| Guinea-Bissaun sisällissota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| |||||||
| Komentajat | |||||||
Yhteensä noin 655–927 kuolonuhria[1] | |||||||
Guinea-Bissaun sisällissota käytiin presidenttiJoão Bernardo Vieiraa tukeneiden joukkojen ja armeijan pääosaa johtaneenAnsumane Manén välillä useina erillisinä yhteenottoina kesäkuusta 1998 toukokuuhun 1999. Sisällissotaan osallistuivat myös Guinea-Bissaun naapurimaatSenegal jaGuinea. Sisällissota päättyi Vieiran antautumiseen ja Manén johtamanjuntan voittoon. Juntta järjesti maan ensimmäiset vapaat vaalit marraskuussa 1999 ja tammikuussa 2000.
Guineabissaulaiset olivat tyytymättömiä maan hallitukseen 1990-luvun loppupuolella.Kansainvälisen valuuttarahaston suunnitteleman rakenneuudistuksen läpivienti iski taloudellisesti jo muutenkin Afrikan köyhimpiin valtioihin lukeutuvan Guinea-Bissaun asukkaisiin. Hallitusta syytettiin myös korruptiosta. Taloudellisten ongelmien lisäksi ongelman muodosti sotilaalliset kysymykset. Maa oli pitkään tukenut epävirallisesti naapurimaaSenegalin alueella toimivaaMFDC-separatistijärjestöä. Järjestöajoi aseellisesti itsenäisyyttäCasamancen alueelle, jolla oli historialliset ja etniset yhteydet Guinea-Bissauhun. MFDC hankki aseita myöskannabiskaupalla rajan yli, ja suuri osa Guinea-Bissaun armeijan päällystöstä osallistui kauppaan.[1]
Guinea-Bissaun politiikka Casamancen suhteen muuttui, kun maa pääsi osaksiCFA-frangi-aluetta. Aluksi näytti siltä, että presidenttiJoão Bernardo Vieira lopettaisi yhteistyön MFDC:n kanssa. Vieiran tiedetään kuitenkin sittemmin saaneen osansa laittomasta asekaupasta, mutta silti hän syytti alkuvuodesta 1998 kenraaliAnsumane Manéa asekaupasta. Kesäkuussa 1998 Vieira yritti pidätyttää Manén sen jälkeen, kun maassa oli alkanut jälleen suuria mielenosoituksia. Suuri osa kansasta tuki Manéa, joka julisti itsensä väliaikaisen sotilasjuntan johtajaksi. Myös 90 prosenttia armeijasta tuki Manéa. Tästä alkoi sisällissota presidentin tukijoiden kanssa.[1]
Guinea-Bissaun sisällissotaa käytiin useina erillisinä yhteenottoina kesäkuusta 1998 toukokuuhun 1999. Sisällissodan alussa juntalla oli selvä yliote, koska sitä tuki suurin osa armeijasta, ja sillä oli hallussaan suurin osa armeijan aseista ja ilmavoimien tukikohta. Presidentti Vieira, joka oli lopettanut tuen Casamancen kapinallisille, sai kuitenkin apua Senegalista, joka lähetti maahan 2 000 sotilasta sisällissodan alkaessa. Lisäksi Vieira sai apua Guinea-Bissaun eteläisestä naapuristaGuineasta, joka lähetti maahan 1 500 sotilasta. Nämä joukot estivät presidentin tukijoiden välittömän romahtamisen.[1] Senegalin joukot hyökkäsivät Guinea-Bissaussa samalla myös MFDC:n tukikohtia vastaan. Vieira sai tukea myösRanskalta, kun taasPortugali tuki hiljaisesti kapinallisia.[2]
Parin ensimmäisen viikon aikana taistelut keskittyivät maan pääkaupunkiBissauhun, josta pakeni raskaiden taistelujen takia noin 200 000 asukasta. Taistelut levisivät nopeasti myös muualle maahan, jonka Manén joukot valtasivat. Vieiran tukijoiden haltuun jäi lopulta vain maan pääkaupunki Bissaun keskusta presidentinpalatsin ympärillä. Heinäkuussa osapuolten välillä oli tulitauko, joka oli solmittuportugalinkielisten maiden yhteisön välityksellä. Tulitauko rikkoutui lokakuussa ja tammikuussa seuraavana vuonna. Tammikuun 1999 taistelut johtivat 250 000 ihmisen pakolaisuuteen. Viimeiset taistelut käytiin toukokuussa maan pääkaupungissa.[1]
Sodan osapuolet kävivät neuvotteluja heinäkuusta 1998 lähtien. Neuvottelujen nojalla maahan tuli vuoden 1998 lopullaECOMOG:n joukkoja. Vuoden 1999 helmikuussa sovittiin yhteisestä hallituksesta, jonka jäseninä olisi presidentin tukijoita ja kapinallisia. Juntta pyrki kuitenkin pääsemään eroon presidentti Vieirasta. Taistelut alkoivat uudelleen pääkaupungissa toukokuussa 1999, ja Vieira antautui lopulta ehdoitta 10. toukokuuta. Sodan jälkeen vallassa oli Manén johtama juntta, joka järjesti maan ensimmäiset vapaat vaalit marraskuussa 1999 ja tammikuussa 2000.[1] Vaaleissa maan presidentiksi nousiKumba Yalla ja maata hallinnutPAIGC-puolue menetti asemansaPRS-puolueelle.[2]
Yallan kaudella armeija osoittautui ongelmaksi. Armeija toimi irrallaan siviilihallinnosta, ja marraskuussa 2000 Mané yritti uutta kapinaa. Kapina epäonnistui, ja Mané sai surmansa muutaman päivän kuluttua. Jännitteet armeijan ja siviilihallinnon välillä ovat edelleen olemassa. Sisällissodan aikana kuoli pienimpien arvioiden mukaan noin 655 henkilöä ja suurimpien mukaan 927.[1]
