Geomorfologia onmaantieteen jaluonnonmaantieteenosa-alue, joka tutkii maanpinnan muotoja ja maaperän rakennetta. Geomorfologian päällimmäinen tarkoitus on selvittää, miksi maaperä näyttää siltä kuin se näyttää. Termi tuleekreikan kielen sanoistage ("maa") jamorfe ("muoto") jalogos ("oppi").[1]
Maaperän rakenteeseen vaikuttaa maalaji. Osa maalajeista on kivennäismaalajeja, osa orgaanisia ja osa kemiallisesti muodostuneitasedimenttejä.
Lajittuneet sedimentit, jotka sisältävät enimmäkseen yhden kokoluokan rakeita, ovat usein kerrostuneita. Sedimentin kerrostuminen voi johtua myös vuoden aikojen vaihtelusta sedimentin muodostuessa ja tällöin puhutaan lustorakenteesta. Kerrostumaton sedimentti on homogeenista tai massiivista. Osa sedimenteistä sisältävätorgaanista ainesta. Tällaiset sedimentit jaetaan limnisiin (esim. muta, kalkkilieju ja ruokoturve), telmaattisiin ja terrestrisiin. Telmaattisia sedimenttejä syntyykuivilla alueilla. Terrestrisiä maalajeja ovat kuivalla maalla syntyneet maalajit.
Orgaanisia maalajeja ovat turve, multa ja lieju. Turpeet voidaan jakaa pääasiallisesti kahteen ryhmään niiden eniten sisältämän kasvijätteen mukaan: rahka- ja saravaltaisiin. Liejua syntyy vesialueiden pohjissa.
Rapautuminen voi tapahtua fysikaalisesti tai kemiallisesti. Fysikaalisessa rapautumisessa kiviaines hajoaa mekaanisesti. Kemiallinen rapautuminen tapahtuu esimerkiksi veden kuljettamien aineiden välityksellä, jolloin kiviaines hajoaa ja muodostuu uusiksi mineraaleiksi.
Rapautunut maa-aines muodostaa maassa kerroksia ja tätä sanotaan maannostumiseksi. Maannostyyppejä ovat muun muassa havumetsävyöhykkeenpodsolimaannos, ikirouta-alueen tundramaannos ja tropiikin lateriitti.
Massaliikuntoja tapahtuu painovoiman vaikutuksesta alueilla, joissa maa on kalteva. Nopeat massaliikonnot aiheuttavat maanvyörymiä. Niitä tapahtui paljon aivan jääkauden jälkeen. Hitaat massaliikunnot aiheuttavat vuotomaailmiötä ja muodostavat kuvomaata. Vuotomaailmiötä tapahtuu etenkin paikoilla, joissa ei ole kasveja ja oloissa, joissa lämpötila vaihtelee paljolti ja nopeasti.
Virtaava tai tulviva vesi kuljettaa maa-ainesta, joka joskus muodostaa kerrostumia. Näitä ovat jokisuihin muodostuneet deltat. Joet muokkaavat ympäristöä myös kiemurtamalla ja muodostamalla suuria mutkia, joita kutsutaan meandereiksi. Joskus meanderit kuroutuvat irti joesta, jolloin syntyy makkarajärviksi kutsuttuja järviä.Myös aaltoileva vesi muokkaa rannikkoa. Aallokon aihettamaaeroosiota tapahtuu niemissä ja luodoissa. Lahdissa puolestaan tapahtuu maa-aineksen kasaantumista.
Tuuli kuljettaa mukanaan hiekkaa, jolloin puhutaan lentohiekasta. Suurimmat lentohiekka-alueet ovat kuumat aavikot. Lentohiekka-alueita on myös periglasiaalialueilla,joissa ei ole maata sitovaa kasvillisuutta. Lentohiekka kasautuu usein suuriksi kasoiksi,dyyneiksi, mutta se voi kasautua myös ohuiksi lössimäisiksi kerrostumiksi.Tällainen kerrostuma on erittäin hyvä kasvualusta viljelyyn.
Viimeisimmän jääkauden jälkeen jäätikön kuljettamasta aineksesta on muodostunut moreenimaata, kutendrumliineja, Rogen-moreenia, De Geer -moreenia jakumpumoreenia.
Kun kaksi mannerlaattaa törmää toisiinsa, syntyy poimuvuoristo. Tästä on hyvä esimerkki Himalajanvuoristo. Mantereet voivat liikkua myös toisiinsa nähden sivuittain, jolloin tapahtuumaanjäristyksiä.
.jpg)
