Korean tasavalta (kor.대한민국,Daehan minguk), epävirallisestiEtelä-Korea (kor.한국,Hanguk) onKorean niemimaan eteläosassa sijaitseva valtio. Sillä on yhteinen maarajaKorean demokraattisen kansantasavallan eli Pohjois-Korean kanssa sekä merialueraja lännessäKiinan ja idässäJapanin kanssa. Etelä-Korean pinta-ala on 100 210 km²[4] ja siellä on noin 50 miljoonaa asukasta, joten se on yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista. Maan suurin kaupunki on pääkaupunkiSoul, jonka asukasluku on yli 10 miljoonaa; maan virallinen kieli onkorean kieli, jota kirjoitetaanhangul-aakkosia käytämällä.
Maan länsimainen nimi tuleeGoryeo-dynastiasta, joka hallitsi niemimaata vuosina 918–1392. Arkeologisten löytöjen perusteella maan ensiasutus ajoittuuvarhaispaleoliittiselle kaudelle (2,6 milj. – 300 000 vuotta sitten).[5][6] Korean historian katsotaan alkavan legendaarisenDangunin perustamasta Gojoseonin kuningaskunnasta 2333 eaa. KunSillan johdolla Korean niemimaan kolme kuningaskuntaa yhdistyivät, Koreaa ryhtyi hallitsemaan Koryŏ-dynastia (918–1392), jolta maa sai nimensä, ja sen jälkeenJoseon-dynastia (1392–1910). Korean itsenäisyys ja viimeinen dynastia päättyivät Japanin keisarikunnan liitettyä maan itseensä vuonna 1910. Toisen maailmansodan päätyttyä ja Japanin antauduttua Korean niemimaa jaettiin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain johtamiin miehitysvyöhykkeisiin. Etelä-Koreassa järjestettiin vuonna 1948 vaalit, jotka johtivat Korean tasavallan perustamiseen. Yhdistyneet Kansakunnat vahvisti päätöslauselmallaan Korean tasavallan niemimaan ainoaksi lailliseksi valtioksi,[7] mutta siitä huolimatta neuvostohallinnon tuella perustettiin Pohjois-Koreaan kommunistien johtama kilpailijavaltio.
Korean sota alkoi vuonna 1950 pohjoisen joukkojen hyökätessä etelään, jonka kukistumisen esti YK:n mandaatin saaneiden länsiliittoutuneiden, erityisesti amerikkalaisten ja brittiläisten, joukkojen interventio. Kun sota oli kääntymässä Pohjois-Korean tappioksi, Kiinan kansantasavalta lähetti armeijansa niemimaalle. Sota päättyi vuonna 1953 rauhan sijaan edelleen voimassa olevaan aselepoon, joka vahvisti vuoden 1945 jaon ja loi 38° leveyspiiriä noudattavan demilitarisoidun vyöhykkeen. Maiden välinen demarkaatiolinja on edelleen maailman aseistetuin ja linnoitetuin raja.[8] Seuraavina vuosikymmeninä Etelä-Korean talous kehittyi merkittävästi nostaen vielä 1960-luvulla Pohjois-Koreaa köyhemmän valtion yhdeksi maailmanG-20-talouksista.[9][10] Sodan jälkeen alun perin demokraattinen valtio muuttui vähitellen autoritaarisemmaksi ajautuen lopulta sotilasvallankaappaukseen vuonna 1961, mistä lähtien Etelä-Koreaa hallitsi markkinataloutta soveltava länsimielinen sotilasdiktatuuri. Vuonna 1987 maa siirtyi vapaiden vaalien kautta siviilihallintoon ja nykyään maa on vakaa presidentillinen liberaalidemokratia ja parlamentaarinen monipuoluejärjestelmä. Vuosikymmenten aikana Korean tasavalta on käynyt läpi viisi suurtaperustuslain muutosta. Maa on myös yksi maailman teknologisesti kehittyneimmistä ja digitaalisesti verkottuneimmista valtioista. Vuonna 2006 siellä oli maailman toiseksi eniten laajakaistaisia Internet-yhteyksiä asukasta kohti[11] ja se on johtava näyttöjen ja matkapuhelinten valmistaja.
Etelä-Koreanviihdeteollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti 1990-luvulta lähtien tuottaen Aasian-laajuisia menestyksiäpopmusiikissa, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Ilmiö tunnetaan nimelläHallyu eli ”Korean aalto”. Maassa on kuitenkin pidetty kiinni monista vuosisatoja vanhoista perinteistä, kuten ainutlaatuisestakeittiöstä javainajien palvonnasta.
Korean tasavalta käsittää Aasian mantereelta noin 1 100 kilometriä ulkonevanKorean niemimaan eteläisen puoliskon. Vuoristoinen niemimaa rajoittuu lännessä Keltaiseenmereen ja idässäJapaninmereen. Sen eteläkärki ulottuuItä-Kiinan merelle jaKorean salmelle. Maan pinta ala on yhteensä 99 646,16neliökilometriä.[12] Arvio kasvaa vuosittain muun muassa maantäytön vuoksi.[13][14]
Maa on vuoristoinen, ja suurin osa maasta ei sovelluviljelykseen. Alangot, jotka sijaitsevat pääasiassa maan länsi- ja kaakkoisosissa muodostavat vain noin 30 prosenttia Etelä-Korean alueesta.[15] Maa voidaan jakaa neljään yleisluontoiseen alueeseen: itäosaan korkeine vuorijonoineen ja kapeine rannikkotasankoineen, länsiosaan leveine rannikkoalueineen, jokilaaksoineen ja kukkuloineen, lounaisosaan vuorineen ja laaksoineen sekä kaakkoisosaan, jota hallitseeNakdong-joen laaja tasanko.[16]
Maan länsi- ja etelärannikkojen edustalla on noin 3 000 saarta, joista suurin osa on pieniä ja asumattomia.Jejun saari sijaitsee noin 100 kilometriä maan etelärannikolta. 1 845 neliökilometrillään se on maan suurin saari. Jejulla sijaitsee myös Korean tasavallan korkein kohta – sammunut, 1 950 metriä korkea tulivuoriHallasan.[15]
Euraasian suuren mantereen takia Korean ilmasto on mantereinen, vaikka maata ympäröi meri kolmelta puolelta. Se on myös pohjoisimpia alueita, joissa havaitaan Aasianmonsuunin vaikutus. Sademäärät ovat suurimmillaan kesäkuusta syyskuuhun. Sillä välillä tavataan myös useimmat taifuunit, joita tulee Koreaan asti keskimäärin kerran vuodessa. Kesällä on helteistä ja talvet voivat olla kylmiä. Soulissa sataa lunta keskimäärin 28 päivänä vuodessa, maan eteläkärjessä noin kymmenenä päivänä vuodessa.[17] Soulissa tammikuun keskimääräinen alin lämpötila on –6 °C, ja elokuun keskimääräinen ylin 29 °C.[18]
Vuorialueiden eläimiä ovat olleet kauriit, tiikeri, ilves ja ruskea karhu. Lämpimämmillä alankoalueilla on elänytkauluskarhuja, aromyyriä, fasaaneita ja harvinainenkeijupitta.[19] Nyttemmin suurin osa petoeläimistä on kadonnut tai sukupuuton partaalla. Viimeisiä kauluskarhuja uhkaavat salametsästäjät. Karhuja kasvatetaan karhutarhoilla ankeissa oloissa karhunlihan ja sappinesteen takia.[20]
Koreoiden välisestä demilitarisoidusta vyöhykkeestä on tullut villieläinten ja harvinaisten kasvien suoja-alue. 220 km pitkä ja 5–18 km leveä rajavyöhyke on vahvasti linnoitettu, eikä siellä ole juuri liikkunut ihmisiä 55 vuoteen. Piikkilanka-aidat estävät myös suuria eläimiä tunkeutumasta sille, joten siitä on tullut turvapaikka monille harvinaisille lajeille.[21][22]
Korean myyttisenä perustajan pidetään jumalkuningasDangunia, jonka uskotaan perustaneenGojoseonin kuningaskunnan 2333 eaa. Gojoseonin romahduksen seurauksena Koreaan syntyi ensimmäisen kolmen kuningaskunnan aikakautena useampia pieniä kuningaskuntia, joista myöhemmin muodostuiGoguryeo,Baekje jaSilla. Vaikka Goguryeo ja Baekje olivat vahvoja koko aikakauden, laajeni Silla vähitellen hallitsemaan koko Koreaa ja lopulta syntyi ensimmäinen yhtenäinen valtio kattamaan suurimman osan Korean niemimaata vuonna 668 jaa.
Yhtenäisyyttä ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä vuonna 698 jaa.Dae Jo-Yeong perustiBalhae-kuningaskunnan entisen Goguryeon alueille. Vuodet 698–926 jaa. olivat pohjoisen ja eteläisen valtion kaudeksi kutsuttu ajanjakso, jonka aikana Silla hajosi kolmeen osaan. Toinen kolmen kuningaskunnan kausi päättyi, kunTaejo Wang Geon yhdisti Korean 936 jaa. Balhaen kuningaskunta luhistuikitaanienLiao-dynastian hyökkäyksen seurauksena.Goryeo-dynastian aikana lakisäännökset koottiin yhdeksi kirjaksi, syntyi virkamieskunta ja kulttuuriin vaikuttanutbuddhalaisuus kukoisti. 1300-luvullamongolit valtasivat kuitenkin maan ja Korea oli alistettuna 1400-luvun puoliväliin asti, jolloinYuan-dynastia alkoi murentua.[23]
Vuonna 1392Yi Seong-gye perustiJoseon-dynastian (1392–1910) vallankaappauksen seurauksena. KuningasSejong Suuren (1418–1450) aikana toteutettiin lukuisia hallinnollisia, sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. Kiinalla oli voimakas vaikutus Joseonin kulttuuriin: maa solmi läheiset suhteet KiinanMing-dynastiaan, ja sen hallinto järjestettiin kiinalaisen mallin mukaan. Samallauuskungfutselaisuus omaksuttiin vallitsevaksi ideologiaksi. Kuningas Taejeon ja hänen seuraajansa aloittivat maan uusjaon yläluokalta muille luokille ja loivat samalla oppineenyangban-aristokratian. Oppineisuus kukoisti maan alkuaikoina: vuonna 1443 kuningas Sejongin valtakaudella luotiin uusihangul-aakkosto korean kielen kirjoittamista varten. Korea oli vuodesta 1392 lähtien viisi vuosisataa yhtenäinen valtakunta, vaikka se joutuikin useiden ulkopuolisten hyökkäysten kohteeksi. 1500- ja 1600-luvuilla maa joutui useaan kertaan Japanin ja KiinanQing-dynastian valloittamaksi ja otti käyttöön tiukan eristäytymispolitiikan.[24] Vuosina 1894–1895 Qing-Kiina ja Japani kävivät Korean hallinnasta sodan, joka päättyi Japanin voittoon. KuningasGojong lopetti verojen maksun Kiinalle ja julistautui keisariksi.[25] Vuonna 1910 Japani otti koko Korean hallintaansa ja teki siitäsiirtomaansa. Aluksi se toi maahan uusia vaikutteita ulkomailta, mutta 1930-luvun loppupuolelta asti harjoitettiin voimakasta japanilaistamispolitiikkaa. Miehitys kesti toisen maailmansodan loppuun asti.[26]
YK:n joukkoja taistelemassa Soulin kaduilla vuonna 1950
Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneetNeuvostoliitto jaYhdysvallat ottivat Korean valvontaansa siten, että 38. leveyspiiri oli miehitysalueiden välinen raja.[27] HuolimattaKairon konferenssissa annetuista lupauksista itsenäisestä ja yhtenäisestä Koreasta liittoutuneiden välit huononivat nopeasti, ja tuloksena oliKorean jakautuminen. 15. elokuuta 1948 perustettiin Yhdysvaltain miehitysalueella Korean tasavalta presidenttinäänSyngman Rhee. Neuvostoliiton miehitysalueella puolestaan julistettiin Korean demokraattinen tasavalta 9. syyskuuta 1948Kim Il Sung johtajanaan.[24]
Vuonna 1950 Etelä-Korea julistautui itsenäiseksi, mikä sai Pohjois-Korean joukot hyökkäämään etelään 25. kesäkuuta 1950.[27] Yhdistyneet kansakunnat tuomitsi hyökkäyksen ja valtuutti Yhdysvaltain johtamanYK-armeijan hyökkäystä vastaan. Pohjoisen joukot valloittivat aluksi lähes koko niemimaan kaakkoiskulmanBusania lukuun ottamatta. YK-joukkojen vastahyökkäys käänsi kuitenkin tilanteen ja eteni lähelle Kiinan rajaa, jolloin Kiinan kansantasavallan vapaaehtoisjoukot tulivat pohjoisen avuksi. Sodan lopputuloksena Koreoiden rajaksi vakiintui vuoden 1953 aselepolinja, mutta lopullista rauhansopimusta ei koskaan allekirjoitettu.[24] Pohjois-Korea irtisanoi aseleposopimuksen yksipuolisesti vuonna 2013 palauttaen sotatilan.[28]
Sodan jälkeen presidentti Syngman Rheen hallinto sai yhä autoritaarisempia piirteitä. Rheen kaaduttua opiskelijavetoisessahuhtikuun vallankumouksessa vuonna 1960 maan politiikassa seurasi lyhytaikainen demokraattisten uudistusten kausi. 16. toukokuuta 1961 kenraalimajuriPark Chung-heen johtamat sotilaat kaappasivat vallan. Park julisti maan sotatilaan ja laajensi valtaoikeuksiaan 1972. Hänen presidenttikaudellaan nopeaa keskusjohtoista ja vientivetoista talouskasvua säesti vakava poliittinen sorto. Park joutui lopulta murhatuksi vuonna 1979 ja pian tämän jälkeen valtaan nousi uudella sotilaskaappauksella kenraaliChun Doo-hwan.[24]
Chunin valtaannousu sai aikaan laajalle levinneitä mielenosoituksia, jotka tukahdutettiin verisestiGwangjun verilöylyssä vuonna 1980. Tapausta seurasi kuitenkin demokratialiikkeen nousu, ja Chun joutui taipumaan demokraattisiin uudistuksiin ja vapaisiin vaaleihin vuonna 1987. Chunin seuraajaksi nousi vaaleissa hänen läheinen avustajansa kenraaliRoh Tae-woo, joka astui virkaansa 1988.[24] Maassa järjestettiin kuitenkin vapaat parlamenttivaalit ja samana vuonna Soulisännöi kesäolympialaisia. Molemmat Koreat otettiin 1991 YK:n jäseniksi.[27]
Vuonna 1993 maa sai ensimmäisen siviilipresidenttinsäKim Young-samin noustessa Korean tasavallan johtoon. Vuonna 1996 maasta tuliOECD:n jäsen. Vuoden 1997 Aasian talouskriisin aiheuttamasta takaiskusta huolimatta maa nousi nopeasti maailman suurimpien talousmahtien joukkoon. Nykyään Korean tasavallan elintaso on monien Länsi-Euroopan maiden tasolla. 1990-luvulta lähtien valta on vaihtunut maassa rauhallisesti ja demokraattisesti. Vuoden 1997 vaaleissa presidentiksi valittiin pitkäaikainen demokratia-aktivisti ja ihmisoikeusaktivistiKim Dae-jung. Kesäkuussa 2000 osana Kimin ”päivänpaistepolitiikkaa” Korean demokraattisen kansantasavallan pääkaupungissa Pjonjangissa pidettiin historiallinen Koreoiden välinen huippukokous. Maiden välille avattiin rajanylityspaikka ja rajojen eri puolille jääneet ihmiset saivat tavata sukulaisiaan. Samana vuonna Kim saiNobelin rauhanpalkinnon työstään demokratian ja ihmisoikeuksien sekä Koreoiden välisen sovittelutyön parissa.
Vuonna 2002 presidentiksi valittiinRoh Moo-hyun. Roh erosi 2003 Saecheonnyeon Minju-dang -puolueesta ja perusti kannattajineen uuden Uri-puolueen. Hänen kahden kautensa jälkeen presidentiksi valittiin 2007 oikeistonLee Myung-bak.[27] Lee oli virassa vuoteen 2013, jolloin hänen tilalleen valittiin Etelä-Korean ensimmäinen naispresidenttiPark Geun-hye. Park erotettiin virastaan korruptiosyytteiden takia vuonna 2017, ja uudeksi presidentiksi valittiinMoon Jae-in.[29] Vuonna 2022 maan uudeksi presidentiksi valittiin tiukan äänestyksen jälkeenYoon Suk-yeol.[30]
Huhtikuussa 2018 Etelä-Korean ja Pohjois-Korean johtajien historiallinen huippukokous pidettiin demilitarisoidulla alueella Panjumnonin Etelä-Korean puoleisessa Rauhan talossa, jossa Pohjois-Korean johtajaKim Jong-un ja Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in tapasivat. Samalla Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un otti historiallisen askeleen etelän puolelle. Tätä ennen maiden aiemmat johtajat olivat tavanneet aiemmin kaksi kertaa, mutta nämä tapaamiset oli järjestetty Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa.[31]
Lokakuussa 2018 tuomittiin vuosina 2008-2013 maan presidenttinä toiminut Lee Myung-bak 15 vuodeksi vankeuteen korruptiosta. Tuomio tuli pian sen jälkeen, kun hänen seuraajansa, vuosina 2013-2017 maan presidenttinä toiminut Park Geun-hye oli vangittu korruption takia. Park kärsii puolestaan 25 vuoden vankeustuomiota. Tuomiot olivat kova isku maan konservatiiveille.[32][33]
Joulukuussa 2024 Etelä-Korean presidenttiYoon Suk-yeol julisti maahan poikkeustilan, jota osa armeija komennettiin valvomaan.[34] Parlamentti ja mielenosoittajat vaativat poikkeustilan kumoamista, ja muutamia tunteja myöhemmin presidentti Yoon ilmoitti peruvansa sen.[34][35] Oppositio vaati presidenttiä eroamaan ja syytti tätä vallankaappausyrityksestä.[34][36] Parlamentti asetti Yoonin virkasyytteeseen ja pidätti tämän virasta. Väliaikaiseksi presidentiksi nousi silloinen pääministeriHan Duck-soo.[37] Kaksi viikkoa myöhemmin parlamentti asetti myös Hanin virkasyytteeseen, sillä tämä oli kieltäytynyt nimittämästä perustuslakituomioistuimen tuomareita, joiden olisi määrä saattaa päätökseen Yoonin erottaminen.[36] Virkaatekeväksi presidentiksi nousi valtiovarainministeriChoi Sang-mok, joka toimii myös virkaatekevänä pääministerinä.[38] Toukokuun alussa maa sai lyhyen ajan sisään jo kolmannen virkaatekevän presidentin,Lee Ju-hon.[39]
Korean tasavalta on demokraattinen tasavalta, jossa valta jakautuu presidentin, lainsäätäjien ja oikeusjärjestelmän kesken. Vuodesta 1948 maan perustuslaki on läpikäynyt viisi suurta muutosta, joista jokainen loi uuden tasavallan. Nykyinen kuudes tasavalta syntyi edellisen reformin myötä vuonna 1987.[3]
Etelä-Korean valta jakautuu presidentin, parlamentin ja oikeusjärjestelmän kesken. Presidentin asema on vahva, ja hänellä on valtaa niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin.[41]
Maan valtionpäämies on presidentti, joka valitaan suorilla kansanvaaleilla viideksi vuodeksi. Presidentti on maan asevoimien komentaja, ja hänellä on runsaasti toimeenpanovaltaa. Presidentti nimittää pääministerinkansalliskokouksen suostumuksella sekä valtioneuvoston ministerit pääministerin esityksestä.[3] Kesäkuusta 2025 maan presidentti on ollutLee Jae-myung.
Lakiasäätävä elin on maan kansalliskokous, yksikamarinen instituutio, jonka jäsenet valitaan vaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan. Parlamentissa on tällä hetkellä 299 paikkaa, joista 245 täytetään alueellisilla vaaleilla ja loputsuhteellisella vaalitavalla. Oikeuslaitos on suureksi osaksi itsenäinen. Korkein tuomiovaltaa käyttävä elin on korkein oikeus, jonka tuomarit nimittää presidentti kansalliskokouksen suostumuksella. Lisäksi Korean perustuslakituomioistuin valvoo perustuslain noudattamiseen liittyviä kysymyksiä.[3]
Korean tasavallan tärkeimmät poliittiset puolueet ovat vasemmisto-liberaalinenDemokraattinen puolue (vuonna 2008 valitussa parlamentissa 83 paikkaa) ja oikeisto-konservatiivinenSuuri kansallispuolue (GNP; 172 paikkaa).[3] Tyypillistä maan puolueille on ollut tapa muuttaa identiteettiä ja nimeä tiheästi.[42]
Etelä-Koreanparlamenttivaaleissa huhtikuussa 2016 hallitseva presidentti Park Geun-hyen konservatiivinen Saenuri-puolue kärsi tappion maan parlamenttivaaleissa ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Kolme oppositiopuoluetta saivat selkeän enemmistön edustajanpaikoista, yhteensä 167 paikkaa maan 300-paikkaisessa parlamentissa. Vaalivoittajia oli pääoppositiopuolue Minjoo sekä siitä erottautunut Kansanpuolue.[43][41]
Etelä-Korean ulkopolitiikan suurin huolenaihe on naapurimaa Pohjois-Korea, jolla on nälkäongelmia ja joka haaveilee ydinaseesta. 1990-luvulta vuoteen 2008 Etelä-Korea yritti puolustaa pohjoista pakotteita vastaan ja lahjoitti elintarvikkeita ja lannoitteita. Vuonna 2008 valittu konservatiivinen presidentti Lee Myung-bak valitsi tiukemman linjan. Välit kiristyivät myös pohjoisen ohjuskokeen takia vuonna 2009 sekä seuraavana vuonna eteläkorealaisenlaivastoaluksen upotuksen jaYeonpyeongin laukausten seurauksena.[44]
Yhdysvalloilla on vuonna 2011 Etelä-Koreassa edelleen kymmeniätuhansia sotilaita. Se on vetäytymässä etulinjasta, ja aikoo siirtää vastuun sotilastoimista Etelä-Korealle vuonna 2012.[44]
Sekä vuoden 2012 että vuoden 2017 presidentinvaaleihin on väitetty vaikutettavan internetissä.[45]
Etelä-Korea jaetaan kahdeksaanprovinssiin, yhteen autonomiseen provinssiin, kuuteen suurkaupunkiin ja yhteen erikoisasemassa olevaan kaupunkiin sekä yhteen autonomiseen erikoisasemassa olevaan kaupunkiin.[46]
Paikallishallinto on järjestetty siten että provinssit ja metropolikaupungit sekä Soul jakautuvat kuntiin. Kaupunkien kunnallisyksikkö on kaupunginosa (구/區,gu). Provinssien kunnat luokitellaan kaupungeiksi (시/市,si) tai piirikunniksi (군/郡,gun). Kunnat voidaan jakaa edelleen siten että piirikunnat muodostuvat taajamista (읍/邑,eup) ja kunnanosista (면/面,myeon), ja kaupunginosat muodostuvat naapurustoista (동/洞,dong).[47][48]
Tilastointia ja osoitejärjestelmää varten on olemassa vielä korttelit (번지/番地,beonji) sekä kylät (리/里,ri).[48]
Korean tasavalta onmaailman 13. suurin talous ja Aasian neljänneksi suurin Japanin, Kiinan ja Intian jälkeen. Yhtenä ”Aasian taloustiikereistä” se on saanut aikaan nopeaa, vientivetoista talouskasvua, mikä on ollut jyrkässä kontrastissa Korean demokraattisen kansantasavallan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jumiutuneeseen talouteen. Korean tasavallan bruttokansantuote henkeä kohti on nyt noin 14 kertaa suurempi kuin Korean demokraattisessa kansantasavallassa.[49]
1950-luvulla maa oli yksi Aasian köyhimmistä maista. Toisen maailmansodan päätyttyä maa peri siirtomaatalouden, joka oli suunniteltu lähes ainoastaan Japanin laajentumispolitiikkaa varten. Suuri osa maan infrastruktuurista tuhoutui vuosina 1950–1953 käydyssä Korean sodassa[50], ja sodan jälkeen maa jäi riippuvaiseksi Yhdysvaltain antamasta taloudellisesta avusta.[27]
1960-luvulla kenraaliPark Chung-heen hallitus aloitti joukon talousuudistuksia. Kevyt, työvoimavaltainen teollisuus ja ulkomaankauppa kasvoivat velkarahalla. 1970-luvulta alkaen suuntauduttiin raskaampaan teollisuuteen, autoihin ja elektroniikkaan. Teollisuustuotanto kasvoi myös 1980- ja 1990-luvuilla.[24]
Maa selvisi vuosien 1997–1998 Aasian talouskriisistä Maailmanpankin tuella, mutta vuoden 2008 maailmanlaajuinen lama pysäytti Koreankin talouskasvun.[24]
Etelä-Korean merkittävimmät luonnonvarat ovatkivihiili,grafiitti,volframi,molybdeeni jalyijy sekä vesivoimapotentiaali.[24] Vienti suuntautuu ennen kaikkea Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Tuontia on samoista maista ja lisäksi Saudi-Arabiasta ja Australiasta.[3]
Korean tasavallan liikenteen hoitavat kattavat rautatie-, moottoritie-, bussi- ja lauttaverkot sekä lentoreitit. Korean valtion junayhtiöKorail palvelee kaikkia tärkeimpiä eteläkorealaisia kaupunkeja tihein vuorovälein. Kahta rautatielinjaa ollaan nytmilloin? yhdistämässä uudelleen Korean demokraattisen kansantasavallan rautatieverkkoon. Korean tasavallassa on ranskalaiseenTGV-juna- ja rautatietekniikkaan pohjautuva, nimelläKorea Train Express tunnettu suurnopeusjunaverkko.[52] Tärkeimmissä kaupungeissa on metroverkko – näistä suurin onSoulin metro, joka on noin 287 kilometriä pitkä.[53]
Maan tärkein kansainvälinen lentokenttä onIncheonin kansainvälinen lentoasema. Incheonin lentoasema on myös Etelä-Korean suurinlentoasema ja sen kautta kulkee vuosittain lähes 50 miljoonaa matkustajaa. Muita kansainvälisiä lentoasemia Etelä-Koreassa ovatGimpon, Busanin ja Jejun lentoasemat. Maan kansalliset lentoyhtiöt ovatKorean Air jaAsiana Airlines.[54]
Etelä-Korea on maailman viidenneksi suurin ydinvoiman tuottaja ja toiseksi suurin Aasiassa vuonna 2010. Etelä-Korea on myösITER-hankkeessa mukana ja toteuttajana.
Etelä-Korean väkiluku on noussut nopeasti 1900-luvulla.
Suurin osa eteläkorealaisista elää kaupungeissa, nopean 1970-, 80- ja 90-luvuilla tapahtuneen talouden laajenemisen aiheuttaman maaltamuuton seurauksena.[55] Pääkaupunki Soul on myös maan suurin kaupunki ja taloudellinen keskus. Vuonna 2006 kaupungissa asui 10,3 miljoonaa henkeä, mikä teki siitä yhden maailman väkirikkaimmista kaupungeista.[56] Muita tärkeitä kaupunkeja ovatBusan (3,66 miljoonaa),Incheon (2,63 miljoonaa),Daegu (2,53 miljoonaa),Daejeon (1,46 miljoonaa),Gwangju (1,41 miljoonaa) jaUlsan (1,10 miljoonaa asukasta).[57]
Maan väestörakennetta on muokannut myös kansainvälinen muuttoliike. Korealaisia on asettunut etenkin Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja entisen Neuvostoliiton maihin.[24] Kaikkiaan etnisiä korealaisia asuu Etelä- ja Pohjois-Koreassa noin 70 miljoonaa ja niiden ulkopuolella 6–7 miljoonaa, eli kymmenen prosenttia, mikä on suurempi osuus kuin mistään muusta Aasian kansasta.[58]
Vaikkaei-korealaisten määrä maassa on pieni, se on noussut tasaisesti 2000-luvun alussa. Virallisesti huhtikuussa 2005 maassa asui yhteensä 378 000 vierastyöläistä, joista 52,6 prosenttia oli maassa ilman lupaa.[59] Tämä ulkomainen työvoima on pääasiassa kotoisin etelä- ja kaakkoisaasialaisista maista, mutta myös entisen Neuvostoliiton alueelta sekä Nigeriasta on paljon muuttajia. Näiden työntekijöiden lisäksi maassa on noin 11 000 ulkomaista englannin kielen opettajaa ja noin 36 000 Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaan kuuluvaa.[60]
Etelä-Korea kärsiiväestön ikääntymisestä: vuonna 2019 joka kuudes eteläkorealainen oli yli 65-vuotias ja luvun on ennustettu kasvavan 40 %:iin 2060-luvulle mennessä. Ikääntymistä kiihdyttävät vähäinen maahanmuutto ja maailman alhaisinsyntyvyys (1,1 lasta naista kohden).[61]
Noin 46 prosenttia eteläkorealaisista ei noudata mitään tiettyä uskontoa.Kristittyjä on 27,3 prosenttia väestöstä jabuddhalaisia 25,3 prosenttia.[62] Maassa on myös jonkin verran islaminuskoisia. Buddhalaisuus on vahvinta maan itäosassa, erityisestiYeongnamin jaGangwonin alueilla, jossa se muodostaa yli puolet uskonnollisesta väestöstä. Kristinusko, joka sai ensi kerran Koreassa jalansijaa 1700-luvun loppupuolella, kasvoi nopeasti 1970- ja 1980-luvuilla suureksi osaksi sotilashallinnon vastaisen kansalaisliikkeen myötä.Korealaisilla oli hyvin positiivinen kuva kristinuskosta kristittyjen lähetyssaarnaajien jälleenrakentaessa maata sodan jälkeen ja kirkkojen johtajien taistellessa Park Chung-heen ajan diktatuuria vastaan. Toisaalta joka vuosi sadatJehovan todistajat joutuvat aseistakieltäytymisen vuoksi vankilaan. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvoston kesäkuussa 2013 julkaiseman raportin mukaan 93 prosenttia niistä todistajista, jotka ovataseistakieltäytymisen vuoksi vankilassa eri puolilla maailmaa, on Etelä-Koreassa.[63]
Kristittyjen vaikutusvallan kasvaessa myös arvostelu on alkanut kasvaa kristittyjen suhtautuessa suvaitsemattomasti muihin uskontoihin ja korealaisten herätyskristittyjen ollessa intomielisempiä kuin länsimaiset vastineensa.[64] Etelä-Korea on nyt maailman toiseksi enitenlähetyssaarnaajia lähettävä maa Yhdysvaltain jälkeen, ja maailman suurin kirkkoYoido Full Gospel Church sijaitsee Soulissa.[65][66]Näiden muodollisten uskontojen lisäksi monet korealaiset noudattavatkungfutselaisia perinteitä, ja monet buddhalaiset yhdistelevät uskontoaankorealaiseen šamanismiin.[67]Šamanismia esiintyy yhä elinvoimaisena korealaisten keskuudessa. Etelä-Koreassa siitä käytetään nimitystämusok elimudang-menot. Etelä-Koreassa arvioitiin vuonna 1972 olevan mudang eli šamaaneja noin 0,3 % väestöstä.[68]
Korean kansallisruokaa onkimchi, kiinankaalista tehty mausteisen hapankaalin tyylinen salaatti.[70]Bulgogi on paistetusta, marinoidusta naudanlihasta tehty ruokalaji.[67]
Etelä-Korean viihdeteollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti 1990-luvulta tuottaen Aasian-laajuisia menestyksiäpopmusiikissa, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Ilmiö tunnetaan nimelläHallyu eli ”Korean aalto”.[71] Maassa on kuitenkin pidetty kiinni monista vuosisatoja vanhoista perinteistä, kuten ainutlaatuisestakeittiöstä javainajien palvonnasta.[67]
Korean kielessä Etelä-Koreassa maasta käytetään nimeäDaehan Minguk (hangul: 대한민국,hanja: 大韓民國, kirjaimellisesti ”suuren han-kansan valtio”). Maan lyhyt nimi onHanguk (kor.한국, ”Han-valtio”, jolla viitataan yleisestiKoreaan) taiNamhan (kor.남한, ”Eteläinen han”, jolla viitataan Etelä-Koreaan).Han tarkoittaa muinaisiaSamhan-liittoja Korean niemimaan eteläosassa.Hanguk on eteläkorealaisten useimmiten käyttämä nimi.Pohjois-Koreassa käytetään kuitenkin nimeäNam-Joseon (kor.남조선, ”Eteläinen Joseon”; Joseon oli Korean viimeisen yhtenäisvaltion nimi).[73]
Suomessa ja useimmissa eurooppalaisissa kielissä maasta käytetään usein yksinkertaisesti nimeäKorea, joka on peräisinGoryeo-dynastialta, joka vuorostaan viittasiGoguryeo-kuningaskuntaan.[74][75]
Ikään liittyy erikoisia tapoja. Koreassa ihmisen ikää ei ole laskettu samoin kuin länsimaissa, vaan käytössä on ollut useita erilaisia tapoja. Yhden tavan mukaan korealaiset laskivat ikäänsä myös sen ajan, jonka he viettivätsikiönä äidinkohdussa. Toisen tavan mukaan joka vuoden ensimmäisenä päivänä ihmisen ikään lisättiin yksi vuosi riippumatta siitä, milloin hän oli syntynyt. Näiden tapojen vuoksi lapsi, joka syntyi 31. joulukuuta, oli kaksivuotias jo seuraavana päivänä. Kolmannen tavan mukaan lapsi oli syntyessään 0-vuotias, mutta sai ikäänsä yhden vuoden lisää vuoden ensimmäisenä päivänä. Siten henkilön ikä saattoi vaihdella muutamalla vuodella järjestelmästä riippuen. Samanlainen tapa oli käytössä muissakin Aasian maissa, esimerkiksi Japanissa vuoteen 1950 ja Pohjois-Koreassa 1980-luvulle saakka. Etelä-Koreassa tavasta luovuttiin 2023 ja vastaisuudessa korealaiset laskevat ikänsä samoin kuin länsimaissa.[76]
Perinteiseen korealaiseen musiikkiin kuuluu monenlaisia lyömäsoittimia. Buddhalaisiin ja maanviljelijöiden perinteisiin pohjautuvasamulnori on kehittynyt vuosien varrella. Sen neljä soitinta ovatkwaenggwari-niminen kädessä pidettävä gongi, pehmustetulla nuijalla lyötävä suuri gongijing, tiimalasin muotoinen rumpujanggu sekä tynnyrirumpubuk.[77]
Länsimaisen klassisen musiikin korealaisista esittäjistä on 2000-luvulla noussut esille pianistiYeol Eum Son.
Etelä-Korea on osallistunutolympialaisiin vuodesta 1952. Sillä on ollut talviolympialaisissa yleensä pienempi joukkue (2000-luvulla 40–50 urheilijaa) kuin kesäolympialaisissa (2000-luvulla yli 250 urheilijaa). Vuotta 1960 lukuun ottamatta se on aina saanut mitaleita kesäolympialaisissa, vuodesta 1992 alkaen myös talvikisoissa.[81] Vuonna 1988 Soulissa järjestettiin kesäolympialaiset, ja vuoden2018 talviolympialaiset järjestettiinPyeongchangissa.
Etelä-Korean jalkapallomaajoukkue on yksi Aasian menestyneimmistä. Vuonna 2002 Etelä-Korea järjesti yhdessä Japanin kanssaMM-kisojen lopputurnauksen, jossa se eteni välieriin. MM-kilpailuissa Etelä-Korea on esiintynyt 8 kertaa.Aasian mestaruuden se on voittanut kahdesti. Lokakuussa 2011 se oli FIFAn rankingissa sijalla 31.[82]
Kena, Kirsti: Kaukoidän teologian näkökulmia; Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 181. Helsinki: Suomalaisen teologinen kirjallisuusseura, 1993. ISBN 951-9111-93-X
.svg)
.jpg)
