Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Félix Savón

Wikipediasta
Félix Savón (oik.) ottelemassa itäsaksalaista Michael Ernszia vastaan Hallessa 19.3.1987.

Félix Savón (s.22. syyskuuta1967San Vicente) onkuubalainennyrkkeilijä. Hän on eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä amatöörinyrkkeilijöistä. Kuubalaiseen tapaan Savón ei koskaan siirtynyt ammattilaiseksi.

Savón voitti raskaansarjan (alle 91 kg) olympiakullan kolmissaolympialaisissa peräkkäin vuosina 1992–2000.[1] Savónin lisäksi kolmeen nyrkkeilykultaan on yltäneet vainLászló Papp jaTeófilo Stevenson. Savón ei päässyt kilpailemaanSoulin olympialaisissa 1988, kun Kuuba boikotoi kisoja[1]. Hänen kerrotaan otelleen 1980-luvulla alkaneen uransa aikana 582 ottelua, joista hän useimpien tietolähteiden mukaan hävisi vain 19.

Savón voitti kuusimaailmanmestaruutta (1986, 1989, 1991, 1993, 1995 ja 1997).[1] Vuoden 1997 loppuottelussaBudapestissa hän hävisi UzbekistaninRuslan Tšagajeville[2] mutta tämä menetti myöhemmin maailmanmestaruuden Savónille, kun selvisi, että Tšagajev oli otellut ammattilaisena ennen MM-kisoja.[3] Vuoden 1999 MM-kisoissaHoustonissa Savón pääsi loppuotteluun mutta luovutti ilman ottelua vastalauseena kisojen tuomaritoiminnalle, jonka kuubalaiset kokivat syrjivän heidän joukkuettaan.[1][4] Lisäksi hän voitti kolme kultamitaliaPan-Amerikan kisoista (1987, 1991, 1995) sekä Keski-Amerikan ja Karibian kisoista (1986, 1990 ja 1993). Hän lopetti uransa 33-vuotiaanaSydneyn olympialaisten 2000 jälkeen.

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abcdSavon ripustaa hanskat naulaan 29.5.2012. Yle. Viitattu 12.7.2018.
  2. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 19, s. 165. Kustannus-Notariaatti Oy, 1998. ISBN 952-5106-07-1
  3. Bunce, Steve: Gold medal earns redemption for Chagaev Independent. 11.6.2001. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)
  4. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 21, s. 237, 316. Kustannus-Notariaatti Oy, 2000. ISBN 952-5106-12-8

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheestaFélix Savón.


Tämäurheilijaan liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Félix_Savón&oldid=23248365
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp