Tämän artikkelin tai sen osanmuoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaaparantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa ollakeskustelusivulla. Tarkennus:Tätä on todella vaikeaa seurata |
Gematria taigimatria (hepr.גימטריה <m.kreik.γεωμετρία,geōmetria) tarkoittaa heprealaistanumerologiaa tailukumystiikkaa. Gematriasta voidaan erottaa kaksi eri suuntausta, mystinen ja yleinen. Sana juontaa kreikangeometriaa tarkoittavasta sanasta. Vaikka heprealainen gematria on nykyisin tunnetuinta,kreikkalaiselle aakkoselle tarkoitettu gematria eliisopsefia on sitä useita vuosisatoja vanhempaa. On olemassa myöslatinalaisille aakkosille sovitettua gematriaa, joka on syntynyt varhaisella keskiajalla tai todennäköisemmin joantiikin Rooman aikaan.lähde?
Gematriassa jokaisella aakkoston kirjaimella ajatellaan olevan tietty numero- tai lukuarvo. Esimerkiksi Ilmestyskirjan Pedon lukua on yhdistetty eri historiallisiin henkilöihin kutenkeisari Neroon, jonka kreikankielinen nimi olisi litteroitu hepreaksi ja kirjaimia vastaavat lukuarvot laskettu yhteen ja saatu summaksi 666. Tämä perustuu siihen, että hepreassa lukuja ilmaistiin kirjaimilla[1].
Eräs gematrian menetelmiin pohjautuvista väitteistä on, ettäRaamatun kirjoittajat tunsivat ja kätkivät tekstiin muun muassa sellaisia matemaattisia käsitteitä, joita heillä ei nykyisen tiedon mukaan ollut.Vilnan gaonia, 1700-luvun oppinutta, pidetään usein ajatuksen ensimmäisenä esittäjänä. Hänen mukaansaEnsimmäisen kuninkaiden kirjan kirjoittaja olisi kätkenyt tekstiinpiin likiarvon, jossa neljä desimaalia olisi oikein. Kirjassa Hiramin kerrotaan valaneen altaan, jonka halkaisija oli kymmenen kyynärää ja ympärys kolmekymmentä, mistä piin likiarvoksi tulisi kolme. Juutalaisessa traditiossa osissa profeettojen kirjoja sanat luetaan ('qere') toisinaan eri tavoin kuin ne kirjoitetaan ('ketiv'). Kirjoitetussa muodossa (ketiv) mainittu jae käyttää sanaa KAVA (qof, vav, he) ilmaistessaan altaan ympärysmitan. Kuitenkin sana luetaan (qere) muodossa KAV (qof, vav). Sanan KAVA numerologinen arvo on 111 (qof = 100, vav = 6, he = 5), kun taas sanan KAV arvo on 106 (qof = 100, vav = 6). Jos 111 jaetaan 106:lla ja kerrotaan kolmella, tulos on noin 3,14151.lähde?
Mystinen gematria on heprealainennumerologian muoto, jota käytetäänkabbalassa löytämään sanojen salattuja merkityksiä. Gematrian avulla pyritään hahmottamaan kokonaiskuvaa kymmenensefiran (mon.sefirot), tai jumalallisen tulen, ja 22 heprean aakkosen välillä.[2] Tätä systeemiä on selitetty useissa mystisissä juutalaisissa kirjoituksissa, kutenZoharissalähde?.
Yksi esimerkki gematriasta ovat 22 monitahokasta. Nämä sisältävät viisiPlatonin kappaletta, neljäKeplerin–Poinsot’n kappaletta ja kolmetoistaArkhimedeen kappaletta. Koska heprean aakkosissa on 22 kirjainta, voidaan jokaista kirjainta osoittaa vastaamaan yksi kappale.lähde?
Toinen esimerkki ovatheprealaiset luvut. Vaikka aakkosia on 22, tarvitaan 27 numeraalia (1–9, 10–90 ja 100–900), jotta voidaan muodostaa luvut väliltä 1–999. Puuttuvat viisi kirjainta sopivat yhteen viiden lopetuskirjaimen (sofit) kanssa, tai vaihtoehtoisesti viimeistä kirjaintatavia (jolla on arvo 400) käytetään yhdistelmänä itsensä tai muiden kirjainten kanssaqofista (100) eteenpäin. Näin saadaan merkittyä luku 500 ja tätä suuremmat sataluvut.lähde?
Heprealaisten aakkosten numeroarvot[3]
Arvo | Kirjain | Merkki |
---|---|---|
1 | Alef | א |
2 | Beit | ב |
3 | Gimel | ג |
4 | Dalet | ד |
5 | He | ה |
6 | Vav | ו |
7 | Zajin | ז |
8 | Chet | ח |
9 | Tet | ט |
10 | Jod | י |
20 | Kaf | כ, ך |
30 | Lamed | ל |
40 | Mem | מ, ם |
50 | Nun | נ, ן |
60 | Samekh | ס |
70 | Ajin | ע |
80 | Pe | פ, ף |
90 | Tsade | צ, ץ |
100 | Quf | ק |
200 | Resh | ר |
300 | Shin | ש |
400 | Tav | ת |
Arvo | Kirjain | Merkki |
---|---|---|
500 | Kaf | ך |
600 | Mem | ם |
700 | Nun | ן |
800 | Pe | ף |
900 | Tsade | ץ |
Seuraavilla sivuilla on gematrinen taulukko erilaisille aakkosille: