| Ester Ståhlberg | |
|---|---|
 Ester Ståhlberg lukee. | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. helmikuuta1870 Vaasa |
| Kuollut | 21. heinäkuuta1950 (80 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | opettaja, toimittaja, kirjailija |
| Titteli | Suomen tasavallan presidentin puoliso 1920–1925 |
| Puoliso | Kaarlo Juho Ståhlberg |
| Muut tiedot | |
| Merkittävät teokset | Sunnuntai (1922),Mathilda Wrede (1938) |
| Järjestö | Pelastakaa lapset |
 Nimikirjoitus | |
| Infobox OK | |
Ester Ståhlberg (ent.Hällström, o.s.Elfving,17. helmikuuta1870Vaasa –21. heinäkuuta1950Helsinki) olisuomalainen kirjailija, opettaja ja toimittaja jatasavallan presidenttiKaarlo Juho Ståhlbergin puoliso vuodesta 1920 lähtien. Hän tekilastensuojelutyön parissa merkittävää työtä ja perusti vuonna 1922sisällissodan lapsiuhreja auttaakseen SuomenPelastakaa lapset -järjestön. Ensimmäisen presidentin puolisona hän puolestaan loi perinteitäpresidentinlinnan seuraelämälle ja oli pehmentämässä jäykän miehensä sosiaalisia suhteita. Ståhlberg kirjoitti lisäksi novelleja, romaaneja ja tietokirjallisuutta. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1922 julkaistuSunnuntai, joka oli aikanaan varsin suosittu. Merkittävimpänä teoksena pidetään kuitenkinMathilda Wreden elämäkertaa.
Ester Elfving syntyi Vaasassa vuonna 1870. Hänen vanhempansa olivat Vaasan pormestariKarl Oskar Elfving vanhempi ja Jenny Nyman.[1] Esterillä oli kuusi sisarusta.Jenny Elfvingistä tuli puutarhaviljelyksen edistäjä.[2]Karl Oskar Elfving nuorempi oli puolestaan metsänhoitaja[3] jaÖsten Elfving tuleva maatalousministeri[2].
Elfving valmistuiOulun ruotsinkielisestä tyttökoulusta vuonna 1897. Opettajaksi hän valmistui Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta 1891.[4] Valmistumisen jälkeen hän työskenteliHelsingin suomalaisen yhteiskoulun ruotsin opettajana 1891–1893 ja Suomalaisessa jatko-opistossa ruotsalaisen kirjallisuuden luennoitsijana 1894–1896.Valvoja-lehden toimituskunnan jäsen hän oli 1912–1919.[5]
Ester Hällström sai vuonna 1918 virankouluhallituksestasotaorpojen huoltajana, ja vuodet 1918–1919 hän työskentelisosiaalihallituksessa. Hän vastasi lastensuojeluosastolla sotaorpojen huollosta. Hän tapasi Helsingissä lastensuojelusuunnitelmaa laadittaessa myös hiljattain leskeksi jääneenK. J. Ståhlbergin, joka oli ollut Hällströmin nuoruudenaikainen ystävä ja perhetuttu.[1]
Kun Ståhlberg valittiin kesällä 1919 Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi, ”ensimmäisen naisen” edustustehtäviä hoitivat hänen tyttärensä. Ståhlberg kirjoitti kosintakirjeen ystävänsäEero Erkon vaimonMaissin sisarelle, jolta presidentti sai kuitenkin rukkaset. Sen jälkeen hän kirjoitti Ester Hällströmille, ja he menivät naimisiin 7. kesäkuuta 1920 perhepiirissä Hällströmin kotona. Ståhlbergin lapset aiemmasta avioliitosta suhtautuivat aluksi vihamielisesti uuteen äitipuoleensa.[6] Lapset arvioivat myöhemmin omaa käyttäytymistään kohtuuttomaksi, ja he alkoivat arvostaa äitipuoltansa viimeistään vuonna 1930 tapahtuneenStåhlbergien kyyditystapauksen jälkeen. He uskoivat, että kyyditys päättyi ilman fyysisiä vammoja Ester Ståhlbergin sosiaalisen luonteen ansiosta.[1]
Ester Ståhlberg omistautui koko sydämestään ensimmäisen naisen asemaan. Presidentti Ståhlberg oli varsin jylhä ja jäykkä, mutta Ester onnistui pehmentämään tämän esiintymistä. Hän piti myös vastaanottoja taiteilijoille ja diplomaateille ja oli perustamassa pitkään jatkuneita perinteitä presidentinlinnan seuraelämälle. Hän muun muassa aloittitalvisotaan asti jatkuneet keskiviikkoiset iltäpäiväkutsut pääkaupungin taiteilijoiden ja diplomaattien puolisoille.[1]
Ester Ståhlberg jatkoi ensimmäisenä naisena työtänsä lastensuojelun parissa. Hän perusti vuonna 1922sisällissodan lapsiuhreja auttaakseen Save The Children Federationin Suomen osaston, Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen.[1][7] Ståhlberg toimi järjestön puheenjohtajana 1922–1940.[8] Järjestöstä muodostui myöhemmin SuomenPelastakaa Lapset.[9] Koteja kodittomille lapsille auttoi sotaorpoja löytämään kasvatuskoteja sekä järjesti kesäsiirtolaita ja -koteja kaupunkilaislapsille.[1]
Ståhlbergin järjestö kilpaili 1920-luvulla kenraaliMannerheiminnimeä kantavan liiton kanssa.[1] Ståhlberg ei pitänyt Mannerheimin toimintaa pyyteettömänä, vaan hän uskoi, että Mannerheim pyrki horjuttamaan K. J. Ståhlbergin asemaa presidenttinä lisäämällä omaa vaikutusvaltaansa kansalaisjärjestötoiminnassa.[10] Paikallistasolla järjestöjen välinen työnjako vakiintui varsin nopeasti, ja niiden välitkin lieventyivät 1930-luvulla poliittisten ristiriitojen laannuttua. Ståhlbergin johdolla Pelastakaa Lapset -järjestöstä tuli valtakunnallinen sosiaalialan kansalaisjärjestö. Hän toimi sen lisäksi vuosina 1920–1929 Kansainvälisen lastenavun Suomen toimikunnassa.[1]
Ståhlberg kirjoitti koko aikuiselämänsä kaikkea artikkeleista romaaneihin ja tietokirjoihin. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1922 ilmestynyt romaanimuotoinen kertomusSunnuntai. Se kertoo nuorena kuolleesta Eero-pojasta ja kuvaa ihanteellista äidinrakkautta.Sunnuntai oli aikanaan varsin suosittu.[1]
Ståhlbergin vuonna 1933 kirjoittama teosKatso, unennäkijä tulee... suututti moniaäärioikeistolaisia, sillä siinä hän kertoijuutalaisista hyvin myönteiseen sävyyn.[11] Kirja oliavainromaani, jonka esikuvina olivat Jonas Jakobson ja Helmi Virtanen,Max Jakobsonin vanhemmat. Helmi Jakobson, jonka kanssa Ester Ståhlberg oli ystävystynyt hieman aiemmin, vei kirjailijansynagogaan, jotta tämä saisi oikean kuvan juutalaisuudesta. Kirja ilmestyi pianAdolf Hitlerin valtaannousun jälkeen ja se käsitettiin tekijänsä kannanotoksi ajan henkeä vastaan, jollainen se olikin.[12]
Pääosa Ståhlbergin teoksista ei ole kestänyt aikaa, ja hänen tuotantoansa luonnehtii särmätön ja moralisoiva kerrontatapa. Hänen merkittävin teoksensa lienee vuonna 1938 julkaistu kaksiosainenMathilda Wreden elämäkerta. Ståhlbergin päiväkirjat puolestaan julkaistiin 1980-luvulla. Hän kirjoitti ruotsiksi, mutta hän tuotti tavallisesti itse myös suomenkielisen version. Hänen teoksiaan on käännetty lisäksi viroksi, hollanniksi, italiaksi, ranskaksi, saksaksi ja tanskaksi.[1][4] Ståhlberg oli kirjallisuuskentällä myös muuten aktiivinen, sillä hän osallistuiSuomen PEN -järjestön toimintaan ja toimiAamu-aikakauslehden päätoimittaja 1926–1930.[1]
Ester Ståhlberg kuoli vuonna 1950, ja hänen miehensä K. J. Ståhlberg vuonna 1952. Heidät on haudattuHietaniemen hautausmaan sukuhautaan, jossa lepää myös Ståhlbergin ensimmäinen vaimoHedvig.[13]
Ester Elfving meni vuonna 1893 naimisiin apteekkariKarl Hällströmin kanssa. Hällströmit asuivat ensinForssassa, sittenViipurissa ja lopuksiPitäjänmäellä Helsingin lähellä. He eivät saaneet omia lapsia, mutta heillä oli kaksi ottolasta. Ensin he adoptoivat vuonna 1898 syntyneen tanskalaisen Eeron ja sitten vuonna 1908 syntyneen Lean. Ester Hällström oli avioliiton aikana kotirouvana, mutta hän oli silti aktiivinen paikallistoimija. Forssassa asuessaan hän kuuluiTammelan pitäjän suomalaisten koulujen johtokuntaan ja toimi myös sen puheenjohtajana.[1]
Hällströmien viimeinen avioliittovuosi oli surullinen. Ottopoika Eero kuoli vuonna 1916 pian sen jälkeen, kun oli päässyt ylioppilaaksi. Perheen isä Karl Hällström kuoli seuraavana vuonna.[1]
Ester Ståhlberg pohdiskeli uskonnollisia kysymyksiä aktiivisesti päiväkirjoissaan. Ester Ståhlberg oli pettynyt luterilaisen kirkon juhlitukseen ja suuntautui uskonnollisessa etsinnässään toisaalle. Ester Ståhlbergilla oliRudolf Euckenin mukaisia yleisuskonnollisia näkymyksiä. Ståhlberg kirjoitti kaipaavansa uutta uskonpuhdistuksesta ja pohti, että oppi Kristuksen jumaluudesta oli dogmi joka heikensi kristinuskoa. Ester Ståhlberg näki islaminuskoisten, hindulaisten, kiinalaisten kuin katolilaistenkin tavat etsiä Jumalaa yhtä oikeina kuin luterilaisten.[14]
Kirjailijana Ståhlberg koki, että olisi mielellään kirjoittanut aiheesta, mutta presidentin puolisona näki, ettei se ollut hänen asemassaan mahdollista.[14]
| Edeltäjä: – | Suomen tasavallan presidentin puoliso 1920–1925 | Seuraaja: Signe Relander |
