Fashodan selkkaus oliRanskan jaBritannian välinen konflikti vuonna 1898. Sen taustalla oli maiden välinen kilpailusiirtomaistaAfrikassa. Ranskalaisten tavoitteena oli luoda yhteys mantereen poikkiRanskan Länsi-AfrikastaRanskan Somalimaahan. Britannia puolestaan vaati itselleenNiilin laaksoa.[1]
Konfliktin seurauksena maat joutuivat sodan partaalle. Lopulta ranskalaiset antoivat periksi[1] ja vetivät joukkonsa pois marraskuussa 1898.[2]
Herbert Kitchenerin komentama brittiläis-egyptiläinen armeija oli vuonna 1898 edennyt Niilin vartta etelään valloittamaan takaisin Sudania, joka oli joutunutmahdistikapinallisten käsiin. Hän voitti kapinallisetOmdurmanin taistelussa. Kaksi viikkoa voiton jälkeen Kitchener sai ilmoituksen siitä, ettäFashodaan ylempänä Niilin varrella oli ilmaantunut eurooppalainen sotajoukko, joka oli tosin hänen armeijaansa pienempi.[3] Kyseessä oli kapteeniJean-Baptiste Marchandin johtama ranskalainen retkikunta, joka oli vallannut heinäkuussa 1898 nykyisenEtelä-SudaninYlä-Niilin osavaltiossa sijainneen Fashodan linnoituksen[2] (nykyinenKodok[4]). Kitchenerin joukot etenivät samaan aikaan kohti etelää ja kohtasivat ranskalaiset syyskuussa Fashodassa.[1]
Marchand oli paikalla Ranskan ulkoministeriGabriel Hanotauxin sinne lähettämänä. Hanotauxin tavoitteena oli sopupolitiikka Euroopassa ja Ranskan alueellisen laajentumisen suuntaaminen siirtomaihin. Afrikassa tavoite oli laajentaa Ranskan aluettaAtlantin valtamereltä mantereen itärannikolle. Sinne päästäkseen Ranska pyrki saamaan tukikohtia Niilin varrelta. Hanotaux tiesi tämän johtavan kiistoihin Britannian kanssa, mutta hän halusi tarkoituksellisesti uhmata sitä.[3]
Brittien ja ranskalaisten kohdatessa ranskalaiset olivat nostaneet linnoituksen yläpuolelletrikolorinsa. Kitchener vaati Marchandia laskemaan lippunsa, mihin tämä ei suostunut vaikka Kitchener varoitti ranskalaisten toimien voivan johtaa sotaan maiden välillä. Kiista muuttui lopulta diplomaattiseksi. Hanotauxin jälkeen kesäkuussa 1898 Ranskan ulkoministeriksi oli noussutThéophile Delcassé. Delcassén vaihtoehdot olivat vähissä. Hän joko antaisi periksi brittien vaatimuksille vahingoittaen Ranskan mainetta tai johtaisi maansa sotaan, johon sen sotavoimat olivat valmistautumattomia etenkin laivaston osalta.[5] Parhaillaan käynnissä ollutDreyfusin tapaus lisäsi lisäksi sisäistä epätasapainoa maassa. Esimerkiksi brittien Pariisin suurlähettiläs pelkäsi tämän voivan johtaa mielettömiin päätöksiin ranskalaisten taholta. Ranskalaiset päättivät lopulta antaa briteille kokonaan periksi. Marchand sai 3. marraskuuta 1898 käskyn laskea lippunsa ja tyhjentää linnoitus.[6] Seuraavana vuonna Ranska ja Britannia tekivät sopimuksen, jolla Britannia tunnusti Ranskan siirtomaavallanMarokossa ja Länsi-Afrikassa, kun taas Ranska luopui tavoitteistaanEgyptissä jaSudanissa.[1]
Ranskalaisille diplomaattinen tappio oli suuri nöyryytys ja se johti maassa voimakkaaseen brittiläisvihamielisyyteen. Maata vihattiin seuraavien vuosien ajan jopa enemmän kuinSaksaa. Kansallismieliset piirit puhuivat sodasta Britanniaa vastaan, mutta Delcassén onnistui ulkoministeriön johdossa estää tällainen kehitys.[6] Hän halusi hyvät suhteet Britanniaan luodakseen tämän ja Venäjän kanssa liittouman Saksaa vastaan. Poliittinen kehitys johtikin lopultaEntente cordialen syntyyn.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaFashodan selkkausWikimedia Commonsissa