Golan,Golanin kukkulat taiGolanin ylänkö (arab.مرتفعات الجولان,Murtafa‘āt al-Jawlān,hepr.רמת הגולן,Ramat ha-Golan)[1] onLähi-idässä sijaitseva laaja ylätasanko. Se rajoittuu etelässäJarmuk-jokeen, lännessäGenesaretinjärveen jaHulanlaaksoon, pohjoisessaAnti-Libanon-vuoristoon jaHermonvuoreen sekä idässävadi Ruqqadiin.Israel miehittiSyyrialta kaksi kolmasosaa alueesta vuoden 1967kuuden päivän sodassa, jade facto liitti alueen itseensä vuonna 1981. Kansainvälinen yhteisö ei tunnusta tätä valtausta, vaan pitää aluetta edelleen Israelin miehittämänä Syyrian alueena[2]. Vuonna 2024 Israel miehitti alueen lopun kolmanneksen. Historiallisesti alue on ollut tunnettuVanhan testamentinBaasanina, jossa oli hyvät laitumet ja jossa kasvatettiin lampaita, vuohia ja härkiä.[3]
Vanhan testamentin aikana alue tunnettiinBasanina. Basanissa sijaitsi Golanin kaupunki, joka kuuluiManassen heimolle.[3] Golanin kaupunki on joskus yhdistettySaham al-Jawlanin kylään alueen itäpuolella Syyriassa[4][5], joskin myös muita mahdollisia paikkoja on ehdotettu. Kaupungin nimi laajeni myöhemmin käsittämään laajemman alueen. Alueena Golanista puhuu ensimmäisenäJosephus.[5] Alue ulottui pohjois-eteläsuunnassaHermoniltaJarmuk-jokeen ja länsi-itäsuunnassa länsireunalta noin 25 kilometriä itään. Israelilaisten tunkeutuessaLuvattuun maahanHermonvuori oli rajana valloituksille pohjoisessa.[3]Hellenistisell kaudella Golan tunnettiin nimellä Gaulanitis (Γαυλανῖτις).[4] Golanin alue oli tärkeä viljantuottaja Rooman valtakaudella. Golanin vilja kuljetettiinAla-Galilean läpiAkkon satamakaupunkiin.[3]Bysantin valtakunnan kaudella Golan oli osaPalaestina Secundaa ja se olighassanidien vaikutusaluetta.[4]
Golanin kautta kulkivat valtatiet, jotka yhdistivätDamaskon,Haasorin, Gennesaretinjärven,Beet-Seanin jaJisreelin tasangon. Näiden reittien varrelle rakennettiin lukuisia linnoituksia sekä puolustustarkoituksiin, että kaupankäynnin turvaamiseksi.[3]
Muslimit valtasivat alueenŠurahbilin johdolla ja myöhemmin siitä tuli yksi Damaskoksen alaisista piirikunnista. Piirikunnan keskus oli alkujaanBanias (Caesarea Philippi). Myöhemmin alueen keskukseksi muodostuiKuneitra, joka sijaitsi DamaskoksestaTiberiakseen kulkevan tärkeän tien varrella. Seudun väestö muodostui useista eri uskonnollisista ja etnisistä ryhmistä. Hermoninvuoren juurella olidruusilaisia jašiialaisia kyliä. Muulla alueella oli aloilleen asettuneitaarabipaimentolaisia, sekä seudulle siirrettyjätšerkessien jaturkmeenien kyliä.[4]
Israel valloitti Golanin kukkuloiden alueenSyyrialtakuuden päivän sodan loppupuolella vuonna 1967. Suurin osa alueella asuneistaarabeista pakeni alueelta sodan aikana. Sodan jälkeen perustettiin tulitaukolinja, ja alue jäi Israelin haltuun. Lähes välittömästi alueelle alkoi muuttaajuutalaisia siirtolaisia. Syyria yritti valloittaa alueen takaisinJom kippur -sodassa vuonna 1973, mutta yllätyshyökkäyksestä ja israelilaisten raskaista tappioista huolimatta syyrialaisten hyökkäys pysäytettiin. Molemmat maat sopivat tulitauosta vuonna 1974, ja siitä lähtien tulitaukoa valvomassa on ollutYhdistyneiden kansakuntientarkkailijoita tulitaukolinjalla.[7]
Israel liitti Golanin ylängön itseensä vuonna 1981, mutta liitoksella ei ole kansainvälistä tunnustusta. Alueen strateginen merkitys on suuri. Syyrian pääkaupunkiDamaskos sijaitsee vain 60 kilometrin päässä pohjoiseen Golanin kukkuloilta. Golanilta käsin on helppo tarkkailla mahdollisia Syyrian armeijan liikkeitä ja alue muodostaa myös maantieteellisen esteen mahdolliselle syyrialaishyökkäykselle. Alue on myös tärkeä vesihuollon kannalta: se tuottaa noin kolmasosan Israelin juomavedestä.[7]
Syyria on asettanut Golanin kukkuloiden palauttamisen rauhansopimuksen ehdoksi.Yhdysvaltojen välittämien rauhanneuvottelujen aikana vuonna 1999 Israel oli valmis palauttamaan suurimman osan alueesta, mutta se halusi pitää rajan muutama sata metriäGenesaretinjärvestä itään turvatakseen tämän vesilähteensä. Syyria taas vaati Israelia perääntymään kokonaan vuoden 1967 rajojen taakse. Israel ja Syyria kävivät neuvottelujaturkkilaisten välittäjien kautta myös vuonna 2008, mutta ratkaisua kiistaan ei syntynyt tuolloinkaan.[7]
Syyrian sisällissodan aikana vuodesta 2013 lähtien Syyrian armeija ja sitä vastustavat kapinalliset kävivät taisteluja Golanin kukkuloiden rajanylityspaikoista. Myös Israelin armeijan asemat joutuivat ajoittain tulituksen kohteiksi ja armeija vastasi tuleen.[8] Syyrian kapinalliset ottivat ajoittain Yhdistyneiden kansakuntien tarkkailijoita panttivangeiksi.[9] Syyrian hallituksen joukot valtasivat Golanin kukkuloiden vastaiset alueet heinäkuussa 2018.[10]
Vuonna 2019 Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinto antoi Israelin miehitykselle tunnustuksensa ainoana valtiona maailmassa[11][12]. Vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen valittu presidentti Joe Biden ei perunut tätä linjausta.[13]
Syyrian presidenttiBašar al-Assadin hallinnon romahtaessa 8. joulukuuta 2024 Israel miehitti myös Yhdistyneiden kansakuntien joukkojen aikanaan valvoman Golanin kukkuloiden rajavyöhykkeen.[14]
Golanin kukkuloiden asukasluku on noin 50 000 ja alue kuuluu Israelin harvimmin asuttuihin alueisiin.Juutalaiset siirtolaiset muodostavat asukkaiden vähemmistön. Heitä on alueella Israelin tilastokeskuksen mukaan 20 500. Juutalaiset asuvat alueen ainoassa kaupungissaKatzrinissa, sekäkibbutseilla jamošaveilla eri puolilla Golania.[15] Juutalaisia siirtokuntia on kaikkiaan yli kolmekymmentä.[7] Golanin kukkuloidendruusit asuttavat pääasiassaMasaden,Ein Qiniyyen,Majdal Šamsin jaBuqatan kyliä Golanin koillisosassa. Suurin osa druuseista ei ole ottanut vastaan Israelin kansalaisuutta. Golaniin kuuluu myös yksialaviittien asuttama kyläGhajar lähelläLibanonin vastaista rajaa.[15]
Thoralf Gilbrant, Valtter Luoto, Pekka Nieminen & Risto K. Träff: Iso Raamatun Tietosanakirja: Osa 10 – Atlas 2. Historical Production, Inc. & Ristin Voitto ry, 1991. ISBN 951-606-050-1
↑abcdefGilbrant, Luoto, Nieminen & Träff 1991, s. 225
↑abcdB. Lewis, Ch. Pellat ja J. Schacht (toim.): The Encyclopedia of Islam - New Edition, s. 498. (Volume II C–G) Brill, 1991. ISBN 90 04 07026 5(englanniksi)
↑abFred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 07 Fey-Gor, s. 686. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2(englanniksi)
