Flogiston-teoria oli 1600- ja 1700-lukujenkemiallinen teoria, jolla pyrittiin selittämäänpalaminen. Teorian mukaan kaikissa palavissa aineissa oli eräs yhteinen ainesosa,flogiston, joka poistui niistä palamisessa.
Vuonna 1669saksalainenfyysikkoJohann Joachim Becher esitti, että kaikki kappaleet koostuvatilmasta,vedestä ja kolmesta maa-aineksesta, joista yksi oliterra pinguis ("rasvainen maa"); muut olivatterra mercurialis jaterra lapidea elielohopeainen ja kivinen maa. Hänen mukaansa palamisessaterra pinguis poistui aineesta.[1] Teoriaa kehitti edelleenGeorg Ernst Stahl, joka vuonna 1703 antoi oletetulle palavalle ainekselle nimenflogiston, joka tuleekreikan sanastaflogistos (φλογιστως),palanut.[1]
Teorian mukaan aineen palaessa siitä vapautuu flogistonia, joka oletettiin erittäin hienoksi aineeksi, joka havaittiin vain sen poistuessa sitä sisältäneestä aineesta; tällöin se ilmenitulena, kuumuutena ja valona. Koska aine voi palaa vain rajallisen ajan rajallisessa määrää ilmaa, ajateltiin, että ilmalla oli erityinen kyky sitoa itseensä tietty määrä flogistonia.[1]
Teoria selitti käytännöllisesti palaessa vapautuvanhöyryn jasavun selittäen niiden olevan vapautuvaa flogistonia. Aineeseen sitoutuneena flogistonilla oli kuitenkin massa. Näin teoria selitti, miksi kappaleen tilavuus ja paino pienenivät palaessa.
Stahl tiesi, että tarpeeksi kuumennettaessa monetmetallitkin saattavat muuttuatuhkaa muistuttaviksi ”kalkeiksi”, joiden nykyään tiedetään olevan metallioksideja. Hänen mukaansa tämä osoitti, että metallitkin sisälsivät flogistonia, joka tällöin poistui niistä. Metallien oletettiin siis koostuvan näistä ”kalkeista” ja flogistonista. Tätä tuki havainto, että metallia voitiin valmistaa kuumentamalla tällaista ”kalkkia” yhdessäpuuhiilen kanssa, jolloin siis ”kalkin” oletettiin yhtyvän puuhiilessä runsaasti esiintyvän flogistonin kanssa metalliksi.[1] (Nykyisin ilmiön tiedetään johtuvan siitä, että hiili yhtyy metallioksidissa olevan hapen kanssahiilidioksidiksi, jolloin metalli samalla pelkistyy, esimerkiksi: 2 C + Fe3O4 → 2 CO2 + 3 Fe).
KunHenry Cavendish vuonna 1766 sai eristetyksivetyä, hän arveli aluksi sen olleen puhdasta flogistonia.[2] Kun hän myöhemmin osoitti sen palaessa syntyvän vettä, hän päätteli sen olevan veteen yhdistynyttä flogistonia.[3]
Kokeet paljastivat kuitenkin teorian ongelmia. Esimerkiksi joidenkin metallien massa kasvoi niiden palaessa, vaikka aineesta piti poistua flogistonia. Tämän vuoksi muutamat kemistit olettivat, että flogistonin massa oli negatiivinen[1] tai että massa ei säilykemiallisissa reaktioissa. Monista ongelmistaan huolimatta flogiston-teoria oli vallalla, kunnesAntoine Lavoisier osoitti, että palaminen vaatiihappea.[4] Palamisen nykyaikainen selitysmalli on siis tavallaan käänteinen flogiston-teoriaan nähden.