Gramofonilevy elisellakkalevy, arkikielessä yleisesti myössavikiekko, onanalogiseenäänentoistoon tarkoitettuäänilevyn varhainen formaatti.Emil Berliner patentoigramofoniaan varten tekemänsä keksinnön vuonna 1887. Sellakkalevyä käytettiin yleisesti 1880-luvulta 1960-luvulle saakka. Tuolloin sen korvasi pääasiallisena tallenneformaattina suuremman tallennuskapasiteetin tarjoava ja kestävämmästäPVC-muovista valmistettuvinyylilevy. Savikiekkojen pyörintänopeus oli yleisimmin 78 kierrosta minuutissa, mutta myös muita nopeuksia käytettiin. Ensimmäisten, vuonna 1889 markkinoille tulleiden gramofonilevyjen halkaisija oli 13 senttimetriä, mutta vuonna 1894 Yhdysvalloissa tulivat käyttöön halkaisijaltaan 17,5-senttimetriset yksipuoliset levyt. Kaksipuolisia levyjä alettiin tehdä vuonna 1904.[1] Valmistusaineena käytettiinsellakan japuuvillan tai muunkuidun seosta. Sellakkalevyt ovat LP-levyjä paksumpia ja painavampia. Ne ovat myös herkkiä särkymään pudotessaan, mistä tulee äänilevytyypin kansanomainen nimityssavikiekko.[2] Toimiakseen hyvin sellakkalevy vaatii vinyylilevyä leveämmän uransa takia erilaisenneulan jaäänirasian.[3]
Alkuvuosinaan gramofonilevyt joutuivat kilpailemaan tallennusvälineenäfonografissa käytettyjä vahalieriöitä vastaan, mutta syrjäyttivät nämä lopulta täysin. Berliner Gramophone Company myi Yhdysvalloissa vuonna 1897 jo lähes 250 000 levyä. Lopullinen läpimurto tapahtui 1920-luvun puolivälissä, jolloin levyjen hinnat laskivat ja halvat matkagramofonit tulivat markkinoille[4]. Suurimmat gramofonilevyjen valmistusmaat olivat 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenilläYhdysvallat,Iso-Britannia jaSaksa.
Neuvostoliitossa gramofonilevyjä valmistettiin pitkälle 1960-luvulle saakka eikä siellä otettu koskaan tuotantoon 45 kierroksen vinyylilevyjä. MyösIntiassa julkaistiinBeatles-yhtyeen kappaleita vielä gramofonilevyillä.[5]
Brittiläinen Gramophone-yhtiö tallensi Pohjoismaissa, joissa ei ollut omaa levytuotantoa, arviolta 10 000 levypuolta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Gramophone-yhtiön levymerkki oliHis Master's Voice ja tunnuskuva gramofonia kuunteleva koira. Yhtiö teki levytysmatkoja Suomeen säännöllisesti jo vuodesta 1904 alkaen ja Suomessa myytävät levyt puristettiinRiiassa,Latviassa. Levyille tallennettiin lähinnäoopperalaulajien, myöhemmin myöskuplettilaulajien esityksiä.[5] Varhaisimpia suomalaisia gramofonilevyille laulaneita taiteilijoita olivat muiden muassaAino Ackté,Abraham Ojanperä,Hjalmar Frey jaEino Rautavaara sekäPasi Jääskeläinen,Iivari Kainulainen jaJ. Alfred Tanner.Ensimmäisen maailmansodan vuoksi äänilevyjen valmistus tyrehtyi niin täydellisesti, että vuosina 1917–1925 ei tehty ainoatakaan suomalaista äänilevyä. Lisäksi gramofonien ja ulkomaisten levyjen hinnat olivat Suomessa suurimman osan 1920-luvusta korkeat, Suomen pienet markkinat eivät kiinnostaneet kansainvälisiä levy-yhtiöitä eikä alan kotimaisia toimijoita ollut olemassakaan. Noina vuosina suomen kieli ikuistui äänilevylle vain amerikansuomalaisten, muiden muassaHiski Salomaan jaLeo Kaupin tulkinnoissa.[6]
Suomessa gramofonien ja gramofonilevyjen myynti nousi nopeasti sen jälkeen, kun niiden tuontitullit puolitettiin vuonna 1928.[7] EsimerkiksiGeorg Malmsténin vuonna 1929 levyttämää valssiaSärkynyt onni myytiin kaikkiaan 17 000 kappaletta "gramofonikuumeen" aikana. Siihen saakka jo tuhannen kappaleen levymyyntiä oli pidetty erittäin hyvänä saavutuksena.[8]Veikko Lavi muisteli 1980-luvulla, miten hän oli nuoruudessaan kuunnellut Leo Kaupin laulua gramofonilevyltä Langinkosken kalliollaKotkassa: "Jo se tekniikka, että mustalta levyltä lähtee musiikkia ja laulua, oli ihme. Minä makasin kalliolla lumoutuneena ja tuijotin sitä levyä." Suomalaiset levyt äänitettiin ja puristettiin 1930-luvun ajan teknisistä syistä enimmäkseen ulkomailla, enimmäkseenBerliinissä,Lontoossa,Kööpenhaminassa jaTukholmassa. Joskus levy-yhtiöiden ulkomaiset teknikot kävivät raskaine ja monimutkaisine laitteineen tallentamassa suomalaisten taiteilijoiden esityksiäHelsingissä.[9] EsimerkiksiOlavi Virta teki läpimurtonsa levylaulajana peräti 42 levypuolen voimalla vuonna 1939, jolloin esitykset äänitettiin levytysstudioksi rakennetussaKäpylän työväentalossa.[10]
Heti toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Suomessa tehtyjen levyjen ongelmina olivat tavallistakin huonompi kestävyys ja äänenlaatu niiden valmistukseen käytettävissä olleen materiaalin kehnouden vuoksi. Uusia levyjä tehtiin tällöin jopa rikotuista levyistä keitetystä massasta, johon sekoittunut levyetikettien paperin sisältämäselluloosa aiheutti levyyn kuuntelua voimakkaasti häirinneen suhinan. Pahimmillaan gramofonin neula ei edes löytänyt levystä uraa.[11] Kuvaavaa oli, että vuonna 1942 perustettu levy-yhtiöRytmi joutui alkuvuosinaan vaatimaan uuden levyn ostajalta maksuksi levyn hinnan ohella yhden vanhan levyn.[12] Gramofonilevyt syrjäytyivät Suomessa 1950-luvun lopulla nopeasti 45 kierroksensingle- jaEP-levyjen tieltä; aluksi kalliitLP-levyt yleistyivät 1960-luvun kuluessa.[5]
Helsingin Sanomissa alkuvuonna 2013 julkaistun tiedon mukaan maaliskuussa 1961 ilmestynytEino GröninKarnevaalitango / Tule kanssani tangon tahtiin olisi ollut viimeinen suomalainen gramofonilevy. Tosiasiassa viimeinen suomalainen alun perin gramofonilevyllä julkaistu äänite oli saman vuoden elokuussa ilmestynytJohnny ForsellinTango Hawaiilla / Syksyn tango.[13]