Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Haihdunta

Wikipediasta

Haihdunta onhaihtumiseen liittyväsuure. Se ilmaistaan yleensä millimetreinä: tunnissa (mm/h), vuorokaudessa (mm/d) tai vuodessa (mm/a).

Haihdunnan määrittäminen ei ole yhtä yksinkertaista kuin esimerkiksisademäärän. Haihduntaa voidaan mitatalysimetrien ja haihtumisastioiden avulla. Lysimetri on maalla täytetty ja tutkittavalla kasvipeitteellä peitetty astia, jonka vesitaseestaselvennä haihdunta lasketaan. Haihtumisastia taas on yksinkertaisesti vedellä täytetty astia, josta haihtumista voidaan seurata. Haihdunnan suoralle laskemiselle on kehitetty useita kaavoja (esimerkiksiPenmanin kaava), jotka perustuvat muun muassa pystysuorien kosteuserojen mittaamiseen. Se voidaan myös määrittää epäsuorasti esimerkiksivesitaseyhtälön jäännösterminä eli ainoana tuntemattomana tai vastaavasti lämpöenergiataseesta.

Maan alueiden erilaiset haihtumiset johtuvat erilaisistaenergiamääristä eliAuringon säteilyn erilaisesta jakautumisesta Maan pinnalle, mutta myös käytettävissä olevan veden määrästä. Yleisestiaavikoilta haihdunta on vähäistä,meristä japäiväntasaajan lähettyvillä olevilta runsassateisilta alueilta suurta.Suomessa haihdunnat ovat etelässä luokkaa 400–500 mm/a ja pohjoisessa 200–250 mm/a.[1]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Vakkilainen, P: Haihdunta (s. 14-19) Vesitekniikan perusteet, luentomateriaali. TKK. Viitattu 9.8.2009.[vanhentunut linkki]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Haihdunta&oldid=21739017
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp