Hiatus (lat.hiātus ’aukko’) elidiereesi (kreik.διαίρεσις,diaíresis ’jako’) onfonetiikassa kahden peräkkäisenvokaalin välinen tavu- tai sanaraja. Päinvastoin kuindiftongissa, vokaalit eivät muodosta äännejatkumoa, vaan sijaitsevat joko eritavuissa tai erisanoissa. Peräkkäisiä vokaaleja, joiden välissä on tavuraja, kutsutaanvokaaliyhtymäksi.[1] Esimerkki vokaaliyhtymästä sisältyysuomalaisittain äännettäessä itse sanaanhiatus /hi.ɑ.tus/, jossai- jaa-vokaalien välissä on siis hiatus. Arkisempi esimerkki on vaikkapa sanassapian/pi.ɑn/. Kahden sanan välinen hiatus esiintyy esimerkiksi ilmauksessahyvä on.
Antiikin Kreikan jaRooman runoudessa hiatus oli epätoivottavaa, ja sitä vältettiinelisiolla eli jättämällä edeltävä vokaali pois (tätä esiintyy sanojen rajalla suomessakin: esim.mutta ei →mutt’ ei →muttei[2]). Vaihtoehtoisesti hiatusta voidaan välttää jättämällä jälkimmäinen vokaali pois, sulauttamalla vokaalit yhdeksi äänteeksi tai lisäämällä niiden väliinkonsonantti.
Suomenoikeinkirjoituksessa vokaalien välistä tavurajaa ei yleensä erikseen merkitä, paitsi jos se esiintyy kahden saman vokaalin välissä. Sanan sisällä tällainen tilanne voi syntyä vokaalien välisen k:n kadotessaastevaihtelun vuoksi, ja tällöin tavuraja osoitetaanheittomerkillä:vaaka :vaa’an.[3]Yhdyssanan osien välissä heittomerkin sijasta käytetäänyhdysviivaa:linja-auto.[4]
Muinaiskreikkaa kirjoitettaessa hiatus merkittiin lisäämällä jälkimmäisen vokaalin päälle erokepisteet elidialytiká-tarke. Käytännössä sama tarke onlatinalaisen kirjaimiston yhteydessä esiintyvätreema, jonka käyttö erokepisteinä on latinan välityksellä periytynyt muun muassaranskaan (esim.Citroën) ja jossain määrinenglantiinkin (esim.coöperation, nykyään tosin tavallisemminco-operation taicooperation).[5]