 | Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan. |
| Frantz Fanon | |
|---|---|
 Frantz Fanon | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. heinäkuuta1925 Fort-de-France,Martinique,Ranska |
| Kuollut | 6. joulukuuta1961 (36 vuotta) Bethesda,Maryland,Yhdysvallat |
| Koulutus ja ura | |
| Koulukunta | marxilaisuus eksistentialismi |
| Infobox OK | |
Frantz Omar Fanon (20. heinäkuuta1925Fort-de-France,Martinique,Ranska –6. joulukuuta1961Bethesda,Maryland,Yhdysvallat) olipsykiatri jafilosofi ja ehkä samalla myös1900-luvun merkittävin dekolonisaatiota käsitellytyhteiskuntafilosofi jakolonialismin psykopatologi. Hänen teoksensa ovat olleet inspiraation lähteinä antikolonialistisille vapautusliikkeille kautta koko maailman koko 1900-luvun loppupuolen.
Fanon syntyiFort-de-FrancessaMartiniquen saarellaKaribialla. Saari oli tuolloinRanskan siirtomaa mutta on nykyisin olennaisesti Ranskan valtioyhteyteen kuuluvadepartementti. Frantzin isä oli afrikkalaisen orjan ja intialaisen sopimustyöläisen jälkeläinen Félix Casimir Fanon, joka toimi tullivirkailijana. Frantzin äiti Eléanore Médélice oli afromartiniquelainen, jolla oli valkoistaelssasilaista taustaa. Fanonin perheenisä kuului Martiniquen kohtalaisesti toimeentulevaan väestönosaan, mutta perhe ei kuitenkaan ollut taustaltaan perinteisen keskiluokkaista. Perhe saattoi kouluttaa poikansa värilliselle tarkoitetussa Lycée Schoelcherissä.
Ranskanantauduttua saksalaisten hallintoon vuonna 1940 jättäytyi osa sen laivastosta Martiniquen saarelle. Saarelle jääneet sotilaat olivat siellä olonsa aikana avoimestirasisteja. Syntyi useita syytöksiä huonosta seksuaalisesta käytöksestä ja ahdistelusta. Ranskan armeijan sotilaiden käytöksellä martiniqueläisiä kohtaan oli voimakas vaikutus Fanoniin, jopa niin että se sementöi hänen vieraantumisen tunteensa ja ymmärtämyksensä todellisesta rasismista.
Kahdeksantoista ikäisenä Fanon lähti kotisaareltaan nykyiseenDominikaaniseen tasavaltaan liittyäkseen siellävapaan Ranskan joukkoihin. Myöhemmin hän pestautui Ranskan armeijaan ja suoritti aktiivipalvelua Ranskassa, eritotentoisen maailmansodanElsassin taistelussa. Vuonna 1944 hän haavoittui taistelussa ja sai ansioistaanCroix de la Guerre -ansiomitalin. Hänen joukko-osastonsa ei kuitenkaan taistelujen aikana ylittänytReinjokea.
Toivuttuaan haavoittumisestaan vuonna 1945 Fanon palasi takaisin kotisaarelleen Martiniquelle kunniamerkein palkittunasotaveteraanina. Paluu kotisaarelle kesti kuitenkin vain hyvin lyhyen ajan. Saarella ollessaan hän työskenteli ystävänsä ja ohjaajansaAimé Césairen parlamenttivaaliavustajana. Césairen vaikutus Fanonin elämään oli erittäin suuri.
Poliittisesti Fanon ei todennäköisesti koskaan ollut täysinoppinut ja täysimittainenkommunisti, vaikka Césaire pääsikin kommunistien lipun alla Martiniquen edustajana Ranskan parlamenttiinneljännen tasavallan aikana. Fanon viipyi kuitenkin kotisaarellaan niin pitkään, että ehti suorittaa loppuun kesken jääneen ylioppilastutkintonsa, minkä jälkeen hän lähti uudelleen Ranskaan, missä hän opiskelilääketiedettä ja psykiatriaa. Opintonsa hän suorittiLyonissa, missä hän opiskeli myöskirjallisuutta,draamaa jafilosofiaa. Hän osallistuiMaurice Merleau-Pontyn luennoille ja seurasi vuonna 1951 vuoden psykiatriksi valitun radikaalinkatalonialaisenFrançois de Tosquellesin psykiatrian opetusta. Fanon harjoitti psykiatrin ammattia aluksi Ranskassa ja myöhemmin, vuodesta 1953 lähtien, myösAlgeriassa, missä hän toimi jopa sairaalan hoidollisena johtajana aina eroonsa 1956 saakka.
Ranskassa ollessaan ja opiskeluvuosina Fanon kirjoitti ensimmäisen kirjansaPeau noire, masques blancs ('Musta iho, valkoinen naamio')imperialismin vaikutuksesta värillisen ihmisenpsyykeen. Teos on hyvin henkilökohtainen tilinteko Fanonin omasta kokemusmaailmasta olla värillinen ja musta ihminen sekä intellektuelli ja samalla osa ranskalaista koulutusjärjestelmää ja sen tuote.
Fanon lähti Ranskasta Algeriaan, jossa hän oli aiemmin ollut jonkin aikaa toisen maailmansodan aikana. Hän sai nimityksen psykiatrin virkaan Blida-Joinvillen psykiatrisessa sairaalassa. Juuri siellä hän kehitti uudenaikaiset ja radikaalit hoitomenetelmänsä. Erityisesti hän käytti apunasosioterapiaa, joka kytkettiin hänen potilaittensa kulttuuritaustaan. Hän koulutti samalla myös hoitajia ja lääkäriksi opiskelevia. Algerian marraskuussa 1954 puhjenneen vallankumouksen seurauksena hän liittyi vuoden 1955 alkupuolellaFLN-järjestöön (Front de Libération National) seurauksena yhteyksistään tohtori Chaulet’hen.
Fanon matkusti laajalti Algeriassa, mutta eritoten Kabulen alueella, opiskellakseen alueen kulttuuria ja Algerian asukkaiden elämänpsykologiaa. Hän kirjoitti matkoistaan tutkielmia, jotka ovat myöhemmin kadonneet. Matkat olivat samalla myös salaisia agitaatiomatkoja, varsinkin matka Chrean hiihtokeskukseen, jossa oli FLN:n salainen tukipiste. Kesällä 1956 hän kirjoitti kuuluisan Erokirjeensä ja teki selvän pesäeron ranskalaisiin kasvatuksellisen ja koulutuksellisen sulautuspolitiikan kannattajiin. Hänet karkotettiin lopullisesti Algeriasta tammikuussa 1957, jafellaghasien (kapinoitsijoiden) pesä Blinda-Joinvillen sairaalassa saatiin puhdistettua. Fanon matkusti Ranskaan mutta kävi myöhemmin salaa Tunisiassa.
Vallankumouksellinen Fanon oli mukanaEl Moudjahid -lehden toimituskollektiivissa. Hän kirjoitti lehteen koko loppuelämänsä. Hän toimi myös Algerian väliaikaisen hallituksen lähettiläänä Ghanassa ja osallistui virallisena edustajana kokouksissa Accrassa, Conakryssa, Addis Abebassa, Leopoldvillessä, Kairossa ja Tripolissa. Monet hänen tänä aikana kirjoittamansa lyhyet kirjoitukset on koottu postuumina ilmestyneeseen teokseenPour la révolution africaine (1964). Teoksessa Fanon esiintyy sotilaallisen taistelun asiantuntijana, hän näet eräässä luvussa kertoo, miten sodan eteläinen rintama avataan ja miten huoltoyhteydet toimivat tehokkaasti.
Kun Fanon oli tehnyt uuvuttavan matkanSaharan halki kolmannen taistelurintaman avaamiseksi, hänellä todettiin sen jälkeen paluumatkallaTunisiaanleukemia. Hän matkustiNeuvostoliittoon saamaan lievennystä ja hoitoa sairauteensa. Tunisiin paluun jälkeen hän saneli testamenttinsa, teoksenSorron yöstä (Les Damnés de la terre). Paremmassa kunnossa ollessaan hän piti luentoja ALN (Armée de Libération national / kansallinen vapautusarmeija) sotilaille Ghardimaossa Algerian ja Tunisian välisellä rajalla. Hän tapasi viimeisen kerran ranskalaisen vasemmistofilosofiJean-Paul Sartren Roomassa ja lähti saamaan hoitoa leukemiaan Yhdysvalloista.
Frantz Fanon kuoli leukemiaanWashingtonissa 1961, mutta tällöin hänen nimensä oliIbrahim Fanon. Kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa siirrettiin Tunisiaan. Algerian itsenäistyttyä hänet haudattiin sinne. Lopullisesti hänen ruumiinsa siirrettiin läntisessä Algeriassa sijaitsevalle Ain Kerman marttyyrien hautausmaalle.
Fanonia jäivät suremaan puoliso Josie sekä kaksi lasta.
Vaikka Fanon kirjoittikin teoksensaPeau noire, masques blancs Ranskassa, suurimman osan kirjoituksistaan hän kuitenkin teki Pohjois-Afrikassa. Juuri tänä aikana hän tuotti merkittävimmät teoksensa,L’An V de la révolution algérienne ('Algerian vallankumouksen vuosi V') vuonna 1959 sekä ehkä kaikkein kuuluisimman ja vaikutuksiltaan voimakkaimman teoksensaSorron yöstä (1961), johon esipuheen kirjoitti Jean-Paul Sartre.
TeoksessaanLes Damnés de la terre, jonka nimi on vasemmistolaisen aatemaailman tunnuksenInternationaalin alkusanat, Fanon selkeästi analysoi luokan, rodun, kansallisen kulttuurin ja väkivallan roolia kansallisen vapautuksen taisteluissa. Erityisesti tässä teoksessa, toki myös muissakin, tulee esille algerialaisten ”terroristien” kidutusten vaikutus hänen ajatteluunsa ja kirjoituksiinsa. Kidutuksella oli Ranskassa myös poliittisia seurauksia, sillä eräät kidutuksiin syyllistyneet, esimerkiksi kenraali Paul Aussaresses, tunnustivat syyllisyytensä. Kidutus kertoi sosiaalisesta ylemmyydentunteesta ja samalla sen uhrit vaativat oikeutta.
Molemmat kirjat loivat selkeän kuvan kolmannen maailman ihmisille Fanonista eräänä johtavana 1900-luvun antikolonialistisena ajattelijana. Kirjojen lisäksi Fanon julkaisi lukuisia psykiatriaa käsitteleviä artikkeleita ja myös radikaalin kriittisiä Ranskan kolonialismia arvostelevia kritiikkejä sellaisissa lehdissä kuinL’Esprit jaEl Moudjahid.
Sorron yöstä -teoksella on ollut suuri vaikutus myös moniin tunnettuihin vapaustaistelijoihin, kutenIraninAli Shariatiin,Etelä-AfrikanSteve Bikoon jaErnesto Che GuevaraanKuubassa jaEtelä-Amerikassa. Näistä mainituista vain Che Guevara on ollut suoranaisesti vaikuttunut Fanonin teorioista väkivallasta, kaksi muuta sen sijaan ovat kiinnostuneet "uudesta ihmisestä" ja "mustasta identiteetistä". Fanonin vaikutusta voidaan nähdä myös palestiinalaisten, tamilien, irlantilaisten ja Mustien panttereiden vapautusliikkeissä, kuin myös monissa muissa itsemääräämiseen tähtäävissä organisaatioissa.
Ilmestyttyään Suomessa Frantz Fanonin kirjaSorron Yöstä vaikutti voimakkaasti yhteiskunnallisiin näkemyksiin. Näin kävi etenkin ns. valistuneen nuorison keskuudessa. KannanototVietnamin sotaan jyrkkenivät ja samalla myös Afrikan maissa tapahtuneet vapaustaistelut saivat entistä enemmän ymmärrystä myös suomalaisen älymystön piirissä.
Voidaan kuitenkin havaita melkoisen jyrkkä ero länsimaisen akateemisessa yhteydessä käytetyn Fanonin ja kolmannen maailman käytössä olevan Fanonin välillä. Akateemisesti korostuu Fanonin ajaman väkivallan rooli, kun taas kolmannessa maailmassa esiin nousee kolonialistiseen ja imperialistiseen valtaan liittyvän väkivallan fyysiset ja psykologiset vaikutukset.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
