Tämän artikkelin tai sen osankieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaaparantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus:Pitäisi sujuvoittaa tekstiä |
Green ban (suom.vihreä kielto) on tyypillisestiammattiliiton tai muun työläisorganisaation toteuttamalakko, jonka syyt liittyvät ennen kaikkeaympäristönsuojeluun.
Ensimmäiset green banit toteutettiin 1970-luvun alussaAustralianUudessa Etelä-Walesissa, kun Australian rakennusbuumi oli kuumimmillaan. Niitä toteutti Builders Labourers Federationin (BLF) (rakennusmiesten liitto) paikallisosasto, mutta ne eivät ikinä olleet yksin BLF:n aloittamia, vaan ne syntyivät paikallisten asukkaiden pyynnöstä, ja olivat aina heidän tukemia ja avustamia.[1]
Ensimmäinen lakko perustettiin suojelemaan Kelly's Bushia, joka oli - ja on vieläkin - viimeinen luonnontilainen metsäalueSydneyn Hunters Hillin lähiössä.[1] Ryhmä paikallisia naisia, jotka olivat jo vedonneet kunnanvaltuustoon, pormestariin ja osavaltion pääministeriin, lähestyivät liittoa saadakseen apua. BFL kehotti naisia pystyttämään julkisen tapaamisen, johon lopulta saapui 600 asukasta, ja joka vetosi liittoon, jotta se estäisi rakentamisen alueelle. BFL meni lakkoon, jolloin rakennettuja A V Jennings ilmoitti aikovansa käyttää järjestymättömiä rakennusmiehiärikkureina. Vastauksena tähän, BFL:n jäsenet muilla A V Jenningsin työmailla lopettivat työnteon, ja lopulta A V Jennings hylkäsi kaikki suunnitelmat rakentaa Kelly's Bushin alueelle. Alue kuuluu nykyään osavaltion perintörekisteriin.[2]
BFL oli mukana monissa muissa green baneissa, joista 42 toteutettiin pelkästään vuosina 1971–1974. BFL ei ainoastaan edustanut järjestäytyneitä rakennusmiehiä, vaan se myös vaikutti työläisten mielipiteisiin ja toimi rakennusliittojen poliittisena johtona tuona aikana. BLF lopetti lakkojen toteuttamisen vuonna 1974, kun liittovaltiotason johtaja Norm Gallagher erotti paikallisjohdon (syynä 'perinteisen ammattiliiton rajojen ylittäminen').[3]
Vuosien 1971–1974 liike ehti kuitenkin estää mm. historiallisenThe Rocksin alueen tuhoamisen toimistotalojen tieltä; Kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan muuttamisen parkkipaikaksi Sydneyn oopperatalolle;Centennial Parkin muuttamisen urheilustadioniksi; JaWoolloomooloon satama-alueen tuhoamisen kaupallisten pilvenpiirtäjien vuoksi. Arvioidaan että liike esti n. 3 miljardinAustralian dollarin (nykyrahassa n. 18 miljardia (2005)) rakennushankkeet noiden neljän vuoden aikana.[1]
Eräs BFLn viimeisistä green baneista oli estää rakentaminen Potts Pointin alueen Victoria kadulla. Lakkoon osallistui satoja paikallisia asukkaita, ammattiliiton jäseniä ja muita aktivisteja, huolimatta siitä, että alueen rakennuttaja palkkasi rikollisia ahdistelemaan asukkaita.[4][5] Arthur King, paikallisten asukkaiden toimintaryhmän johtaja, kidnapattiin 1973 ja yleisesti epäiltiin - ei kuitenkaan todistettu - että hänen kidnappaajansa oli rakennuttaja Frank Theemanin palkkaama.[6] Paikallinen poliisi toimi lakon aikana yhteistyössä Theemanin ja hänen työntekijöiden kanssa, ja toteutti talonvaltaajien ja paikallisten asukkaiden massakarkotuksen, mikä sai heidät jäämään barrikadeilleen kahden päivän piirityksen ajaksi.[4][7] BFLn paikallisosasto hajotettiin 1974, mutta aktivistit paikallisen asukkaan ja journalistin Juanita Nielsenin johdolla saivat toisen liiton puolelleen.[8] Lopulta kamppailu päättyi 1977, kun rakennettuja perui suunnitelmansa. Asukkaat oli kuitenkin jo pakotettu muualle.[3][9] LisäksiJuanita Nielsen kidnapattiin ja tapettiin vuonna 1975.[8]