| Erkki Johannes Raappana | |
|---|---|
 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. kesäkuuta1893 Oulujoki |
| Kuollut | 14. syyskuuta1962 (69 vuotta) Joensuu |
| Ammatti | opiskelija |
| Jääkäri | |
| Liittymispäivämäärä | 13. tammikuuta1916 |
| Komppania | 2. komppania |
| Taistelut jääkäriaikana | Asemasota Misse-joella,Taistelut Riianlahden rannikkoasemissa,Aa-joen talvitaistelut |
| Korkein arvo jääkäriaikana | Hilfsgruppenführer |
| Palasi Suomeen | 25. helmikuuta1918 |
| Arvo Suomeen tultaessa | luutnantti |
| Korkein sotilasarvo | kenraalimajuri |
| Infobox OK | |
Erkki Johannes Raappana (2. kesäkuuta1893Oulujoki –14. syyskuuta1962Joensuu) oli suomalainenjääkärikenraalimajuri joka johti14. divisioonan hyökkäystäRukajärvelle vuonna1941. Hänet tunnetaan myös nimelläKorpikenraali. Hän toi Suomelle myös viimeisen suuren torjuntavoitonIlomantsissa vuoden1944 elokuussa, jolloin hänen joukkonsa saarrostivat ja tuhosivat korpitaisteluissa kaksipuna-armeijan divisioonaa. Sotien jälkeen Raappana sai kuuden kuukauden tuomion avunannosta asekätkentään. Tuomituista hän oli ainoa kenraalikuntaan kuulunut.[1] KenraaliA. F. Airo oli myös pitkään vangittuna asekätkennästä, mutta hänet lopulta vapautettiin syytteestä.
Raappanan vanhemmat olivat asianajajaJuho Raappana ja Maria Lovisa Stenius.[2][3] Hänen isänsä Juho Raappana oli sanomalehtiKalevan perustaja ja lehden ensimmäinen päätoimittaja.[4] Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Sylvia Margareta Ericssonin kanssa. Hän kävi kahdeksan luokkaa Oulun normaalilyseota ja sai päästötodistuksen samaisesta koulusta vuonna 1916.[2][3] Lisäksi hän käviKemin yhteiskoulua ja Oulun reaalilyseota, jossa reputti ylioppilaskirjoituksissa syksyllä 1915.[5] Hän jatkoi opintojaan yliopistossa vuonna 1919 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Sotilasoppinsa hän sai Saksan sotakoulun B-kurssilla Libaussa vuonna 1917 ja Sotakorkeakoulun komentajakurssilla vuonna 1926.[2][3]
Raappana osallistui Kuninkaallisen Preussinjääkäripataljoona 27:n riveissäMisse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihinVenäjää vastaan.
Hilfsgruppenführeriksi lokakuussa 1916 ylennetty Raappana sai ratsujääkärikoulutuksen pataljoonan ratsuosastossa, joka sai nimekseenAbteilung Jäger zu Pferde Königlich Preußisches Jäger-Bataillon N:o 27.
Luutnantiksi ylennetty Raappana saapuiVaasaan25. helmikuuta1918.Karjalankannaksella Raappana taisteli saksalaiseverstiEduard Ausfeldin armeijaryhmässä huhtikuussa. Ryhmän tehtävä oli edetäKivennavan kauttaViipurin jaPietarin väliselle radalle ja räjäyttääRaivolan seudulla olevat rautatiesillat.
Raappana siirrettiin sisällissodan jälkeenKarjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonan päälliköksi. Huhtikuussa 1919 hänet määrättiinKeski-Suomen rykmentin 1. konekiväärikomppanian päälliköksi ja hänet ylennettiin kapteeniksi. Syksyllä hän siirtyi HämeenlinnaanSuojeluskunnan päällystökoulun johtajaksi.
Raappana suoritti ylioppilastutkinnon ja merkittiinHelsingin yliopiston kirjoihin. Hän liittyiPohjois-Pohjalaiseen Osakuntaan. Vuoden 1920 syyskuussa Raappana nimitettiinJoensuun suojeluskuntapiirin päälliköksi. Raappanan kanssa Joensuuhun muutti myös tuore rouva Sylvia Toini Hilma Margaretha (o.s. Ericsson). Vuonna 1921 heille syntyi poika Ermo Juhani ja vuonna 1925 tyttö Sylvia Marjatta.
Elokuussa 1921 Raappana nimitettiinJoensuun rajavartioston komentajaksi ja rajakomendantiksi. Hänet ylennettiin majuriksi 1925 jaSotakorkeakoulun komentajakurssin jälkeen everstiluutnantiksi 1928.
Suomessa käynnistettiin liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten nimellä7. –11. lokakuuta1939. Kohta talvisodan alkamisen jälkeen everstiksi ylennetty Raappana nimitettiinPohjois-Karjalan ryhmän komentajaksi ja sai vastuunLieksa–Kuhmo rintamaosan puolustuksesta. Raappana hankki upseereilleen omalla kustannuksellaan saksalaisen panssarikenraalinErwin Rommelin teoksenJalkaväki hyökkää.
30. marraskuuta 1939Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Raappana veti heti kenttävartionsa taaemmaksi ja sijoitti kaksi pataljoonansa telttoihin korpeen.Puna-armeijan vahvennetun rykmentin ensimmäinen hyökkäys oli isku tyhjään. Raappana lähetti II pataljoonansa katkomaan vihollisen selustayhteyksiä. Viholliskomentaja pelästyi Raappanan koukkauksesta niin, että veti joukkonsa rajan taakse jo ennen vuodenvaihdetta. Venäläiset hyökkäysvaunut yllättivät Raappanan, tankit olivat ennennäkemättömiä taisteluaseita. Raappanan kehotuksesta partiopojat valmistivat bensiinillä ja tervalla täytettyjä polttopulloja. Näitä ruvettiin myöhemmin kutsumaanMolotovin cocktaileiksi,Josif Stalinin lähimmän apulaisen, Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajanVjatšeslav Molotovin mukaan.
Tilanne Raappanan rintamaosan pohjoispuolella oli vakavampi.Neuvostoliiton 54. divisioona pääsiKuhmon kohdalla pitkälle Suomen puolelle.Lieksan kohdalla kaikki neuvostojoukkojen hyökkäykset lyötiin takaisin rajan taakse. Kun tilanne rauhoittui, Raappana joutui lähettämään joukkojaanSuomussalmelle jaKuhmoon.
Rauha solmittiin12. maaliskuuta1940.Välirauhan aikana Raappana toimi everstiHjalmar Siilasvuon entisen9. divisioonan ja myöhemminMaaselän sotilasläänin komentajana.Talvisodan jälkeen perustettiin Kuhmon ja Lieksan alueelle10. prikaati, jota käytettiin runkona vuoden 1941 kesäkuussa muodostettuun14. divisioonaan, jonka komentajaksi Raappana määrättiin. 14. divisioona oli suoraan ylipäällikön alainen.
3. heinäkuuta 1941 Raappana sai käskyn hyökätä.Repola vallattiin viiden päivän kuluttua. Seuraava tavoite oliOmelia, jonka Raappana valtasi23. heinäkuuta päättyneissä mottitaisteluissa. Pääosa vastassa olevasta divisioonasta tuhottiin. Raappana nimitettiinMannerheim-ristin ritariksi numero 33. elokuuta 1941 henkilökohtaisesta urhoollisuudesta ja tuloksellisista sotatoimista erittäin vaikeissa olosuhteissa.Raappanan divisioona eteni taistellenOntrosenvaaran kauttaRukajärvelle jaOntajoelle, jonne divisioona pääsi13. syyskuuta. Raappana oli vain 70 kilometrin päässä Muurmannin radasta, kun eteneminen pysäytettiin ylipäällikön käskystä. Uudenvuodenaattona Raappana ylennettiin kenraalimajuriksi.
Päämaja teki usein tarkastusmatkoja joukko-osastoihin. Päämajassa puhuttiin usein Raappanasta, koska vierailu ns. Korpidivisioonassa sisälsi myös eränkäyntiä, metsästystä ja kalastusta. Divisioonassa vieraili säännöllisesti korkeita vieraita aina saksalaisia myöten. Vieraiden joukossa nähtiin marsalkan lisäksi kenraalitViljo Tuompo,Aksel Airo,Ruben Lagus ja SaksanWehrmachtin edustaja päämajassa, jalkaväenkenraaliWaldemar Erfurth. YlipäällikköGustaf Mannerheimin 75-vuotispäivänä divisioona lahjoitti Marskille metsästysmajan Repolan Lieksanjärvellä. Marski oli majalla useita päiviä Raappanan vieraana vuoden 1942 kesällä. Vuonna 1944 maja purettiin ja pystytettiinLopen Punelianjärvelle.
Suomi saavuttijatkosodan viimeiset merkittävät voittonsaIlomantsissa heinä-elokuun vaihteessa 1944. Puna-armeijan hyökkäykset Karjalankannaksella jaAunuksessa olivat tuolloin jo rauhoittuneet. Mutta Ilomantsin suunnassa Neuvostoliiton 176. ja 289. divisioonat olivat edenneet huolestuttavan pitkälle. Hyökkäys uhkasi koko II armeijakunnan vasenta sivustaa.
Kenraalimajuri Raappana sai käskyn siirtyä Ilomantsiin ja perustaaRyhmä Raappanan vihollisen lyömiseksi. Raappanalle alistettiin viivytystaistelua käyvät 21. jalkaväkiprikaati ja Rajavartiopataljoona 3 sekä täydennyksenä Karjalankannakselta siirretty Ratsuväkiprikaati (Rv.Pr). Lisäksi Raappana päätti käyttää osia omasta divisioonastaan everstiluutnanttiVäinö Partisen johdolla. Raappana tunsi alueen kuin omat taskunsa ja antoi vihollisen 289. divisioonan edetä Kuolismaalta Ilomantsiin johtavaa tietä pitkin kapealle Konnukkajärven kannakselle, johon se pysäytettiin. Samanaikaisesti divisioonan selustayhteydet katkaistiin Luovejoella. Perässä tuleva 176. divisioona saarrettiin siten, että Partisen osasto P katkaisi venäläisten pakotien hyökkäämällä pohjoisesta.
Vihollinen lähetti motitettujen divisiooniensa avuksi merijalkaväkeä, mutta turhaan.9. elokuuta mennessä ryhmä Raappana oli tuhonnut 289. divisioonan miltei kokonaan. 176. divisioonan osa onnistui murtautumaan itään. Merijalkaväen pataljoonat kärsivät huomattavia tappioita. Taistelulla oli suuri merkitys psykologisesti, olihan juuri jouduttu luovuttamaan Aunus ja Karjalankannas puna-armeijan painostuksen edessä. Raappanalle esitettiin näistä taisteluista Mannerheim-ristiä toisen kerran, mutta ylipäällikkö ei hyväksynyt tätä esitystä. Ei ole syytä väheksyä vihollista, sillä se murtautui moteista ulos – tosin jättäen raskaan kalustonsa sinne. Puna-armeija oli ottanut suomalaisilta oppia pitkän sodan kuluessa. Tosin miehistöhukkakin oli huomattava. Sodan jälkeen valvontakomissio painosti Suomen johtoa ja Raappana passitettiin eläkkeelle.
Ylennykset ja kunniamerkit.svg)
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|                   |
|
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
