Hinkuyskä onBordetella pertussis -bakteerin aiheuttama sairaus, jonka tyypillinen oire on puuskittainenyskä. Yskät saattavat kestää jopa kuukausia. Yli kahden viikon yskässä on syytä epäillä hinkuyskätartuntaa. Hinkuyskänitämisaika on 1–2 viikkoa. Sairaus tarttuu ihmisestä toiseenpisaratartuntana. Hinkuyskä on tartuntakykyinen kuitenkin vain sen alkuvaiheissa. Hinkuyskää voidaan lievittää ja sen tarttuvuutta vähentääantibiooteilla, erityisestimakrolideilla.[1] On tosin vuonna 2024 ilmaantunut Kiinassa myös näille antibiooteille vastustuskykisiä bakteerikantoja, mutta vaara ei Euroopassa ole vielä suuri[2].
Hinkuyskää vastaanrokotetaan laajamittaisesti. Hinkuyskäinfektioita voi kuitenkin esiintyä pienillä lapsilla, joilla ei ole tautia vastaan täyttä rokotussuojaa.[3] Rokottamattomalle lapselle hinkuyskä voi olla hengenvaarallinen.
Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut hinkuyskän aiheuttavan vuosittain 50 miljoonaa sairastapausta ja 300 000 kuolemaa. Suomessa aloitettiin yleiset hinkuyskärokotukset 1952, mikä merkittävästi vähensi sairastuvuutta ja kuolleisuutta. 2000-luvulle tultaessa tautitapaukset lisääntyivät, mikä saattaa liittyä bakteerinvirulenssitekijöiden muutoksiin. 2000-luvun alussa hinkuyskä oli Suomessa ainoa lastenyleiseen rokotusohjelmaan kuuluva tauti, jonka esiintyvyys lisääntyi. Sairastamisen tai rokotuksen jälkeinen immuniteetti kestää vain muutamia vuosia, joten etenkin nuorilla ja aikuisilla hinkuyskää esiintyy enenevästi.[4]
Vaikka hinkuyskän oireet ovat varsin tunnusomaiset, siitä ei ole historiassa mainintoja ennen kuin ranskalainenGuillaume De Baillou kirjasi ylös useita kuolemantapauksia vaatineen epidemianPariisissa vuonna 1578. Myös vuonna 1519Britanniaa koetelluttachyne cowgh -tautia pidetään nykyisin hinkuyskänä. Onkin arveltu, että juuri noihin aikoihin jokinBordetella bronchiseptica -bakteerin kantamutatoitui niin, että siirtymä eläimistä ihmisiin tuli mahdolliseksi. Hinkuyskän nykyinen englanninkielinen nimityswhooping cough esiintyy ensi kerranlontoolaisten kuolinsyitä käsittelevässä tilastossa vuodelta 1701.[5]
Taudinaiheuttaja löytyi, kunJules Bordet jaOctave Gengou onnistuivat vuonna 1906 ensimmäisinä kasvattamaan ja eristämäänBordetella pertussis -bakteerin. Pian tämän jälkeen Gengou valmisti ensimmäisen hinkuyskärokotteen.[6] TanskalainenThorvald Madsen järjesti vuosina 1923–1924 kenttäkokeen, jossa koehenkilöinä toimivatfärsaarelaiset. Kokeen tuloksena hän totesi, ettei hinkuyskärokote estä saamasta tautia, mutta kuolleisuus ja vakavat tautimuodot hävisivät lähes kokonaan. AmerikkalaisetPearl Kendrick jaGrace Eldering kehittivät tapettuun hinkuyskäbakteeriin perustuvan rokotteen. Sitä testattiin 712 amerikkalaislapselle, joista vain neljä sai oireisen taudin. Kendrickin ja Elderingin rokote sai myyntiluvan 1943, ja 1940-luvun loppuun mennessä oli jo markkinoilla useiden eri valmistajien hinkuyskärokotteita. Hinkuyskärokote liitettiin osaksikurkkumätä-jäykkäkouristusrokotetta vuonna 1948, mikä on nykyäänkin sen vakiintunut antotapa.[5]
Kokonaisista tapetuista hinkuyskäbakteereista koostunut rokote (whole-cell Pertussis, wP) aiheutti runsaasti haittavaikutuksia ja 1970-luvun alussa läntisessä Euroopassa osa vanhemmista oli alkanut laiminlyödä lastensa suojaamista hinkuyskältä. KunJapanissa kaksi lasta kuoli hinkuyskärokotteeseen yhdistettyihin haittoihin, rokote kiellettiin siellä kokonaan, ja parissa vuodessa hinkuyskänilmaantuvuus Japanissa kasvoi yli 60-kertaiseksi vaatien satoja kuolonuhreja. Samanlaiset, liian alhaiseksi laskeneesta rokotekattavuudesta aiheutuneet, epidemiat koettiin myösRuotsissa (1980-luvulla) ja Britanniassa (1970-luvun lopulla). Näissä epidemioissa kuoli kymmeniä lapsia.[5]
Ensimmäinen asellulaarinen eli soluton hinkuyskärokote (acellular Pertussis, aP) kehitettiin Japanissa. Se sai myyntiluvan Japanissa 1981. Soluttoman rokotteen etulinjan vaikuttavuustutkimusta tehtiin 1986 tuolloin epidemiasta kärsivässä Ruotsissa. Soluttomaan teknologiaan perustuvat rokotteet hyväksyttiin käyttöön Yhdysvalloissa 1996. Soluttomat rokotteet aiheuttavat merkittävästi vähemmän haittoja, mutta keskustelu niiden tehokkuudesta kokosolurokotteisiin verrattuna on jatkunut tähän päivään. Aivan 2000-luvun ensikymmenluvun lopulta alkaen on havaittu paikoitellen merkittävääkin hinkuyskätapausten määrän kasvua monien maiden korkeasta rokotekattavuudesta huolimatta. Ilmiön syynä ovat ilmeisesti mutaatiot hinkuyskäbakteerien omissaantigeeneissä, jolloin vanhojen bakteerikantojen antigeeneihin perustuvien rokotteiden antama suoja jää heikoksi.[5]
- ↑Jalanko, Hannu: Hinkuyskä (Lääkärikirja Duodecim) Terveyskirjasto.fi. 4.12.2016. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 30.3.2017.
- ↑Seppänen, Anne: Huoli makrolidiresistentin hinkuyskän leviämisestä Eurooppaan kasvaa. (nettiversio) Lääkärilehti, 26.9.2024. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto ry..Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.9.2024.
- ↑Peltola, Ville: Bordetella pertussis bronkioliittipotilailla. (Pediatria) Duodecim, 2010, 126. vsk, nro 24, s. 2819. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.Artikkeli verkossa. Viitattu 9.1.2011.
- ↑Elomaa, Annika: Hinkuyskää aiheuttava bakteeri on muuntunut rokotteiden aikakaudella Tiedote. 14.11.2008. Turun yliopisto. Arkistoitu 30.3.2017. Viitattu 30.3.2017.
- ↑abcdStanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6 s. 9–10, 13, 711–761
- ↑Bordet J, Gengou O. Le microbe de la coqueluche. Ann Inst Pasteur 20:731–741, 1906.
