Halkokarin kahakka oliOolannin sodan aikana7. kesäkuuta1854Kokkolan edustallaHalkokarilla käyty pieni taistelu suomalaisten ja englantilaisten välillä. Siihen osallistui suomalaisen puolella sotilasosaston lisäksi sadan miehen suuruinen vapaaehtoisjoukko, jonka oli muodostanut kokkolalainen kauppaneuvosAnders Donner.[1][2] Suomalaiset torjuivat onnistuneesti englantilaisten maihinnousuyrityksen.
Krimin sodan aikanaRanskan jaEnglannin laivastot tunkeutuivatItämerelle. Ensimmäinen yhteenotto eliVitsandin kahakka tapahtui 19.–20. toukokuuta lähelläTammisaarta, jossa englantilaisten maihinnousuyritys torjuttiin suomalaisen kenraaliluutnanttiAnders Edvard Ramsayn johdolla.[3] Toukokuun lopulla amiraaliJames Hanway Plumridgen komentama englantilainen laivasto-osasto hävittiPohjanlahden rannikkokaupunkien kutenRaahen jaOulun satamissa olevia laivoja ja rakennuksia. Laivasto oli käynyt Kokkolan edustalla jo 27. toukokuuta, mutta tuolloin Plumridge oli päättänyt jättää kaupungin rauhaan, koska satamaan johtava väylä näytti liian vaikeakulkuiselta. Lähtiessään Oulusta amiraali jakoi 4. kesäkuuta eskaaderinsa kahteen osastoon: hän itse jatkoi kohtiTorniota, muttaHMSVulture jaHMSOdin lähetettiin takaisin Kokkolaan.[4]
Kokkolassa oltiin jo tietoisia englantilaisten tuhotöistä, ja kauppaneuvos Anders Donnerin johdolla ryhdyttiin kokoamaan puolustusta.[5] Paikkakunnalta saatiin mukaan sadan miehen suuruinen vapaaehtoisjoukko.[6] Hylkeenampujilla olihyljepyssyt, joilla pystyi ampumaan pidemmälle kuin monilla venäläisilläkarbiineilla.[5] LisäksiVaasasta tuli kenraalimajuriAlexander Jakob von Wendtin johdolla kaksi linjapataljoonan jalkaväkikomppaniaa jaNärpiöstä tuotiin tykkejä.[6]
Englantilaiset saapuivatKokkolanlahden edustalle iltapäivällä 7. kesäkuuta 1854. Kaupungin satamaan johtava vesiväylä oli liian matala suurille aluksille, joten ne jäivät ankkuriin 4,5merimailin päähän, tykinkantaman ulkopuolelle. Laivoista laskettiin vesille yhdeksän tykeillä varustettua venettä, joihin lastattiin yhteensä 180 miestä. Kello yhdentoista aikoihin illalla yksi aselepolipulla varustettu vene soudettiin Halkokarin niemekkeen rantaan, johon oli kerääntynyt kaupungin asukkaita. Englantilaisten neuvottelijoina toimi kaksi luutnanttia, jotka pyysivät lupaa polttaa kaikki satamassa olevat sotakieltotavarat, mukaan lukien vesillä ja telakalla olevat laivat, laivanrakennustarpeet,tervan,pien, purjekankaan, köydet jaruudin. PormestariBerndt Roos ja kauppaneuvos Donner torjuivat vaatimuksen tulkkina toimineen merikapteeni Wiklundin avustuksella vedoten Venäjän keisarin kieltoon tehdä myönnytyksiä viholliselle. Englantilaisten tiedustellessa mahdollisen sotajoukon läsnäoloa kokkolalaiset vastasivat salaperäisesti: ”Ylivoimalle emme mahda mitään”. Englantilaisia myös kiellettiin tulemasta yhtään lähemmäs kaupunkia.[5][6]
Maihinnousua valmistelleet englantilaiset lähettivät pari venettäluotaamaan väylää ja yhden muiden edellä tekemään tiedustelua. Kaupungin puolustajat olivat pystyttäneet Halkokarin tervamakasiinien väliin näkösuojaksi lankkuaidan, joka mereltä katsottuna näytti vain yhtenäiseltä rakennusrivistöltä, mutta jonka taakse oli kätkeytynyt 500 sotilasta ja vapaaehtoista tykkien kanssa.[5][6] Salmi oli katkaistu pystyttämällä puita, ja merelle näytti, että vesiväylä päättyisi. Veneiden esteeksi oli lisäksi vedetty kettinki estämään niiden pääsy Kokkolan rantaan Polttimoniemen ohitse.lähde?
Kun yksi veneistä kulki Halkokarin nokan ohi, puolustajat kaatoivat valeaidan ja alkoivat tulittaa suojattomia veneitä. Vapaaehtoisiin kuulunut hylkeenpyytäjäMatts Kankkonen surmasi hyljepyssyllään ensimmäistä venettä komentaneen luutnantti Carringtonin suoraan otsaan osuneella luodilla.[5] Etummainen vene vahingoittui tykkitulessa niin pahoin, ettei se pystynyt vastaamaan tuleen, ja menetti niin monta miestä, ettei sitä voitu soutaa turvaan, jolloin toisen veneen oli hinattava se pois. Muut veneet vastasivat tuleen, mutta merenkäynnin vuoksi keinuvista veneistä oli vaikea osua tykeillä mihinkään tarkasti. Ammuskelu jatkui noin tunnin, minkä jälkeen englantilaiset perääntyivät, kun rannalle näytti ilmaantuvan koko ajan lisää sotilaita.[5][6] Perääntymisen yhteydessä yksi veneistä ajoi karille pohjassa olevaan laivanhylkyyn ja meni ohjauskelvottomaksi, jolloin Kankkonen tovereineen kävi valtaamassa veneen ja vangitsi sen miehistön.[7][5]HMS Odin jaHMS Vulture avasivat tykkitulen, mutta se ei yltänyt Halkokarille.
Muutamaa tuntia kahakan jälkeen Halkokaria kohti lähetettiin vielä toinen neuvotteluvene, mutta sitä ei otettu vastaan, jolloin se palasi pikaisesti laivalle. Alukset poistuivat kaupungin edustalta illalla 8. kesäkuuta.[3]
Väijytys tuli englantilaisille täytenä yllätyksenä, koska Raahessa ja Oulussa he eivät olleet kohdanneet vastarintaa.HMS Odinin laivalääkäri Edward Creen päiväkirjamerkintöjen mukaan englantilaiset eivät olleet odottaneet suomalaisten kykenevän puolustautumaan. Toisaalta englantilaistenLontooseen lähettämässä raportissa mainittiin, että venäläiset olisivat voineet aiheuttaa vielä paljon suurempaakin tuhoa, jos heidän tykkinsä eivät olisi ampuneet liian korkealle ja jos he olisivat antaneet veneiden edetä pidemmälle ennen tulen avaamista, koska silloin ne eivät olisi päässeet pakenemaan lainkaan.[5]
Englantilaisten henkilötappiot olivat kolme upseeria ja viisitoista matruusia kaatuneina sekä kolme upseeria ja 31 matruusia vankeina.[8] Kaupungin puolustajista haavoittui kolme tai neljä.[6] Sotasaaliiksi saatiin yksi vallattubarkassi, jonka koko 25 miehen hengen miehistö joutui vangiksi, tosin kolme kuoli pian haavoihinsa. Kokkolassa voittoa juhlittiin suurella kansanjuhlalla, jossa viini virtasi ja varsinkin venäläisten kasakoiden kerrotaan olleen ympäripäissään.[5] Sotavangit lähetettiinHelsinkiin ja sieltä myöhemminPietariin. Kaksi haavoittunutta vankia vietiin hoidettaviksiIlmajoelle ja sieltä myöhemminTurkuun.[6]
Venäjän keisariNikolai I lähetti 9. kesäkuuta 1854käskykirjeellä Kokkolan asukkaille viralliset kiitokset heidän osoittamastaan rohkeudesta.[5] Nikolai I ja hänen seuraajansaAleksanteri II palkitsivat Halkokarilla kunnostautuneita suomalaisia kunniamerkeillä ja muilla suosionosoituksilla. Kauppaneuvos Donnerille lahjoitettiin muun muassa sormus ja kultainen nuuskarasia, hylkeenpyytäjä Kankkoselle hopeamitali ja kaksi kivääriä. Keisarin määräyksestä taiteilijaWladimir Swertschkoff maalasi vuonna 1856 Donnerin ja Kankkosen muotokuvat, jotka sijoitettiinHelsingin keisarilliseen palatsiin, nykyiseenPresidentinlinnaan, missä ne ovat tänäkin päivänä. Keisarin antamat lahjat ja mitalit ovat näkyvillä maalauksissa.[9]
Suomalaisten sotasaaliiksi saama barkassi on nykyään KokkolassaK. H. Renlundin museon omistuksessa ja sijoitettunaEnglanninpuistoon varta vasten sille tehtyyn rakennukseen, josta sitä voi tarkastella koko seinän ikkunoista. Barkassin tykit ja lippu annettiin aikoinaan Venäjälle.[10]
Taistelupaikalla Halkokarilla on vuonna 1934 pystytetty graniittinen muistomerkki.[8] Yhteenotossa kaatuneet englantilaiset on haudattu KokkolanMarian hautausmaalle. Haudan hoidosta vastaa nykyäänBritannian Helsingin-suurlähetystö.[5]
