Hengitysvajaus on elinhäiriö, jossakeuhkot eivät pysty ottamaan riittävästihappea tai tuulettamaanhiilidioksidia pois elimistöstä.[1] Teknisinä raja-arvoina tässähengitysilman javaltimoveren välisessä kaasujenvaihdon häiriössä pidetään valtimoveren happiosapaineen (aB-pO2) arvoa alle 8kPa (hypoksemia, veren vähäinen happipitoisuus) tai hiilidioksidiosapaineen (aB-pCO2) arvoa yli 6,0 kPa (hyperkapnia, hiilidioksidin kertyminen).[2]
Akuuttiin eli äkilliseen hengitysvajaukseen liittyy välittömien hoitotoimien tarvekudosten happeuttamiseksi, hiilidioksidin poistamiseksi jahengitystyön lisäämiseksi. Krooninen eli pitkäaikainen hengitysvajaus on tyypillisesti vain unen,hengitystieinfektion tai muun ärsykkeen seurauksesta pahenemisvaiheissa käyvä ja hitaasti etenevä tila, jossa ensisijaisesti hoidetaan liiallista hyperkapniaa hengityslaitteella.[2]Äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä (ARDS) on taas vaikeaa hengitysvajausta aiheuttava tila, johon liittyy erityisesti akuutti keuhkotulehdus, keuhkovaurio jakeuhkopöhö.
Hengitysvajauksen syihin kuuluvatalveolitason kaasujenvaihdon, keuhkotuuletuksen (ventilaatio),hengityskeskuksen,hermojen,hengityslihasten,rintakehän,keuhkojen taikeuhkoverenkierron häiriöt.
Näitä häiriöitä voivat aiheuttaa muun muassamyrkytykset (esim.opioidit taihiilimonoksidi),keskushermostosairaudet,tajuttomuus,selkäydinvamma,myeliitti,infektiot, hermolihassairaudet (esim.myasthenia gravis,ALS,lihasdystrofiat),polyradikuliitti, rintakehän ja pallean vammat,paineilmarinta,kyfoskolioosi,lihavuus, ilmateiden ahtaumat (esim. vierasesine,kasvain, eritteet,astma taikeuhkoahtaumatauti), keuhkokudossairaudet (esim.keuhkokuume,ARDS,keuhkopöhö,keuhkofibroosi),keuhkoembolia,anemia,kouristuskohtaukset jauniapnea.[2]
Hengitysvajaus voi aiheuttaa veren happiosapaineen laskua (hypoksemia) hiilidioksiosapaineen nousua (hyperkapnia) ja happamuuden kasvua (asidoosi), hengitysvaikeutta, hengenahdistusta,apuhengityslihasten käyttöä ja hengitystaajuuden kasvua, levottomuutta, väsymystä, ihon ja limakalvojen sinertymistä (syanoosi), punasolujen liikatuotantoa (polysytemia),sydämen oikean puolen kuormitusta, sekavuutta jatajuttomuutta.
Alveolitason kaasujenvaihtohäiriö aiheuttaa ensisijaisesti hypoksemiaa, kun hiilidioksidia poistuu vielä riittävästi, ja keuhkotuuletuksen häiriö aiheuttaa ensisijaisesti hyperkapniaa, koska hiilidioksidin kerääntyminen aiheuttaa ensin enemmän haittaa. Akuutti keuhkotuuletuksen häiriö aiheuttaa yleensäasidoosin, mutta kroonisessa häiriössä happamuus (pH) on viiterajoissa. Yönaikainen keuhkotuuletuksen häiriö voi aiheuttaayöheräilyä,aamupäänsärkyä, tokkuraisuutta sekämuistin ja keskittymiskyvyn heikentymistä.[2]
Hengitysvajauksen diagnostiikka perustuu kliiniseen haastatteluun (anamneesi) ja tutkimukseen (status),pulssioksimetriaan,valtimoverikaasuanalyysiin javirtaus-tilavuusspirometriaan.
Hengitysvajauksen hoito perustuu hengitystien turvaamiseen tarvittaessa keinoilmatiellä (esim.intubaatio,trakeostomia), lisähappihoitoon esim. venturimaskilla tai nenäviiksillä, keuhkotuuletuksen avustamiseen esim.CPAP-,2PV- tairespiraattorihoidolla sekä syynmukaisiin hoitoihin.
Hoitotavoitteet asetetaan tapauskohtaisesti, mutta tyypillisesti riittävä ääreisveren happisaturaatio (SpO2) on yli 90 % ja valtimoveren happiosapaine (pO2) noin 8-10 kPa, hiilidioksidiosapaine (pCO2) alle 6 kPa ja pH yli 7.35. Akuutissa hengitysvajauksessa pyritään korkeampaan, noin 94–98 %:n happisaturaatioon, jos ei ole vaaraa siitä, että lisähappi lamaa hengityskeskusta liikaa. Näin tapahtuu hiilidioksidin kertymiseen taipuvaisilla, kuten kroonisessa keuhkoahtaumataudissa, jonka yhteydessä pyritään noin 88–92 % tai aiemmin sopineelle tasolle. Harvinaisempiin hoitomuotoihin kuuluvat palleahermotahdistus ja hengitysstimulanttihoito (esim.medroksiprogesteroni,asetatsolimamidi,almitriini).[2]
