski-auditoriolla 6. heinäkuuta 2023, ja siinä Iggy esittää kappaleita koko uransa varrelta (Stooges ja soolotuotanto) seitsenhenkisen bändin kanssa.[26]
Iggy Pop on luonut uraa myös näyttelijänä.[27] Hänen ensimmäinen roolityönsä oli vuonna 1969 François de Menilin ohjaamassa lyhytelokuvassaEvening Of Light, jossa hän esiintyiNicon kanssa.[28] 1990-luvulla hän sai rooleja elokuvissaCry Baby,Dead Man jaThe Crow II: City of Angels. Lisäksi hän esiintyi TV-sarjassaThe Adventures of Pete & Pete.[2]
Vuonna 2016 Iggy Pop esitti miespääosan rikoselokuvassaBlood Orange. Elokuvan ohjasi Toby Tobias.[29]Blood Orange sai hyviä arvosteluja muttei menestynyt kaupallisesti.[30]
Iggy Pop on ollut naimisissa kolmesti: Hän meni naimisiin Wendy Weissbergin kanssa vuonna 1968, mutta he erosivat marraskuussa 1969.[31] Vuonna 1984 Iggy meni naimisiin japanilaisen Suchi Asanon kanssa, ja he erosivat vuonna 1999.[11] Iggy Pop ja Nina Alu menivät naimisiin marraskuussa 2008.[31][32] Pariskunta asuu Miamissa Key Biscaynen lähellä Floridassa.[5]
Iggy Popilla on poika, Eric Benson, joka syntyi vuonna 1970 lyhyestä suhteesta Paulette Bensonin kanssa[1][33]
Iggy Pop on poliittisesti sitoutumaton, mutta hän ihaili nuorena Yhdysvaltain presidenttiäJohn F. Kennedyä ja haaveili urasta politiikkona.[1] Presidentti Kennedyn salamurha muutti hänen näkemyksensä politiikasta. Hän kertoi BBC:n Newsnight-ohjelmassa: ”Halusin olla poliitikko – kunnes JFK ammuttiin. En luopunut haaveista siksi, että hänet ammuttiin, vaan siksi, että yhtäkkiä tilalle tulivat Nixon, Hubert Humphrey ja Lyndon B. Johnson. Lapsikin ymmärtää heidät nähdessään, että, "nuo ihmiset eivät ole terveitä”.'[34]
Vuonna 2022, Iggy Pop perui kaikki esiintymisensä Venäjällä protestina Venäjän aloittamalleUkrainan sodalle.[35]
Iggy Pop tunnetaan eläinrakkaana ihmisenä. Hän on ottanut kantaa eläinten oikeuksien puolesta. Hän on eläinten oikeuksia ajavanPETA-järjestön aktiivi.[36][37][38]
Iggy Pop on esiintynyt useasti Suomessa, ensimmäisen kerranKulttuuritalolla toukokuussa 1978[39] ja kahdesti Provinssirockissa, ensin vuonna 1987 ja uudelleen vuonna 1996. The Stooges -yhtyeen kanssa hän esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa 8. kesäkuuta 2006 TampereellaSauna Open Air -festivaaleilla ja seuraavan kerran 9. syyskuuta 2007 Helsingin Jäähallissa, 26. heinäkuuta 2008Seinäjoella jaPorinSonispheressä kesällä 2010 ja vielä Helsingin Flow-festivaalilla elokuussa 2016. Viimeinen esiintyminen on tapahtunut Kulttuuritalolla Helsingissä 12.06.2022.
Vaikka Iggy Pop ei itse ollut mukana, vuoden 1998 elokuvanVelvet Goldmine sanottiin pohjautuvan Bowien ja Popin ystävyyteen 1970-luvun alussa.Ewan McGregorin esittämä hahmo Curt Wild lauloi elokuvassa The Stoogesin kappaleita.[2]
_(cropped).jpg)
.jpg)
