ei virallista asemaa; opetetaan virallisesti tietyissä maissa, esim.Unkarissa jaKiinassa; monien kansalaisjärjestöjen (pääasiassa esperantististen yhdistysten) tunnustama; sekäkatolinen kirkko
Vaikka mikään ylikansallinen elin ei ole ottanut esperantoa virallisesti käyttöön, on sillä kasvavalähde?, aktiivinen puhujayhteisö, joka on käyttänyt kieltä jatkuvasti sen julkaisemisen jälkeen.
Esperanton nykyinen nimi syntyisalanimestä Dr. Esperanto ('Tri Toivoja'), jolla puolanjuutalainen silmälääkäri L. L. Zamenhof julkaisi kielen vuonna 1887 (tästä tarkemmin artikkelissaUnua Libro). Zamenhof itse käytti aluksi kielestään vain nimeälingvo internacia ’kansainvälinen kieli’. Hänen tarkoituksenaan oli luoda helposti opittava ja neutraali kieli käytettäväksilingua francana erikielisten ihmisten väliseen viestintään. Tällaisena yhteiskielenä toimivat noihin aikoihin Keski-Euroopassa erityisestiranska jasaksa, Zamenhofin asuinalueilla myösvenäjä, kun taasenglannin merkitys oli vielä varsin pieni.
Nykyään esperantoa käytetään mitä moninaisimmissa yhteyksissä: matkustettaessa, kirjeenvaihdossa (kirje- jasähköposti),pikaviestimissä, musiikissa, kirjallisuudessa kirjojen käännös- ja alkukielenä, kulttuurivaihdossa ylipäätään, kokouksien työkielenä,siltakielenä eri kielten välillä sekä kielineuvonnassa sen kieliopin ehdottoman säännönmukaisuuden ja havainnollisuuden vuoksi. Merkillepantavaa on myös esperantoksi toimitettujenblogien ja muidenverkkosivustojen voimakas määrällinen kasvu.
Ensimmäinen esperanton esitys julkaistiinVarsovassa vuonna 1887.
Vuonna 1878 L. L. Zamenhof pohtilatinan elvyttämistä ratkaisuksi kansainvälisen kommunikoinnin käyttökielen ongelmaan, mutta latinaa opeteltuaan hän katsoi sen olevan liian vanhentunut ja vaikea tarkoitukseen. Englantia opiskellessaan hän taas huomasi sen verbitaivutuksien olevan tarpeettomia varsinaisen merkityksen ymmärtämiseksi. Zamenhof huomasi, että kielioppi kannattaa pitää yksinkertaisena ja säännöllisenä, mutta hän ei ollut keksinyt ratkaisua opeteltavan sanaston pienentämiseksi.
Kirjeessään N.A. Borovkolle (n. v 1896)[1] Zamenhof on kertonut, kuinka hän kiinnitti huomiota usein näkemiinsä venäjänkielisiin kyltteihinшвейцарская (šveitsarskaja) ’ovenvartijan huone’, jaкондитерская (konditerskaja) ’konditoria’, jotka tulevat sanoistaшвейцар (šveitsar) ’ovenvartija, eteisvahtimestari’ jaкондитер (konditer) ’kondiittori’. Näiden sanojen yhteinen pääte-skaja sai hänet huomaamaan, kuinka johdinten käyttö voi vähentää opeteltavien sanojen määrää.
Hän päätti käyttää sanaston pohjana romaanisia ja germaanisia kieliä, joita opiskeltiin eniten. Näin sanat olisivat tuttuja mahdollisimman monille.
Zamenhof opetti kielensä varhaista versiota luokkakavereilleen. Hän työskenteli käännösten ja runouden parissa kuusi vuotta nähdäkseen, mitkä hänen kielitieteellisistä teorioistaan todella toimivat, ja mitkä täytyi hylätä kömpelyyden tai rumuuden vuoksi. Hän käänsi muun muassa osiaRaamatusta jaShakespearen teoksista kielelleen. Varhaisimmat Zamenhofin kirjoittamat tekstit sisältävät nykyesperanton mukaan melko paljon virheitä, sillä kieli ei ollut vielä kehittynyt lopulliseen muotoonsa, eikä Zamenhof toisaalta välttämättä ollut vielä itse sisäistänyt kielen kaikkia piirteitä. Kun hän vihdoin oli valmis julkaisemaan kielen,tsaarinsensuuri oli liian tiukka sen julkaisemiseksi, minkä vuoksi julkistaminen viivästyi, ja Zamenhofilla oli lisää aikaa kehittää kieltä. Vuonna 1887 hän julkaisi esperanton idean ja rakenteen kuvailleen vihkosen (ns.Unua Libro, ’Ensimmäinen kirja’) salanimellä Dr Esperanto (’Tohtori Toivova’), josta kielen nimi myöhemmin periytyi. Tältä pohjalta esperanto kehittyi nykyään puhutuksi kieleksi.
Ensimmäisinä vuosina kieltä käytettiin pääasiassa Zamenhofin ja kieltä aikaisin oppineiden julkaisuissa. Vuosina 1889–1895 ilmestyiNürnbergissä ensimmäinen esperantonkielinen lehti, La Esperantisto. Vuonna 1894 Zamenhof teki lehden julkaisijan, Wilhelm Trompeterin, ja joidenkin muiden johtavien esperantistien vaatimuksesta äänestyksen esperanton uudistamisesta. Uudistuksessa muun muassa ehdotettiin esperanton erikoismerkkien ja useimpien niitä vastaavien äänteiden poistoa ja näin ollen aakkosten määrän pudottamista 22:een, monikon-j-päätteen muuttamista-i-päätteeksi,-n-päätteisenakkusatiivin korvaamista sanajärjestyksestä riippuvalla akkusatiivilla,adjektiivien jaadverbien erottelun poistoa, partisiippien vähentämistä kuudesta kahteen sekä korrelatiivitaulukon sanojen korvaamista enemmän latinaa muistuttavilla sanoilla. Lehden lukijat hylkäsivät ehdotukset murskaavasti, mutta monet uudistusmieliset jättivät esperanton, ja joitakin muutosehdotuksista käytettiin myöhemmissä esperantoon pohjautuvissa kielissä, kutenidossa. La Esperantiston jälkeen alkoi vuonna 1895Uppsalassa ilmestyä Lingvo Internacia -niminen lehti.
Aluksi esperantoliike kasvoi enitenVenäjällä ja Itä-Euroopassa, mutta se levisi pian Länsi-Eurooppaan. Vuosina 1888–1893 paikallisia yhdistyksiä syntyi esimerkiksiMoskovaan,Pietariin,Vilnaan,Varsovaan,Helsinkiin,Müncheniin, Nürnbergiin,Malagaan, Uppsalaan,Göteborgiin jaSofiaan. Kuitenkin vasta vuonna 1898 perustettiin Ranskan ensimmäinen esperantoliike.Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä esiteltiin myös esperantoa, ja liike saikin huomattavan paljon uusia jäseniä. Mukaan liittyi myös korkean luokan ranskalaisia.
Vuonna 1904 pidettiin ensimmäistä kertaa pieni kansainvälinen esperantokongressi. Vuonna 1905RanskanBoulogne-sur-Merissä pidetyssä ensimmäisessä kansainvälisessä esperanton maailmankongressissa oli yhteensä 688 osanottajaa 30 eri maasta. Kongressissa vahvistettiin esperanton muuttumattomaksi perustaksi Zamenhofin kirjoittama esperanton peruskieliopin sisältäväFundamento de Esperanto (’Esperanton perusteet’), johon ylimmälläkään kielellisellä elimellä ei ole oikeutta tehdä muutoksia. Teos sisältää aiemmin julkaistun niin sanotun 16 säännön kieliopin, harjoituskirjan (Ekzercaro) sekä sanaluettelon (Universala Vortaro). Tässä kongressissa Zamenhof myös irtisanoutui esperantoliikkeen johtajuudesta, sillä hän ei halunnut häneen kohdistuvien ennakkoluulojen taiantisemitismin estävän kielen kehitystä. Esperanton maailmankongressi on järjestetty vuodesta 1905 lähtien joka vuosi lukuun ottamatta maailmansotien aikaisia vuosia.
Vuonna 1908 19-vuotias sveitsiläinen Hector Hodler perustiGenevessä Universala Esperanto-Asocion (UEA), esperanton maailmanjärjestön, jolla on nykyään jäseniä noin 120 maasta. UEA vastaa esimerkiksi esperanton maailmankongressien järjestämisestä.
Belgian jaSaksan välissä vuosina 1816–1919 sijainneenautonomisenMoresnetin pienestä ja monikulttuurisesta väestöstä melko suuri osa puhui esperantoa. Vuonna 1908 Wilhelm Molly ehdotti, että Moresnetista olisi tehty maailman ensimmäinen esperantonkielinen valtio nimeltä Amikejo (’Ystävyyden paikka’), mutta ehdotus ei ehtinyt toteutua ennen Moresnetin kaatumista.[2][3]
1920-luvun alkupuolellaKansainliitolle ehdotettiin esperanton hyväksymistä järjestön käyttökieleksi. Kymmenen edustajaa hyväksyi ehdotuksen yhtäRanskan ehdokkaan,Gabriel Hanotaux’n, antamaa ääntä vastaan. Hanotaux ei pitänyt siitä, että ranskan kieli oli menettämässä asemiaan kansainvälisenä kielenä, ja piti esperantoa uhkana. Kymmenen vuotta myöhemmin Kansainliitto kuitenkin suositteli jäsenvaltioitaan sisällyttämään esperanton opetussuunnitelmiinsa. Monet pitävät 1920-lukua esperantoliikkeen vahvimpana aikana.
1930-luvulta lähtienAdolf Hitler jaJosif Stalin surmasivat useita esperanton puhujia heidän epänationalististen suuntautumuksiensa vuoksi. Natsit vihasivat esperantoa, koska sen kehittäjä Zamenhof oli juutalainen. Hitler väittää kirjassaanTaisteluni, että Zamenhof loi esperanton maailmanlaajuiseksi kieleksi yhdistämään juutalaisia hajaannuksessa. Stalin puolestaan väitti sen olevan ”vakoojien kieli”. Esperanto itsessään ei ollut syy teloitukseen, mutta monet juutalaiset ja ammattiliittolaiset käyttivät kieltä, joka vallanpitäjien mukaan rohkaisi pitämään yhteyttä ulkomaalaisten kanssa.Fasistinen Italia sen sijaan käytti jopa esperantonkielisiä esitteitä tukeakseen maanmatkailua.
Kylmä sota hankaloitti esperantoliikkeen toimimista erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla, sillä sen molemmat osapuolet pelkäsivät, että esperantoa käytettäisiin vastustajanpropagandaan. 1970-luvulla liike kuitenkin voimistui jälleen ja levisi uusille alueille, vahvimminIraniin vuonna 1975. Vuonna 1991 Afrikassa oli jo niin paljon esperantisteja, että he pystyivät järjestämään oman mantereen esperantokongressinsa. Viime vuosina Afrikan esperantoliike on edelleen kasvanut ja kehittynyt.
Esperantoliikkeen vuonna 1905 hyväksymä Boulognen julistus rajoittaa kielen peruspiirteisiin ja -arvoihin tehtäviä muutoksia. Julistus määräsi muiden asioiden ohella, että kielen pohjan pitäisi säilyä Fundamento de Esperanton mukaisena ikuisesti, eikä kenelläkään ole oikeutta tehdä siihen muutoksia. Julistus sallii kuitenkin uusien ilmaisujen esittämisen kuten puhuja sopivaksi näkee, kunhan se noudattaa kielen tyyliä.
Monet esperantistit uskovat, että Boulognen julistus on suuri syy siihen, että esperantoyhteisöstä tuli paljon suurempi ja vakaampi kuin minkään muun keinotekoisen kielen puhujayhteisöstä. Liiallinen yritys on monien mukaan haitannut muiden keinotekoisten kielten, kutenidon, puhujayhteisön kehitystä tasapainoiseksi yhteisöksi. Monet keinotekoisten kielten luojat ovat myös liian omistushaluisia tuotoksiinsa ja ovat yrittäneet estää muita kehittämästä niitä. Esimerkiksivolapükin kehittäjän,Johann Martin Schleyerin, sanotaan pitäneen kielensä kehitystä liikaa omissa käsissään, mikä toisaalta aiheutti kiistoja ja hajaannusta kielen puhujien sisällä. Zamenhof sen sijaan julisti esperanton kuuluvan esperantisteille ja siirtyi taka-alalle kielen julkistamisen jälkeen.
Esperanton kieliopin kuvaus oli ensimmäisissä kirjoissa hyvin epäselvä, joten yksimielisyys kielen joistakin piirteistä kehittyi vasta seuraavien vuosien aikana. Jo ennen Boulognen julistusta kieli oli kuitenkin hyvin vakaa, sillä siihen tehtiin vain yksi sanastollinen muutos julkaisemisen jälkeisenä vuotena: aikaa ilmaisevien korrelatiivienkian (’milloin’),tian (’silloin’),nenian (’ei milloinkaan’),ian (’joskus’),ĉian (’aina’)-an-pääte vaihdettiin-am-päätteeksi (kiam,tiam,neniam,iam,ĉiam), jottei se joidenkin sanojen kohdalla sekoittuisi adjektiivia ilmaisevien korrelatiivien akkusatiivimuotojenkian (’millaista’),tian (’sellaista’),nenian (’ei minkäänlaista’),ian (’jonkinlaista’) jaĉian (’kaikenlaista’) kanssa. Kieleen on tehty joitakin pieniä muutoksia, mutta vain suuren kannatuksen tukemana. Mikään määräysvalta ei ohjaile esperantoa, joten siihen ei voi myöskään syntyä mielivaltaisia muutoksia, kuten monissa muissa keinotekoisissa kielissä.
Vaikka nykyaikainen esperanton käyttö eroaa jossakin määrin alkuperäisestä kuvauksesta, ovat muutokset pikemminkin sanastollisia kuin kieliopillisia tai äänteellisiä. Esimerkiksi käännös lauseesta ”Minä pidän tästä” on useinMi ŝatas ĉi tiun, vaikka se sanatarkasti tarkoittaa ”Minä arvostan tätä”. Perinteinen tapa sanoa se olisiĈi tiu plaĉas al mi, joka tarkoittaa sanatarkasti ”Tämä miellyttää minua”. Nykyään molempia tapoja käytetään melko paljon.
Nykyesperantossa ei myöskään tunneta juuri maskuliinisia juurisanoja, kuten aikaisemmin. Ammattinimikkeet (kutendentisto, ’hammaslääkäri’), ihmisiä kuvaavat sanat (kutenjunulo, ’nuorukainen’), sekä verbeistä muodostetut substantivoidut partisiippimuodot (kutenkuranto, ’juoksija’) tarkoittivat aikaisemmin ainoastaan miestä, ellei siihen lisätty feminiinistä-ino-päätettä (dentistino,junulino,kurantino). Nykyesperantossa ainoastaan muutamat pääasiassa sukulaisuussuhteita kuvaavat sanat ovat oletuksena maskuliinisia.
Lisäksi muutoksia on tehty valtioiden nimiin, joiden-ujo-päätteet ovat muuttuneet-io-päätteiksi. Myös-a-päätteiset naisten nimet (esimerkiksiMaria) hyväksytään nykyään, vaikka-a on adjektiivien pääte, kun taas entiset kielenpuhdistajat olisivat vaatineet substantiivin päätettä-o (esimerkiksiMario).
Näiden lisäksi esperantistit ovat muodostaneet useita sanoja ilmaisemaan tuoreempia käsitteitä, vaikkakin nämä ovat mahdollisuuksien mukaan olleet yhdenmukaisia kielen olemassa olevan tyylin kanssa. Esimerkiksitietokonetta kutsuttiin aikaisemminkomputeroksi taikomputoroksi englannincomputer-sanan mukaan, kunnes sanakomputilo (pääte-il- ilmaisee työkalua juurisanastakomputi ’käsitellä tietoja’) vakiintui sen esperantolle paremmin sopivan tyylin vuoksi.Eŭro on toinen esimerkki: vaikka valuutasta käytetään nimeäeuro useimmissaEuroopan unionin virallisissa kielissä, sopiieŭro esperantoon paremmin senfonologian vuoksi.
Kaikki muutokset eivät ole kuitenkaan vielä laajalti hyväksyttyjä. Esimerkiksi sanaĉipa ’halpa’ on vaihtoehtoinen sana sanallemalmultekosta ’paljon maksavan vastakohta’.
Joidenkin esperantoharrastajien mielestä esperantoa vastaan ovat monet nykyisen maailmanjärjestelmän rakenteet, kielien kääntämis- ja koulutusbisnes, ennakkoluulot ja eri maiden äärikansalliset ainekset. Silti se heidän mukaansa voisi levitä laajasti väestön ala- ja keskiluokkien keskuudessa, jolloin jossain vaiheessa saavutettaisiin se kriittinen massa, jolloin markkinoijien ja poliitikkojen olisi pakko tunnustaa esperantistien olemassaolo. Tarvetta esperanton kaltaiselle kansainväliselle yleiskielelle on kuitenkin vähentänyt englannin kielen nouseminen yhä selvemminlingua francan asemaan.
Koska esperanto on keinotekoisesti luotu kansainvälinen apukieli, se ei kuulu millekään kansalle tai valtiolle, eikä sen käyttö rajoitu millekään tietylle alueelle. Sen puhujia on ympäri maailmaa, arviolta noin 120 maassa – eniten kuitenkin keskisessä ja itäisessäEuroopassa, Kiinassa ja itäisessäAasiassa.
Esperanto ei ole minkään valtion virallinen kieli, vaikka 1900-luvun alkupuolella oli suunnitelmia muodostaaMoresnetista ensimmäinen esperantonkielinen valtio, ja lyhytikäinen Insulo de la Rozoj -niminen keinotekoinenmikrovaltio käytti esperantoa virallisena kielenään vuonna 1968. Kuitenkin se on useiden kansalaisjärjestöjen, pääosin esperantoliikkeiden, virallinen työkieli. Suurimmalla näistä järjestöistä, Universala Esperanto-Asociolla (Esperanton maailmanliitto), on viralliset neuvoa-antavat suhteet Yhdistyneisiin kansakuntiin jaUnescoon.
Washingtonin yliopiston professorin Sidney Culbertin tekemän tutkimuksen mukaan noin 1,6 miljoonaa ihmistä puhuu esperantoa niin hyvin, että osaa tervehtimisen lisäksi myös kommunikoida esperantoksi tyydyttävällä tasolla. Tutkimus ei koskenut pelkästään esperantoa vaan myös muita kieliä, ja monet esperantistit epäilevät tämän korkean luvun todenperäisyyttä. Culbertin lukua on kuitenkin monissa tietolähteissä, kutenEthnologuessa, pidetty esperanton puolivirallisena puhujamääränä, vaikkakin jälkimmäinen pyöristää luvun 2 miljoonaan. Ethnologue myös arvioi maailmassa olevan 200–2 000 äidinkielenään esperantoa puhuvaa henkilöä.
Esperanton puhujamäärän määrittäminen on vaikeaa, sillä useimmiten puhujamäärissä otetaan huomioon äidinkielenään kieltä puhuvat eikä kieltä opiskelleet henkilöt. Koska esperanto on tarkoitettu apukieleksi kansainväliseen kommunikointiin eikä korvaavaksi äidinkieleksi, sillä on vain muutama äidinkielellinen puhuja, joista kaikki ovat kaksi- tai kolmikielisiä.
Esperantosta ei ole syntynyt uusiamurteita kuten luonnollisista kielistä. Tämä johtuu kielen säännönmukaisesta luonteesta ja käytön suunnitellusta alueesta. Ihmisillä on tapana luoda ja kehittää alueellisia muunnoksia päivittäin käyttämistään kielistä, mutta esperanton tapauksessa tällainen tekisi kansainvälisestä kommunikoinnista paljon vaikeampaa ja olisi näin vahvasti kielen alkuperäistä tarkoitusta vastaan.
Kuten murteita, myöskäänslangia ei esperantossa ole syntynyt juuri ollenkaan, sillä samoin kuin murteiden tapauksessa, se tekisi kansainvälisestä kommunikoinnista vaikeampaa. Joitakin yksittäisiä, helposti tunnistettavia slangisanoja kuitenkin on. Näistä tunnetuimpia lienevät tervehdyksestäsaluton (’moi’) muodostetutsal,luton jasa tai sen sijasta tervehdykseen käytettäväsalaton (’salaattia’). Muita slangisanoja ovat esimerkiksisti sanastaesti (’olla’),espo sanastaesperanto ja etuliitteestä mal- (epä-) ja loppuliitteestä -in (-tar/tär) muodostettumalino (’epätär’, mies, poika, uros, koiras jne.).
Vuosien varrella monet ryhmät ja yksittäiset henkilöt ovat esittäneet uusia kieliprojekteja esperanton ”paranneltuina” versioina. Melkein kaikki näistä projekteista ovat kuolleet epäonnistuttuaan kehittymään suunnitteluvaihetta pidemmälle. Ainoa, joka on saanut jonkin verran menestystä, onido (’jälkeläinen’ esperantoksi), joka esiteltiinPariisissa lokakuussa 1907. Sen pääeroavaisuudet esperantoon nähden ovat yksinkertaistettu kirjaimisto ja jotkin kieliopilliset ominaisuudet. Aikaisemmin melko monet esperantistit vaihtoivat kannatuksensa esperantosta idoon, mutta nykyään sillä arvioidaan olevan vain noin 250–500 puhujaa. Jotkin pienet uudistusprojektit, jotka vaikuttavat vain pieneen osaan kielestä, ovat saavuttaneet muutaman kannattajan, jotka puhuvat omintakeista versiotaan kielestä.
Esperantossa lähes kaikki vokaalit lausutaan lyhyinä. Pitkä vokaali voikin esiintyä ainoastaan painollisessa tavussa. Sanoissa paino on aina toiseksi viimeisellä tavulla eli toiseksi viimeisellä vokaalilla.Ŭ- jaj- päätteiset diftongit muodostavat kuitenkin vain yhden tavun.
Yksitavuisissa ja monissa pikkusanoissa – kutenunu (’yksi’),apud (’vieressä’) jaili (’he’) – ei ole painoa.
Kirjainr lausutaan joko yksitäryisenä apikoalveolaarisena tremulanttina[ɾ] tai apikoalveolaarisena tremulanttina[r]. Kirjainv lausutaan joko labiodentaalisena frikatiivina[v], labiodentaalisena puolivokaalina[ʋ] tai labioveraalisena puolivokaalina[w]. Kirjaimetdz lausutaanaffrikaattana[ʣ].
Konsonanttiklustereita voi esiintyä sanan alussa ja keskellä (esimerkiksiinstrui, ’opettaa’), mutta ei lopussa, paitsi vierassanoissa ja runomuotoisen sanapäätteiden poisjättämisen johdosta.
Esperantossa on huolellisesti osattava erottaa soinnilliset ja soinnittomat konsonantit – kuten /b/ ja /p/, /g/ ja /k/, sekä /d/ ja /t/ – toisistaan.
Lisäksi on huomattava, ettei esperantossa oleŋ-äännettä, vaan /n/ ja /g/ lausutaan selvästi erillään.
Esperanto on täysin äänteenmukainen kieli: jokainen kirjain äännetään ja kukin kirjain merkitsee aina samaa äännettä. Sen kirjoittamiseen käytetäänlatinalaisia kirjaimia, joista on kuitenkin poistettu kirjaimetq,w,x jay. Lisäksi siihen on lisätty kirjaimetĈ,Ĝ,Ĥ,Ĵ,Ŝ jaŬ. Näin ollen kirjaimia on yhteensä 28.
Luetellessa kirjaimia vokaalit lausutaan normaalisti, ja konsonanttien perään lisätääno-äänne.
Esperanton erikoiskirjaimet ovat tietokoneella käytettävissä ISO 8859-3 (Latin3)- jaUnicode-merkistöissä. Jos ei ole mahdollista käyttää kyseisiämerkistöjä, erikoiskirjainten ylämerkit voidaan korvata toisella merkillä. Yleisimmin ylämerkkien sijaan käytetään x-kirjainta, jota ei muutoin esperantossa käytetä. X-merkkiä pidetään kuitenkin melko rumana ja häiritsevänä.
ĉ
ĝ
ĥ
ĵ
ŝ
ŭ
cx
gx
hx
jx
sx
u(x)
Ŭ-kirjaimen voi tässä tapauksessa korvata myös tavallisella u-kirjaimella, sillä sekaantumisen vaaraa ei ole. X:n tilalla käytetään usein myös h-kirjainta lähinnä ulkoasullisten seikkojen vuoksi. Zamenhof itse suositteli h-kirjaimen käyttöä ylämerkkien sijaan, ja ŭ-merkin korvaamista u-merkillä. H-merkin käyttäminen ylämerkkien sijaan on kuitenkin melko ongelmallista, sillä se voi sekoittua h-äänteen kanssa.
ĉ
ĝ
ĥ
ĵ
ŝ
ŭ
ch
gh
h(h)
jh
sh
u
Myös ^-merkkiä käytetään, mutta hyvin harvoin.
ĉ
ĝ
ĥ
ĵ
ŝ
ŭ
c^
g^
h^
j^
s^
u(^)
Kielen kirjoittamiseen on kehitetty myös muita järjestelmiä, mutta mikään niistä ei ole saavuttanut merkittävää suosiota, sillä tietotekniikan kehitys on jo tehnyt esperanton omien kirjainten käytön mahdolliseksi useimmissa yhteyksissä. Suosituin näistä ehdotetuista kirjoitusjärjestelmistä lienee Nova Help-Alfabeto (NHA,[1]), joka pyrkii olemaan mahdollisimman kansainvälinen korvaamalla esperanton kirjaimet ja kirjainyhdistelmät merkeillä, joita käytetään ympäri maailmaa. Nova Help-Alfabeton ongelmana pidetään sitä, että siinä liian moni merkki on korvattu, jolloin teksti on vaikeasti ymmärrettävää.
Esperanto on suurelta osin kieliopiltaan indoeurooppalaista tyyppiä oleva kieli, mutta sen kielioppi on useimpien indoeurooppalaisten kielten kielioppia paljon yksinkertaisempi. Siinäsubstantiiveilla ei ole sukuja javerbit taipuvat säännöllisesti. Substantiiveilla jaadjektiiveilla on kaksisijamuotoa,nominatiivi jaakkusatiivi, sekä yksikkö ja monikko. Adjektiivien ja substantiivien taivutuksen tulee täsmätä toisiinsa nähden. Verbit eivät taivu persoonamuodoissa. Akkusatiivipääte voi osoittaa myös muun muassa liikkeen suuntaa tai korvata joitakinprepositioita. Akkusatiivin vuoksi esperantossa ei ole määrättyä sanajärjestystä.
Esperanton kielioppi on erittäin säännöllinen, sitä kirjoitetaan kuten lausutaan, ja sen rakenne on hyvin looginen. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät esperantosta useimmille erittäin helposti opittavan kielen.
Kaikkien substantiivien pääte on-o, adjektiivien-a, ja sanajuurista muodostettujenadverbien-e.
Kaikki esperanton verbit taipuvat säännöllisesti ja käyttävät samaa taivutuskaavaa. Verbeillä on kolmeaikamuotoa:preesens,preteriti jafutuuri, joiden lisäksi voidaan muodostaa liittoaikamuotoja esti-verbin ja pääverbin partisiipin avulla.Tapaluokkia ovatindikatiivi,konditionaali ja volitiivi. Lisäksi verbeillä onaktiivin japassiivinpartisiippimuodot kaikissa kolmessa aikamuodossa. Verbeillä ei ole persoonamuotoja eli verbimuoto on sama kaikissa persoonissa.
Verbit muodostetaan lisäämällä juurisanaan verbimuodon pääte.Infinitiivin pääte on-i, preesensin-as, preteritin-is, futuurin-os, volitiivin-u ja konditionaalin-us.
Volitiivi on esperanton oma tapaluokka. Se muistuttaa käytöltäänimperatiivia jasubjunktiivia, sillä sillä ilmaistaan toivomusta.
Yleisimmin sitä käytetään käskynä, jolloin verbin edestä voi jättää persoonapronominin pois, jos käsky osoitetaan yksikön tai monikon toiselle persoonalle. Muussa tapauksessa persoonapronominia pitää käyttää.
Legu! –Lue! /Lukekaa!
Ni legu! –Lukekaamme!
Volitiivia käytetään myöske (että) -sivulauseissa, kun päälauseessa on jokin toivomusta ilmaiseva verbi.
Mi petas, ke vi legu ĉi tiun artikolon. –Pyydän, että luet tämän artikkelin.
Esperanton 900 juurisanaa kattanut perussanasto määriteltiin Zamenhofin vuonna 1887 julkaisemassaLingvo internacia -teoksessa. Kielen puhujien sallittiin kuitenkin lainata sanoja tarvittaessa muista kielistä, kunhan ne löytyisivät mahdollisimman useista kielistä. Vuonna 1894 Zamenhof julkaisi ensimmäisen esperanton sanakirjan,Universala Vortaron, joka sisälsi huomattavasti enemmän juurisanoja käännettynä viidelle eri kielelle.
Siitä lähtien esperantoon on lainattu useita sanoja muista kielistä, pääosin kuitenkin länsieurooppalaisista. Kaikki yhden puhujan lainaamat sanat eivät ole kuitenkaan tulleet yleiseen käyttöön. Viime vuosikymmeninä useimmat uusistalainasanoista ovat olleet teknisiä tai tieteellisiä termejä. Jokapäiväiset sanat ovat useimmiten syntyneet vanhojen sanojen yhdistelmistä – kutenkomputilo (’tietokone), joka muodostuu sanoistakomputi (’käsitellä tietoja’) jailo (’työkalu’, ’väline’) – tai niille annetuista uusista merkityksistä – kutenmuso (’hiiri’), joka tarkoittaa nykyään myös tietokoneeseen kytkettyä laitetta. Esperantistien välillä on jatkuvia kiistelyitä siitä, onko tietty lainasana oikeutettu vai pitäisikö uusi sana luoda yhdistelemällä vanhojen sanojen merkityksiä.
Juurisanojen ja niiden säännöllisen yhdistelemisen sääntöjen lisäksi esperanton opiskelijan täytyy opetella myös muutamia idiomaattisia yhdistelmiä, kuteneldonejo (’pois antamisen paikka’ eli ’kustantamo’). Myös joillakin juurisanoilla on idiomaattisia merkityksiä niiden sananmukaisten merkityksien lisäksi. Esimerkiksi sanastakrokodilo (’krokotiili’) muodostuneella verbilläkrokodili tarkoitetaan omalla äidinkielellä puhumista tilanteessa, jossa tulisi puhua esperantoa (esimerkiksi kansainvälisissä esperantokonferensseissa).
Esperantossa sanat muodostuvat vartalosta, siihen mahdollisesti liitettävistä etu- ja jälkiliitteistä, sekä päätteestä, joka ilmaisee sanaluokan tai verbin aika- ja tapamuodon. Yhdestä juurisanasta voi päätteillä ja sanaluokkia vaihtamalla muodostaa jopa kymmeniä eri sanoja.
Lukijan äidinkieli kuuluu ääntämisen vivahteissa, mutta ei vaikuta ymmärrettävyyteen. Lukunäytteissä on joissakin kohdin hieman eri sanamuoto. Ensimmäisen näytteen teksti on alla. Kahdessa muussa toinen säe on ”sanktigata estu via nomo” ja neljäs ”fariĝu via volo”. Toisen näytteen lopussa on myös säeĈar via estas la regno, kaj la potenco kaj la gloro eterne.
Patro nia, kiu estas en la ĉielo,
via nomo estu sanktigita. Venu via regno, plenumiĝu via volo, kiel en la ĉielo, tiel ankaŭ sur la tero. Nian panon ĉiutagan donu al ni hodiaŭ. Kaj pardonu al ni niajn ŝuldojn, kiel ankaŭ ni pardonas al niaj ŝuldantoj. Kaj ne konduku nin en tenton, sed liberigu nin de la malbono. Amen.
Esperantoksi on kirjoitettu tai käännetty yhteensä yli 25 000 kirjaa, ja säännöllisesti ilmestyviä esperantonkielisiä aikakausjulkaisuja ilmestyy yli sata. Suosituin tapa käyttää kieltä lienee kirjeystävien hankkiminen, joita varten on olemassa jo kymmeniä erilaisia palveluita tai palstoja. Monet kielen puhujat käyttävät esperantoa matkustaakseen halvalla ympäri Eurooppaa käyttämällä Pasporta Servo -palvelua, jossa moni esperantisti tarjoaa esperanton puhujille ilmaista lomamajoitusta omassa kodissaan, sekä mahdollisesti myös muita palveluita. Esperantistit kerääntyvät myös lukuisiin tapahtumiin ympäri maailmaa, joista suosituin on 1 500–3 000 esperantistia keräävä maailmankongressi, Universala Kongreso de Esperanto.
Esperantokirjallisuus sai alkunsa jo ennen kielen virallista julkistamista, kun kielen luoja L. L. Zamenhof käänsirunoutta japroosaa esperantoksi testatakseen kielen kehittyneisyyttä ja ilmaisukykyisyyttä. Nykyesperantistit voivat löytää näistä teksteistä paljon kielivirheitä, joka johtui kielen kehitysvaiheesta. Myös kielen julkaisun jälkeen Zamenhof kirjoitti ja käänsi ahkerasti. Tunnetuimpia käännöksiä ovatVanha testamentti ja useatWilliam Shakespearen näytelmät.
Esperantoksi ilmestyy säännöllisesti yli sata lehteä, joista tunnetuimpia ovat kansainvälisen esperantojärjestön Esperanto, kansainvälisen esperantonuorten järjestön Kontakto, ja uutislehti Monato. Esperantoksi julkaistaan myös erikoisalojen lehtiä, ja useilla esperantojärjestöillä on oma lehti. Jotkin lehdet ilmestyvät Internetissä.Suomen Esperantoliitto julkaisee kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää Esperantolehteä.[7]
Esperantoksi lähetetään radiolähetyksiä niin radioverkoissa kuin Internetissäkin. Nykyisin ainakin China Radio International, Melbourne Ethnic Community Radio, Radio Habana Cuba, Radio Audizioni Italiane (RAI), Radio Polonia ja Radio Vatican lähettävät esperantonkielistä materiaalia.[8]Internet-radioita japodcasteja on joitakin kymmeniä.
Vuonna 1964 Jacques-Louis Mahé tuotti ensimmäisen kokopitkän esperantonkielisen elokuvan,Angoroj. Vuonna 1965 sitä seurasi pienellä budjetilla tehty kauhuelokuva nimeltäIncubus, jonka pääosaa näytteliWilliam Shatner.Incubus sai monilta esperantisteilta vastaan kritiikkiä näyttelijöiden huonon lausumisen takia. Yhteensä esperantoksi on tehty noin parisenkymmentä elokuvaa.
Vuonna 2003 Ĝangalo-niminen verkkosivusto aloitti hankkeen esperantonkielisen, Internetissä toimivantelevisiokanavan perustamiseksi. Tarkoituksena oli kerätä lahjoituksin 35 000 euroa, mutta niitä tuli vain noin 23 000 euroa. Hanketta ei kuitenkaan keskeytetty, ja Internacia Televido -niminen Internet-televisiokanava aloittikin toimintansa suunniteltua pienimuotoisempana maaliskuussa 2005. Kanava esimerkiksi palkkasi vain kolme työntekijää kymmenen suunnitellun sijaan, eikä se saanut hankittua itselleen omaa studiota materiaalin tekemistä varten.
Kanava lähettää muun muassa kulttuuriohjelmia, dokumentteja, piirrettyjä, elokuvia, esperantokursseja ja piensarjoja. Ohjelmat on tuotettu pienellä budjetilla. Ohjelmaa tulee päivittäin 90 minuuttia, ja sitä näytetään peräkkäin koko päivän ajan.
Jo aikaisemmin oli suunniteltu esperanto.tv-kanavan perustamista, mutta hanke kaatui ennen kanavan julkaisemista.
Heino Pätiälä, luterilainen pastori, Suomen evankelis-luterilaisen seurakuntaliiton perustaja, kristillinen esperantisti
Verda stelo eli vihreä tähti kuvaa viittä perinteisen laskutavan mukaista mannerta.Esperanton lippuJubilea simbolo on vaihtoehtoinen symboli perinteiselle vihreälle tähdelle.
Toivoa (espero) kuvaavasta vihreästä väristä on tullut merkittävin esperanton symboli. Se esiintyy kaikissa kuviosymboleissa ja sitä käytetään jopa vertauskuvallisissa sanonnoissa. Esimerkiksiverda koro (vihreä sydän) tarkoittaa esperantistin sydäntä tai aatetta. Viisisakarainen tähti,verda stelo (vihreä tähti), kuvaa viittä vanhan laskutavan mukaista mannerta.
Verda stelo esiintyy myösesperanton lipun vasemmassa yläkulmassa rauhaa ja puolueettomuutta kuvaavan valkoisen neliön päällä. Lippua käytetään erittäin paljon, mutta jotkut esperantistit pitävät lippua liiannationalistisena kansainväliselle kielelle, joten monet järjestöt suosittelevatkin brasilialaisen esperantistin vuonna 1987 luomanjubilea simbolon (riemusymboli) käyttöä. Jubilea simbolossa on kaksi vihreää E-kirjainta toisiinsa nähden vastakkain valkoisella pohjalla. Tämä malli ei kuitenkaan ole saavuttanut vielä kovin suurta suosiota ja useimmat esperantistit pitävätkin yhä perinteistä lippua ylikansallisen yhteenkuuluvuuden tai kansainvälisyyden symbolina. Joskus esperantomatkailijat pitävät pientä lippua esillä, jotta muut esperantistit voisivat tunnistaa heidät esperantisteiksi.
Esperanto on saanut vastaansa myös runsaasti kritiikkiä. Suuri osa siitä koskee yleisesti keinotekoisten apukielten tarpeellisuutta ja realiteetteja ja on kohdistettu juuri esperantoon sen suuren käyttäjämäärän ja tunnettuuden vuoksi.
Yksinomaan esperantoa kritisoidaan muun muassa seuraavista syistä:.
eurooppalaisuus – Esperanto perustuu hyvin paljon indoeurooppalaisiin kieliin ja erityisesti sen eurooppalaisiin haaroihin. Tämän vuoksi esimerkiksi monet sen rakenteet ja sanasto ovat hyvin tuttuja Euroopassa puhuttavien indoeurooppalaisten kielten puhujille, mutta eivät muille. Monien mukaan kansainvälisen apukielen tulisi olla tässäkin suhteessa kansainvälinen ja tasavertainen.
omat kirjaimet – Esperanton kehittämisen aikana sen omat latinalaisesta kirjaimistosta poikkeavat kirjaimet eivät olleet vielä suuri ongelma, mutta erityisesti nykyään niitä pidetään erittäin hankaloittavana tekijänä kommunikoinnissakenen mukaan?. Lisäksi ne ovat monien mielestä rumiakenen mukaan?. Myös kirjaimia vastaavien äänteiden sanotaan olevan hankalialähde?.
seksistisyys – Esperanton on väitetty olevan olevan seksistinen kielilähde?kenen mukaan?. Sanoissa ei esimerkiksi yleensä tarvitse ilmaista sen olevan maskuliininen, mutta sen sijaan feminiinisyys pitää ilmaista liitteellä-in-. Esimerkiksi ”isä” on esperantoksipatro ja ”äiti”patrino.
akkusatiivi – Esperantossa käytetään akkusatiivia paitsi suoran tekemisen kohteen ilmaisemiseen, myös esimerkiksi ajan tai paikan ilmaisemiseen. Akkusatiivi on näin ollen suhteellisen monimuotoinen ja siksi vaikea monille opiskelijoillekenen mukaan?.
Näiden johdosta esperantolle on syntynyt monia kilpailevia kieliä, joita monet esperantistit ovat siirtyneet käyttämäänlähde?. Tunnetuimpia näistä ovat esperanton pohjalta syntynytido, esperanton naturalistisuudellaan haastavainterlingua ja esperanton vastaisenakin esiintynytfasile.
Kritiikin myötä myös esperanton sisällä on esiintynyt erinäisiä reformoivia suuntauksia, kutenriismi, jossa esperanton persoonapronominitli (”hän” m.) jaŝi (”hän” f.) korvataan yhdellä persoonapronominilla,ri. Riismissä juurisanoilla ei ole oletusarvoisesti mitään sukua, vaan maskuliinisuus tulisi ilmaista jälkiliitteellä-iĉ-, kuten feminiinisyys ilmaistaan jälkiliitteellä-in-. Näin ollen ”isä” olisi esperantoksipatriĉo ja ”äiti”patrino. Riismi ei ole kuitenkaan saanut suurta suosiota.
lernu! – tietoa esperantosta, historiaa, kirjasto, kursseja, harjoituksia, sanakirjoja, uutisia, pelejä, käyttäjiä, foorumi, chat, viestijärjestelmä, ym. suomeksi ja kymmenillä muilla kielillä.
