Ištar (sumeriksiInanna) oliMesopotamian tärkeinjumalatar läpi Mesopotamian historian. Ištarin symboleina olivat kahdeksansakarainen tähti ja leijona. Hänen tärkein temppelinsä, E-ana (taivaan talo), sijaitsiUrukin kaupungissa, missä hänet liitettiin Anun (taivaan jumala) tyttäreksi. Muissa traditioissa hänet mainitaanNannan (kuun jumala) jaEnlilin tyttäreksi. Hänen veljensä oli auringon jumalaŠamaš ja hänen siskonsa manalan jumalatarEreškigal.[1]
Kuvassa on Burney Relief, joka todennäköisesti kuvaa Ištaria.
Ištarin nimen alkuperäinen muoto on ollutEštar, ja hän oli rakkauden seksuaalisuuden jumalatar, jolla oli kuitenkin myös sotaisia tehtäviä. Eräs myytti kertoo, kuinka Ištar laskeutui alas manalaan, jota hänen sisarensa Ereškigal hallitsi. Kun Ištar oli poissa maan päältä, lakkasi kaikki kasvu ja uudelleensyntyminen. Vaikka Ištaria juhlittiin "neitsyenä", hänellä oli lukuisia rakastajia, muun muassa Tammuz eliDumuzi. Ištar oli myös aamutähden eliVenuksen jumalatar.[2] Ištarin palvontaan liittyi juhlamenoja, joissa naiset uhrasivat temppelissä hänelle neitsyytensä.[3]
Missään vaiheessa Ištaria ei liitetty pysyvästi kenenkään jumalan puolisoksi tai äidiksi. Hänellä oli paljon rakastajia, joista tunnetuimpana voidaan mainita paimenjumala Dumuzi. Dumuzin ja Inannan ympärille kirjoitettiin paljon sumerinkielisiä kertomuksia, joissa kuvataan heidän välistä suhdettaan.[4]
Ištarin persoonaan yhdistetään useasti rakkaus ja seksuaalinen käyttäytyminen.[4]
Toinen Ištarin persoonasta löytyvä piirre on sodanjumalan aspekti. Ištar todella esiintyy useasti kuninkaiden rinnalla taistelevana jumalattarena. Ištar taisteli muun muassaAssyrian kuninkaiden rinnalla ensimmäisen vuosituhannen aikana.[4]
Ištarin kolmas piirre oli yhteys Venus-planeettaan.[5]
Ištarin luonnetta on nykyään luonnehdittu myös paradoksaalisuuden ja vastakkainasettelun ilmentymäksi. Ištar on rikkonut Mesopotamian yhteiskunnan tabuja olemalla samaan aikaan hyvä–paha, aseksuaalinen-seksuaalinen, sodan ja rakkauden jumalatar.[6]
↑Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 2. Etu-Aasia-Kreikka, s. 44. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09730-6
↑abcBlack, Jeremy & Green, Anthony, Gods, Demons and Symbols of Ancient Mesopotamia. University of Texas Press: Austin. s. 109.
↑Jacobsen, Thorkild 1976, The Treasures of Darkness: A History of Mesopotamian Religion. Yale University Press: New Heaven. s. 138–139.
↑Barrett, Caitlín, Was Dust their Food and Clay their Bread? Grave Goods, the Mesopotamian Afterlife, and the Liminal Role of Inanna/Ishtar. Journal of Ancient Near Eastern Religions: (Syyskuu 2007, Num. 7, nide 1, s. 7–65).
