| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
|
Epigrammi (<m.kreik.ἐπίγραμμα,epigramma) on lyhyt ja naseva, usein satiirinenivaruno tai samantyyppinen proosateksti. Epigrammeille ovat luonteenomaisia paradoksien ja antiteesien viljely, yllätyksellisyys ja nokkeluus.[1] Epigrammeissa on usein lopussa terävä pisto tai lakoninen tai kiusoitteleva toteamus. Epigrammit ovat hyvä osoitus runouden voimasta oivallusten ja sukkeluuksien esittämisessä.
Alun perin epigrammi tarkoitti rakennuksen päätykirjoitusta ”päälle kirjoitettua”, temppelilahjojen omistuskirjoitusta tai päällekirjoitusta. Hautakiviin piirretyt epigrammit kertoivat haudatun nimen ja jotain hänen elämänvaiheistaan. Jo muinaisessaEgyptissä laadittiin epigrammeja. Ensimmäinen nimeltä tunnettu epigrammirunoilija onkreikkalainenArkhilokhos (n. 680–645 eaa.).RoomalainenMartialis (n. 40–104 jaa.) laati yli 1 500 satiirista epigrammia, joista on suomennettu valikoimaVenus, viini ja vapaus. Suomalaisia epigrammaatikkoja ovat esim.J. L. Runeberg,V. A. Koskenniemi jaOtto Manninen.[1]
Kreikkalaisen epigrammirunouden tärkein lähde onKreikkalainen antologia. Roomalaiset epigrammit ovat paljossa velkaa kreikkalaisille edeltäjille ja aikalaisille. Roomalaiset epigrammit olivat kuitenkin kreikkalaisia useamminsatiirisia ja käyttivät joskus epäsiveellistä kieltä vaikutuksen aikaansaamiseksi. Nykypäivänä epigrammin tunnetuin muoto on viisisäkeinenlimerikki.
Journalismissa epigrammi ei tarkoita runomuotoista kerrontaa vaan pelkästään poikkeuksellisen napakkaa ja asian ytimekkäästi kiteyttävää toteamusta.[2]
- Hautojen lauluja. (Suomennos ja selitykset Arto Kivimäki, Erkki Sironen, Pekka Tuomisto ja Sampo Vesterinen) Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-3883-7 Antiikin aikaisten kreikan- ja latinankielisten hautaepigrammien suomennoksia.
