Helsinginyliopistossa on noin 31 000 opiskelijaa, joista noin 26 000 on perustutkinto-opiskelijoita. Tohtoriopiskelijoita on yli 4800. Opetus- ja tutkimushenkilöstöä on yhteensä 4 968 henkilöä (vuonna 2023).[4] Tohtoreita Helsingin yliopistosta valmistuu vuosittain noin 450.[5]
Yliopiston toimintaa on 1990-luvulta lähtien keskitetty neljällekampukselle:keskustaan,Kumpulaan,Meilahteen jaViikkiin. Lisäksi yliopistoon kuuluu useita tutkimuslaitoksia ja yksiköitä ympäri maan. Helsingin yliopisto on Suomen ainut kaksikielinen tiedeyliopisto, eli sen tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi.[6]
Kansainvälisessä Shanghainyliopistovertailussa Helsingin yliopisto sijoittui vuonna 2024 sijalle 99. Times Higher Education -luokituksessa Helsingin yliopisto ylsi vuonna 2024 Euroopan 41. parhaaksi yliopistoksi.[7]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Yliopiston suora edeltäjä on 26. maaliskuuta 1640 perustettu, vain latinaksi opettanut RegiaAcademia Aboensis,Kuninkaallinen Turun Akatemia, jonka perustamissanat lausui kenraalikuvernööriPietari Brahe. Akatemia oli Ruotsin valtakunnan kolmas yliopistoUppsalan yliopiston ja Tarton Academia Gustavianan (nykyinenTarton yliopisto) jälkeen, ja se jatkoi 1276 perustetun Turun katedraalikoulun ja kymnaasin tehtävää maan korkeimpana opetuslaitoksena. Oppilaitosten perustamisen taustalla oli kasvavan Ruotsin suurvallan halu nousta vanhojen eurooppalaisten maiden rinnalle myös sivistyksessä. Oman yliopiston saaminen valtakunnan itäiseen osaan eli Suomeen oli pitkälti kenraalikuvernööri Brahen ansiota.
Akatemia järjestettiin eurooppalaisen mallin mukaan. Siinä oli neljä tiedekuntaa: filosofinen, teologinen, oikeustieteellinen ja lääketieteellinen. Opiskelijan oli ensin suoritettava monialaiset perusopinnot filosofisessa tiedekunnassa, minkä jälkeen hän sai erikoistua teologiaan, lakiin tai lääketieteeseen. Suurin osa ylioppilaista valmistui papeiksi, ja akatemian toimintaa säätelikin luterilainen puhdasoppisuus. Varsinaista tieteellistä tutkimusta ei ensimmäisen vuosisadan aikana juuri harjoitettu, vaan akatemia oli leimallisesti opetuslaitos. Eurooppalaisessa mittakaavassa Turun Akatemia oli pieni: perustamisvuonna 1640 siinä aloitti työnsä 250 opiskelijaa ja yksitoista professoria, eikä määrä kasvanut merkittävästi ennen 1800-lukua.
Turun akatemian ensimmäisenäkanslerina toimi Pietari Brahe, ja myös hänen jälkeensä virkaan valittiin ruotsalaisia ylimyksiä. Koska nämä vierailivat Turussa vain harvoin, yliopiston todellisena johtajana toimi varakansleri.Turun piispat toimivat yliopiston varakanslereina vuoteen 1817, jolloin yliopiston hallinto erotettiin kirkosta. Varakanslerin virka nimettiin sijaiskansleriksi vuonna 1821.[8]
Valistuksen ja hyötyajattelun aikakaudella 1700-luvulla akatemiassa ryhdyttiin harjoittamaan teologian ja klassisten aineiden rinnalla myös käytännönläheisempää tutkimusta. Lääketieteen sekä maatalous- ja metsätieteen kaltaisilla aloilla ryhdyttiin harrastamaan tutkimus- ja valistustyötä, tarkoituksena levittää uusia oppeja maakuntiin akatemiasta valmistuvien pappien ja virkamiesten mukana. Esimerkiksi ensimmäinen talousopin professoriPehr Kalm perusti yliopistoon kasvitieteellisen puutarhan ja teki uraauurtavaa tutkimusta viljelytalouden alalla. Kaunopuheisuuden professorinHenrik Gabriel Porthanin historiallisten tutkimusten ansiosta syntyi 1700–1800-luvun taitteessa ns.Turun romantiikka, jonka edustajat tutkivat suomen kieltä ja kansallista kulttuuria.
Kun Suomi liitettiin Venäjään 1809, Kuninkaallinen Turun Akatemia muuttui Keisarilliseksi Turun Akatemiaksi. KeisariAleksanteri I laajensi akatemiaa kaksinkertaistamalla sen budjetin ja perustamalla kuusi uutta professuuria sekä lukuisia muita opetusvirkoja. Muutos oli niin dramaattinen, että keisaria alettiin nopeasti kunnioittaa akatemian toisena perustajana. Vuonna 1815 valmistui uusi muhkeaAkatemiatalo, jonka juhlasalin kunniapaikalle sijoitettiinAleksanteri I:n rintakuva.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Vuonna 1827Turun palon jälkeen akatemia määrättiin siirtymään suuriruhtinaskunnan uuteen pääkaupunkiinHelsinkiin.[9] Yliopisto sai uudet statuutit vuonna 1828, ja samalla sen nimeksi tuliKeisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa (ruots.Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland) keisariAleksanteri I:n mukaan. Yliopisto aloitti toimintansa tilapäisissä tiloissa Helsingissä seuraavana vuonna, jaCarl Ludvig Engelin suunnittelema uusipäärakennus vihittiin käyttöön 19. kesäkuuta 1832. Helsingissä yliopisto sai käyttöönsä aikansa mittapuulla modernit tilat: opetussairaalan (1832), kasvitieteellisen puutarhan (1832),tähtitieteellisen observatorion (1834) ja kirjastorakennuksen (1840). Helsingissä yliopiston uudeksi tehtäväksi tuli kouluttaa virkamiehiäSuomen suuriruhtinaskunnan keskushallinnon tarpeisiin.
Yliopisto oli hallinnollisesti suoraan Venäjän keisarin alainen, eikäSuomen senaatilla taikenraalikuvernöörillä ollut valtaa sen asioihin. Ensimmäisinä autonomian ajan kanslereina toimivatMihail Speranski 1809–1812 ja hänen jälkeensäG. M. Armfelt. Vuonna 1816 Aleksanteri I nimitti veljensä ja kruununperijänsäNikolain yliopiston kansleriksi, ja siitä lähtien Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston kanslerina toimi kulloisenkin keisarin kruununperijä. Arvonimi oli tosin vain muodollisuus ja kanslerin virkatehtäviä hoitiPietarissaministerivaltiosihteeri vt. kanslerin ominaisuudessa. Käytännön tehtäviä Helsingissä hoiti sijaiskansleri. Sijaiskanslereiksi nimitettiin alkuun ansioituneita upseereita, mutta 1870-luvulta alkaen yliopiston omia professoreita.[8] Varsinainen kanslerin virka oli vuodesta 1894 alkaen kokonaan täyttämättä, silläNikolai II:n tullessa hallitsijaksi hänellä ei ollut lainkaan poikaa. Kun kruununperijäAleksei vuonna 1904 syntyi, yliopisto pyysi häntä entiseen tapaan kansleriksi, mutta tsaari ei enää halunnut suoda Suomelle sellaista kunnianosoitusta.[10]Helmikuun vallankumouksen jälkeen maaliskuussa 1917 myös vt. kanslerin tehtävät siirrettiin toistaiseksi sijaiskanslerille ja yliopiston johto siirtyi näin kokonaan Pietarista Helsinkiin.[11] Suomen itsenäistyttyä luotiin uusi kanslerinvirka, joka vastasi aiempaa sijaiskansleria.[8]
Turun romantiikan nationalistista aateperintöä jatkoi HelsingissäLauantaiseura, jonka muodosti 1830-luvulla joukko yliopiston opiskelijoita ja opettajia. Seuran johtohahmo oli runoilijaJ. L. Runeberg. Lukuisista seuran jäsenistä tuli myöhemmin kansallisen heräämisen ajan suurmiehiä ja yliopistollisia vaikuttajia: siveysopin professoriJ. V. Snellman, historian professori ja yliopiston rehtoriZachris Topelius, suomen kielen professoriElias Lönnrot, estetiikan professoriFredrik Cygnaeus, fysiikan professoriJ. J. Nervander. Lauantaiseuralaisten ja heidän hengenheimolaistensa ansiosta suomen kieli alkoi tunkeutua vanhastaan latinankieliseen yliopistoon: vuonna 1858 sallittiin väitöskirjan julkaiseminenlatinan jaruotsin lisäksi myössuomeksi, ja samoihin aikoihin alkoivat ensimmäiset suomenkieliset luennot. Opetus säilyi kuitenkin pääosin ruotsinkielisenä pitkälle 1900-luvulle.
1800-luvun aikana Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto alkoi kehittyä pois vanhasta keskiaikaisesta yliopistomallista, kohti modernia tiedeyliopistoa. Tässä kehityksessä seurattiin eurooppalaisia esikuvia, erityisesti saksalaisenWilhelm von Humboldtin sivistysyliopistoajattelua. Opiskelijoilta ei enää edellytetty monitieteisiä perusopintoja filosofisessa tiedekunnassa, vaan heidän tuli alusta asti perehtyä tiettyyn oppiaineeseen. Tieteenalat alkoivat eriytyä toisistaan ja tutkimustyö kehittyä. Merkkipaalu tässä kehityksessä oli filosofisen tiedekunnan jakaminen 1852 historiallis-kielitieteelliseen ja fyysis-matemaattiseen osastoon, siis humanististen tieteiden ja luonnontieteiden erottaminen toisistaan.
Naisten opiskelu yliopistossa tuli mahdolliseksi 1870-luvulla. Helsingin yliopiston ensimmäinen naisopiskelijaEmma Irene Åström aloitti opintonsa vuonna 1872, ja hänetpromovoitiin maisteriksi 1882. Vuoteen 1901 naisopiskelijoiden oli anottava erillistä opiskeluoikeutta eli "vapautusta sukupuolestaan", jonka myönsi ensin keisari ja myöhemmin yliopiston sijaiskansleri. Naisten opiskelu yliopistossa vapautettiin täysin vuonna 1901, ja vuonna 1916 myös yliopiston opetus- ja tutkijanvirat avattiin naisille.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Helsingin yliopiston vanha sinetti. Siinä on Jumalan säteilevä nimi hepreaksi kirjoitettuna ja raamatunkohta Sakarja 6:8 (1933 käännös): "Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."Physicum Kumpulan kampuksella.
Helsingin yliopisto sai nykyisen nimensä 18. helmikuuta 1919 Suomen itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 1924 sille myönnettiin uudetstatuutit, joissa määriteltiin sen asemaSuomen tasavallassa. Aiemmin keisarille kuuluneen ylimmän määräysvallan ottivaltioneuvosto, jossa yliopistoasiat liitettiin opetus- ja kirkkoasiain ministerin toimialaan. Yliopisto säilytti kuitenkin hallinnollisenautonomiansa, joka vahvistettiinvuoden 1919 hallitusmuodossakin. Siinä säädettiin myös, että yliopistoa koskevista laeista ja asetuksista on yliopistonkonsistorin annettava lausuntonsa. Kanslerista tehtiin yliopiston ja valtionhallinnon välinen yhdyshenkilö, jolla on oikeus osallistua valtioneuvoston istuntoon yliopistoa koskevia asioita käsiteltäessä.
Itsenäistymisen aikaan yliopistossa oli 56 professoria ja noin 3 000 opiskelijaa. Pian itsenäistymisen jälkeen Helsingin yliopisto menetti vanhan asemansa maan ainoana yliopistona, kun 1919 perustettiinÅbo Akademi ja 1922Turun yliopisto. Se säilyi kuitenkin ainoana valtionyliopistona vuoteen 1958, jolloinOulun yliopisto perustettiin.
Vuoden 1924 statuuteissa virallisiksi opetuskieliksi säädettiin suomi ja ruotsi. Opetus säilyi kuitenkin edelleen pitkälti ruotsinkielisenä, jaaitosuomalaisuusliike sekä suomalaiset ylioppilaat alkoivat vaatia yliopiston suomalaistamista. Pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen hyväksyttiin vuonna 1937 laki Helsingin yliopiston kielisuhteista. Siinä määrättiin, että kaikissa aineissa on annettava opetusta suomen kielellä, muttaruotsinkielisen opetuksen turvaamiseksi yliopistossa on oltava 15 ruotsinkielistä professuuria. Sama laki määrittelee edelleen yliopiston kielisuhteet; ainoastaan ruotsinkielisten professorien määrää on yliopiston kasvaessa lisätty.
1900-luku merkitsi Helsingin yliopistolle valtavan kasvun kautta. Jo 1930-luvulla puhuttiin "ylioppilastulvasta", kunlukiokoulutuksen yleistyessä yliopistoon kirjoittautui yhä enemmän opiskelijoita. Kiivain kasvu koettiin 1960-luvulla, kun sodan jälkeen syntyneetsuuret ikäluokat vyöryivät opiskelemaan. Yliopiston opiskelija- ja opettajamäärät kymmenkertaistuivat 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana. Räjähdysmäisen kasvun vuoksi yliopiston oli luovuttava vanhasta periaatteestaan, jonka mukaan jokaisella ylioppilaaksi kirjoittaneella oli sinne vapaa pääsy, ja otettava asteittain käyttöön ns.numerus clausus -periaate eli pyrkijöiden karsiminen jokoylioppilastodistusten taipääsykokeiden avulla. Viimeiset tiedekunnat siirtyivät numerus clausuksen käyttöön 1960-luvulla.
Opiskelijamäärien kasvu merkitsi Helsingin keskustassa toimineelle yliopistolle myös pahenevaa tilapulaa. 1940-luvulta lähtien lääketieteellisen tiedekunnan tiloja ryhdyttiin siirtämään Meilahteen ja maataloustieteitä Viikkiin. Myös keskustassa toteutettiin suuria uudisrakennushankkeita, kutenMetsätalo (1939) jaPorthania (1957). Vuonna 1969 yliopiston konsistori päätti siirtää koko yliopiston Viikkiin lukuun ottamatta lääketiedettä; valtioneuvosto vahvisti päätöksen seuraavana vuonna, mutta sitä ei ryhdytty toteuttamaan kiivaan vastustuksen vuoksi. Kompromissiratkaisuna valtioneuvoston asettama neuvottelukunta ehdotti 1972 yliopiston keskittämistä neljälle kampusalueelle: humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet keskustaan, lääketiede Meilahteen, luonnontieteet Kumpulaan sekä maatalous- ja metsätieteet Viikkiin. Kampusjaon toteuttaminen merkitsi suurta rakennustyötä, koska esimerkiksi Kumpulan matemaattis-luonnontieteellinen kampus rakennettiin tyhjästä, ja kampukset ovatkin valmistuneet vasta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Yliopisto päätti toukokuussa 2016 ottaa käyttöön 13 000–18 000 euron lukuvuosimaksut EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Maksut alkoivat syksystä 2017 34:ssä vieras- tai monikielisessä maisteriohjelmassa, kandiohjelmien säilyessä edelleen kaikille maksuttomina.[13]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
entinen filosofisen tiedekunnan (1640) kasvatustieteellinen osasto (1974), kasvatustieteellinen tiedekunta (1992), käyttäytymistieteellinen tiedekunta (2004)
Turun akatemian neljä kantatiedekuntaa olivat filosofinen tiedekunta, teologinen tiedekunta, oikeustieteellinen tiedekunta ja lääketieteellinen tiedekunta. Tämä nelijako säilyi yliopiston rakenteessa 1900-luvulle saakka. Suurin kantatiedekunnista oli filosofinen tiedekunta, johon kuuluivat kaikki muut aineet kuin teologia, oikeustiede ja lääketiede. Vuoden 1852 statuuttien mukaisesti filosofinen tiedekunta jakautui vuonna 1853 kahteen tiedekuntaan, historiallis-kielitieteelliseen ja fyysis-matemaattiseen (myöhemmin matemaattis-luonnontieteelliseen), joista tuli vuonna 1863 filosofisen tiedekunnan osastoja. Vuonna 1902 filosofisessa tiedekunnassa aloitti toimintansa kolmas osasto, maanviljelys-taloudellinen osasto, joka vuonna 1924 itsenäistyi maatalous-metsätieteelliseksi tiedekunnaksi. Filosofisen tiedekunnan kasvatustieteellinen osasto syntyi 1974.
Vuonna 1992 filosofinen tiedekunta lakkautettiin ja sen osastot itsenäistyivät omiksi tiedekunnikseen: historiallis-kielitieteellisestä osastosta muodostettiin humanistinen tiedekunta, kasvatustieteellisestä osastosta kasvatustieteellinen tiedekunta (myöhemmin käyttäytymistieteellinen (2004) ja uudelleen kasvatustieteellinen tiedekunta 2017) ja matemaattis-luonnontieteellisestä osastosta matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Jälkimmäisestä erosivat vuonna 2004 farmasian tiedekunta sekä biotieteellinen tiedekunta, jonka nimi muuttui bio- ja ympäristötieteelliseksi tiedekunnaksi vuoden 2010 alusta. Muistona kantatiedekunnasta kaikkien näiden viiden tiedekunnan opiskelijat ovat yhä arvonimeltään filosofian ylioppilaita, ja moni tutkintonimike on yhä filosofia-alkuinen (filosofian kandidaatti (vuoteen 1992),filosofian maisteri,filosofian lisensiaatti sekäfilosofian tohtori). Lisäksi tiedekuntien maisterit ja tohtorit promovoidaan yhteisessä tilaisuudessa, jota kutsutaan filosofisen tiedekunnan promootioksi (lat.promotio ordinis philosophorum).
Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa toimii 15osakuntaa. Osakuntalaitos tuli Suomeen pian sen jälkeen, kun Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiinTurkuun. Nykyään osakunnan juridinen asema on Helsingin yliopiston 15 osakunnalla jaTeknillisen korkeakoulun ruotsinkielisellä osakunnalla.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Helsingin yliopistolla on neljä pääkampusta. Alun perin koko yliopisto oli sijoitettu Helsingin ydinkeskustaan, mutta erityisesti 1930-luvulta lähtien tiloja on rakennettu ja hankittu eri puolilta kaupunkia yliopiston nopean kasvun vuoksi. 1970-luvulla tehtiin periaatepäätös, jonka mukaan yliopiston toiminta keskitetään neljälle kampusalueelle: keskustaan, Meilahteen, Kumpulaan ja Viikkiin. Toisiaan lähellä olevat tieteenalat pyrittiin keskittämään samoille alueille. Keskustan ulkopuolisia kampuksia yhdistääHSL:n Tiedelinja eli bussilinja 506.
Keskustakampus on toiminut yliopiston keskipisteenä siitä saakka kun se siirrettiin Helsinkiin. Kampus on levittäytynyt enimmäkseenSenaatintorin jaKaisaniemen väliselle alueelle. Keskustakampuksella sijaitsevat humanistinen, teologinen, oikeustieteellinen, valtiotieteellinen ja kasvatustieteellinen tiedekunta sekä Kansalliskirjasto. Useat keskustakampuksen rakennukset ovat arkkitehtonisesti merkittäviä, ja päärakennuksen, kirjaston ja tähtitornin lisäksi myös useat muut rakennukset ovat Engelin suunnittelemia.
Kumpulan kampukselle on nykyään sijoitettu suurin osa matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan toiminnoista. Rakennukset Chemicum, Physicum ja Exactum on rakennettu 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja 2000-luvun alussa. Sen lisäksi alueeseen kuuluvat Kumpulan kartano sekä fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratorio. Alueella toimivat myös muun muassaIlmatieteen laitos jaMerentutkimuslaitos.
Viikin kampus sijaitsee kauimpana keskustasta. Sinne on sijoitettu maatalous-metsätieteellinen, eläinlääketieteellinen, bio- ja ympäristötieteellinen sekä farmasian tiedekunta.
Helsingin yliopiston korkein valvoja onyliopistokollegion valitsemayliopiston kansleri, jonka tehtävänä yliopistolain mukaan on edistää tieteitä ja valvoa yliopiston etua. Kanslerilla on oikeus olla läsnä valtioneuvoston niissä istunnoissa, joissa käsitellään Helsingin yliopistoa koskevia asioita. Tämä oikeus on kirjattu yliopistolakiin ja se johtuu yliopiston autonomiasta. Kanslerin muodolliset kelpoisuusvaatimukset ovat melko väljät: Kansleriksi tulee valita henkilö, joka on toiminut ansiokkaasti tieteen tai yliopistolaitoksen hyväksi. Käytännössä lähes jokainen kansleri on ollut entinen, jopa edeltävä rehtori. Kansleri päättää professorin nimittämisestä sekä myöntää dosentin arvot. Hän myös johtaa hyvän tieteellisen käytännön loukkaamista koskevien epäilyjen selvittämistä. Yliopiston johdon kanssa sovitun työnjaon mukaisesti kansleri johtaa yliopiston varainhankintaa.[16]
Yliopiston toimintaa johtavatrehtori sekä vararehtorit. Rehtorin ja vararehtorit valitsee yliopiston hallitus, joka myös päättää vararehtorien lukumäärästä ja vastuualueista.[17] Kaudella 2018–2023 vararehtoreita on neljä.[18] Vararehtorin tulee ollatohtorin tutkinnon suorittanut, lisäksi hänellä on oltava ”vararehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito”.[17]
Yliopistolain mukaan Helsingin yliopistossa joko rehtorin tai yhden vararehtoreista tulee olla ruotsinkielinen professori.[19]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Yliopiston ylin päättävä elin on 12-jäseninen hallitus. Hallitus päättää muun muassa yliopiston strategiasta, talousarviosta ja tiedekuntarakenteesta. Hallituksen yliopiston ulkopuolelta tulevat jäsenet valitsee 50-jäseninenyliopistokollegio. Sen muina tehtävinä ovat kanslerin valinta, yliopiston tilinpäätöksen vahvistaminen, hallituksen vastuuvapausasiat sekä tärkeistä koko yliopistoa koskevista asioista keskusteleminen. Vuoteen 2009 asti yliopiston ylintä päättävää elintä kutsuttiinkonsistoriksi. Yliopistolla on edelleen suuri konsistori, johon kuuluvat yliopiston kaikki professorit. Sen tehtävänä on ylläpitää akateemisia perinteitä ja edistää tieteiden välistä yhteistoimintaa. Yliopiston yleistä hallintoa johtaa hallintojohtaja, joka toimii myös hallituksen pääsihteerinä.[17]
Hallituksessa on seitsemän yliopistoyhteisöstä ja viisi sen ulkopuolelta.[20] Hallituksen puheenjohtajana toimii kaudella 2022–2025 oikeustieteilijä, emeritusprofessoriNiklas Bruun ja varapuheenjohtajana FTIlona Herlin.[21]
Hallituksen muut yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet ovat:[20]
YTK, opiskelija- ja mielenterveysvaikuttajaSanni Lehtinen
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Tiedekunnan johtaja ondekaani ja korkein päättävä elin tiedekuntaneuvosto, joka esittää rehtorin vahvistettavaksi dekaanin ja varadekaanit tiedekunnan professorien tai dosenttien joukosta.Ainelaitoksen johtaja taas on esimieheksi valittu laitoksen professori tai dosentti ja päättävänä elimenä toimii laitosneuvosto. Tiedekunta- ja laitosneuvostoissa on voimassa ns. kolmikantaperiaate: jäsenet valitaan professoreiden, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudesta ja mistään ryhmästä ei saa olla enemmistöä hallintoelimen jäsenistä.
Helsingin yliopistossa kaikki tutkinnon suorittaneet henkilöt, vaihto-opiskelijat sekä työntekijät ovat yliopiston alumneja.[24] Alumnitoimintaan voi esimerkiksi kuulua, että yliopisto pitää yhteyttä alumneihinsa, ottaa heidät mukaan toimintaansa ja tarjoaa mahdollisuuksia tutustua muihin alumneihin.[25] Helsingin yliopiston alumniyhteisöön kuuluu yli 40 000 jäsentä.[24]
Vuonna 1990 perustettiin Helsingin yliopiston alumniyhdistys[26], joka yhdistyksen sääntöjen mukaan "ylläpitää yhteyttä Helsingin yliopistossa opiskelleiden kesken ja heidän yliopistoonsa".[27] Yhdistys toimii alumnilta alumnille -periaatteella.
Helsingin yliopiston alumniyhdistys valitsee vuosittain vuoden alumnin, joka on ”toiminnallaan tukenut Helsingin yliopiston periaatteita, akateemisen koulutuksen arvostusta sekä nostanut akateemista Helsingin henkeä”. Tittelin ovat saaneet:[28]
Helsingin yliopiston rahastot tukevat tutkimusta, opetusta ja opiskelua. Vuonna 2010 Helsingin yliopistolla oli noin 160 nimikkorahastoa, joissa oli pääomaa 36 miljoonaa euroa. Vanhin rahasto perustettiin 1745.[29]
↑Parikka, Valtteri: Helsingin yliopistolle nimitettiin uusi rehtori. Helsingin Sanomat, 24.2.2022, s. A 21. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.2.2022.
↑Halonen, Tero: Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 150 vuotta, s. 29. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2002. ISBN 952-10-0781-8
↑Klinge, Matti (toim.):Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 816. Otava, Helsinki 1989.
Helsingin yliopisto 1640–1990, osa I: Kuninkaallinen Turun akatemia 1640–1808 (Matti Klinge, Rainer Knapas, Anto Leikola ja John Strömberg, Otava 1987)
Helsingin yliopisto 1640–1990, osa II: Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808–1917 (Matti Klinge, Rainer Knapas, Anto Leikola ja John Strömberg kanssa, Valtion painatuskeskus 1989)
Helsingin yliopisto 1640–1990, osa III: Helsingin yliopisto 1917–1990 (Matti Klinge, Rainer Knapas, Anto Leikola ja John Strömberg, Otava 1990)
Klinge, Matti: A European University – The University of Helsinki 1640 – 2010 (2011)
.jpg)
