Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Green Day oli uransa alussa yksi924 Gilman Street -klubin punk-skenen merkittävimpiä nousevia yhtyeitä. Yhtye julkaisi ensimmäisenEP-levynsä1,000 Hours vuonna 1989indie-levymerkilläLookout! Records. Vuonna 1994 Green Dayn julkaisialbuminDookie, joka oli yhtyeen ensimmäinen julkaisuReprise Records -levymerkillä. Albumista tuli valtava kaupallinen menestys, ja se on myynyt yli kymmenen miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa. Albumin menestymisen johdosta Green Day oli tärkein yhtye, jonka ansiosta punk rock nousi takaisinvaltavirran suosioon Yhdysvalloissa.
Yhtyeen kolme seuraavaa albumia,Insomniac (1995),Nimrod. (1997) jaWarning: (2000) eivät saavuttaneetDookien kaltaista kaupallista menestystä, vaikkaInsomniac jaNimrod. ylittivätkin Yhdysvalloissaplatina- jaWarning:kultalevyrajan. Vuonna 2004 yhtye julkaisi seitsemännen albuminsa,rock-oopperanAmerican Idiot, joka myi Yhdysvalloissa yli kuusitoista miljoonaa kappaletta ja teki yhtyeen suosituksi nuoremman sukupolven keskuudessa. Vuonna 2009 Green Day saavutti uransa suurimman listamenestyksen albumillaan21st Century Breakdown, jota seurasivat vuonna 2012 julkaistut¡Uno!-,¡Dos!- ja¡Tré! -albumit.
Billie Joe Armstrong jaMike Dirnt ovat Green Dayn perustajajäseniä. He tapasivat toisensa ensimmäisen kerran kymmenvuotiaina vuonna 1982Kaliforniassa sijaitsevan John Sweet High Schoolin kahvilassa. Oltuaan toistensa luona yökylässä he soittivat vanhojaheavy metal -klassikoita, kutenOzzy Osbournea,Def Leppardia jaVan Halenia. Armstrongin oltua kymmenvuotias hänen isänsä kuoli, mistä kertoo yhtyeen vuonna 2004 julkaistun albuminAmerican Idiot surumielinen laulu ”Wake Me Up When September Ends”. Billie oli 14-vuotias tehdessään ensimmäisen laulunsa ”Why Do You Want Him?”, joka kertoo Armstrongin äidistä ja isäpuolesta. Vuonna 1987 Billie Joe ja Mike värväsivätrumpaliJohn Kiffmeyerin (Al Sobrante) ja muodostivat Sweet Children -yhtyeen. He soittivat ensimmäisen virallisen keikkansa Rod’s Hickory Pitissä. Pian he alkoivat tehdä keikkoja muiden yhtyeiden lämppäreinäGilman Street -klubilla,Berkeleyssä.[3]
Ollessaan 17-vuotiaita lukiolaisia yhtye levytti ensimmäisenEP:nsä1,000 Hours kahdessa päivässä. Ennen EP:n julkaisua huhtikuussa 1989 yhtye vaihtoi nimensä Sweet Childrenistä Green Dayksi. Pian sen jälkeen Dirnt valmistui, Armstrong jätti koulun kesken päivää ennen 18-vuotissyntymäpäiviään.1,000 Hours sai pian seuraa muista julkaisuista, muun muassa EP:tSlappy jaSweet Children sekäLP39/Smooth.[4]
Albumi1,039/Smoothed Out Slappy Hours oli kokoelma aiemmista julkaisuista ja julkaistiin vuonna 1990. Nimi tulee EP:iden (1,000 Hours jaSlappy) sekä LP:n (39/Smooth) nimistä. Albumin julkaisi paikallinen riippumaton levy-yhtiöLookout! Records. Pian julkaisun jälkeen John Kiffmeyer päätti jättää yhtyeen ja keskittyä opintoihinsa. Armstrong ja Dirnt värväsivät uuden rumpalin, toisen Gilman Streetin veteraanin,Tré Coolin. Tré oli soittanut The Lookouts! -yhtyeessä rumpalina jo kaksitoistavuotiaasta asti. Muita The Lookout!:in jäseniä olivat Kain Kong ja Lawrence ”Larry” Livermore, Lookout! Recordsin omistaja. Green Dayn toinen albumi,Kerplunk! (1992), oli Tré Coolin ensiesiintyminen yhtyeessä.
Green Day kasvatti mainettaan niin sanotulla vanhanaikaisella tavalla – ansaitsemalla sen. Ennen ensimmäisen sopimuksen solmimista suuren levy-yhtiön kanssa he olivat jo olleet viidellä kiertueella ajaen rannikolta toiselle majoittuen ystävien ja fanien luona. SaatuaanReprise Recordsin tuottajanRob Cavallon huomion, heillä oli edessään ensimmäinen suuren levy-yhtiön sopimus huhtikuussa vuonna 1993. Pian sopimuksen solmimisen jälkeen he alkoivat levyttää albumia, joka julkaistiin vuonna 1994 ja olisi heidän pääsylippunsa maineeseen. Albumi oli nimeltäänDookie.
Mike Dirnt (basso, taustalaulu)
VaikkaDookien kokonaiskesto oli vain hieman yli 39 minuuttia, oli se silti menestys.Dookie tutustutti suuren yleisön Green Dayn energiseenpunk rockiin. Green Dayn kappaleita muun muassatuhopoltoista jaitsetyydytyksestä on luonnehdittu epävirallisiksi kansallislauluiksi. Laulaessaan omista murheistaan ja nuoruuden ongelmistaan Green Day huomasi, että heidän lisäkseen oli tuhansia samanlaisia nuoria painimassa samojen ongelmien kanssa. Oli muotia olla kypsymätön.Dookie myi kymmenen miljoonaa kappaletta pelkästäänYhdysvalloissa ja yli 20 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti ollen tähän mennessä yhtyeen myydyin albumi.Dookie on myös kaupallisesti menestynein punk-albumi. Se voitti myös vuoden 1994Grammy-palkinnon parhaastaalternative-albumista. Seuraavilla albumeilla,Insomniac jaNimrod., Green Dayn onnistui säilyä uskollisina punk-musiikille samalla todistaen, että he eivät olleet vain kovaa huutava poikalauma. Nimrodilta nousi yllätysmenestykseen rauhallinen, pääasiassa kitaralla soitettu, ”Good Riddance (Time of Your Life)”, joka on kuultu muun muassa useissa televisiosarjoissa sekä urheilutapahtumissa. Tähän aikaan yhtyeen jäsenet olivat perustamassa perheitä, ja oli muutenkin selvää, että he olivat kasvamassa sekä omina itsenään että yhtyeenä. Yhteisymmärryksen tuloksena yhtye piti kahden vuoden tauon voidakseen keskittyä perheisiinsä.[5]
Vuonna 2000 Green Day palasi musiikin pariin albumillaWarning:. Albumi poikkesi suuresti kaikista Green Dayn aikaisemmista albumeista ollenmelodisempi ja rauhallisempi. Vaikkakriitikot kehuivat albumia, eivät fanit siitä suuresti innostuneet, ja se onkin yhtyeen vähiten myynyt albumi. Levyn suosituimmaksi kappaleeksi nousi ”Minority”. Seuraavat vuodet kuluivat tehden muutaman kiertueen ja julkaisten pari kokoelmalevyä,International Superhits!:n vuonna 2001 jaShenanigansin vuonna 2002.International Superhits! -albumilla on uudestaan levytetty kappale ”Maria” ja täysin uusi kappale ”Poprocks & Coke”.International Superhits!:n kanssa tuli myös DVDInternational Supervideos!, johon on yhdistetty kappaleiden musiikkivideoita.
Monen vuoden tauon jälkeen Green Daylla oli myös epäonnen hetkensä, sillä kuin yhtye oli nauhoittanut albuminCigarettes and Valentines vuonna 2003, nauhat olivat kadonneet. Yhtyettä uhkasi hajoaminen, mutta nauhojen katoamisen huolimatta Green Day oli yhtä ja pysyi sitkeästi bändinä. Vuoden tauon jälkeen syyskuussa 2004 Green Day julkaisi tähän saakka menestyneimmän albuminsaAmerican Idiotin. Albumilla yhtye kritisoi Yhdysvaltojenmediaa, hallitusta ja sen politiikkaa, varsinkinIrakin sotaa. Albumilta ensimmäinen julkaistusingle ”American Idiot” oli ensimmäinen Green Dayn kappale, joka nousi listaykköseksi Billboard Charts -listalla. Toisena levyltä julkaistu ”Boulevard of Broken Dreams” -single oli vielä suurempi hitti, ja se ylsi ensimmäisenä Green Dayn kappaleena Yhdysvaltain virallisen musiikkilistan ykköspaikalle. Se oli myös Suomessa kaupallisten kanavien eniten soitettu kappale vuonna 2005.[6] Albumilta julkaistiin singlenä myös ”Holiday” ja ”Wake Me Up When September Ends”.American Idiot -kiertue oli Green Dayn siihen mennessä suurin, ja sen huipensiEnglannissa tehty keikka, josta tehtiinBullet in a Bible -liveCD/DVD.
American Idiot sai seitsemän Grammy-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan rockalbumin palkinnon. Se sai Green Dayn laskevan uran taas nousemaan, nosti heidät lopullisesti koko maailman tietoisuuteen ja sai lopultakin aikaan heidän ansaitsemansa kunnian ja menestyksen.Vuonna 2004 julkaisemaansa albumiaAmerican Idiot, yhtye kutsuupunk rock -oopperaksi. Levy käänsi Green Dayn laskussa olleen uran uuteen nousuun ja menestyi listoilla paremmin kuin yksikään aikaisempi albumi.
Green Day julkaisi toukokuussa 200921st Century Breakdown -albumin, joka on menestynyt hyvin. Albumin tunnetuimpia kappaleita ovat ”Know your Enemy”, ”East Jesus Nowhere”, ”21st Century Breakdown”, ”¡Viva La Gloria!”, ”The Static Age” ja ”21 Guns”. Albumissa on kolme osaa; ”Heroes and Cons”, ”Charlatans and Saints” sekä ”Horseshoes and Handgrenades”.21st Century Breakdown -kiertueilta tehtiin kaksi livelevyä:Last Night on Earth: Live In Tokyo jaAwesome as Fuck -levyn DVD on Tokiosta.Yle TV2:lta on tullut Green Dayn21st Century Breakdown Tour Oaklandista, Kaliforniasta (Yle Live Green Day) jaJim-kanavalta dokumentti yhtyeestä. 11. elokuuta 2011 bändillä oli salainen keikka Tiki Baarissa, Costa Mesassa, Kaliforniassa.
Yhtye julkaisi vuonna 2012 eri musiikkigenrejä sisältävän trilogia-levysarjan¡Uno!,¡Dos! ja¡Tré!. Tammikuun 22. päivä 2013 yhtye julkaisi¡Cuatro!n, joka on dokumentti DVD levytrilogian nauhoitusajoista. Julkaistiin myös toinen dokumentti, Broadway Idiot, joka kertoo American Idiot musikaalista. Maaliskuun 10. päivä 2013 yhtye aloitti 99 Revolutions -maailmankiertueen. Kesäkuussa 2013 Green Day rikkoiEmirates Stadiumilla yleisöennätyksen, 60 000 lippua myytiin. 99 Revolutions -maailmankiertueellaan Green Day soitti kesäkuun 26. päivä Hietaniemen uimarannalla, HelsingissäRock the Beach -festivaalilla.Reading -festivaalilla yhtye soittiDookie-albumin alusta loppuun. Saman tempun he tekivät muutamana päivänä Euroopan keikoilla.
19. huhtikuuta 2014 julkaistiinDemolicious, joka sisälsi demoversioita levytrilogian¡Uno!,¡Dos! ja¡Tré! kappaleista. Sitä nauhoitettiin ennen trilogian julkaisemista. Se julkaistiinRecord Store Day -kampanjassa, jossa levyjä oli vain rajallinen määrä. Albumilla oli ennenjulkaisematon kappale ”State of Shock” sekä akustinen versio kappaleesta ”Stay the Night” levyltä¡Uno!.
Huhtikuun 16. päivänä 2015 yhtye soitti ensimmäisen keikkansa yli vuoteen. He soittivat kaksi keikkaa. Ensimmäinen keikka soitettiin ensimmäisellä kokoonpanolla ”Sweet Childreninä” ja toinen keikka nykyisellä kokoonpanolla. Kaksi päivää myöhemmin yhtye vihittiinRock and Roll Hall of Fameen.
Jouluaattona 2015 Green Day julkaisi joulupyhien kunniaksi kappaleen ”Xmas Time of the Year”.
Huhtikuussa 2016 Billie Joe ArmstronginInstagram-tilillä käy ilmi, että yhtye on studiolla työstämässä vuoden 2012 levytrilogialle seuraajaa. Albumin nauhoitukset ovat alkaneet jo vuonna 2015, jolloin yhtye on tehnyt muutamia demokappaleita. Elokuun alussa 2016 Billie Joe Armstrong vahvistiTwitter-tilillään, että yhtye julkaisisi 11. elokuuta 2016 ”Bang Bang” -nimisen singlen tulevalta albumilta.
11. elokuuta julkistettiin albumin nimeksiRevolution Radio. Albumista julkistettiin myös kappalelista, kansikuva ja julkaisupäivä (7.10.2016).
9. syyskuuta albumilta julkaistiin toinen single ”Revolution Radio”.
13. huhtikuuta 2019 osana Record Store Day -kampanjaa, yhtye julkaisi vuoden 1994 Woodstock esityksensä vinyylinä ensimmäistä kertaa. Julkaisu sisältää 9 kappaletta, jotka he esittivät livenä sekä mutasodan.
10. syyskuuta 2019, yhtye julkaisi Hella Mega Tour -kiertueen yhdessäFall Out Boyn jaWeezerin kanssa. Green Day myös julkaisi ensimmäisen singlen, ”Father of All...” heidän tulevalta 13. albumiltaan,Father of All Motherfuckers. Kyseiselle albumille on asetettu julkaisupäiväksi 7. helmikuuta 2020. 30. syyskuuta 2019, Green Day julkaisi kahden vuoden sopimuksenNHL:n kanssa. Samalla tuli tietoon, että yhtye julkaisee toisen singlen ”Ready, Fire, Aim” 9. lokakuuta 2019. Albumin kolmas single ”Oh Yeah” julkaistiin 16. tammikuuta 2020. Albumi julkaistiin 7. helmikuuta 2020. Albumin neljäs single ”Meet Me on the Roof” julkaistiin samana päivänä kuin albumi.
21. toukokuuta 2020 bändi julkaisicover-versionBlondien kappaleesta ”Dreaming”.
30. lokakuuta 2020 yhtyeen sivuprojektiThe Network aktivoitui sitten vuoden 2005 julkaisemalla videon ”The Prophecy”. 2. marraskuuta 2020 The Network julkaisi uutta musiikkia ensimmäisen kerran 17 vuoteen julkaisemalla musiikkivideon singlestä ”Ivankkka is a Nazi”. The Network väitti sosiaalisessa mediassa useiden viikkojen aikana, ettei heillä ole mitään tekemistä Green Dayn kanssa. 20. marraskuuta The Network julkaisi Trans Am EP:n. 4. joulukuuta 2020 The Network julkaisi uuden albuminsaMoney 2020 Part II: We Told Ya So!.
17. helmikuuta 2021 yhtye tiedotti uudesta singlestä ”Here Comes the Shock”, joka julkaistiin 21. helmikuuta 2021. 17. toukokuuta 2021 Green Day julkaisi uuden singlen ”Pollyanna”.
Marraskuussa 2022 yhtye vahvisti nauhoittavan uutta albumia. Albumin on tuottanutRob Cavallo, joka palasi työskentelemään yhtyeen kanssa sitten ensimmäisen kerran¡Tré!-albumin. Yhtye esitteli ensimmäistä kertaa uutta musiikkia heinäkuussa 2023 festivaalikeikalla Quebecissa soittaen kappaleen ”1981”. 30. syyskuuta 2023 yhtye vahvistettiin puoliaikashowhun 110th Grey Cupiin. Yhtye lanseerasi nettisivuston ”The American Dream Is Killing Me”, jonne oli merkattu päivämäärä 24. lokakuuta 2023. Yhtye soitti ”The American Dream Is Killing Me” -kappaleen ensimmäistä kertaaLas Vegasissa 19. lokakuuta 2023 ja vahvistti maailmankiertueen kesälle 2024. He soittivat albumin toisen singlen ”Look Ma, No Brains!” When We Were Young -festivaalilla 22. lokakuuta 2023.
24. lokakuuta 2023 uuden albumin nimeksi vahvistettiin Saviors ja albumin ensimmäinen single ”The American Dream Is Killing Me” julkaistiin. Toinen single ”Look Ma, No Brains!” julkaistiin 2. marraskuuta 2023. Kolmas single ”Dilemma” julkaistiin 7. joulukuuta 2023. Albumin neljäs single ”One Eyed Bastard” julkaistiin 5. tammikuuta 2024. Albumi julkaistiin 19. tammikuuta 2024 ja samana päivänä julkaistiin viides single ”Bobby Sox”.
Green Dayn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 85 miljoonaa kappaletta, mikä tekee yhtyeestä kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimmän punk-yhtyeen. Green Day esiintyi toisen kerranSuomessa 8. kesäkuuta 2010. Samana päivänä ilmestyi myös maailmanlaajuisestiGreen Day: Rock Band -videopeli.[7]
Yhtyeen musiikki eroaa aiempien vuosikymmenten punkista ollen enemmän tyyliltään punk rockia. Green Dayn suosio on innoittanut myös muita punk- ja rock-yhtyeitä, kutenSum 41:a jaGood Charlottea.
Vuodesta 1991 asti Green Dayn jäsenillä on ollut sivuprojekteja muiden muusikoiden kanssa. Merkittäviä näistä ovat olleet Billie Joe ArmstronginPinhead Gunpowder (jossa on mukana Green Dayn keikkakitaristi Jason White), The Frustrators, jossa Mike Dirnt soittaa bassoa jaThe Network, jossa on arveltu kaikkien Green Dayn jäsenten soittavan taiteilijanimillä. Green Day (Armstrong, Dirnt ja Cool) on myös perustanut new wave -musiikkia soittavanFoxboro Hot Tubs -yhtyeen, joka keikkaili vuoden 2008 kesän Yhdysvalloissa. Green Dayn fanit ovat rynnänneet katsomaan idoleitaan uudessa bändissä. Foxboro Hot Tubsin albumiStop, Drop and Roll julkaistiin 20. toukokuuta 2008.[8]
Green Dayn hyväntekeväisyystöihin kuuluu yhteistyöU2:n kanssa vuonna 2006 ”The Saints Are Coming” -kappaleella, jolla autettiin keräämään rahaa Music Rising -järjestöllehurrikaani Katrinan tuhoamien musiikki-instrumenttien puolesta sekä Natural Resources Defense Council’n (=luonnonvarojen suojeluvaltuusto) tukeminen ”Move America Beyond Oil” -kampanjassa ja muussa ympäristönsuojelussa.[9]
Vuonna 2007 Green Day esiintyiThe Simpsons Movien alussa esittäenSimpsonit-sarjan tunnuskappaleen. Elokuvassa keikka päättyy siihen, että järven saastunut vesi aiheuttaa vedessä kelluvan lavan uppoamisen tappaen koko yhtyeen.[10]
Green Day julkaisi coverinJohn Lennonin kappaleesta ”Working Class Hero”Instant Karma: The Amnesty International Campaign to Save Darfur -albumille. Yhtye esitti kappaleenAmerican Idolin finaalijaksossa. Kappale sai Grammy-ehdokkuuden vuonna 2008.
Syntynyt 4. toukokuuta 1972. Alkuperäinen jäsen yhdessä laulajaBillie Joe Armstrongin kanssa.
Tré Cool, oikealta nimeltään Frank Edwin Wright III –rummut
Syntynyt 9. joulukuuta 1972. Ei ollut yhtyeessä alusta lähtien vaan tuli Al Sobranten tilalle. Billie Joe ja Mike Dirnt olivat kuitenkin ihailleet Coolin soittotaitoja jo tämän esiintyessä aiemman yhtyeensä kanssa.
Syntynyt 11. marraskuuta 1973. Tuli yhtyeeseen vuonna 1998. Ollut joissakin Green Dayn musiikkivideoissa, kuten ”When I Come Around”, ”Wake Me Up When September Ends”, ”Working Class Hero”, ”21 Guns”, ”Last Of The American Girls”, ”Stay The Night" ja ”Nuclear Family”. Soittanut livelevyilläBullet in a Bible jaAwesome As Fuck. Syyskuussa 2012 Billie Joe Armstrong kertoi eräässä haastattelussa että Jason White on nimitetty yhtyeen viralliseksi jäseneksi.
Al Sobrante, oikealta nimeltään John Kiffmeyer (1987–1990) – alkuperäinen rumpali, joka jätti Green Dayn opintojensa takia. Hänen oli ensin määrä palata takaisin opintojensa päätyttyä, mutta koska hänestä ei kuulunut mitään, yhtye otti uuden rumpalin. Hänen viimeiseksi albumikseen jäi39/Smooth.[11]
Dave E.C. liittyi bändiin Johnin lähdön jälkeen, mutta päätti itse lähteä bändistä muutaman viikon jälkeen, koska hän ei tuntenut olevansa tarpeeksi hyvä rumpali.
↑Myers, Ben: Green Day : Amerikan idiootit & uuspunkin kukoistus. (( Green Day : American idiots & the new punk explosion) Suomentaneet Petri Leppänen & Essi Vatilo) Sammakko, 2006. ISBN 952-483-043-4
↑Spitz, Mark: Green Day : kolmen soinnun supertähdet. ((Nobody likes you : inside the turbulent life, times and music of Green Day) Suomentanut Juha Ahokas) Like, 2010. ISBN 978-952-01-0473-3