Historiallis-vertaileva metodi onkielitieteen alaan kuuluvankielihistorian ja eritotenhistoriallis-vertailevan kielitieteen käyttämä tutkimusmenetelmä, joka on keskeinen osa kielihistoriaa. Historiallis-vertaileva metodi tuottaa pääasiassakielisukulaisuuteen eli kielenainesten periytyvyyteen, muutokseen ja lainaamiseen liittyvää tietoa. Tästä johtuen se on avainasemassa myös tutkittaessa historiallisten kielikontaktien vaikutuksia eli niitä asioita, jotka tavalla tai toisella ovat lainautuneetkielistä toisiin. Nimittäin, jotta kielikontaktien vaikutukset voidaan tunnistaa, on tiedettävä, mitkä piirteet kielissä ovat aikaisemmista kielivaiheista periytyvää. Historiallis-vertailevan metodin tutkimuskohteita ovatetymologia elisanaston historia, historiallinenäänneoppi eli äännehistoria, historiallinenmuoto-oppi eli muotohistoria sekä historiallinenlauseoppi ja kielten rakenteiden muutoksen tutkimus.[1]
Kieliopillistumista pidetään lähinnä tutkimushistoriallisista syistä omana tutkimusalanaan, mutta se on kiinteästi sidoksissa historiallis-vertailevaan metodiin.[1]
Historiallis-vertailevan metodin ydintä ovatsanojen ja kielenaffiksien elisuffiksien,prefiksien ja muiden merkitystä kantavien sidonnaistenmorfeemien alkuperän ja äänneasun selvittäminen. Etymologia selvittää kielten sanaston ja kieliopillisten affiksien alkuperää sekä kielten sanastokerrostumia. Siihen on läheisessä yhteydessä myös historiallinenmerkitysoppi eli merkitysmuutosten ja käsitteiden historian selvittäminen. Historiallinen äänneoppi taas selvittää kielen äännerakenteen historiaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Se on vuorovaikutussuhteessa etymologiaan, joka tuottaa sille aineistoa. Etymologia ja historiallinen äänneoppi edellyttävät toisiaan. Historiallis-vertailevan metodin hallitseva kielitieteilijä osaa arvioida sanojen ikää ja alkuperää niidenäänteistön ja merkityksen avulla, selittää sanoissa havaittavia äännevaihteluja historiallisesti ja kykenee näkemään, millaisista varhaisemmista muodoista sanat ovat saattaneet kehittyä. Tässä työssä apuna on tieto kielenfonotaksista eli kielen sanojen äänneopillisesti mahdollisista sanahahmoista. Esimerkiksisuomen kielessä ei alkuaan ole ollut sanoja, joissa on sananalkuisiakonsonanttiyhtymiä. Niinpä sellaiset sanat kuintrooli,kranttu taistrategia ovat kaikki nuorialainasanoja naapurikielistä.[1]
Sellaisista maailmankielistä kuinnykykiinasta taiarabiasta ei ole ilmestynyt varsinaisia etymologisiasanakirjoja. Tämä johtuu monien kielten huonosta dokumentoinnista ja eri kielikuntien hyvin eriasteisesta aikasyvyydestä. Historiallis-vertaileva metodi toimii parhaiten suhteellisen nuorten kielikuntien tutkimuksessa. Historiallis-vertaileva menetelmä on luokitellut maailman kielikunnat suhteellisen kattavasti. 1950-luvun jälkeen on löytynyt vain muutamia uusia kielikuntia, vaikka kielten dokumentaatio on jatkuvasti edennyt. Julkisuuteen silloin tällöin päätyvät sensaatiomaiset uutiset, joiden mukaan esimerkiksi suomen kieli olisi sukua esimerkiksisumerille taibaskille, ovat historiallis-vertailevan metodin kannalta perusteettomia, eli ne eivät ole totta.[1]
Vaikka historiallis-vertailevan metodin aineistona ovat todelliset kielenainekset, eli sanojen ja affiksien äänneopilliset hahmot, se selittää nykykielten vaihtelua menneisyyden mallintamisella elikantakielten rekonstruktioilla. Yleensä kantakielet on mallintuvat säännönmukaisemmiksi kuin nykykielet ja niiden muoto-opillinen vaihtelu on nykykieliä vähäisempää. Myös muinaisissa kielimuodoissa on silti varmasti ollut vaihtelua, mutta tämä vaihtelu ei välttämättä käy ilmi rekonstruktioista. Ajatus kantakielten eriytymisestätytärkieliin saa mallinsa todellisista kielenmuutoksista. Esimerkiksilatina on muuttunut nykyisiksiromaanisiksi kieliksi,sanskrit nykyisiksiEtu-Intian kieliksi ja niin edelleen. Historiallis-vertaileva metodi pohjautuu oletukseen, että vastaava prosessi on tapahtunut useimpien muidenkin tai jopa kaikkien kielten historiassa. Tulee kuitenkin huomata, että nykyisten romaanisten kielten pohjalta rekonstruoitu latina saattaisi monilta osin erota todellisuudessa olemassa olleesta latinan kielestä.[1]